Kotoilua, teeta ja sadettaa. Ja yskaa. Vaan ei se mitaan kun hymyilyttaa silti. Nyt voi siis jopa kirjoitella kun on suurimmista tunnepuuskista paasty! Eilinen oli ihana paiva. Ensinnakin oli Kolumbuksen paiva ja hostmum paatti ottaa toista vapaata ja viettaa paivan lasten kanssa touhuten. Ja mun aamu alkoi loistavasti kun oikein "aikaisin" herasin ja kavin katsomassa sahkopostin ja se sai minut pomppimaan ilosta. Ihan kirjaimellisesti. MINUSTA TULEE KUMMI!! Ihan hassua oli, wau, wau, WAU. Itkin ja hymyilin samaan aikaan, silla ystavani sai vauvan tassa vahan aikaa sitten ja salaa toivoin, etta jos paasisin kummiksi, mutta sitten siita ei ollut puhetta mitenkaan kun vauvasta kirjoiteltiin niin aattelin, etta noo, ei sitten, en mina kuitenkaan niin iso osa perheen elamaa kai ole. Mutta sitten maanantaina se kysymys minua odotteli. Ja ei tarvinnu kahdesti miettia etta mita vastaan! Soittelin innoissani aidillekin, etta heei, minusta tulee kummi, aatteles! Kylla kuuli aanesta etta aiti oli minusta ylpea. Ja sitten mun teki kuuluttaa se koko maailmalle mutten osannut paattaa etta minne pain maailmaa sen ekana kuuluttaisin. Joten aattelin olla tasapuolinen ja kuuluttaa sen koko maailmalle yhta aikaa. Hihhihhii! On muuten aika aikuinen olo, tosi hassua, etta mina olen kummi. Tai siis minusta tulee kummi. Vahanko hymyilyttaa edelleen tuo sana.
Mutta maanantai muuten. Hostmum oli siis vapaalla. Eli mullakin oli sitten vapaata. Tai no, heti kun perhe lahti niin sitten mulla oli vapaata, aamu meni lapsia valmiiks laittaessa ja nain. Sitten samalla hetkella kun perhe pinkas ovesta ulos niin mina olin vapaa. Ja kipea. Juttelin perheen kanssa pari tuntia kaikenlaista, kattelin pikkusisaruksia kameran kautta ja kuuntelin juttuja mita heidan elamassa tapahtuu ja tappelin vanhimman pikkusiskon kanssa ekaa kertaa 3 kuukauteen! Vahanko oli hassua, mutta musta tuntuu etta toinen oli aikalailla vasyny. Sitten soittelin ruotsalaiselle C:lle kun muistelin, etta taa ois vapaa ja nain olikin, joten sovittiin scrapbook/kuvienvaihto/iTunes-lataus-paiva meille, kun perhe oli menossa ja mina olin siis yksin kotona. Oottelemaan siis. Ja mun puhelin on ihan outo, patkii puheluita vaikka kuinka. Arsyttaa. Pitaa tanaan taas ostaa lisaa saldoa. Puhelimista naa jenkit ei kylla tajua yhtaan mitaan, silta vahan tuntuu. Tai ainakaan liittymien jarkevyydesta. Tai no, osaa ne ihmiset pitaa arsyyntyneina ja rahaa ne kylla tekee tuolla hommalla. Mutta niin, siina odotellessa bongasin telkkarista taas yhden naista ihanista reality-ohjelmista eli oli aika taas pillittaa Extreme Makeover Home Editionin johdosta. En yhtaan tajua etta mika siina ohjelmassa on, mutta se yksinkertaisesti saa mut aina itkemaan. No nyt olin kylla niin onnellinen ja tunteellinen muutenkin ettei ihmekaan. Kun C saapui niin kavelylle sitten nauttimaan raikkaasta syysilmasta (kun ei voinu juosta kun oisin varmaan koko loppuvuoden kipea jos sen oisin tehny) ja sitten vaihdettiin kuvia koneelta toiselle ja sitten paatittiin lahtea ulos syomaan kun oli se maanantai juhlan paikka! Musta on tulossa kummi ja C oli ostanu koto-Ruotsista talon, unelmiensa talon niin hyva syy syoda hyvaa ruokaa. Eli Chili'sin paivallinen kahdelle tarjous oli jalleen paikallaan. Ja mmm... Se oli hyvaa. Sitten kotiin ja aloittelemaan tuota minun scrapbookkia ja C jatkoi omaansa ja latailtiin joululauluja ja iTunesissa on Jari Sillanpään joululevya, pikkasenko nauratti etta sielta semmoinen loytyy. Yritettiin ettia myos 80-luvun hitteja, muttei loytyny semmosta kivaa levya, jossa ois ollu suosikkeja oikeilta esittajilta. Vaan siina meni se maanantai ja nyt ois taas toita tiedossa tama tiistai. Iltaan asti. Kotona menee siis koko paiva. Vaan ei se mitaan, enpahan tule kipeemmaksi kun pysyttelen visusti sisahommissa. Ja ulkona sataakin. Mutta niin, pitaa lahtea ruokakauppaan ja hakemaan lapset ja ompelemaan yks nappi viela puseroon. Kolumbuksen jalanjaljissa jatketaan!
