Näytetään tekstit, joissa on tunniste maailmanparannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maailmanparannus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, syyskuuta 1

"Fools rush in, where wise men never go"

JOOO-O. On ollu hieman taukoa täsät kirjoittelusta ja ois ollu tänäänkin, mutta sitten tajusin kotiin tullessani, että asuntotoimisto on auki viiteen vain maanantaisin ja tiistaisin, joten perjantain ratoksi poljen suoraan yliopistolta asuntotoimistulle rankumaan että allekirjoittaisivat minulle KELAn lomakkeen, että saisin rahhaa ja siitä sitten takaisin yliopistolle ennen kuin opintoasioiden toimisto suljetaan ja SITTEN kottiin. Hohoo, 20 kilometriä pyöräilyä on minunkin mielestäni mahtava tapa juhlistaa perjantaita!

Mutta niin, nyt on tän viikon aikana ollut kyllä aikamoinen yliopistojeejee-fiilis, joka jatkuu, vaikka huomenna onkin aamukahdeksalta eka luento, mutta sen luennon pitää aivan ihana harmaahapsuinen skottiprofessori ja se on tietenkin englantia, joten joten ei vaan voi olla pois siltä luennolta, eikä kurssilta, vaikka se kurssi viekin meikän syysloman. Noh, onneksi on sentään englantia!

Ja sitten eilen erehdyin katselemaan kuvia auppariajalta ja varsinkin lomalta ja nostalgiahan sitten valtasi. Minen tiedä, minun loma on täynnä sellaisia juttuja, jotka tavallaan saa ihan eri merkityksen, tai siis semmoiset ns merkityksettömät jutut oli justiinsa niitä parhaita, joista haluaisin kirjoittaa, mutta samalla en halua, kun tiedän, että niiden takana on niin pitkä juttu, että se olisi vain öö melko bizarrea luettavaa. Annan esimerkin. Sanooko loooove to gamble lausahdus teille mitään? Minussa se aiheuttaa hillittömän naurukohtauksen :DD Voinette ymmärtää siis? Minä laitan vielä myöhemmin kunhan saan kuvat seulottua niin kuvapostauksen, mutta minun loma kun meni niin nappiin, että vaikkei se ollut semmoista kaikki-nähtävyydet-on-pakko-nähdä-tyyppistä enkä varmaan nähnyt kaikkea, mikä "piti" nähdä, niin silti, olen ihan varma, kun se oli MUN loma niin nähtiin kaikki mikä oli tarpeellista nähdä. Tykkäsin ihan hirmuisesti kaikesta ja kaikista ja hoh hoh, kyllä nyt on hyvä muistella ainakin niitä maailman parhaita dollarin hot doggeja Venicellä kun opiskelijan jääkaappi ammottaa tyhjyyttään :P

Sen sijaan mua on mietityttäny se, että mitäs tästä aupparivuodesta on jäänyt käteen? Se varmaan auttaisi myös sellaisia, jotka saattaa lukea minun sälätyksiä ja harkitsee auppariksi lähtöä. Noh, aupparihommissahan on niin hyvät kuin huonotkin puolensa, MUTTA niinhän kaikessa ja minä SUOSITTELEN EHDOTTOMASTI auppariksi lähtöä. Mutta painotan, että kaikki on niin paljon itestä kiinni, että kannattaako sinne toiselle puolelle palloa lähteä. Töitä on tehtävä, se on raskasta olla erossa kaikista tutuista ja uudessa kulttuurissa ja perhekin saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia ja sitten paluu Suomeenkiin voipi olla hankalaa, kun ensin on lähtö niin sitten vielä paluukin, minusta ainakin välillä tuntui, ettei mikään ole helppoa. Silti kun kysyttiin juurikin tuolla M.Edin esittelysysteemeissä että mitä mieltä olin vuodestani, niin pakko oli vastata, että: "It was one of the most awesome years I´ve had so far. Or pretty much the most awesome of them". Eikait siinä sitten mitään lisättävää. Jos noin tiivistetysti haluaa sanoa, niin miettikääpä nytten, että kuinka paljon siinä kokee vuoden aikana? Minun lista näyttää esimerkiksi seuraavalta:
- Pärjäsin vuoden englannilla ja kielitaito koheni niin huomattavasti että mä vaan pyörittelen päätäni täällä, että miten ne hyväksy mut tänne yliopistoon ennen tätä vuotta?!
- Tutustuin mahtaviin ihmisiin, joista tuli ehdottomasti elinikäisiä ystäviä, ja heitä on ympäri maailmaa
- Opiskelin Harvardissa, ja saan muuten hyväksilukuja tännekin siitä kurssista, eli ei ollenkaan menny hukkaan mun siellä raataminen! (Ja muutenkin sekin paransi mun kielitaitoa niin paljon)
- Laskuvarjohyppäsin (eikä mulla ehkä ois ollu rohkeutta tehä sitä täällä, tai semmoista jännää olotilaa)
- Matkustin läpi Yhdysvaltojen bussissa
- Bussissakin tutustuin yhteen tyyppiin, jonka kanssa pidetään edelleen yhteyttä
- Elin vuoden Yhdysvalloissa, joka avarsi mun maailmankuvaa niin paljon, ettei sitä voi kuvitella (ja vaikka Yhdysvallat on kyllä ihan kokemisen arvoinen paikka, niin tällä hetkellä Suomi tuntuu aivan mahtavalta kyllä!)
- ITSENÄISTYMINEN
- Okei, kaikki paikat mitä näki, siis yhdessä vuodessa pelkästään, kaupungit Boston, New York, Washington D.C., Las Vegas, Los Angeles, San Francisco
- Itsestään oppiminen, ja itsevarmuus, ennen tätä mun aupparivuotta olin kovin epävarma itsestäni ja pyrin miellyttämään muita välillä itteni kustannuksella, mutta kaverit, ei se niin toimi, tavallaan voisi sanoa, että löysin isomman palan itestäni Yhdysvalloissa. Tää on mun mielestä mittaamattoman arvokasta.
- Apua, mitä kaikkea muuta mä tein? :D No se lukenee näillä sivuilla

(filosofisointitauko aka fuksiviikonloppu)

torstaina, elokuuta 26

"From the west to the east I have flown to be near you"

Moi kaverit!

Täällä ollaan taas, vaan en tiedä kuinka kauan. Siis kotona. Tämän saman pöydän ääressä missä aloitinkin blogini. Ja hemmetti, että täällä on hyvä olla. Oon vähän huono ollu kertomaan missä mennään ja mitä tapahtuu ja kaikki tämmöinen, mutta oikeastaan se on hyvä asia, mä oon blogia kirjoitellut silloin kun on ollut aikaa miettiä sitä elämää, nyt ei oikeastaan ole, kai minun pitäis jotain fiksua tehdä tälläkin hetkellä, kuten pakata tavaroitani laatikoihin kun pitäis jossain vaiheessa vissiin muuttaakin Ouluun? Tarkoittaen sunnuntaita. Silloin vaihtuu sijainti Pohjois-Pohjanmaalle. Ja silloin saattaapi olla aikaa vielä kirjoitella blogin viimeiset henkäykset, sillä minun mielestä on ihan aiheellista lopetella blogi muutamalla matkakertomuksella ja hurjalla filosofisoinnilla siitä, että mikä on olotila aupparivuoden jälkeen. But now, as I wouldn´t have enough of it during my travelling, I´ll get back to some packing!

lauantaina, elokuuta 14

"In fact I'm free this week"

Kaverit ette uskokaan miten uskomaton loma mulla on ollu ja se jatkuukin vielä, tällä hetkellä pienillä iltapäivänokosilla yöbussimatkan jälkeen San Franciscossa.

Loooove vacation.


tiistaina, elokuuta 3

"I want candy, I want candy"

Keskiviikko. Ilta.
MURRURRUR ja PUR.
Syyt:
1. Dear Washington DC, could I have my heart back please?
2. Maksoin 20 hlön dormista ja mut laitettiin 4 hlön dormiin DC:ssä. En valita!
3. WiFi ei toimi niin mun pitää julkaista tää kirjoittamista myöhemmin, joka ei perfektionistille niin helppoa olekaan.
4. Mun pitäis siis tällä hetkellä ensinnäkin olla peruuttamassa yhtä hostellivarausta, itse asiassa kahta ja varaamassa toista ja sitten pitäis maksaa yliopistomaksutkin.

