Hoo, se on virallista, olen nyt ylioppinut! Lukio on ohi nyt ja mukavasti onkin ohi, kun kirjoitukset meni vielä paremmin kuin olin odottanut! Ja se onkin aika suurta, kun odotinkin jo suuria, tiesin saavuttavani aika suuria, mutta saavutin sitten vieläkin suurempia! Nyt on hyvä pitää juhlat kyllä :) Aika jännää, kun vaikka tiesi, että saa lakin, niin tämän päivän onnittelut saivat silti virneen naamalle aika pysyvästi ja huomenna on tiedossa sen ylioppilaslakin osto. Hurjaa. Voi herranen aika, kun kulkee kylmiä väreitä selkää pitkin kun vain ajatteleekin, että 2 viikon päästä saa painaa sen lakin päähänsä ja ohhoh. Kilistellä itselleen. Kyllä tässä nyt saakin olla tyytyväinen, ja sitä olenkin, puhtaasti onnellinen. Varsinkin kun tulokset ovat varmistuneet nyt!
Lukio on siis loppu, mutta opiskelu ei. Se jatkuu vielä piiiitkään. Ensinnäkin ensi vuonna jo, Yhdysvalloissa, jotakin tulisi opiskella, mutten vielä tiedä mitä, sillä en tiedä mitä kaikkea voi opiskella! Ja sitten toivottavasti heti sen jälkeen, yliopistossa. Olen saanut sen pääsykoekirjan jo sinne, mutta se makaa vielä onnellisesti kirjekuoressaan. Ehkä se pitäisi onkia sieltä ja ottaa käteen ja lukea, ei sinne yliopistoon ihmettelemällä pääse.Tosin tämä motivaatio, kun selviää vasta 27. päivä että pääsenkö edes siihen kirjakokeeseen niin tiedä sitten, se voi olla turhaakin tuo lukeminen. Tai no, eihän tuollaisen opuksen lukeminen turhaa ole, ensinnäkin tulee englantia harjoiteltua (sitä kun jostain kumman syystä tarvitsee ihan kohta valtavasti!) ja toisekseen, kun kuitenkin aion kasvatusalalle, niin kaikki teokset siihen liittyen ovat hyödyllisiä. Elikkäs ehkäpä tosiaan voisin kääntyä nyt sen kirjan puoleen.
YLIOPPILAS!
"Merkityksen merkit menettää
leipä katoaa ja reikä jää
aata seuraa bee ja beetä aa
voi se on niin yksinkertaista."
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukio. Näytä kaikki tekstit
perjantaina, toukokuuta 15
sunnuntaina, maaliskuuta 22
"Stop helping God across the road like a little old lady"
Tämä ei todellakaan ole mikään maailman paras idea, blogin kirjoittaminen keskellä yötä. Mutta minkäs teet kun olet armottomasti sekoittanut unirytmisi kiitos kirjoitusten loppumisen! (You-passiivi johtuu ihan vain siitä että puhuin tänään englantia hurjasti!) Mutta niin, pää on nyt täynnä joitain, joita ajatuksiksi kutsutaan ja koska en millään jaksa enää yo-kokeiden jälkeen kynään tarttua niin laiskuuden innoittamana päätin siis päivittää blogiani. Kun en ole tehnyt sitä pitkäänpitkään aikaan ja nyt on jopa jotain oikeatakin au pair-asiaa.