tiistaina, lokakuuta 13
perjantaina, lokakuuta 9
"No we don't come easy"
Olin eilen rodeossa.
And I admit it. I might have a little bit of cowboy spirit.
And I admit it. I might have a little bit of cowboy spirit.
torstaina, lokakuuta 8
"Oh dear you look so lost"
Ei ollu mun paiva tanaan. Ei hitto vie ei ollut. Ensinnakin keskiviikko oli ihan helevetin pitka, koska mun hostmum on Kaliforniassa liikematkalla ja ma olin koko keskiviikon kotona. Vaikkakin isovanhemmat tuli illallisen aikoihin vierailulle sen ajaksi, niin minusta tuntui etta olisin parjannyt ihan hyvin yksinkin. Ja nyt ei kai voi laskea toiksi niita tunteja niinkaan, koska niin. Hiton hamaraa. Keskiviikkona olin siis ihan hemmetin uupunut. Ja oon edelleen. Join kahvinkin puol kahdeksan illalla ja silti oisin heti valmis menemaan nukkumaan. Teenkin sen kunhan saan ajatuksiani purettua.
Musta tuntuu niin tyhmalta nytten. Paivan katastrofihan oli se, etta kirjoitin kouluun viestin, etta hakisin tyton koulusta, etta han ei tulisi bussilla. Vaan ei, en olisi saanut tehda niin. Alkaa kysyko miksi. Kun juteltiin hostmumin kanssa tyton kyydeista kun koulu alkoi, niin muistan hostmumin sanoneen, etta jos aikataulussa on jotain muutoksia, niin pitaa kirjoittaa viesti. Noin niin kuin yleisesti, no, en ma sita sen enempaa sitten ajatellu ja nyt kun olin suunnitellu menevani lasten kanssa puistoon heti koulusta etta meilla ois aikaa niin sitten kun paastaan puistoon niin hostmum soittaa raivoissaan mulle, etta ma en ikina enaa saa kirjoittaa mitaan viesteja sinne kouluun, etta mua ei siihen ole valtuutettu ja niin helvetin arsyttavaan tapaansa taas paisuttaa asioita (tuntuu jotenkin jenkkitavalta, everything is BIGGER) ja on oikeasti niin vihaisen kuuloinen etta ma olin valmis itkemaan ekan minuutin jalkeen. No, tottakai sitten kun hostmum mulle selitti ne syyt, etta MIKSI en saa kirjoittaa viesteja niin tajusin ja musta tuntui ihan helvetin tyhmalta sen jalkeen etta voi aalio, minka oon menny tekemaan. Ja sanoin sen hostmumille ja pyysin anteeksi varmaan tuhat kertaa ja olin ihan sanaton muuten, ja hostmum sanoi mulle, etta no, kaikki on onneksi hyvin, etta opithan sina nyt tasta kuitenkin. Mutta mulle vai jai paalle semmoinen selkapiita karmiva kylma varina (edelleen on) ja tuntui koko ajan, etta piti olla niin hiton varpaillaan etta argh. Ei oo kiva tunne se. Mutta siis voi hitto, kun en mina halua aiheuttaa vaivaa tai laittaa lapsia jotenkin vaaraan, miksi haluaisin?! Okei, mina tein virheen, tajuan sen, mutta vois toki olla ystavallisempikin sen kanssa. Ironisesti hostmum toivotti sitten mukavaa aikaa mulle ja lapsille puistossa, mutta no, hah, oli "mukavaa". Ne jotka minut tuntee ja ne jotka ei, niin tiedoksi, etten inhoa mitaan enempaa kuin virheiden tekemista. Joojoo, tiedetaan etta virheita on tehtava, mutta mua vain inhottaa kun teen valilla niin helvetin typeria virheita, jos vain olisin ajatellut pikkaisen enemman. Vaan eihan sille mitaan voi. On vaan niin prkln tyhma olo. Enka ma tykkaa olla tyhma.