Nyt olen siis bussissa ja lähdettiin juuri äsken Pittsburghista, Pennsylvaniasta. Apua, ettisin teille kunnon kuvia, mutten oikein pysty kun ei tosiaan ole sitä nettiä ja tultiin sen verran myöhään, ettei kunnon kuviakaan oikein saanut otettua ja olin väärällä puolen bussia ja ilmeisesti ihan liian innokkaana juttelemasta euron kurssista mukavan yhdysvaltalaisherrasmiehen kanssa. Nyt mennään siis tässä iPodin akkua ladaten ja mietitään että kuinkakohan kauan kestää tämä läppärin akku sitten tätä. Kun muka latasin minun iPodia tässä niin ehei, sehän oli tyhjä ensimmäiset 6 ja puoli tuntia. Ja sitten tuolla Pittsbuirghissa sattui semmoista sählinkiä, etten saanut ladattua sitä kuin muutaman minuutin. Ja miksei voi olla bussiasemalla nettiä, minun mielestä ihan perusjuttuja, kun Bostonissa ja NYCissä oli ja Washington DC:ssä, muttei täällä. No katotaan sitten seuraavilla pysäkeillä. Ja pitäis postittaa toki toi yliopistoon ilmoittautumislomake.. Jotenkin oletin että sen pitää olla perillä joku 13. päivä, mutta katoin uudestaan sitä tänään ja hitto eihän se niin, kun sen pitää olla perillä 3. elokuuta! Kaikki on täytettynä, maksan netin kautta sen maksun, laitan kuitenkin vain tilisiirtolomakkeen kuitin jaja lähetän sen heti kun päästään Columbukseen, Ohioon, sieltä sen pitäisi mennä 3 päivässä eli olla maanantaina Oulussa, toivottavasti näin on. Koska muuten olen aikalailla PULASSA. Vähänkö ketuttaa tämä, koska viimeksi laitoin sen todella ajoissa, mutta en tiedä miksen aatellut asiaa tällä kertaa, ehkä siksi että jo yhden kerran ilmoittauduin sinne? Mielestäni ainakin laitoin jotain paperia. Mutta siis, ristikää sormet ja varpaat sen edestä että se minun kirje ehtii Ouluun tiistaina. Pitää muuten soittaa sinne maanantaina. Mahtavaa, pitää soittaa sinne joskus puolilta öin, koska Las Vegasistahan aikaeroa on se 10 tuntia. En muuten vieläkään tajua, että olen menossa Las Vegasiin. Mutta tällä hetkellä mua ärsyttää vaan ajattelemattomuuteni, kun on ollut liikaa asioita mielessä ja unohtanut tärkeitä juttuja. Mutta hei, onko kellekään käynyt niin, ettei opiskelupaikan vastaanottoilmoitus ole kerennyt ajoissa sinne? Jos on, niin kertokaa mulle mitä silloin tehdään!

Mutta voi herranen aika kuinka paljon sitä on tullutkaan koettua. Näkisittepä pelkästään nämä maisemat bussista, kyllä mä mielelläni oon istunut ainakin tämän ekan 8 tuntia ihan ongelmitta ihaillen vain laaksoja ja rotkoja ja jokia ja peltoja ja mäkiä ja kaikkea. Ja miettinyt paljon. PALJON. Onpahan kerrankin aikaa miettiä. Ihan kunnolla. En tiedä, en stressaa netinkään puutteesta niin, kuin mitä pitäisi nuo hostellit hoitaa, kun minä oon ne hoitanut niin minun pitää ne peruuttaakin, eikä kanssamatkaajani B voi sitä tehdä. Ehkäpä tuo Las Vegasin hostelli on se kaikkein kiirellisin, mutta aattelin, että soitan sinne, kun niiden peruutusjärjestelmä ei toiminut. Tuolta Columbuksesta sitten.

Tässähän on nytten tullut matkattua jo viikko ja tullut koettuakin siitä edestä ehdottomasti! En edes muista milloin laitoin viimeksi postausta blogiin? Oletan, että tein sen NYCistä, torstain jälkeen, kerroin mun ja brittityttö S:n päivästä? No sillä oletuksella mennään nytten. Perjantaina S lähti Yankees-peliin ja jonnekin muualle seikkailemaan, minä lähdin tapaamaan M:n ja J:n, my favorites Swedish guys, jotka Connecticutista tuli mua viihdyttämään. NYChän ei tietenkään ole tarpeeksi viihdyttävä itsessään. Ei, ei suinkaan. Mutta siis, kumminkin. Sovittiin, että tavattaisiin 11.15 am American Museum of Natural Historylla, ja siellä tosiaan löydettiin toisemme, pulitin ruhtinaalliset 5 dollaria sisäänkäynnistä ja sitten aloitettiin afrikkalaisilla eläimillä. Kateltiin niitä, sitten kansoja idästä, tutkittiin vähän maapalloa ja sen kummallisia muutoksia, käytiin moikkaamassa dinosauruksia ja mammutteja ja sapellihammastiikeriä, ja kuulkaas kuulkaas oon koskettanu ihan oikiata dinosauruksen kalloa, uuuu! Plus bongasin samalla maailman söpöimmät dinosaurukset:

Ja kun oltiin näistä aika vanhoista kavereista saatu tarpeeksemme, niin suunnattin käymään vähän Australiassa ja Pääsiäissaarilla. Vähän oltiin pettyneitä kun B ei ollu AUstraliassa justiinsa silloin kun me oltiin siellä! Mut Pääsiäissaarilta löyty jälleen kaveri, jesh! Kun oltiin juostu museon läpi 3 ja puol tuntia, todettiin, että on nälkä ja mentiin syömään Applebee´siin, kerettiin lounaalle jee, soitetiin B:lle synttärionnittelut, katto muutama kun veisattiin kolmestaan puhelimen kaijuttimeen hyvää syntymäpäivää toiselle. Sit juhlittiin tän ei-skandinaavin synttäreitä skandinaavisesti poikien kanssa, mentiin käymään NYCin ruotsalaiskirkossa korvapuustikahveilla, kirjahyllystä löyty Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala ja mua alkoi melkein itkettää kun oli niin kotoisaa, vaikken ollutkaan suomalaiskirkossa, mutta ruotsalaiskirkossa oli ihan tarpeeksi suomalainen tunnelma. Vaan ei pojat osannu oikein Väinämöistä lausua, se on sanottava. Mutta noh, sitten saattelin pojat junalle ja ite mutkittelin MoMAan, jonne oli sopivasti Targetin sponsoroima vapaapääsy, eli lähdin senkin juoksemaan läpi, niin sen 3 ja puol tuntia vietin siellä siis, nyt on nähty muutama lempinaisvalokuvaaja ja Warholit ja van Goghit ja löydetty vihdoin ja viimein yksi Picasson teos, josta oikeastaan pidän! Uupuneena hostellille sieltä, jajaja mullei ole aavistustakaan miten mun perjantai-ilta hostellilla meni :D Luulisin, että istuin kattoterassilla normaaliin tapaan, mutten oikein muista että mitä tehden. Hmm. Hmm.

Torstai. Jälleen semmoinen aikamoinen ilta. Tai alkuilta. Itse asiassa ois ruoka-aika, mutta meillä ei ole vielä taukoa, jotenkas niin, ajattelin kirjoittaa. Myäh, tykkään bussissa matkustamisesta edelleen, vaikka oon ollut täällä yhteensä sen ööm 30 tuntia. Tarkoittaa siis sitä, että vielä 22 tuntia jäljellä, mutta se on ok, kun saa ruokaa niin nukahtaa, sitten vielä yksi vaihto ja sitten saa nukkua bussissa loppumatkan, ehkä nähdä auringonnousun aavikolla, kuka tietää? Ja että ketä tapaa, oon tähänkin mennessä tavannut uskomattomia persoonia, joista olisi ihana kertoa, mutten tiedä osaanko kertoa, koska se on vähän hassua, bussiseuralaiset. Jotenkin jännä. Mutta linja-autossa on tunnelmaa :)

MAANANTAI in La-La-Land.
Uhh.. Too tired to write about Vegas. But loooooove Vegas. Ja Vegasin saldo:
- $50 in gambling (win!)
- 12 hrs of free drinks
- got kicked out of the poker room twice in Caesar´s (ups, forgot my ID..)
- and uhmm.. a bit of tan from HOURS at Caesar´s Palace´s pools
- few awesome friends!
- and pictures and stuff that I´ll think more later..

Good night, see you soon!♥

keskiviikkona, heinäkuuta 21

"Give me a sign, a light"

Oooh, hyvää iltaa New York City ja muu maailma! Istuksin täällä Jazz On The Park -nimisen hostellin aulassa ja mun kone ei suostu tunnistamaan nettiä, joten pöh, mutta onneksi koneella on muitakin kirjoitusohjelmia, niin voin kirjailla tän tekstin ja laittaa sen sitten kun netti suostu pelittämään jälleen.

Mutta no niin, tää päivä on ollut the Big Day elikkäs lähdin hostperheestäni tänään jaja. No, ensinnäkin oli en tiedä, tuntui kamalan tyhjältä kun oon lähteny Andoverista nytten. Ja niin, olihan se aika pirun vaikeaa sanoa heipat hostmumille ja lapsille ja uudelle aupparille ja jopa kisulille. Mutta noh, minkäs sille teet, kyllähän tää tiedettiin, että näin tulee käymään. Mutten minä silti kestä aatella sitä, muistan edelleen hosttytsin ilmeen kun lähdin beach campilta, koska tytsi tiesi, ettei tule enää näkemään minua sen jälkeen. Heartbreaking on varmaan oikea sana sille. En mä oikein suostu tajuamaan, sitä, että tää voi hyvinkin olla viimeinen kerta, kun näin lapset noin niin kuin livenä. Tiedän, ainahan heitä voi mennä moikkaamaan, mutta jotenkin minusta vaan tuntuu hieman mahdottomalta, että niin kävisi. Mutta niin, ei se mitään, tästä on ylipäästävä. Ja onhan mulla tässä aikaa saada ajatukseni jonnekin muualle. Kuten tänään vaikkapa se 6 tunnin matkustus NYCiin. Tosin en minä oikein osannu ajatella mitään sen suhteen, tai minkään suhteen. Nukuin ja istuin tyhmänä ja kuuntelin musiikkia. Jotain osaa voi tietenkin olla silläkin, että olin niin väsynyt, kun en viime yönä oikein unta saanut. Mutta ehkäpä niin on parempi.

