maanantaina, maaliskuuta 29

"Hold tight, hold tight, hold tight"

Me, Boston and the pillow, Sat April 3rd. Especially the pillow.

"And I'm looking to the sky to save me"

Tiättekö kuinka vaikeaa on juostessa pitää kokispulloa niin, että kun se avaa niin kaikki ei vaahtoa ja katoa? Olo on pikkaisen kuin ravistellulla kokispullolla.







sunnuntaina, maaliskuuta 28

"I find it hard to take"

Tulossa hyvinkin minunoloistani tekstiä, joka on pakko purkaa jonnekin, elikkäs tänne, koska olen vain upset.

Menin tänään Lawrenceen Kristillisille elokuvafestivaaleille seuranani S, B, C ja R. Käytiin katsomassa Johnny-niminen elokuva, joka kertoi pojasta, joka olli kuolemassa leukemiaan, mutta uskoi kovasti olevansa erityisellä tehtävällä Jumalan toimesta. Ja näinhän kävi, Johnny auttoi lääkärinsä perheen takaisin ehjäksi ja rakastavaksi. Elokuva oli kaunis ja surullinen, sillä Johnny, no siis, orpopoika, jolla leukemia, rakastaa kuitenkin jokaista päivää, mutta sitten, äh, siihen lisättynä äidin tuska, tyttären rakkaudennälkä ja isän avuttomuus, se kaikki oli vain niin raastaavaa ja mminä itkin ainakin puolet leffasta.

MUTTA SITTEN. En tiedä, kuka tämä mies oikein oli, mutta hän tuli kumminkin siihen valkokankaan ääreen elokuvan loputtua, ja alkoi puhumaan uskosta, tarkemmin kristinuskosta, koska no, olihan kyseessä Kristilliset elokuvafestivaalit, niin ymmärsin toki pointin, ja olin että ok, no eihän tässä, kuuntelen kohteliaasti, voi kuitenkin muille olla hyvinkin tärkeä tapahtuma. Mies puhui lähimmäisenrakkaudesta, siitä kuinka Jumala rakastaa kaikkia ja kuinka Hän näyttää meille tien. Ok edelleen, oonhan ollu seurakunnan toiminnassa mukana usean vuoden ja pidän hommasta, uskon Jumalaan ja näin pois päin. SITTEN tämä mies alkaa selostamaan Helvetistä ja Saatanasta ja Pirusta, ja sanoo näin kutsuen rukoukseen: "Come on you guys back there, don´t let the DEVIL take over your soul, come and join us for praying forgiveness from Jesus Christ!" TASAN NOILLA SANOILLA. Siinä vaiheessa minulla napsahti. Juttu jatkuu, mies kertoo, että Jeesus täytyy päästää sisälle, täytyy antaa Jeesuksen ottaa sun elämäsi haltuun, tee näin, niin pääset Taivaaseen. Ja että, jos et näin tee niin lähetä kortti Helvetistä. Noin niin kuin suunnilleen sanottuna. Minä istuin siinä hetken, mielessäni kovin epäkristillisiä ajatuksia ja sitten siinä isossa elokuvasalissa huusin, että saanko minä kysyä sinulta jotakin. Vastaukseksi saan: "We´ll answer the questions after the SHOW". No minä ilmoitan siinä vaiheessa kavereille, että justiinsa, minä en kestä yhtään enempää ja lähden kävelemään, minä en ole osa mitään SHOW:ta.

Suunnattiin sitten restroomiin, jossa multa tulee sitten nainen kysymään, että mikä mun kysymykseni on, ja keskustellaan uskonnosta hetki, ja hän on oikein mukava ja on tavallaan samaa mieltä kanssani. Sitten tulee toinen nainen, ja hän on pelottavasti niin, että voi tyttökulta, sinä oot nyt kyllä ymmärtänyt tämän ihan väärin. Ja sitä en enää kuunnellut.

Tahdotte tietää, mitä olisin kysynyt. Tahdon sen kertoakin. Olisin kysynyt tältä mieheltä, että "If God loves us ALL, why would he sent someone to Hell?". Tämä toinen minulle vastasi, että kuules tyttöseni, jos et usko niin et myöskään pääse Taivaaseen. No voi... Tämä nainen oli tavallaan miehen kanssa samassa veneessä, sen huomasi, sillä mies saarnasi kovasti, kuinka "muissa uskonnoissa" täytyy noudattaa niitä ja näitä sääntöjä ja tehdä sitä ja tätä, mutta MEIDÄN kanssa ei sinun tarvitse tehdä yhtään mitään, koska Jumala rakastaa kaikkia. Uhhmm, dude I´m sorry, but you got something wrong there, you said that I need to AGREE with you to get to Heaven. Well, I don´t. Siis minun mielestä tässä on vaan ristiriita. Minun elämäni ehdottomasti tärkein lause on olllut, juuri se, että JUMALA RAKASTAA KAIKKIA. Ihan sama kuka olet ja mitä teet ja minne meet. Mutta hitto vie, jos alat sanomaan ensin että Jumala rakastaa kaikkia, ja sitten lisäät, että ai niin, tässä on se pikkuprintti, että jos uskot niin silloin.