Ja sitten, en tieda, argh, mua vaan vasyttaa niin helvetisti! Ja huomenna menee koko paiva toissa. Onneks sentaan isovanhemmat lahtee, kamalaa sanoa nain, heista on suuri apu ollut lapsia kaitsiessa toki ja varsinkin tanaan, etta paasin hetkeksi ulos tuulettamaan ajatuksiani, mutta jotenkin tuntuu viela enemman etta pitaa olla varpaillaan taalla, ihan sama mihin aikaan on. Vaan iltakin menee toissa sitten. Ei, alkaa kysyko teenko liikaa tunteja. Mua vaan vasyttaa. Oli tassa paivassa ilonpilkahduksiakin. Kerron niista sitten huomenna. Kuvien kera. Mutta nyt, ma haluun vaan menna nukkumaan ja ottaa kissan viereen ja sulkea silmani talta pahalta ololta. Kun en ma tarkoittanut. Huomenna on onneksi uusi paiva.
Musta tuntuu niin tyhmalta nytten. Paivan katastrofihan oli se, etta kirjoitin kouluun viestin, etta hakisin tyton koulusta, etta han ei tulisi bussilla. Vaan ei, en olisi saanut tehda niin. Alkaa kysyko miksi. Kun juteltiin hostmumin kanssa tyton kyydeista kun koulu alkoi, niin muistan hostmumin sanoneen, etta jos aikataulussa on jotain muutoksia, niin pitaa kirjoittaa viesti. Noin niin kuin yleisesti, no, en ma sita sen enempaa sitten ajatellu ja nyt kun olin suunnitellu menevani lasten kanssa puistoon heti koulusta etta meilla ois aikaa niin sitten kun paastaan puistoon niin hostmum soittaa raivoissaan mulle, etta ma en ikina enaa saa kirjoittaa mitaan viesteja sinne kouluun, etta mua ei siihen ole valtuutettu ja niin helvetin arsyttavaan tapaansa taas paisuttaa asioita (tuntuu jotenkin jenkkitavalta, everything is BIGGER) ja on oikeasti niin vihaisen kuuloinen etta ma olin valmis itkemaan ekan minuutin jalkeen. No, tottakai sitten kun hostmum mulle selitti ne syyt, etta MIKSI en saa kirjoittaa viesteja niin tajusin ja musta tuntui ihan helvetin tyhmalta sen jalkeen etta voi aalio, minka oon menny tekemaan. Ja sanoin sen hostmumille ja pyysin anteeksi varmaan tuhat kertaa ja olin ihan sanaton muuten, ja hostmum sanoi mulle, etta no, kaikki on onneksi hyvin, etta opithan sina nyt tasta kuitenkin. Mutta mulle vai jai paalle semmoinen selkapiita karmiva kylma varina (edelleen on) ja tuntui koko ajan, etta piti olla niin hiton varpaillaan etta argh. Ei oo kiva tunne se. Mutta siis voi hitto, kun en mina halua aiheuttaa vaivaa tai laittaa lapsia jotenkin vaaraan, miksi haluaisin?! Okei, mina tein virheen, tajuan sen, mutta vois toki olla ystavallisempikin sen kanssa. Ironisesti hostmum toivotti sitten mukavaa aikaa mulle ja lapsille puistossa, mutta no, hah, oli "mukavaa". Ne jotka minut tuntee ja ne jotka ei, niin tiedoksi, etten inhoa mitaan enempaa kuin virheiden tekemista. Joojoo, tiedetaan etta virheita on tehtava, mutta mua vain inhottaa kun teen valilla niin helvetin typeria virheita, jos vain olisin ajatellut pikkaisen enemman. Vaan eihan sille mitaan voi. On vaan niin prkln tyhma olo. Enka ma tykkaa olla tyhma.