Hyvä mun on kumminkin nytten olla, en minä yhtään enempää olisi jaksanut olla töissä. Vuosi töitä putkeen, vaikka olisi kuinka kivaa, niin on se silti raskasta. Ja kuten Ässä mua rohkaisi, niin pitää nyt elää hetkessä. Hyvin se on onnistunutkin. Mun suunnitelmat tälle NYCin reissulle oli oikeastaan ne, että noh, minä tuun tänne ja hostelli on tämä ja tähän aikaan lähden. MoMAssa ja Museum of Natural Historyssa olisi aika kiva käydä. Mutta nyt, ah, I loooooove this hostel. Tapasin melkein heti tultuani kattoterassilla (niiiice) muutaman miehen Uudesta-Seelannista, ja juteltiin Yhdysvalloista ja heidän seikkailuistaan ja (netti pelittää jeee!!) mun suunnitelmista ja viisumeista ja kaikesta matkustamiseen liittyvästä ja tuntemattomassakin seurassa vitsailusta jää kyllä erittäin hyvä mieli. Plus alakerrassa on elokuvia, tosin viimeisin pyörivä oli mun makuuni ihan liian pelottava ja suuntasin takaisin huoneeseen kirjettä kirjoittelemaan, mikä sekin osoittautui erittäin hienoksi ideaksi, sillä ensinnäkin mulle selvisi, että en suinkaan ole ainut tyttö 12 hlön huoneessa, vaan on siellä 2 muutakin! Ja toinen heistä, brittitytsi ihan suoraan Lontoosta, on täällä maanantaihin kuten minäkin ja hänestä saan seuraa huomiseksi, tiedossa on public reading Bryant Parkissa ja sitten Chelseaan taidegallerioiden avajaisiin, joissa kuulemma tarjoillaan ilmaista viiniä ja ruokaa. Eikä mitään jos mulle ei viiniä tarjota, mutta silti, onhan tota kiva kokeilla, plus tää tytsi on kyllä ihan mahtavan oloinen ja siksipä on kivaa. Ja sitten perjantaiksikin on ilmestynyt suunitelmia jo, ihanat ruotsalaispojut M ja J tulee Connecticutista tänne mua viihdyttämään jossain vaiheessa, suunnitelmissa ois tehdä pientä museokierrosta poikien kanssa ja ehkä käydä öö, eikun se onkin torstaina, täytyy kysyä tältä mun torstai-seuralaiselta, että josko hän haluais käydä katsomassa lounasaikaan Bryant Parkissa ilmaisen Broadway-konsertin. Minä ainakin haluan! Maistiaisia ois huomenna tiedossa esityksistä Chicago/Rock of Ages/A Little Night Music/Falling for Eve. EXCITED!! Mutta perjantaina tulee pojat mua viihdyttämään ja viikonloppu onkin sitten auki. Voipi siirtyä toi Central Park hengailu mulla lauantaiksi, silloin ois nätti ilma jajaja tällä hetkellä ei mitään tekemistä. Katsoo mitä keksii ja ketä tapaa täällä ja mitä vielä ilmestyy!

Ihanaa tää elämä ja sattumat, tämä on justiinsa mitä tarvitsen toipuakseni ajatuksesta, että mun tähän astinen elämä, aupparivuosi siis, on loppunut ja uusi alku Suomessa odottaa. Plus sain rutosti matkavinkkejä koskien länsirannikkoa, niitä voisi tosiaan lähtiä testaamaan.. Mutta nyt kuitenkin suihkuun ja nukkumaan ja ajoissa aamupalalle, huomenna voitaisiin katsella tuota kaapunkia täällä, että mitäs sillä on tarjottavaa :P Kisses from New York!

sunnuntaina, heinäkuuta 18

"Soon she's down the stairs"

Voipi tosiaan olla, että tässä seuraavan kuukauden aikana tulee monenlaista blogipäivitystä tai ei tule, mutta kyllä mulla ainakin riittää bussimatkoja, että pidetään sormet ristissä sille, että bussissa toimii wi-fi.

Mutta asiat tuntuu järjestyvän pikkuhiljaa. Mulla ja mun "korvaajalla", hyi kuinka ilkeä sana, eli siis perheen uudella aupparilla oli upia lauantai, kun ensin nukuttiin suhkot pitkään ja datattiin kaunis lauantai, hoidellen asioita, M soitteli kotiin ja nauroi Yhdysvaltojen ihmeellisyyksiä. Musta oli hassua, tuntui kuin muistaisin miten itse tunsi kun ensimmäisen kerran tuli perheeseen. Ja mitä teinkään ensimmäisenä viikonloppuna? En edes muista! Kaivaisin sen esiin päiväkirjani kätköistä mutta kun päiväkirja on laukun kätköissä. Siis ISOn laukkun. Ja sitä en muuten avaa. Kun eilen yöllä sain kaiken pakattua, kattokaas!



Ja sitten sain kuulkaas nytten tässä älynväläyksen, kun mähän oon blogia kirjoitellu koko ajalta, josko täältä näkysi!
Ilmeisesti oon vaan hengaillu ja rentoillu ja nauttinu faktasta että oon Yhdysvalloissa. No, eipä oo tän uuden tytön viikonloppu ollu kovinkaan samanlainen, kun oon raahannu toista mukanani sinne ja tänne. Ensin kun tosiaan melkein koomailtiin plus syötiin kotona, niin sitten suunnattiin läheiseen motelliin (:DD) jossa ootti tutulla tavalla B ja saksalainen S plus Connecticutin pojat. Naureskeltiin vanhoille hyville ajoille ja sille, että vessassa (!!!) oli kiinitetty seinään, eikun itseasiassa ovenkarmiin pullon avaaja, jossa luki että Open bottle here ja nuoli alaspäin. MITÄ?! No, mutta siitä sitten suunnaattiin hieman etelämpään B:n kaverin synttäripippaloihin, joista no, kuvat sen kertokoon!











Tästäpä näistä lähdettiin kotio sitten puolen yön aikoihin, kun minä olin ihan poikki ja sunnuntai meni samaa mallia koomatessa. Ja kaikki lauantai-illan amerikkalaisille (siis kyllä, ihan oikeille amerikkalaisille) lataillut Eurooppa-hehkkutukset tais saada vähän ikävän poikasta pintahan.

No, iltapäivällä iskeydyttiin jälleen liikenteeseen ja M tarttui rattiinkin, eikä tytöllä vissiin ollu mitään ongelmaa asian kanssa, minen ainakaan huomannu. Rentoiltiin hetki B:n elokuvateatterissa (kävin tänään muuten hyvästelemässä sen talon, enkä tiedä miten nyt kestän kun eijjoo monella kaverilla uima-allasta ja poreallasta ja omaa elokuvateatteria ja hierovaa tuolia ja Shrek-flipperiä jajajaja... niin, I´ll miss you house ♥) ja sitten suunnattiin tiepähkäilyjen jälkeen hakemaan poikien auto, hurautettiin B:n auto parkkiin asemalle ja sitten aikalailla minimaalisten eksymisten jälkeen päädyttiin Bertucci´siin byebye-dinnerille. Tyhmä Veggie Planet oli ihan täynnä kun siellä oli joku esitys eikä me isona porukkana istumaan mahduttu, eikä sitten tajuttu että ulkona oli sen verran kiva ilma että ois kai sitä voinu ottaa mukaankin sitä mössöä ja syyä ulkona. No Bertucci´sissa on namia leipää ja tässä nimenomaisessa Harvard Squarella oli ehkäpä maailman paras tarjoilija, josta tuli mieleen Rocky Horrorin Riffraff (kuinka ikinä kirjoitetaankaan...!) jajaja kuinka mulle tulekaan ikävä ihmisiä :( Ketään en varsinaisesti nähnyt vikaa kertaa, kun öö, no M:n kanssa oon hengaillu tässä, B:n kanssa lomaillaan Kaliforniassa, Connecticutin M tulee pelastamaan mut NYCiin ja kiertämään mun kanssa museoita ja CT:n J:n kanssa mennään ehkä kävelemään sunnuntaina dinosaurusten kanssa ja tää mun suomi-J on vannottanu tulevansa kentälle vielä moikkaamaan ennen kuin lähden. Parempi sen on tullakin! Mulle tulee jokaista niin hirmuinen ikävä ♥ Öhöh.

PORUKKA
Ja sitten vielä pitkä ja pätkä, pätkä ja pitkä.

Mut nyt meen nukkumaan. Eihän me kuin nukuttu sunnuntai-iltana. Kai mulla on muutakin fiilisteltävää huomenna? Katsomme. On vaan ollu ja menny aika. HUOMENNA TULEE 1 VUOSI TÄYTEEN JENKEISSÄ!! Ohhoh. Johan on. Siksipä mennään nukkumaan, että päässään sitten sitä miettimään ja kattelee ja fiilistelemään. Tänään oli muuten mun viimeinen ihan papereissakin viralliseksi ilmoitettu auppari-päivä! Guys, I made it! :)

lauantaina, heinäkuuta 17

"I'm so scared but I don't show it"

Sekava on tunnetila, joten sekavaa tekstiäkin on luvassa, you´re welcome. Homman nimihän on nytten se, että uusi auppari on talossa ja mä majailen pojan huoneessa ilmapatjalla ja istun tässä lattialla kirjaillen ajatuksiani johonkin, kun uskaltaa ajatellakin.

Mulle iski vasta eilen se, että kuinka paljon tulenkaan ikävöimään tätä perhettä ja tätä elämääkin, tätä taloa, kisumisua, kaikkea. Se iski siinä vaiheessa, kun tein salaattia ja muut olivat ulkona, uudella tytsille esittelivät takapihaa ja lapset oli innoissaan ja piruvie, sattuuhan se, kun näkee lasten haluavan nyt olla uuden aupparin kanssa ja innoissaan vievät häntä kaikkialle. Vaikka tiedän tiedän, minä tiedän, että niin on hyvä ja niin kuuluu olla, mutta ihan yhtä lailla luonnollista lienee se, että mua vähän kouraisee vattasta moinen? Onhan se. Nyt se on tavallaan totta, että minä lähden täältä, kun minun "korvaajakin" on saapunut. Ja tyttö on kyllä kiva ja kaikkea mahtavaa, mutta niin, mun on henkilökohtaisestikin hyvin vaikeaa kattoa tai kuulla, että mut korvataan.