Ensin kuitenkin tällainen ilmoitusluontoinen asia: LUKIO on kohdaltani ohitse! Perjantaina oli kuulkaas hyvin hyvin helpottavaa kävellä ulos kirjoitussalista (liikuntasali) ja huokaista pitkään ja hartaasti ja antaa aivojen vaipua off-asentoon. Tietenkään asia ei nyt ole niin yksinkertainen, kuvisdiplomi pitää vielä suorittaa ja lakki hakea, mutta eiköhän se tästä :)
Sitten siihen au paireiluun. 3 viikkoa sitten siis ilmestyi tämä ensimmäinen matchini extranettiin, ja tänään sain yllätyssoiton! Oikeastaan olin jo melkein luovuttanut tämän perheen suhteen ihan ajatuksissani niin nyt oli sitten hieman sekoittavaa kuitenkin vastata perheenäidin kysymyksiin ja itsekin yrittää kysellä jotain järkevää (ei muuten kovin hyvin onnistunut...). Oli kuitenkin oikein mukava ja rento puhua, vaikkakin ravasin edestakaisin huoneessani koko puhelun ajan ja yritin saada sanoja ulos suustani. Perhe on edelleen kiinnostunut minusta ja huomenna saan soiton perheen nykyiseltä au pairilta, joka on myös suomalainen. Sitä odotellessa :) En nyt oikeastaan haluaisi sanoa mitään varmaa vielä tämän perheen osalta, sillä vaikka perhe kuulostaa mukavalta ja kaikkea niin en tiedä, onkohan tämä sitten se oikea perhe minulle kuitenkaan? Liian aikaista sanoa, ja olen suorastaan melkein ehkä jopa unohtanut perheen tiedot, kun en ollenkaan odottanut enää yhteydenottoa ja suunnittelin huomenna soittavani EF:lle, että poistaisivat tuon perheen sieltä tietojeni kohdalta, kun en millään olisi jaksanut odottaa enää ja tänään sitten tulikin se soitto! Kyllä maailma osaa hemmetti sekoittaa kun on muka suunnitelmat selvillä jonkin asian suhteen. Tällä hetkellä näen huonona puolena sen että EF:n systeemissä ei voi katsella useita perheitä yhtä aikaa, kun olisi mukava jos olisi hieman vertailupohjaa. En tiedä, loin profiilin tuonne GreatAuPair.comiinkin, ja siellä olen lueskellut noita perheiden hakemuksia ja en yhtään tiedä nyt mitä tehdä! Onneksi huomenna soittaa tämän matchin nykyinen au pair, joten saa sitä au pairin näkökulmaa kyseiseen työhön, ja vielä suomeksi :D Vaikka englanniksi puhuminen ei tuota mitään ongelmia sinäänsä, mutta kun on kovin tottunut ilmaisemaan itseään suomeksi. Mutta viisainta mitä voin nyt tehdä on nukkua yön yli, eikös?
Otsikkona on muuten lausahdus U2:n uudelta levyltä No Line on the Horizon ja biisistä Stand Up Comedy. En tiedä miksi, mutta jotenkin tämä lausahdus vain on onnistunut tunkeutumaan tajuntaani viikko sitten eikä ole suostunut tulemaan pois sieltä. Ja tämähän ei ole mainostusta. (Se levy on loistava!) Njoo. Hyvät yöt.
Ensin kuitenkin tällainen ilmoitusluontoinen asia: LUKIO on kohdaltani ohitse! Perjantaina oli kuulkaas hyvin hyvin helpottavaa kävellä ulos kirjoitussalista (liikuntasali) ja huokaista pitkään ja hartaasti ja antaa aivojen vaipua off-asentoon. Tietenkään asia ei nyt ole niin yksinkertainen, kuvisdiplomi pitää vielä suorittaa ja lakki hakea, mutta eiköhän se tästä :)
Sitten siihen au paireiluun. 3 viikkoa sitten siis ilmestyi tämä ensimmäinen matchini extranettiin, ja tänään sain yllätyssoiton! Oikeastaan olin jo melkein luovuttanut tämän perheen suhteen ihan ajatuksissani niin nyt oli sitten hieman sekoittavaa kuitenkin vastata perheenäidin kysymyksiin ja itsekin yrittää kysellä jotain järkevää (ei muuten kovin hyvin onnistunut...). Oli kuitenkin oikein mukava ja rento puhua, vaikkakin ravasin edestakaisin huoneessani koko puhelun ajan ja yritin saada sanoja ulos suustani. Perhe on edelleen kiinnostunut minusta ja huomenna saan soiton perheen nykyiseltä au pairilta, joka on myös suomalainen. Sitä odotellessa :) En nyt oikeastaan haluaisi sanoa mitään varmaa vielä tämän perheen osalta, sillä vaikka perhe kuulostaa mukavalta ja kaikkea niin en tiedä, onkohan tämä sitten se oikea perhe minulle kuitenkaan? Liian aikaista sanoa, ja olen suorastaan melkein ehkä jopa unohtanut perheen tiedot, kun en ollenkaan odottanut enää yhteydenottoa ja suunnittelin huomenna soittavani EF:lle, että poistaisivat tuon perheen sieltä tietojeni kohdalta, kun en millään olisi jaksanut odottaa enää ja tänään sitten tulikin se soitto! Kyllä maailma osaa hemmetti sekoittaa kun on muka suunnitelmat selvillä jonkin asian suhteen. Tällä hetkellä näen huonona puolena sen että EF:n systeemissä ei voi katsella useita perheitä yhtä aikaa, kun olisi mukava jos olisi hieman vertailupohjaa. En tiedä, loin profiilin tuonne GreatAuPair.comiinkin, ja siellä olen lueskellut noita perheiden hakemuksia ja en yhtään tiedä nyt mitä tehdä! Onneksi huomenna soittaa tämän matchin nykyinen au pair, joten saa sitä au pairin näkökulmaa kyseiseen työhön, ja vielä suomeksi :D Vaikka englanniksi puhuminen ei tuota mitään ongelmia sinäänsä, mutta kun on kovin tottunut ilmaisemaan itseään suomeksi. Mutta viisainta mitä voin nyt tehdä on nukkua yön yli, eikös?