Ja sitten, en tieda, argh, mua vaan vasyttaa niin helvetisti! Ja huomenna menee koko paiva toissa. Onneks sentaan isovanhemmat lahtee, kamalaa sanoa nain, heista on suuri apu ollut lapsia kaitsiessa toki ja varsinkin tanaan, etta paasin hetkeksi ulos tuulettamaan ajatuksiani, mutta jotenkin tuntuu viela enemman etta pitaa olla varpaillaan taalla, ihan sama mihin aikaan on. Vaan iltakin menee toissa sitten. Ei, alkaa kysyko teenko liikaa tunteja. Mua vaan vasyttaa. Oli tassa paivassa ilonpilkahduksiakin. Kerron niista sitten huomenna. Kuvien kera. Mutta nyt, ma haluun vaan menna nukkumaan ja ottaa kissan viereen ja sulkea silmani talta pahalta ololta. Kun en ma tarkoittanut. Huomenna on onneksi uusi paiva.
maanantaina, lokakuuta 5
"I think I need a sunrise"
Viikonloppu nyt ei alkanut kovin aurinkoisesti, kun lauantaina, perheen lahdettya ja talon ollessa hiljaa, kuulin sateen ikkunan takaa ja kaansin kylkea hetkeksi. Kuitenkin, pitihan sita jonnekin suunnata, ei hyvaa vapaapaivaa kannata sangynpohjalla viettaa, JOTEN sadelauantai = shoppauslauantai. Autolla hurautettiin New Hampshiren puolelle (no tax ♥) ja illan paatteeksi viela kaytiin katsomassa Fame suomalaisen lakritsin ja pistaasipahkinoiden kera. Kannattaa kayda katsomassa, sellainen mukavan positiivinen lauantaileffa. Ja sunnuntai sitten, no, se naytti talta:
Tietamattomille tiedoksi, etta eilen oli svenska dag for kanelbullar! Sen kunniaksi siis leipomiskekkerit pystyyn! Ja leipominenhan ON vakavaa puuhaa. Tahan loppuun viela merkinta, etta love is a battlefield, but in the end Susette ♥ Picasa, kun saa vihdoin PAAAAALJON kuvia blogiin. Ihanaa. Viikonloppumuisteloita siis!
lauantaina, lokakuuta 3
"Is acting like she used to be"
Ihan ekana, ma herasin tanaan (kuulostaapa hassulta kun oon niin laiska etten jaksa laittaa ä:tä koko ajan, niin toi mä...!). Mutta siis tosiaan herasin tanaan ja olin ihan intona kivasta tulevasta paivasta ja sitten raahustin telkkarin eteen syomaan aamiasta kuin pahainenkin kakara ja ekana telkkarista tulee joku ihmetreenausohjelmamainos, jossa naytetaan kuinka ihmiset hikisina hyppii ja joku mies siina sivussa huutaa "Almost there, c'mon!" ja sitten ne samat hikiset ihmiset selostaa innoissaan kuinka se ohjelma oikeasti toimii ja 'menetin nain ja nain paljon painostani ja blaablaablaa' ja ennen kuin huomaankaan niin ma oon kattonu jo vartin sita selostusta ja oon ihan innoissani, etta minakin haluun! Kylla, kyseessa on tammoinen, 60 paivassa kuntoon ja nain pois pain. Ihan alytonta siis. MUTTA voishan sita testata! Eli jos tassa paivien pahkailyn jalkeen paatan tan testata, niin teilla on sitten ihan oma testikaniini, etta toimiiko tammoiset tv-hullutukset. Ja sitten kun vaihdoin kanavaa niin mies tuijottaa mua teeveesta ja kertoo mulle, etta ma voin pudottaa painoa syomalla kaikkia mun lempiruokia, ei dieetteja, ei mitaan, pitaa vaan osata syoda! Tota, jattakaa nyt hemmetissa rauhaan minut tuommoisilta aivopesuilta ku oon niin herkassa tilassa naiden aupparikilojen takia! Prkl.