Ja onhan tässä ollut vuosi, joka on samalla lyhyt ja niin kovin pitkä, mua väsyttää tän urakan jälkeen ihan hitosti. Nukuin iloisesti 10 tuntia tänäkin yönä. Mä olen tottunut tähän elämään täällä, tää on nyt mun elämä. Ja sitten pitäis lähtiä. Ja en tiedä, jotenkin sen jälkeen, kuinka paljon oon tehnyt tän perheen hyväksi, jotenkin on hassua nähdä, kuinka sitten mut korvataan noin vain. Niinhän se aupparin elämä tosin on. Kuulostelen taas kuin pelottelisin, mutta muistakaas että nää on vaan mun tuntemuksia, että näin musta tuntuu lähdön koittaessa.

Toisaalta en voi odottaa sitä, että keskiviikkona pääsen nousemaan bussin kyytiin kohti NYCiä ja vapautta, lomaa. Sitä, että se on kuulkaas ihan sama milloin nousen sängystä ylös (tosin aikaisinhan on hyvä nousta, että kerkeää ilmaiselle aamupalalle, jolla mennään aika pitkälle mun matkustusbudjetilla)tai että mitä teen. Mulla ei ole esimerkiksi NYCin varalle suunniteltuna mitään. Voisi vaikka mennä Central Parkiin lukemaan kirjan tai kaksi noin ajan kuluksi. Tai hoidella hostellin ilmaisen netin ansiosta noita yliopistohommia. Sekin kun on eessä (JEEE!!). Ja nauttia siitä, ettei TARVITSE tehdä mitään jos ei siltä tunnu. Ja ehkä siinä samalla vois räpsäistä muutaman kuvan siitä isosta citystä. Kun ei sitä ihan heti olla takaisin tulossa opiskelijabudjetilla.

Ja niin, sitten se, jotenkin, en tiedä mikä naksahti, mutta rentous on takasin ja silloinhan kaikki tuntuu paljon paremmalta mitä stressatessa. Ja muutenkin, kaikkihan paranee loppua kohti, tai ainakin tuntuu siltä, kun pitää jättää jokin asia. Muistot ja asiat kultaantuu, I know, that´s just the human mind. Mut saahan silti tuntua pahalta?

Ja sitten vähän stressataan vielä tosta matkastakin, koska vaikka se on kivaa, niin silti, pitää löytää ihmiset, kun nyt eletään niin kuin vanhoina hyvinä aikoina, eli kännykkää en kanna mukanani seuraavaan kuukauteen ollenkaan, netistä tavoittelee helpoiten uskoisin. Ja ennen kuin lähden tutustuttamaan uutta aupparia Yhdysvaltojen ihmeellisyyksiin, niin if there´s someone needing company in NYC 21st-25th July, let me know! :) See you soon!

P.S. Tän viikonlopun suunnitelmana on ensin ekat amerikkalaiskotipippalot (olihan jo aikakin, I know! :D) ja huomenna lähdetään syömään meikän lempiravintolaan Cambridgessa, eli Veggie Planetiin ja nähdään kaikki ja parannetaan maailmaa, toivottavasti ei itketä vaan hymyillään, koska on kiva nähdä. Ihan Connecticutistakin asti tulee vieraita, 3 tunnin päästä täällä, jjjjeee! Jaja, sittenpä niin, sanotaan heipat osalle ja katotaan että kuinka paljon sitten loppujen lopuksi itketäänkään. (Ja jos ei kyynelkanavat aukia niin pitää varmaan katella taas Extreme Makeover Home Editionia, niin pysyy tervejärkisenä) Mut niin, pitää mennä, viikonloppuja! :)


P.P.S. Oon ihan varma että kun pääsen halimaan ystäviä ja perhettä, niin eiköhän sittenkin kyllä Suomessa itketä kans! See you so so soon, miss you so much ♥

keskiviikkona, heinäkuuta 14

"They say that new life makes losin' life easier to understand"

Hei miten ois blogin päivitys? Ömm, kiirettä pittää! Mulla on 1 päivä jäljellä perheen ainoana aupparina, ja näin niin kuin päätoimisena, perjantaina haetaan saksalaistyttö M ja sitten onkin hulinata ööö sinne jonnekin asti! Tänään on pakattu ja tehty töitä melkein 10 tuntia, laukut on valmiina ja suhkot painavinakin, läksiäisjuttuja perheelle on hankittu ja tiedossa ois nytten sitten viimeinen viikko Massachusettsissa :) Mutta nyt menneistä päivistä kun oon ollu luvattoman saamaton bloggari.

- Olin viikonlopun kipiänä! (Ja oon edelleen ja se vaan lisää väsymystä)
- En muista milloin oisin nukkunu viimeiset kunnolliset yöunet?
- Jumitin alkulauantaipäivän, sitten iltapäivästä lähin hakemaan suomipoika J:tä junalta kun paran auto oli hajonnu.
- Piristääkseni toista lähettiin Hootersiin syömään. Onpahan sekin nyt koettu!
- Pitäis keksiä lapsosille läksiäislahjoja! Ja kaikille muillekin.
- Sitten käytiin J:n kanssa Richardson´silla syömässä luultavasti miun vikat (sniff) maailman herkullisimmat jätskit. Ja mulle selvisi, ettei J tykkää hattarasta. Miten joku voi olla tykkäämättä hattarasta?!
- Käytiin kanssa lyömässä golf-palloja KAAAAAAAUAS! Oon muuten golfin lahja maailmalle.
- Sitten mentiin B:lle. Pelattiin vähän pinballia ja kateltiin suomalaista komediaa. Jeesh.
- Sitten mentiin S:lle ja melkein kaaduttiin rappusia alas kun halattiin. Way to go. Mut ei oltu nähty noin kuukauteen. Mullon ikävä sitä tyttöä.
- Istuttiin isolla porukalla S:n sohvalla, "katottiin" Scary Movie 4:sta, eli toisin sanoen se pyöri siinä taustalla kun me naurettiin sen ajan melkein tauotta. Armotonta naurua. Ihanaa. Naurettiin niin että päähän alkoi koskemaan. Ja sitten piti mennä B:lle nukkumaan. Ensin kuitenkin kateltiin vähän Jude Law´ta SNL:ssä. Mmmm.
- Herätyskello soi 6 am. Ei ollu kivaa. Muttei ois kyllä pystyny nukkumaankaan.
- Syötiin, etsittiin nukkuvia ihmisiä ympäri taloa, pompattiin autoon ja ajettiin.
- Ja ajettiin.
- Ja ajettiin.
- Ja ajettiin.
- No eikä ees ajettu kuin sellainen tunti, mutta se ajomatka oli koko päivän jännin osio!

- Sitten ilmoittauduttiin, ootettiin, katottiin video jossa hoettiin että "While skydiving, you might get seriously injured or KILLED and you can´t sue us" noin miljoonaan kertaan, ooteltiin lisää, puettiin kamppeet päälle, mentiin koneeseen, hymyiltiin korvasta korvaan ja mentiin ylös ja ylemmäs ja ylemmäs aina 10 000 jalkaan asti! Ja sitten aukesi ovi. Ja sitten... no, tehtiin maailman luonnollisin asia eli hypättiin lentokoneesta pihalle!
- 40 s vapaapudotusta.
- 7 minuuttia laskuvarjotemppuilua, sain ihan ite ohjata!
- Mahdoton adrenaliiniryöppy.
- Huijattiin J:tä, että mulle ja S:lle ois käyny vähän pahemmin...
- Joka usko sen kunnes B ei voinu enää olla nauramatta.
- C innostu meijjän hypystä niin että hyppäs itekin!
- Otettiin ääliökuvia adrenaliinihöyryissä.
- Mentiin Denny´siin brunssille ja jaettiin S:n kanssa salaa all-you-can-eat pancakes.
- Käytiin myös vähän shoppaamassa.
- Mutta mä ostin vain tuikitarpeellisen laukun! (Ja yhen kivan liivin, mutta se oli tosi kiva ja olin haaveillu siitä jo pari viikkoa!)
- Sitten mentiin B:lle, mä skypetin isille jolla oli synttärit ja hetken Suomeen Ässälle kans. Olipas kivaa ♥
- Sitten mentiin S:lle, avattiin iso telkkari ja katottiin jalkapallon finaalia.
- Meikä nukahti vartiksi kun oli niin lämmin ja aurinko paistoi ikkunasta sisään ja yöllä oli tullu nukuttua se 5 tuntia.
- Espanjahan sen voitti jos ei joku oo kuullu.
- Sen jälkeen oon PAKANNU. Ja ööö.. PAKANNU.
- Ja maanantaina brunssailtiin VIIMEISEN kerran USAn puolella me kolme, minä ja B ja S.
- Oli aika haikeaa.
- Ja sitten taas pakkasin.
- Ja sitten B tuli mun pelastavaksi enkeliksi ja auttoi mua sulkemaan laukut!
- Ja samalla valihtemaan mun kanssa sen murto-osan vaattteista joilla pärjään seuraavat 5 viikkoa.
- Isoja laukkujahan ei enää paljoa availla!
- Ja oon tehny niin paljon ettei oo ollu aikaa ajatella.
- Ja nyt oon liian väsynyt ajatellakseni!
- Palailemme sweeties syvempien filosofisointien kanssa kunhan kiire vähän hellittää :) Siis pakkausshow´t sun muut.
- Kirjoitan jotain jota on kiva lukeakin sitten!
- But this is just awesome, guys, oh my goodness, it´s been awesome!

sunnuntaina, heinäkuuta 11

"Please don't take my sunshine away"

Mahtava viikonloppu. Just awesome.