EI.

Ei vaan mene minun järkeen. Minun mielestäni, tämä on puhtaasti oma mielipiteeni sitten, ei seurakuntani, ei kenenkään muun kuin minun, kun tämän tähän kirjoitan, mutta siis se, että jos sanotaan, ja sanon, että Jumala rakastaa KAIKKIA. Niin that´s it for me. KAIKKIA. Ihan kaikkia. Se ja sama uskotko vai et. Tämä on minun uskoni. Koska miten minun tulisi ajatella Taivaasta, jos siellä ei otettaisi vastaan KAIKKIA?! Kyllä, tiedän, että kymmenessä käskyssä ovat 3 ensimmäistä Jumalaan liittyviä, nimenomaan uskoon, mutta entä jos minulla on ystäviä, jotka eivät usko korkeampaan voimaan, eivät usko Jumalaan, enkö minä nää heitä Taivassa? Tämä kaikki on vain niin. ÄÄH. Eikö se vie koko pohjan siltä, kun vaaditaan tämmöisiä, että Jumala on rakastava ja anteeksiantava, Hänen armostaan on kaikki. Minua ahdistaa. Ihan oikeasti, minua ahdistaa tuommoinen ajatus, että sinun pitäisi tehdä jotakin ansaitaksesi Jumalan rakkaus. Minusta tuntuu että pää räjähtää sellaisesta. Ihan oikeasti räjähtää. (Ja minulla on migreeni, tiedän miltä tuntuu kun pää tuntuu räjähtävän, ja tämä räjähtämisen tunne on suunnattomasti suurempi.)Minä en yhtään ihmettele, kuinka uskonsodat saivat alkunsa, ristiretket, ne kaikki. Minä näin lukiossa uskonnontunnilla videon siitä, kuinka Yhdysvalloissa on oltu turhankin intensiivisiä uskon suhteen, että siinä on menty yli. Aattelin, että noh, tuskinpa se on jokapäiväistä. Voi kuulkaa, ei ole liioiteltuja ne jutut. Ei niin ollenkaan. Ja kun koko juttu, se tapa millä uskonnosta puhuttiin, vaikutti hemmetin MAINOKSELTA. Tyyliin: "Jos otat tämän pillerin, osta osta, sun elämäsi muuttuu paremmaksi". Se oli show´ta. It´s not what I am, what I believe, THIS is not what I signed up for. Mihin maailma menee tämmöisen kanssa? Voi apua.

Minä uskon siihen, että Jumala rakastaa kaikkia, ja että meille kaikille on syntimme anteeksi annettu. Minä uskon siihen, että jokainen maailmanuskonto on vaan erilainen tapa uskoa korkeampaan voimaan, minulle se korkeampi voima on Jumala. Luottamus. Rakkaus.

Tämä ei ole käännytystä. Tämä on moderni rukous. It´s your choice to join me. Minä tarvitsen jonkun minua nyt kantamaan.

"I can see where I am, go-go, where I am"

Mulla oli tarkoitus lähteä lenkille, mutta sitten huomasin, ettei mun iPodissa ole virtaa, joten nyt tässä kulutan aikaani, että saan siihen sitä virtaa, että pääsen lähtemään lenkille tästä.

Humm, mun loppuviikko meni aika vauhdikkaasti, ja työviikon ehdoton kohokohta oli se, kun käytiin ostamassa lapsille uudet turvaistuimet minun autoon! You´ve been an au pair too long when you´re truly excited about the kids´ new carseats. Vailla myöhemminhän nämä tiesi sitten päänvaivaa ja kiroamista, kun niiden paikailleen laittaminen on niin pirun hankalaa. Miksi minä muistelen että meidän perheen autoissa se istuinten paikoilleen laitto kesti ehkä minuutin? No kumminkin, nyt ne on paikoillaan tuolla, autoon laitetaan vielä jotkut osat huoltamolla, mutta sen jälkeen pitäisi olla ihan ok istuinten eikä niitä tartte ottaa pois ja ne on hyvät ja lapset mahtuu niihin sopivasti ja JEE! Oon oikiasti innoissani =D