Otsikkona on muuten lausahdus U2:n uudelta levyltä No Line on the Horizon ja biisistä Stand Up Comedy. En tiedä miksi, mutta jotenkin tämä lausahdus vain on onnistunut tunkeutumaan tajuntaani viikko sitten eikä ole suostunut tulemaan pois sieltä. Ja tämähän ei ole mainostusta. (Se levy on loistava!) Njoo. Hyvät yöt.
sunnuntaina, helmikuuta 15
"These days are all, share them with me"
Taaskaan ei ole minkäänlaista au pair -rupattelun aihetta, kun ei järjestöltä kuulu edelleenkään yhtään mitään.. Mutta muuten on tapahtunut lähes liikaa, kun ei ole kerennyt käymään internetin ihmeellisessä maailmassa olleskaan. Viikko vain hurahti. Viimeinen lukioviikko. Vaikkei siinä nyt kovin paljoa koulua ollutkaan, mutta silti. Keskiviikkoaamu, noin klo 10.24, mikä tunne! Viimeinen lukion kurssikoe ohi! Ainakin toivottavasti, sillä vaikka sosiaalipsykologia kiinnostaakin, niin ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa lueskella sitä! Olisi tehnyt mieli mennä vain kotiin nukkumaan siinä vaiheessa, mutta ehei, matikan preliminäärin palautus oli odotettava. Olisi tosin voinut jättää odottamattakin, ei haukut paljoa motivaatiota nostanut :/ no, se tulos kyllä nosti, sillä en ollenkaan ollut tasollani ja tehnyt ties mitä tyhmiä virheitä, joita ei todellakaan tulisi tehdä! Pyörittelin pääni kipeäksi, ei auta kuin jatkaa sitä pitkän matematiikan pänttäämistä, tai noin yleensäkin.
Keskiviikkoiltana sitä sitten vaihdettiin vapaalle ja osa luokastamme suuntasi "yhdelle" paikalliseen, öömm, olisikohan pubi oikea sana? Tarkoitushan oli yhdessä jännittää potkiaisia ja vähän spekuloidakin sitä että mitenköhän ne nyt on oikein onnistunut mitään järjestämään kun tuntui olevan niin vaikeaa jossain vaiheessa sellaisten järjestäminen. Siispä sieltä sitten itse illan päätapahtumaan eli potkiaisiin, ja voi! Oli aivan turhaa mitään jännittää, oli nimittäin hauskaa! En jaksa edes keksiä ylistyssanoja, mutta saatiin nauraa yhdessä ja toisillemme, spot on! Potkiaisten pohjalla olivat tutut tv-formaatit Muodin huipulla ja Tanssi jos osaat sekä stand-up (joka ei ollut kovin stand-up..), ja näiden pohjalta meidät abiparat laitettiin tekemään asukokonaisuus, tanssi ja sketsi. Tuon illan perusteella olemme varsin hauskaa porukkaa :D
Torstai oli se kauan odotettu suuri penkkaripäivä! Kiitos viikon kerryttämien univelkojen, ei herätys klo 6.30 oikein houkutellut, mutta suihkun jälkeen kupli pirteys ja jännitys vatsan pohjalla niin mukavasti ettei voinut kuin hymyillä ja kuunnella HAIR:in soundtrackia, laittautua omiin penkkareihin, joita on odottanut sen 12 vuotta! HAIR siksi että olin hippi :P Mutta itse päivä oli kai ohi ennen kuin sitä ehti tajutakaan. Abishow, luokkien kiertäminen, uloskanto, rekka-ajelu, ruokailu paikallisessa. Ja sitten vaan kotiin huokaisemaan että siinähän se oli. Ennen iltaa oli ihan hyvä levähtää. Ja vaihtaa vaatteita, sillä en ollut kyllä lähdössä baariin päässäni kukkia täynnä oleva afro :D Alkuillasta suuntasimme kaveriporukan voimin yhden kaverin kämpille ja sieltä "suureen kaupunkiin". 7, 5 tuntia tanssimista --> perjantaina käveleminen oli hiukkasen öö, ei niin kovin houkuttelevaa :D Onnekkaasti kävi niin, että kun yksi lukio oli varannut yhden baareista itselleen niin meidän porukkamme suunnisti toiseen, joka oli aikalailla tyhjillään ja saimme siis oman DJ:n ja baarin, emmekä edes mitään maksaneet siitä! Penkkarit saivat kyllä arvoisensa jatkot, ei voi muuta sanoa. Hauskin ilta aikoihin, lukio-opiskelu on päättynyt. Haikean riemukasta.