Olin puolikuollut, mutta silti elävänä taivaista alas, JEEE!!! Ja oli suorastaan sanoinkuvaamatonta. WOW. Just saying. (Plus viikonloppuun hyviä kavereita ja väsymystä ja nauramista ja oooooh, S takasin Cape Codista ja C tuli kattomaan hyppyä ja hyppäs sitten itekin ja mun skydiving instructorin kysymys: "Last words before the jump?" "Uhmmm, yep, it's my Dad's birthday so it would be really nice to get back on the ground alive!" plus sain mun yliopistopaperit, JÄNNÄÄ!!)



Jatketaan pakkaamista!

perjantaina, heinäkuuta 2

"It's too high to get over "

Kävin heittämässä B:n lentokentälle, tuossa viiden aikaan ja mua ei sen kahvikupin jälkeen enää oo nukuttanut, joten oon päättänyt käyttää aikani hyödyllisesti nyt aamulla, eli lukea blogeja ja etsiä Eukonkanto-videoita youtubesta, kun kerran missaan tän vuotiset hulabaloot :( Mutta pidemmittä puheitta, a piece of Sonkajärvi for you ♥ (And Australia...)







I men, c´moon, how could this NOT be fun? See you in Sonkajärvi next year ;)

keskiviikkona, kesäkuuta 30

"I'm just a little bit caught in the middle"

Mulla pätkäsi eilen netti ihmeellisesti, niin en voinut illalla enää päivitellä. Nytten oon vielä töissä, iltahommissa, mutta lapset nukahti kuin naps vain niin mullei ole muutakaan tekemistä kuin kirjoitella tänne. Ja syy kirjoittamiseen on toki se, että pitikin kirjoittaa!

Viikonlopusta vielä sen verran, että sunnuntai, siis lauantai-sunnuntai välinen yö, kun ensin käveltiin New Yorkin valojen loisteessa Grand Central Stationille, ja juostiin junaan, joka meidät kiidätti Greenwichiin, Connecticutiin, jossa ooteltiin sitten taksia öö reilut puoli tuntia ja naurattaa edelleen, kun poikia niin harmitti, ettei saatu taksia heti ja me tytöt naurettiin vaan jotain typerää. Mutta hei, jos aikaa pitää kuluttaa niin sama on pitää hauskaa, oltiin sitten Greenwichin juna-asemalla tai ei. Autoseikkailujen ja taloon hiippailuljen jälkeen löydettiin porukkana jälleen toisemme J:n luona, kun hän asuu erillisessä pikkuisessa pihakämpässä (kyllä mullekin kelpais!) ja istuttiin siinä J:n sängyllä kaikki viis pelaten meidän versiota perinteisemmästä juomapelistä ja kun ei löytyny kortteja, niin piti sitten pelata M:n puhelimen nopilla. Olipas jännää! Eiku oli oikiasti hauskaa, plus sitten illan hauskin osio oli ehkä se, kun minä, K ja M lähdetiin M:n luo ja hiippailtiin kirjaimellisesti varpaisillaan M:n huoneeseen nukkumaan. Mulle tuli PIKKASE teinimäinen olo pienessä hiprakassa kyllä, vieläkin naurattaa, että kun ei isona ihmisenä vaikka hostelliin reteesti mennä vaan hiljaa pitää aamuyöstä hiippailla nukkumaan.

Siinähän keretiin sitten sellaiset nätit 5 tuntia nukkua ennen kuin kaikki sunnuntaiaamun kunniaksi klo 8 suunnattiin suihkuun ja pakaten huristeltiin hakemaan kyyhkyläiset kyytiin kans ja suunnattiin takasin Greenwichin juna-asemalle, jossa jälleen vähän ooteltiin sitä junaa joka oli myöhässä, siitä kun M lähti sitten katteleen peliä johonki, niin me saavuttiin Grand Centralille ja suunnattiin sunnuntaibrunssin mättöön kahdeksi tunniksi. Oli muuten aika erikoinen brunssi meillä: Oreo-keksejä, tuoremehua, kahvia (tää on vielä normaalia), hedelmäsalaattia, sushia ja teriyaki-kanaa ja riisiä! Ja maistoin kuulkaas elämäni ensimmäisen kerran sushia K:n lautaselta ja namnam oli hyvää kuulkaas, California rolls, yummy. Mutta niin, sen 2 tunnin yleisen maailmanparannuksen jälkeen törmättiin tuttuihin kun saksapoika R bongasi meidät ja suunnistettiin sitten ylös sieltä maanalaisesta luolastamme melkein ahdistavaan kuumuuteen. Käveltiin hetki, metroiltiin toinen, nähtiin NYC Pride, käveltiin toinen hetki, mullei ollu energiaa ottaa kuvia sen mun valtavan laukun kantamisen lisäks (jossa oli puolet tarpeetonta kamaa kun suunnitelmat pikkase muuttu) joten otin viikonlopun aikana vain sellaiset 200 kuvaa. Sunnuntain, niin istuskeltiin katsomassa komiikkoa hetki, sitten oli liian kuuma, järjestettin epäonnekas suuri kameranmetsästys, metroiltiin ja KÄVELTIIN jälleen mun ja B:n bussille, koomailtiin 4 tunnin matka Bostoniin. Ja kun saavuttiin Bostoniin, niin ois ihan kuin ois saapunu kotiin. Pystyi jälleen hengittämään semmoista mukavan viileää ilmaa, oli vaan jotenkin niin kotoisaa. Ja metrollakin osasi kulkea. Because my friend B and I, we don´t speak New York yet!

Ja kun on tullu nukuttua niin runsaasti edellisinäkin öinä niin muahan väsyttää edelleen, vaikka on ollu varsin mukavia päiviä, eilen oli töitä vain vähän, sitten juttelin pikkusiskon kanssa pitkästä aikaa, sitten oli hieroja, vihdoin ja viimein. Mä en tiedä mitä ne siellä hierojakoulussa opettaa, but damn it feels goooooooood. Sitten kirjastosta levyjen metsästykseen, ja vielä illan päätteeksi O:n kanssa jätskille, juttelemaan ja sitten kotiin nukkumaan ja tänään mulla on ollut hieman pitempi mutta silti oikein mukava päivä, jonka kruunasi se, että C tuli soittamaan ovikelloa ja matkalla majapaikkaansa sanomaan moi ja halaamaan. JEEE, C on täällä nytten ja on seuraavat 2 viikkoa ja se on tosi tosi kivaa!

Mutta sitten vähemmän kivaa on mun vatsassa kiristyvä solmu, joka johtuu siitä, että tässä ollaan lähössä kotia kohti pian. Älkää nyt käsittäkö väärin, mä olen edelleen innoissani tulossa kotiin, mutta muun muassa tässä yksi päivä kun panikoin J:lle niin kommentti kuului vaan, että "äsken sitä oltiin innoissaan kotiin menossa ja nyt ei haluta lähteä, mikä sun mieltä muuttelee?" No, oon ensinnäkin tyttö, se selittänee jo aika paljon ja toisekseen tottakai kaikki paranee loppua kohti. (Nytkin saan ehkä töistä yllätyspitkän viikonlopun, jeees!) Niin mä en halua lähtiä. Mutta samalla haluan tulla kotiin. Mutta tää aupparivuosi, se on ollut jotain niin toista kuin mitä oon odottanu. En mä tajua että kohta pitäis pakata koko huone kuntoon, 2 viikon päästä pitäis olla jo muuttamassa periaatteessa, siis tonne aurinkohuoneeseen kun uus auppari tulee 2 viikon päästä perjantaina. Hassua. Eikä ollenkaan hauskaa kuitenkaan. Mutta no, sehän nähdään sitten kohta taas mikä tässä on mieli. Sen minä tiiän että Suomessa tullaan kuulemaan ihan tarpeeksi juttuja siitä, kuinka silloin USAssa tehtiin näin ja näin ja sitten meille kävi näin ja yhyy mulla on ikävä sinne. Kun ikävä kyllä tulee. Juteltiin eilen B:n kanssa asiasta ja mulle tulee ihan HIRMUINEN ikävä mun aussiani joka tänne jää, meistä on tullut kovin läheisiä kyllä, voisin lukea hänet ehdottomasti yhdeksi rakkaimmista ystävistäni ja muitakin täältä, ja se se vasta kipeää tekeekin. Onneksi on K ja J, jotka asuvat Suomessa, niin täältä Massachusettsin alueelta. K varmaan on vilissyt tekstissä kertaan jos toiseen, hän on aivan ihana ja J on mulle kuin isoveli, ja aivan upea tyyppi. Vuan asuvat molemmat piäkaupunkiseuvvulla samperi. Niin tää mun solmu kiristyy kiristymistään. Taijjan tarvita kaikki ne bussi- ja lentomatkat tämmöisten juttujen selvittelyyn. Ja niin, saatan tirauttaa muutaman kyyneleen elokuun puolivälissä. Ja heinäkuun lopussa. Niin silloin kun pitää sanoa heihei suuntaan kuin toiseen. Ja tiedättekö, ei mua näin ahistanut lähtiä Suomesta. Kun tiesin, että tuun takasin. Mutta kun täältä lähtee, niin ei tule tasan tänne takaisin. Eikä varmaksi tiedä näkeekö kaikkia täällä tapaamiaan tyyppejä enää ikinä. On sen verran loputtoman oloisia ajatuksia etten tiedä onko niitä mukava aatella. Mä oon tässä kahden elämän välissä nytten, palaamassa ja lähtemässä jajaja niin. On aika vaikiata. Vaan availlaan tätä solmua. Tässä jälleen joku päivä.