Perjantai meni nopeasti, kun oli pyykkiä ja tekemistä, pitkästä aikaa juttelin H:n kanssa skypetelleen meni puoltoista tuntia pyykkiä viikaten. Oli ihana jutella, koska ei öö pariin viikkoon olla juteltu? Ja kumminkin on kiva aina, maan ja taivaan väliltä kaikkea. Muun muassa tuohon ekologiseen liittyen. Kuten tuhannesti oon toistanu, niin vaikka mun äiti yritti minua saada viherpeikoksi niin nuorena omaa tahtoani härkäpäisesti arvostavana ihmisenä en kuunnellut kovinkaan. Mutta täällä sitten, ette uskokaan kuinka eilen tuntui ihan kamalalta kun mullei ollu laukkua mukana Marshallsissa ja aattelin jatkaa vielä shoppaamista, tai siis kiertelyä hetken, niin ja sitten heillä ei ollu paperipusseja. Argh. Ihan puistattaa. No joo, siellä mietitään, että yksi muovipussi sinne tänne, mutta jos aattelee, että aina silloin kun ei oo kaupassa paperipussia, niin sallii itselleen muovipussin, niin sitten sitä ei pitemmän päälle ees yritä. Mutta lauantai Liberty Treellä oli muutenkin syntinen, kun ostin uusia vaatteita, siis ihan uusia uusia. Mutta kaikki oli mun listalta! Semoinen valkea röyhelö, kiva farkkuhame, ja kukkamekko. Tosin haluun toisenkin kukkamekon, semmoisen perinteisen, kunhan löydän, sitten kesälle. Ja kohta on pakko viedä kampetta kirpparille, koska nuo ei yksinkertaisesti mahdu minun matkalaukkuun. Tuskin edes kahteen. Loppu tämä kulutusörvellys.

Lauantai meni muuten mukavasti, kun perjantai-iltana puolikuolleena olin tehnyt läksyt noin niin kuin jotenkuten, ja mennyt nukkumaankin aikaisin, niin olinkin sitten lauantaiaamuna innoissani hereillä jo kuudelta ILMAN herätyskelloa, ja ensimmäinen aamu koko kurssin aikana kun minulla oli oikeasti aikaa ihan ajatuksen kanssa askeltaa sen aamun aikana, söin jopa aamupalankin rauhassa ja kahvitkin pystyin laittamaan termariin nätisti. Ihan olimme S:n kanssa ihmeissämme kun ei ollut kiire, ei tarvinnut juosta ja ehti vielä hakea lisää kahvia Starbucksista ja sen sai juotuakin rauhassa. Ja sitten kerrankin, tämä on varmasti eka kerta kun ei tuntunut ylitsepääsemättömän tyhmältä siellä tunnilla! Pystyi osallistumaan joka keskusteluun ja miettimään niitä asioita. Keskusteluun osallistumisella tarkoitan, että mulla oli hyvin asiaperäistä kommentoitavaa, siis itestänikin tuntui siltä. Olipa kiva fiilinki. Ehkä niitä läksyjä pitäis tehdä ihan ajatuksen kanssa, voisi aloittaa vaikka tekstinlukemisella tänään, vaikkakin voisin netistä katsoa tuon Where The Wild Things Are, onhan se mulla kirjanakin, muttei tällä hetkellä ole aikaa keskittyä siihen, kun pitäisi tehdä Harvardin loppuesitelmä ihan juuri, ja ensi viikon aiheena on YMPÄRISTÖ. Hihhih, S pyöritteli silmiään jo kun muistutin häntä siitä... :DD

Mutta nyt sinne lenkille, iPod kestää sen ajan että käyn pyrähtämässä tuolla ja sitten suunnataan palmusunnuntain elokuvafestivaaliin Lawrenceen ja illalla olisi tiedossa C:n jäähyväisillallinen. Ja sitten villasukat <3

perjantaina, maaliskuuta 26

"And they told me I don't need to worry"

Where, who and when?
Kitchen table, Thursday March 25th, lunchtime, me (19 yrs) and T (3 yrs)

What?
T: But why mommy can't stay for the whole lunch?
Me: 'Cause that's how the world works
T: I wish the world would end!
Me: No, T, you can't wish that!
T: Why?
Me: 'Cause if the world would end, you wouldn't have any place to go, nowhere to stay.
T: That's okay, I'd just lock the doors and stay here!
Me: But T, we're part of the world, so if the world ends what would happen to us?
T: Do we end someday?
Me: Uhmmm, hopefully not anyday soon.
T: Am I going to DIE?
Me: Well, sweety, everyone has to go someday, but that's not gonna be for millions of days!
T: But I don't want to die.
Me: And you're not going to, not soon. But do you know what happens when you die?
T: What?
Me: You go to Heaven with God.
T: But I don't want to go to Heaven. I want to jump and turn into a rocketship and NEVER die!
Me: I wish you could do that, but why wouldn't you like to go to Heaven?
T: It's no fun.
Me: But you'll have everyone fun there someday.
T: Are you gonna be there?
Me: I hope so.
T: Yayyy!! I love you! Can I have a treat after I eat these carrots?