Ja minun on kohta pakko lähettää haastattelijalleni postia, että eihän minun papereissa ole mitään vikaa, kun alkaa jo huolestuttaa ja ärsyttää kavereiden kyselyt että noh, pääsetkös sinä sinne?
Keskiviikkoiltana sitä sitten vaihdettiin vapaalle ja osa luokastamme suuntasi "yhdelle" paikalliseen, öömm, olisikohan pubi oikea sana? Tarkoitushan oli yhdessä jännittää potkiaisia ja vähän spekuloidakin sitä että mitenköhän ne nyt on oikein onnistunut mitään järjestämään kun tuntui olevan niin vaikeaa jossain vaiheessa sellaisten järjestäminen. Siispä sieltä sitten itse illan päätapahtumaan eli potkiaisiin, ja voi! Oli aivan turhaa mitään jännittää, oli nimittäin hauskaa! En jaksa edes keksiä ylistyssanoja, mutta saatiin nauraa yhdessä ja toisillemme, spot on! Potkiaisten pohjalla olivat tutut tv-formaatit Muodin huipulla ja Tanssi jos osaat sekä stand-up (joka ei ollut kovin stand-up..), ja näiden pohjalta meidät abiparat laitettiin tekemään asukokonaisuus, tanssi ja sketsi. Tuon illan perusteella olemme varsin hauskaa porukkaa :D
Torstai oli se kauan odotettu suuri penkkaripäivä! Kiitos viikon kerryttämien univelkojen, ei herätys klo 6.30 oikein houkutellut, mutta suihkun jälkeen kupli pirteys ja jännitys vatsan pohjalla niin mukavasti ettei voinut kuin hymyillä ja kuunnella HAIR:in soundtrackia, laittautua omiin penkkareihin, joita on odottanut sen 12 vuotta! HAIR siksi että olin hippi :P Mutta itse päivä oli kai ohi ennen kuin sitä ehti tajutakaan. Abishow, luokkien kiertäminen, uloskanto, rekka-ajelu, ruokailu paikallisessa. Ja sitten vaan kotiin huokaisemaan että siinähän se oli. Ennen iltaa oli ihan hyvä levähtää. Ja vaihtaa vaatteita, sillä en ollut kyllä lähdössä baariin päässäni kukkia täynnä oleva afro :D Alkuillasta suuntasimme kaveriporukan voimin yhden kaverin kämpille ja sieltä "suureen kaupunkiin". 7, 5 tuntia tanssimista --> perjantaina käveleminen oli hiukkasen öö, ei niin kovin houkuttelevaa :D Onnekkaasti kävi niin, että kun yksi lukio oli varannut yhden baareista itselleen niin meidän porukkamme suunnisti toiseen, joka oli aikalailla tyhjillään ja saimme siis oman DJ:n ja baarin, emmekä edes mitään maksaneet siitä! Penkkarit saivat kyllä arvoisensa jatkot, ei voi muuta sanoa. Hauskin ilta aikoihin, lukio-opiskelu on päättynyt. Haikean riemukasta.