Psssst. Heinäkuu on mun viimeinen kokonainen kuukausi Yhdysvalloissa. Moro.

maanantaina, kesäkuuta 28

"Asfaltti polttaa"

Ja se muuten polttaa ihan tosissaan, kun poltin jalkapohjani tuossa perjantaina kun käppäilin kotipihatiellä, oli ällölämmin ja hirmuisen aurinkoista, joten asfalttihan oli nätisti koko päivän saanut sitä lämpöä ja minä kävin vaan hakemassa muutaman pussin autosta, kun sitten seisahin paikalleni ja voi jumankauta, mun oli hypättävä autoon poimimaan kamppeet ja päkiä kirkui punaisena. Miten näin voi käydä?

Oh, anteeksi viikonlopun päivittämättömyys, mutta oli sen verran kiireisempi vkoloppu ja kotiin pääsinkin vasta 10 pm sunnutai-iltana ja reissuun lähdin 6 pm perjantai-iltana. Ja olin hieman väsynyt kun tuli nukuttua vajaa 10 tuntia yhteensä viikonlopun aikana? Ja pojat tuli vielä jätskille sen jälkeen niin minua on pikkase väsyttäny tässä maanantain. Olin innoissani menossa Y:lle töiden jälkeen, se tuntui hyvältä idealta aamutauon jälkeen, mutta nytten on taisteltava vaan sen kanssa, etten nukahda hetimiten. Väsyttääpi.. mutta I guess this is what you get from having fun!

Missasin jussin, tai siis juhannusaaton juhlimiset, kun olin töissä, lapset oli hirveällä päällä eikä huvittanu mihkään lähtiä sitten juhlistamaan jussia, vaan pakkasin kampeet ja sovin O:n kanssa että mennään hengailemaan johonkin. Herra vei mut ihan superhyvään kiinalaiseen syömään, miten oon voinu missata sen, vaikka se on vain tyyliin 5 minuuttia lasten koululta? Oijjoij. Namnam. Istuttiin se pari tuntia siellä, ja tuumattiin, että ihan liian myöhäistä lähtiä Rockingham Park Mallille enää, joten Loopiin lähdettiin katsastamaan, että mitä leffoissa ja ettimään jalkapallokenkiä. Minähän oonkin siinä expertti! No ei löytyny, mutta päädyttiin kattomaan Karate Kid, joka.. yhmm.. tarina oli hyvä, joten täytyy ehdottomasti katsoa se vanhempi versio, mutta en ainakaan muista nähneeni yhtä hidasta alkua missään elokuvassa. Ja sitten se "treenauskohta", jonka oisin halunnu nähdä niin tietenkin se oli nopeutettu oikein sopivasti. Ja leffa päättyi oikein onnellisesti! Hjyvä niin, hollywoodkliseitä kun oli muutenkin niin niinhän se on päätettäväkin. Mutta Jayden Smith is the cutest kid, definitely! Aateltiin molemmat, ettei 10 pm alkava leffa nyt niin myöhään mene, mutta 12.30 am huomasin että B:ltä oli tullut 4 puhelua ja yksi tekstiviesti. Jjoo, oli pitempi leffa. No, huristelinpa sitten B:lle yömyöhällä, mikä oli tietenkin erittäin fiksua aatellen, että herätyskello soi 6.15 am. Eikä tietenkään juteltu yöllä mistään ollenkaan. Never.

No, aamulla aikasi sitten suihku ja uudellenpakkaus ja hidas möngerrys autoon asti, auto parkkiin T:lle, T:llä bussiasemalle ja saapumisaika South Stationille siis 9.01 am. Bussi lähti yhdeksältä.. Hihi. No ei me edes juostu metrolta, kun todettiin, että ei olla syöty aamupalaa niin ei jakseta stressata, voijjaan ottaa kymmenenkin bussi. Joten käytiin vaihtamassa liput ja bongattiin Honey Dew, josta sain maailman parasta mokkakahvia tavan kahvin hintaan. Oi namnam. Jonnekin hunnikkoon Dunkin Donutsit, minä haluan Honey Dew-putiikkeja pitkin maata! Bussimatka NYCiin, hmm, minä taisin torkkua, soiteltiin S:lle joka sillä nimenomaisella hetkellä makasi jossain Cape Codin rantahietikolla! Ja ah, koska olemme Yhdysvalloissa niin tietenkin bussi pysähtyi MÄKKÄRILLÄ! B:n kanssa seikkailtiin sitten Chinatownilta Grand Centralille, jossa alkoi operaatio metsästä pieni suomalainen tyttö ja pitkä ruotsalainen poika. K ja J löytyi kyllä tunnin sisään ja suunnaattin Central Parkiin juhannuspäivän piknikille kera ruotsalaispoppoon. M oli saanut perheeltään Ruotsista paljon ruotsalaisia nameja ja joukossa oli pari Geishaa ja Dumleakin, mutta ne oli sulanut, voi surkeus :( Muttei sillä niin väliä. Juhannus oli aivan mahtava. Aivan ihana mahtava justiinsa jussimainen jussi! Vaikkei kaikki kaverit päässykkään paikalle, mutta sen murehtimiseen menisi maailma. Istuttiin siinä, leikittiin koiran kanssa, se söi ruotsalaisia lihapullia oikein mielissään, ruotsitytöt tanssi perinteiset tanssit salon ympärillä, pyydystettiin tuliötököitä, kuunneltiin tarinaa mun ruotsalaisesta kaksosesta, opeteltiin kuinka koreaksi sanotaan rakkaus&rauha&vapaus, pelattiin jalkapalloa lapsia vastaan, B letitteli meiän hiuksia, otettiin kuvia ja naurettiin. Jee jussia! Illan kruunasi myöhäinen illallinen AQ Cafessa, jossa tarjottiin eurooppalaista, lähinnä ruotsalaista eli suomalaistakin, ruokaa. Taivas. Minä vaan kerron teille. Oijjoijoi. Nam.

Mun ajatus katkesi nyt totaalisesti, kun taistelen parhaista tv-tunnareista suomi-J:n kanssa! Plus varasin bussin Washington DC:stä Las Vegasiin! Hehe, se on vähän pitempi reissu se :D

Mutta kuulkaas, mun täytyy nyt purkaa möykkyäni tässä. Kerron teille loput ja kuvat NYCistä huomenna, hiljaisesti panikoin lähdöstäni nyt!



torstaina, kesäkuuta 24

"'Cause it's too much"

Mä lupasin sitä toimintakertomusta! Tässä on tosiaan viimepäivät vietetty "lomaillen" Connecticutissa, Old Saybrookissa tarkemmin sanoen. Lomailuahan tää ei niinkään ollut, kun tämä oli oikeastaan hostmumin business trip, eli toinen oli koko ajan töissä.

Tarkoitus oli tosiaan lähtiä maanatai-iltapäivästä, mutta kuten aina niin autohan starttasi vasta puoli yhdeksän maissa kohti etelää. Oltiin hotellilla yhdentoista jälkeen ja lapset pysyi herällä YÖKAHTEEN. Auta armias. Onneksi oli pehmyt sohva, jolla minä punkkasin, koska ei minua houkuttanut nukkua samassa makuuhuoneessa kovalla varasängyllä. Ah, hostmum lähti sitten tiistaiaamuna aikaisin kokouksiin, ja oli tilannut mulle tosiaan huoneeseen aamiaisen, ja lapset nukkui pitkään, joten minä istuin parvekkeella ja nautin höyryävästä kahvista ja katselin laivoja ja jotakuta aamu-uinnilla altaalla. Lapset herättyään söivät aamupalaa ja me suunnaattiin sitten altaalle leikkimään ja sieltä takasin lounaalle ja nukkumaan ja sitten hostmum tuli takaisin, koska oli tullut kipiäksi, joten me lähdettiin pois häiritsemästä toiselle altaalle reiluksi tunniksi, käveltiin satamassa, päivällistä, telkkaria, nukkumaan. Aupparille hetki vapaa-aikaa kun kaikki nukkuu. Ahhh.

Keskiviikkona aamupalaa, telkkaria, siivoilua ja pakkailua, altaalla riehumista, check-out, ajeltiin kattelemassa isoja rantataloja ja tytsi tokaisi vaan, kun näki leikkikentän ja siinä luki, että private, niin "I don´t like this people, they don´t SHARE!!" No, onneksi löydettiin kumminkin sellainen 10 dollarin hintaan jaettava ranta, jossa lueskeltiin hostmumin kanssa lehtiä kun lapset leikki hiekassa, kateltiin kuinka erakkorapu vaihtoi kotinsa toiseen, minä sain hieman punaista väriä vaikka oli SPF 50, hullua tuo aurinko. Haikailin Long Islandia, joka sinisenä viivana näkyi horisontissa. Syötiin jäätelöä. Kookosmehujätski on mun ehdoton uusi suosikki. Saako sitä Suomesta? Huaaah. Sellainen pikalomahkoreissu.

Mulla on ilmeisesti liikaa bussiaikatauluja ja järjestelyjä ja rahoja ja varaamisia ja suunnitteluja noin yleisesti mielessä kun ei tämän kummaisempaa hengentuotetta tule nyt. Lauantaina ois suuntana NYC. Ja 11. heinäkuuta ois skydiving. Toivottavasti. And I´d rather not think about leaving. Meaning I´ll get back to Franny and Zooey now :) And this, ´cause I just can´t get enough of it!

tiistaina, kesäkuuta 22

"Life is a maze and love is a riddle"

Moi pörriäiset!