Mutta muuten takana on kylla ollu ihan mahtava viikko! Lyhyehko tyoviikko alkoi siis tiistaina ja lasten kanssa meni paiva kuin hujauksessa ja oli meilla kivaa kun vaan kotona hengattiin ja oleiltiin, siivottiin huoneita lahinna, kun ne oli niin epajarjestyksessa. Tytsi sai taas sellaisen kohtauksen kun sanoin etta tanaan sitten siivotaan, mutta no, eipa halla ole vastaansanomista. Loppujen lopuksi siivosi kiltisti kaiken mita pyysinkin siivoamaan. Perheen kanssa syotiin paivallista kun tuli hostmum kotiin ja se paattikin sitten sen varsin idyllisen paivan noin niin kuin toiden osalta. Ruotsalaisen C:n kanssa lahdettiin sitten seikkailemaan Bostonin lentokentalle sanomaan heihei ruotsalaiselle T:lle. Siis ei jaahyvaisia, vaan heihei, kun T tulee takaisin joulun jalkeen! Heijjeijei! Vaan lentokentat on silti aina surullisia. Tai semmoisia sekasotkuja tunteiden kanssa. Kun aattelee etta toiselta lentokentalta lahdet, sanot heihei kaikelle ja toisella lentokentalla sanot HEI kaikelle. Siis koko tuo episodi sai minut miettimaan etta mitakohan mietin sitten kun lahden taalta. Kun asioitahan ei voi koskaan ajatella liian ajoissa. Nyt, talla hetkella, nautin tosissani tasta aupparielamasta, tama on helppoa, tavallaan. Ei ole kamalia ihmissuhdesotkuja kuin ehka joskus erimielisyyksia perheen kanssa. Vapaa-ajalla ei jakseta mokottaa kun ollaan kavereiden kanssa, miksi pitaisi? Sita kummasti alkaa arvostamaan ystavallisia naamoja ja ystavia kun muutaman paivan viettaa "kotona" ja on mokkihopero ja rakkaat on toisella puolella maailmaa. Mutta kun tasta aupparijutusta ei tee vaikeaa niin ei se oo vaikeaa. Toki on vaikeaa olla erossa kaikista rakkaista, kuten oon aina sanonu, mutta toisaalta mina en yksinkertaisesti HALUA kuluttaa aikaani murehtimalla sita, etta oon toisista erossa. Jos tunteet valtaa niin vallatkoon, mutten ma niita houkuttele. Ma kylla paasen takaisin sinne, ihan milloin haluan vaan. Mutta taalla ma olen enaa vajaan vuoden, joka ei todellakaan ole pitka aika, joten ma haluan nauttia naista hetkista taalla. Piste.
Keskiviikkona oli kans kylla kiva tyopaiva, menin lasten kanssa kouluun koska nama lahti poimimaan omenoita New Hampshiren puolelle ja mun piti hakea ne aikaisemmin sielta, jotta tytsi paasis ajoissa toiseen kouluunsa. Niin lahdin sinne auttamaan kouluhenkilokuntaa. Ja oli kuulkaas aika kivaa, ensinnakin kun paastiin perille niin yksi vanhempi mies sanoi minulle, kun heita seurasin autollani, etta "Very nice job driving!" Hei oon Suomesta, mulla on ralliautoilu verissa! ;D Jos ei kuitenkaan. Mutta automaattivaihteisella ei oo mikaan maailman vaikein ajella tuntemattomia teita. Sitten taa farmi oli valtava, kaytiin eka katsomassa mehilaisia ja sitten lahdettiin omenapuutarhaan (uskomatonta, mun piti kayttaa sanakirjaa suomentamiseen! Hullu maailma.) ja siella oli omenapuita ja omenapuita ja omenapuita. Ja en oo ikina tienny, etta omenoiden poimimiseen on oma tekniikkaansa: Twist and pull. Sitten saatiin semmoiset muovipussit ja omenoita tayteen vaan. Vahan lapsilla (ja yhdella aupparilla) oli hauskaa siella omenapuiden seassa kun omenapuiden oksat tavallaan muodosti majan tapaisen systeemin keskelleen ja mina haluan semmoisen omenapuun jonka alla voin istua ja nauttia kun aurinko pilkahtelee oksien valista ja olla piilossa maailmalta. Ois kiva. Vaan ei mahdu matkalaukkuun. Sitten huristelin toiselle koululle ja TOTTAKAI kun on kiire niin tulee maailman hitaimmat ajoneuvot eteen ja ei siina mitaan, vain 3 min myohassa koululta! Sitten poitsu kotiin ja nukkumaan. Sitten tulikin lasten isa jo hakemaan lapset iltapaivaksi kanssaan. Mina suunnistin ruotsalaisen C:n luo juoksulenkki mielessa ja ensin odoteltiin C:n lapsosten kanssa tan hostmumia kotiin, heiteltiin kahden vanhemman pojan kanssa frisbeeta ja sitten sita oltiinkin molemmat vapaalla ja suunnistettiin metsiin hyppelemaan ja juoksemaan poluille ja tielle, reilu tunnin lenkki ja raikas syysilma ja maailmanparannusta niin mika voisi olla enemman perfect? Sitten pikasuihku ja Panera Breadiin paivalliselle, terveellisella keskiviikolla siis jatkettiin ja oi ihanaa. Sitten kotiin kovin tunnollisena aupparina ja rauhallinen koti-ilta ja Gleeta. Perfect it is.