Mulle tuotiin tossa vähän aikaa sitten room service aamupalaa, lapset nukku pitkäään ja nyt kattoo telkkaria tyytyväisenä, sain kämpän (mulla on ihka oikia OMA koti!!!) ja tää hotelli... No, palataanpa asiaan myöhemmin, koska me lähetään kohta myöhäisen aamupalan jälkeen tohon uima-altaalle polskimaan!

It´s so damn hard to be an au pair sometimes..! ;)

sunnuntaina, kesäkuuta 20

"And in the evening she's still singing with the band"

Oh. Minä en voi uskoa, että jälleen yksi viikonloppu on takana ja yksi viikko edessä. Minun neljänneksi viimeinen työviikko. Kuinka hullua se oikein on? Kerronpa teille, että se on hullua.

Viihdytän itteäni The Soupin ääressä täällä, jotain viihdyttävää löytyy E!:ltäkin :D Mutta palataan tässä USAn lukemattomien tositv-sarjojen klipeille naureskelun välillä tuohon viikonloppuun. (Extreme Poodels?!) Miksi nämä viikonloput vähenee? Ja hauskenee samalla? Kertokaa! No mutta, kunhan ensin auttelin pari tuntia perhettä saamaan jälleen ittensä ovesta ulos, sen jälkeen kävin takapihalla lukemassa kirjaa kun aurinko paistoi nätisti. Oletteko muuten lukeneet The Nanny Diaries -kirjan? Jos olette ja tykkäsitte, niin lukekaa myös samojen kirjailijoiden Citizen Girl, lopetin sen lukemisen justiinsa, ja se oli kyllä jälleen loistava, kuten The Nanny Diaries oli myös, ihanaa kesälukemista. Tän jälkeen oli juteltava äitin kanssa bisnesasioita ja saattaapi ystäväiseni olla niin, että mulla on huomenna oma kämppä elokuun alusta alkaen, HUI!

Mutta niin, sitten suuntasin B:n luo viettämään nätin aurinkoista päivää sisälle, kun B oli saanut jonkinmoisen viruksen, ilmeisesti B:n hostpoika oli mennyt juomaan B:n juomapullosta ja B oli juonut samasta pullosta sitten myöhemmin, niin oli sitten saanut ihtensä kipiäksi! No, minä lähdin mustikoiden ja Marie Antoinette -leffan kanssa parantelemaan tytsiä, ja mustikkarasian, lasillisen kokista, Marie Antoinetten ja It´s Complicated:in jälkeen B oli sitä mieltä, että hän on parempi ja suuntasi minun kanssa Andoveriin, jonne saapuivat myös suomalais-J ja norjalais-O ja kun oltiin ensin saatu itsemme valmiiksi, siis minä ja B, pojat tyytyi kattomaan Transformersia ja juttelemaan lapsista (oh au pairs!) ja sitten suunnaattiin J:n maantielaivaan ja ajettiin Newburyportiin, jossa T oli jälleen tullut takaisin ja näinpä oli juhlat jälleen tiedossa. Ja oli kivaa! Oli viiniä, oli seuraa, oli naurua. O nautti kun sai arvuutella melkein jokaiselta, että mistä on kotoisin (hänhän on alunperin Norsunluurannikolta, mutta muutti 5-vuotiaana Norjaan, niin tähän mennessä kukaan ei ole Norjaa arvannut :D) ja J pääsi leikkimään baarimikkoa jälleen ja myönnettävä on, että poju on kyllä ihan taitava! Minä ja B oltiin ihan onnellisia vaan siitä, että sai laittaa kukalliset mekot päälle ja laittautua, kun ei tuohon jokapäiväiseen arkeen oikein jaksa vaivautua, lapset sotkee naaman kuiteskin! Mutta niin, viihdyttiin ihan hyvin kyllä aupparien ja brazilialaisten kanssa. Aika uskomatonta, että heidänkin pippaloihin eksynee ehkä vain kerran enää, ennen kuin lähden täältä. En taho! Mutta niin, päästiin joskus ööö, varttia vaille kolme takaisin Andoveriin, J ajoi B:n kotiin ja O lähti kotiin myös ja minä... ajattelin tiskata keskellä yötä! Kyllä, ärsytti vain hirmuisesti likaiset astiat ja astianpesukonetta ei oltu tyhjennetty niin tiskasin.

Tänään. Olen nukkunut liian vähän ja jumittanut, käynyt B:lle pitämässä seuraa, kun toinen eilisen ihmeparantumisen jälkeen on taas vähän huonommassa kunnossa :( Joten lisää mustikoita, maistoin muuten vegemitea, siis australialaista öö öö levitettä? Oli aika ... erilaista. En tiedä oliko se pahaa vai hyvää :D But we´ll get used to it! Niin, jutellut J:n kanssa, eilisten juttujen jälkiselvittelyjä siis, käynyt Victoria´s Secretillä, kun siellä oli ale ja minulla meni rahaa hieman... Mutta ostin vain mitä tarvitsin! (Plus yhden herätysostoksen, mutta se oli ihana ja alennuksessa sekin kuulkaas) Jaja jumittanut vähän lisää. On vähän sunnuntai. Niin ja oon ollut täällä USAssa tänään sen 11 kuukautta. Eli tasan 1 kuukausi aupparointia jäljellä. Ohhoh. Niin. Niin. Niin. Paniikki?! Eikun meen lukemaan kirjaa. Ja pakkaan. Mennään rannikolle 2 päivää huomenna, kun hostmamalla on kokouksia koko tiistai niin me lasten kanssa päässään jälleen elämään rentoa hotellielämää. Not complaining! Ja sitten huomenna tulee varmistus asunnosta..? Oijjoijoi! Jee ♥ Kivaa alkavaa viikkoa :)

P.S. Did I tell you that I love it here?

"La la how the life goes on"

I love my life :)

torstaina, kesäkuuta 17

"All together now"

Tää kattoo täällä Celtics-Lakers-peliä. Eikä tahdo lähteä kotiin. Tai siis, kattoo nyt telkkarista Hollywood-kylttiä ja miettii, että kohta pääsee ihan ite pällistelemään sen kupeeseen! Eiku takasin juttuun, kun aika tuntuu loppuvan kesken (miksi Celticsien korinteko ei onnistu nyt?! Hakekaa ne reboundit samperi!) niin niin, että totta kai haluan tulla kotiin mutta samalla en halua lähteä täältä! Eikä tässä ole nyt syynä edes se, että oisin jotenkin muka päässy helpolla töissä, oon lopettanu reilusti yhdeksän pintaan, aloittanu seittemältä ja tehny normaalia työpäiviä, paitsi keskiviikkona, kun työt loppu kolmelta. Joten (nyt ne alkaa menettää pallojakin jo....!!) olen ihan rättipoikki enkä jaksa aatella yhtään mittään, tän viikonlopun aikana pitäis vielä päättää, otanko Oulusta kämpän jota mulle on tarjottu, äiti sai onneks puhuttua sen viikonlopun lisäaikaa, muuten ois huomenna pitänyt jo päättää, eikä semmoinen oo mahollista kun ihminen tekee 12-tuntisia työpäiviä suurimmin osin!

Joten tuo on nyt mielen päällä ekana, koripallon lisäksi tietty. Mulle tarjottiin siis Oulusta kaksiota Koskelasta, jolla ois täydellinen sijainti, yliopiston ja keskustan välillä. Kämpästä löytyy neliöitä 37,5, pohjaratkaisu on mahtava jaja siinä on parveke, vuokra 400, sisältäen lämmityksen ja veden. Netti vedetään yhtiöön ens vuoden alussa. Jaja mainitsinko jo että sillä on täydellinen sijainti? Niin, tosiaan, en vaan tiä on kämppä ja vuokra isompia kuin tarvitsisin? Kuulostaapa hullulta. Toisaalta kämppä ois sellainen jossa vois kuvitella viihtyvänsä oikein hyvin sen 5 vuotta? Mutta silti miettii. No toki miettii kun onhan se iso päätös! Siis oma kämppä, ja ihka eka vuokrakin, siksi se ehkä tuntuu niin isolta :D Plus tuun varmaankin aikalailla tyhjätaskuna täällä. Nooh. Ei syyä sitten muutamaan päivään! Plus Ässä, sä maksat mun syömiset Helsingissä ;)

Toinen on, että tykkään tästä viikosta! (Uskomatonta, NBA Finals mainoksessa soi Beatles´, I love basketball!) Ihan uskomatonta kyllä. En yhtään tykkää pitkistä päivistä, mutta mun hostmum on ollut sen verran stressaantun. ut ison paperiurakan kanssa, joten minä oon mielelläni helpottanu sitä urakkaa. Plus eilen oli minun viimeinen aupparimiittinki! Ja tahon mennä usiampiin, tapasin muutaman todella mukava tyypin siellä, muun muassa norjalaispoika-aupparin, joka asuu käytännössä katsoen naapurissa. No nyt mä ymmärrän miks ois ollu hyödyllistä, että ois ollu toi LCC vaikka sen koko ajan kun olin täällä. No, mutta onhan tässä vielä 21 työpäivää jäljellä, eli 4 viikkoa (?!?!?!?!?!?!) joten pittää poijjalle näyttää Andoveria ja tutustuttaa mun uuuten auppariin sitten. Plus oli mukava kuunnella tän pojan mielipiteitä kaikesta, koska hän on lähtöisin Norsunluurannikolta, muutti Norjaan 5-vuotiaana ja on tavallaan sekä eurooppalainen että afrikkalainen. Ja mahtavaa kun ei valiteta vaan nautitaan vaan elämästä! Minen jaksa enää valittaa, ainakaan koko ajan tai tosissani myöriä ja pyöriä jossain itsesäälissä ja murhinnoissa, kun mitäs se muuttaa? Ei niin tasan yhtään mitään. Jos joku asia ei miellyä, niin sille pittää tehä jotaki. Jos ei sille asialle tekeminen motivoi, niin sitten se tuskin ärsyttää niin paljoa kuin annetaan ymmärtää.

Sivuraiteille (2 neljänneksen jälkeen Celtics johtaa 40-34! Joten lopetaanko peli tähän? Jee kiitos!) menin. Mullon tosiaan 29 päivää viralliseen lomaan jäljellä. Eli 21 työpäivää jäljellä. Jos viikot menee yhtä nopiasti kuin ennekin niin voisin kai alkaa pakkaamaan vai kuinka? Pitänee vielä ostaa toinen laukku, sillä otan sinne lennolle tosiaan toisen laukun, koska ylimääräinen laukku maksaa sen $48, joten onhan se paljonkin halvempaa kuin kamojen kotiin lähettäminen. Yks asia vaan sucks. Se, että pitää San Franciscosta lentää Bostoniin "vaan" hakemaan 2 isoa laukkua. No, mutta ehkäpä selviämme asiasta. Plus ois ollu kiva saada vielä myöhäisempi lento, kun ei mulla NIIN kiire kotiin ole, varsinkaan vikoina päivinä! Toi 6 pm on aika hankalakin sillä, että mulle on kyllä lupailtu, että voidaan tuua kamppeita, siis kaverit, mutta se, että kamppeet pitäis olla siellä viimeistään 4 pm, niin voi tuua vähän onkelmaa! Pitänee lentää yön yli länsirannikolta, mikä tarkoittaa jotain surkeaa, ei lennon vaan lupauksien puolesta, mutta jos kuitenkin yrittäisin päästä sinne kotilennolle, vai mitä luulette? Tämmöisiä asioiden loppuun- ja yhteensaattamisia tosiaan täällä menossa. Suunitelmaa, suunnitelmaa, suunnitelmaa, päätöksiä, päätöksiä, päätöksiä! Plus huoemnna pitänee herätä 6 am juttelemaan äitin kanssa tuosta kämpästä! :) Jee ♥ Mutta niin, voisinen katsoa ton Game Sevenin loppuun ihan siihen keskittyen ja palaillaan asiaaan, eli kirjoittelemaan totatota, tässä ihan kohta ;) Jos ei huomenna kerkiä, niin sitten LOISTAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE! Ja anteeksi sekavasta tekstistä, mutta kun NBA Finals Game 7...! :P


Note. PRKL. Josko jätän Celticsien paijjan kottiin kun lähen sinne länsirannikolle. Vaan olihan peli!

maanantaina, kesäkuuta 14

"Another heart skips a beat"

Ahh. Hienosti hienosti alkaa viikko, kun päivä on muuten mennyt ihan loistavasti ja oon ollut hyvällä tuulella, mutta sitten kun miut vihdoin ja viimein päästetään 9.30 pm töistä niin sitten tulee listaa, että "hei, tän viikon aikana pitäis saada tehtyä tää ja tää ja tää..." Oh fun. Tässä vaiheessa mun ajatuksissa kulkee: "5 viikkoa, 5 viikkoa, 5 viikkoa, VIISI!!" Vaikka kuinka oikiasti rakastankin tätä miun hostperhettä, en vaihtais heitä mistään hinnasta, mutta silti, nyt on MAANANTAI-ilta. Onneksi tänään sai edes nähtyä B:tä puistossa lasten kanssa ja käytä kirjastossa ihan rauhassa vihdoin...!



Ja viikonloppukin meni taas ihan hujauksessa. Launtaina nukuin myöhempään, eli puoli kymmeneen, juttelin S: ja C:n kanssa, jotka ovat nyt siis Ruotsissa ja oli ihana kuulla heidän ääntään ja kuulla, että mitä heille kuuluu tällä hetkellä siellä maailman toisella puolella. Hyvin siinä sen 2 tuntia kulutti! Päivän ohjelmaksi muodostui loppujen lopuksi sitten se, että lähdin suomipoju J:n mukaan Sommerfesteille. Ja mä luulin ihan tosissani, että saksalaiset ois osanna jonkinmoiset festit järjestää, mut ei... Nono, päädyttiin sitten, kun moikkailtiin ensin J:n saksalaiskavereita, sen jälkeen siis istumaan sadetta sellaiseen kivaan kahvilaan ja lukemaan sanomalehtiä, plus sen jälkeen väittelemään että miten korkkareilla kävellään. Ei vaan löydetty J:lle tarpeeks isoja kenkiä, niin ei herra voinu ite todeta että aikalailla normaalisti niillä mennään. Siitä palattiin hetkeksi vielä kuuntelemaan saksalaisa kansanlauluja, melkein lähdetiin humpallekin, mutta sitten aateltiin, että antaa muitten näyttää miten osaa eikä mennä sössimään. Illan päätteksi suunnattiin vielä syömään kahden saksalaistytön kanssa ja väsyneinä nauramaan toisillemme ja tarjoilija liittyi myös touhuun mukaan, eikä saksalaistytöt aina ihan ymmärtäny. Se on suomalainen hulluus se.

Sunnuntaina oli tarkoitus lähtiä salille heti aamusta ja kirjastoon ja postiin ja kauppaan, mutta se vähän jäi, kun R Suomessa sattui koneelle samaan aikaan ja kun ei olla skypetelty usiampaan kuukauteen, niin 3 tuntia hujahti maailmaa parantaessa, ihana oli ja maailma oli kuulkaas heti parempi! :) Sen jälkeen neuvottiin iPodin käyttöä pikkusiskolle, käytiin asuntoneuvotteluja äitin kanssa ja juhlittiin pikkuveljen "lottovoittoa" (hei 21,20 € on iso raha 9-vuotiaalle!) jajaja niin, sitten suihkuun ja maailmalle elikkäs Bostoniin tapaamaan K:ta ja tän perheen uutta aupparia R:ää, joten sinne siis, ihastelin hetken finaalimeininkejä (GO CELTICS!!) ja mietin että miksei mulla oo lippua sinne. Ai niin siksi että halvimmat liput on $350 per tiketti. Mutta tytöt tulikin aika nopiasti sen jälkeen ja lähdettiin kirjaimellisesti kävelemään läpi Bostonin!

Kuvasaldo:





















I know, voisin opetella pitämään käden vakaana kuvatessa! Harjoitellaan jjjuu :) Mutta oli hirmuisen kiva viikonloppu kyllä, suomalaismeiningeillä mentiin pitkälti ja nyt mä painun vihdoin ja viimein lukemaan Dan Rhodesin Anthropology-novellikokoelmaa, joka on tuo oranssi kirja tuolla, semmoinen, jossa on vaaleanpunaisia pilkkuja! Hihi, palaillaan!

keskiviikkona, kesäkuuta 9

"The patience and the peace"

Mua taas vätystää ja väsyttää aikalailla ja tunnelmia heittelee ties mihinkä suuntaan, mun tekisi mieli kirjoittaa ja päivittää vaikka mitä, mutten yksinkertaisesti jaksa.

Mun auton tuulilasiin lensi kivi eilen. Ja siinä ei toimi airbag. Minä en enää jaksa taistella sen kanssa!

Kävin tänään ihka ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa oloni aikana TJ Maxx:ssa (I know, I know!) ja löysin sieltä unelmieni kesämekon, jota oon metsästäny ja meinasin melkein ostaa UO:sta $68 maksavan kukkamekon, mutten onneksi niin tehnyt sillä nyt oli kukkamekko ihana minun näköinen ja hintaa $14.99. Kiitos.

Tän ostaminen toi kuitenkin mulle rahahuolia.

Oon varannu kaikki hostellit 13. kuukaudelle, muutama bussilippu on varaamatta ja lento takaisin Bostoniin (ahistaa etten tajunnut että Bostoniin pitää lähteä aamusta vasta kun ihan liian myöhään. Myääääääh) plus matkalla pitäisi tosiaan päästä liikkumaan ja syömäänkin kai.

Oulusta on löytynyt ihan unelmakämppä. Isi ja äiti on suostunut takaajiksi mulle, ja auttavat myös rahallisesti kämpän hankkimisessa. Tosin, kun maksan oman osuuteni takuusta niin mulle jää Suomen tilille tasan 1€. Jes. Millä mä pääsen Helsinki-Vantaalta kotiin?

Ja jos haluan tän kämpän niin mun on luovuttava jostakin täällä, reissusta, josta oon haaveillu koko vuoden. Koska vuokrasopimus on mitä luultavammin aloitettava aikaisemmin kun en vielä saa opintotukea sille. Voi jessus.

Mutta haluan sen kämpän. Loistava sijainti, loistava kunto, loistava vuokra, loistava pohjaratkaisu. Kämppä on mahtava. Miksi pitää olla näin vaikeaa...? Tai siis, kun on ihan kamalaa, ääh, reissua on hehkutettu viimeiset puoli vuotta, vaikkei mitään varmaa ole sovittu, mutta silti on, mutta apua. Se on periaatteessa että reissu tai kämppä.

Ja reissun vois tehdä muuten, mutta kun mun pitää elättää itteni täällä sen kuukauden ajan ja matkustankin samalla. Niin mistä mä vielä luopuisin? En haluaisi kyhjöttää kotona viimeistä 6 vkoloppua, vaikka niin melkein pitääkin tehdä, sama mitä tekee, jos kämpän saapi. Ja minä tarvitsen kämpän. Tässä kämpässä voisi asuakin sen 5 vuotta ilman suurempia kommelluksia. Voi auttakaa minua nytten, mitä tehdä?!


Sain Harvardin certificaten, josta paljastuu kopioidessa salainen viesti. Hah.

Jos tän kaiken ois vaan tienny aikaisemmin. Yyäääääääääääähhhhh.