Torstaina olin intoa taynna, mutta hostmumin hatailyt ja stressailut sai kylla arsyyntymaan niin, etta....! Lapset kouluun kuitenkin suhkot ajoissa ja auppari otti medium kahvin ja istui ulkona ja antoi auringon paistaa kasvoille hetken ennen kuin suuntasi takas hermoromahduslinnakkeeseen. Torstaihan oli se paiva kun meidan siivooja tuli visiitille ja jotenkin on hirmu tarkeaa, etta talo on siisti ennen kuin siivooja tulee. No tottakai se on helpompaa siivota kun ei oo lelut kaikkia lattialla, muttei siita nyt stressata tartte. Mulla oli kuitenkin hetken hengahdys kun vein tytsin toiseen kouluun ja tulin poitsun kans kotiin ja laitoin nukkumaan ja datasin sitten varsin epainnokkaana. No ei, kun etin puistoja tasta lahelta! Kun tytsi tuli koulusta niin lahdettiin melkein heti yhta puistoa etsimaan. Se nyt ei ollut mikaan maailman hohdokkain, mutta hyva tietaa. Sitten mun lempiruokakaupan Whole Food Marketin kautta leivonta-aineksia äitin piimapiirakkaan (ja pitihan mun ihan Suomeen soitella jotta sain herkkuohjeen! Vaan oli pakko kun se on nam ♥), kun aateltiin lasten kanssa leipoa, kun kerran poimittiin omenoitakin ja taa piirakka on yksinkertaisesti niin helppo tehda etta vauvakin osais. Otat kaikki ainekset ja sekoitat ja kaadat vuokaan ja marjoja/hedelmia paalle ja uuniin. Namnamnam! Ja ehka paras tehda lasten kanssa kun ne voi vaan sekoittaa aineksia innoissaan ja ripotella sitten hedelman paloja tai marjoja paalle. Tassa teille siis (minun mielesta) maailman parhaan piirakan ohje:
äidin piimäpiirakka
4 dl piimää
3 dl sokeria
2 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
100 g voita
Sulata voi, mix it all together, kaada vuokaan ja ripottele marjat tai hedelmanpalat paalle ja laita uuniin. Paista 225 asteessa 15-20 min, kunnes piirakka on sellainen natin ruskea. Uunista poikke ja enjoy! (Vinkki: jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa on suorastaan taivaallista!)
Ja kaikkien on kokeiltava. Ei oo liian vaikeaa ;) Ja hostmum oli ihan innoissaan kun lapset selitti etta olivat ihan ite leiponeet piirakan ja "Mum, mum? Is it good? You know we made it!" Ja olihan siina hymy herkassa aupparillakin kun oli se hyvaa. Torstai oli kans koti-ilta, relaamisen merkeissa ja Project Runwayn kas! Haa... Logan on kylla hot. Ihan vaan tiedoksi.
Perjantai oli mahtava paatos tyoviikolle kylla. Heti ensimmaisena aamusta kaytiin lapi useampi kymmen muuttolaatikoita hostmumin kanssa, jotta loydettaisiin liput Topsfield Fairille ja loytyihan ne vihdoin. Paiva meni iltaa valmistellessa ja kellon lyodessa puoli viisi suunnistettiin entiseen "kotikaupunkiin" ja oli muuten isompi juttu taa Fair. Huomenna meen uudestaan ja teen kuvakollaasin, mutta mainittakoon etta aattelin ratsastaa norsulla ja kayda rapsuttamassa kengurua nain niin kuin vain. Vaan oli kivaa perheen kanssa menna ja lasten hymyt nahda kun ne tivolilaitteissa vaan huristeli ihan innoissaan! Vaan sen jalkeen kun kotiin paastiin niin perjantai-ilta paattyi lyhyeen ja ma uinuin jo 10.30. Etta sellainen tyoviikko oli se.
Vaan otsikon pointtina oli se, etta nyt alkaa USA tarjota mulle niita siipiani ja alan olla taas oma itteni ja nauttia taysilla tasta ihanasta maasta. Kun on taa kiva paikka kun niin paatan ja hymyilen. Kehotan kaikkia kokeilemaan :)
Mutta muuten takana on kylla ollu ihan mahtava viikko! Lyhyehko tyoviikko alkoi siis tiistaina ja lasten kanssa meni paiva kuin hujauksessa ja oli meilla kivaa kun vaan kotona hengattiin ja oleiltiin, siivottiin huoneita lahinna, kun ne oli niin epajarjestyksessa. Tytsi sai taas sellaisen kohtauksen kun sanoin etta tanaan sitten siivotaan, mutta no, eipa halla ole vastaansanomista. Loppujen lopuksi siivosi kiltisti kaiken mita pyysinkin siivoamaan. Perheen kanssa syotiin paivallista kun tuli hostmum kotiin ja se paattikin sitten sen varsin idyllisen paivan noin niin kuin toiden osalta. Ruotsalaisen C:n kanssa lahdettiin sitten seikkailemaan Bostonin lentokentalle sanomaan heihei ruotsalaiselle T:lle. Siis ei jaahyvaisia, vaan heihei, kun T tulee takaisin joulun jalkeen! Heijjeijei! Vaan lentokentat on silti aina surullisia. Tai semmoisia sekasotkuja tunteiden kanssa. Kun aattelee etta toiselta lentokentalta lahdet, sanot heihei kaikelle ja toisella lentokentalla sanot HEI kaikelle. Siis koko tuo episodi sai minut miettimaan etta mitakohan mietin sitten kun lahden taalta. Kun asioitahan ei voi koskaan ajatella liian ajoissa. Nyt, talla hetkella, nautin tosissani tasta aupparielamasta, tama on helppoa, tavallaan. Ei ole kamalia ihmissuhdesotkuja kuin ehka joskus erimielisyyksia perheen kanssa. Vapaa-ajalla ei jakseta mokottaa kun ollaan kavereiden kanssa, miksi pitaisi? Sita kummasti alkaa arvostamaan ystavallisia naamoja ja ystavia kun muutaman paivan viettaa "kotona" ja on mokkihopero ja rakkaat on toisella puolella maailmaa. Mutta kun tasta aupparijutusta ei tee vaikeaa niin ei se oo vaikeaa. Toki on vaikeaa olla erossa kaikista rakkaista, kuten oon aina sanonu, mutta toisaalta mina en yksinkertaisesti HALUA kuluttaa aikaani murehtimalla sita, etta oon toisista erossa. Jos tunteet valtaa niin vallatkoon, mutten ma niita houkuttele. Ma kylla paasen takaisin sinne, ihan milloin haluan vaan. Mutta taalla ma olen enaa vajaan vuoden, joka ei todellakaan ole pitka aika, joten ma haluan nauttia naista hetkista taalla. Piste.
Keskiviikkona oli kans kylla kiva tyopaiva, menin lasten kanssa kouluun koska nama lahti poimimaan omenoita New Hampshiren puolelle ja mun piti hakea ne aikaisemmin sielta, jotta tytsi paasis ajoissa toiseen kouluunsa. Niin lahdin sinne auttamaan kouluhenkilokuntaa. Ja oli kuulkaas aika kivaa, ensinnakin kun paastiin perille niin yksi vanhempi mies sanoi minulle, kun heita seurasin autollani, etta "Very nice job driving!" Hei oon Suomesta, mulla on ralliautoilu verissa! ;D Jos ei kuitenkaan. Mutta automaattivaihteisella ei oo mikaan maailman vaikein ajella tuntemattomia teita. Sitten taa farmi oli valtava, kaytiin eka katsomassa mehilaisia ja sitten lahdettiin omenapuutarhaan (uskomatonta, mun piti kayttaa sanakirjaa suomentamiseen! Hullu maailma.) ja siella oli omenapuita ja omenapuita ja omenapuita. Ja en oo ikina tienny, etta omenoiden poimimiseen on oma tekniikkaansa: Twist and pull. Sitten saatiin semmoiset muovipussit ja omenoita tayteen vaan. Vahan lapsilla (ja yhdella aupparilla) oli hauskaa siella omenapuiden seassa kun omenapuiden oksat tavallaan muodosti majan tapaisen systeemin keskelleen ja mina haluan semmoisen omenapuun jonka alla voin istua ja nauttia kun aurinko pilkahtelee oksien valista ja olla piilossa maailmalta. Ois kiva. Vaan ei mahdu matkalaukkuun. Sitten huristelin toiselle koululle ja TOTTAKAI kun on kiire niin tulee maailman hitaimmat ajoneuvot eteen ja ei siina mitaan, vain 3 min myohassa koululta! Sitten poitsu kotiin ja nukkumaan. Sitten tulikin lasten isa jo hakemaan lapset iltapaivaksi kanssaan. Mina suunnistin ruotsalaisen C:n luo juoksulenkki mielessa ja ensin odoteltiin C:n lapsosten kanssa tan hostmumia kotiin, heiteltiin kahden vanhemman pojan kanssa frisbeeta ja sitten sita oltiinkin molemmat vapaalla ja suunnistettiin metsiin hyppelemaan ja juoksemaan poluille ja tielle, reilu tunnin lenkki ja raikas syysilma ja maailmanparannusta niin mika voisi olla enemman perfect? Sitten pikasuihku ja Panera Breadiin paivalliselle, terveellisella keskiviikolla siis jatkettiin ja oi ihanaa. Sitten kotiin kovin tunnollisena aupparina ja rauhallinen koti-ilta ja Gleeta. Perfect it is.
Torstaina olin intoa taynna, mutta hostmumin hatailyt ja stressailut sai kylla arsyyntymaan niin, etta....! Lapset kouluun kuitenkin suhkot ajoissa ja auppari otti medium kahvin ja istui ulkona ja antoi auringon paistaa kasvoille hetken ennen kuin suuntasi takas hermoromahduslinnakkeeseen. Torstaihan oli se paiva kun meidan siivooja tuli visiitille ja jotenkin on hirmu tarkeaa, etta talo on siisti ennen kuin siivooja tulee. No tottakai se on helpompaa siivota kun ei oo lelut kaikkia lattialla, muttei siita nyt stressata tartte. Mulla oli kuitenkin hetken hengahdys kun vein tytsin toiseen kouluun ja tulin poitsun kans kotiin ja laitoin nukkumaan ja datasin sitten varsin epainnokkaana. No ei, kun etin puistoja tasta lahelta! Kun tytsi tuli koulusta niin lahdettiin melkein heti yhta puistoa etsimaan. Se nyt ei ollut mikaan maailman hohdokkain, mutta hyva tietaa. Sitten mun lempiruokakaupan Whole Food Marketin kautta leivonta-aineksia äitin piimapiirakkaan (ja pitihan mun ihan Suomeen soitella jotta sain herkkuohjeen! Vaan oli pakko kun se on nam ♥), kun aateltiin lasten kanssa leipoa, kun kerran poimittiin omenoitakin ja taa piirakka on yksinkertaisesti niin helppo tehda etta vauvakin osais. Otat kaikki ainekset ja sekoitat ja kaadat vuokaan ja marjoja/hedelmia paalle ja uuniin. Namnamnam! Ja ehka paras tehda lasten kanssa kun ne voi vaan sekoittaa aineksia innoissaan ja ripotella sitten hedelman paloja tai marjoja paalle. Tassa teille siis (minun mielesta) maailman parhaan piirakan ohje:
äidin piimäpiirakka
4 dl piimää
3 dl sokeria
2 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
100 g voita
Sulata voi, mix it all together, kaada vuokaan ja ripottele marjat tai hedelmanpalat paalle ja laita uuniin. Paista 225 asteessa 15-20 min, kunnes piirakka on sellainen natin ruskea. Uunista poikke ja enjoy! (Vinkki: jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa on suorastaan taivaallista!)
Ja kaikkien on kokeiltava. Ei oo liian vaikeaa ;) Ja hostmum oli ihan innoissaan kun lapset selitti etta olivat ihan ite leiponeet piirakan ja "Mum, mum? Is it good? You know we made it!" Ja olihan siina hymy herkassa aupparillakin kun oli se hyvaa. Torstai oli kans koti-ilta, relaamisen merkeissa ja Project Runwayn kas! Haa... Logan on kylla hot. Ihan vaan tiedoksi.
Perjantai oli mahtava paatos tyoviikolle kylla. Heti ensimmaisena aamusta kaytiin lapi useampi kymmen muuttolaatikoita hostmumin kanssa, jotta loydettaisiin liput Topsfield Fairille ja loytyihan ne vihdoin. Paiva meni iltaa valmistellessa ja kellon lyodessa puoli viisi suunnistettiin entiseen "kotikaupunkiin" ja oli muuten isompi juttu taa Fair. Huomenna meen uudestaan ja teen kuvakollaasin, mutta mainittakoon etta aattelin ratsastaa norsulla ja kayda rapsuttamassa kengurua nain niin kuin vain. Vaan oli kivaa perheen kanssa menna ja lasten hymyt nahda kun ne tivolilaitteissa vaan huristeli ihan innoissaan! Vaan sen jalkeen kun kotiin paastiin niin perjantai-ilta paattyi lyhyeen ja ma uinuin jo 10.30. Etta sellainen tyoviikko oli se.
Vaan otsikon pointtina oli se, etta nyt alkaa USA tarjota mulle niita siipiani ja alan olla taas oma itteni ja nauttia taysilla tasta ihanasta maasta. Kun on taa kiva paikka kun niin paatan ja hymyilen. Kehotan kaikkia kokeilemaan :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)