Ja minun on kohta pakko lähettää haastattelijalleni postia, että eihän minun papereissa ole mitään vikaa, kun alkaa jo huolestuttaa ja ärsyttää kavereiden kyselyt että noh, pääsetkös sinä sinne?
tiistaina, helmikuuta 10
"Don't you know what you're doing to me?"
Hohhoi. Päivä oli kovin sekasortoinen, vaikkakin täydellisesti järjestynyt. Aamuherätys puoli kahdeksan (olen aamu-uninen!), suoraan pitkän englannin yo-kuunteluun. Kuuntelu meni, mutta kiitos abitreenien spekuloinnin, tarvitsisin vastaukset hetinyt! Rehtorin ohjeistus penkkarikäyttäytymisestä. Jossain Kajaanin lukiossa on homma mennyt sellaiseksi, että jokaisen abin pitää kirjoittaa päihteettömyyslupaus ja jos tähän ei suostu joku, niin koulun ovet lukitaan ja JOKAINEN sisääntulija puhallutetaan! Hilpeät penkkarit. Sitten sain kuulla monia versioita siitä, mikä on tasa-arvoista näissä penkkarijärjestelyissä. Sitten pääsi kotiin, oi ihanuutta. Tee ja ystävät auttavat aina. Ainakin hetkellisesti. Ensimmäisenä vieraanani toimi tänään A, jonka kanssa nautimme terveellisen lounaan: korvapuustijäätelöä ja vihreää teetä höystettynä ahdistuksen ja ärsytyksen purkamisella. Seuraavaksi luokseni eksyi H, joka vaati teetä, minä siirryin kahviin. Kahviteehetken olisi pitänyt olla nopea, mutta pohdiskelimme (varsin kovaan ääneen ja intoon) maailman vääryyksiä ja sosiaalisia normeja eli paransimme maailmaa filosofisesti noin kaksi ja puoli tuntia :D Maailmaa kun ei voi parantaa liikaa.
Iltapäivästä, tämän abin surkeaksi kohtaloksi koitui abitreenien lisääntynyt keskustelusivujen määrä (noin 20 kpl) ja ahdistus siitä, mitä nyt sitten olikaan ajatellut ja miksei ollut tajunnut vaikka pyyhekumiin kirjoittaa vastauksia ja tarkistaa niitä sitten kotona (?!). Ei auta kuin nukkua yön yli ja kytätä huominen päivä abitreenien sivuja ja kysymyslappusta ja oikeaa riviä. Sitten abin päähän pälkähtää, että huomennakin on koe, sosiaalipsykologia. Miten hemmetissä "tavallisia" kokeita kerkeää ajatella, kun on yo-kuuntelut ja penkkarit jajajajajaja? Ei muuta kuin lukemaan. Tosin paniikkilukemisesta ei ole mitään hyötyä, mutta kertasin nyt minkä kertasin.
Loppujen lopuksi illasta oli kovin saamaton olo ja eihän siinä sitten ollut mitään menetettävänä enää, suunnistus koneelle. Ja siitä se lähti. Kuppi valkeaa teetä, Stephanie Kirkhamin runoja lähentelevät laulut ja bloggaaminen. Huokaus. Miten on mahdollista että muutama pieni asia vaikuttaa niin suurella tavalla? :D Yksi blogimerkintä ja elämä oli taas suhkot raiteillaan. Tai no, jos ei raiteillaan, niin ainakin rentoa. Elämän pienet hassunoloiset jollain tavalla määrittelemättömän kauniit hetket, ihan sellaiset, jotka vilahtavat ohi. Kokonaisuuteen lasketaan kuiteenkin myös merkinnät marginaalissa. Oli ne sitten miten vähäisiä tahansa.
Oh no (oh no), there's nothing to say
It's inappropriate (can't walk away)
Can't walk away It's inappropriate (how can I explain?)
How can I explain?
When you stop and smile at me
Don't you know what you're doing to me? oh no
Rakastan sanaa inappropriate! :D ja pyydän myös anteeksi, ettei aupaireilusta tässä yhteydessä pitemmin, vaikka se on blogin aihepiiri, muttei ole mitään kerrottavaa :/ odottelu yrittää vain kovasti turruttaa...
Iltapäivästä, tämän abin surkeaksi kohtaloksi koitui abitreenien lisääntynyt keskustelusivujen määrä (noin 20 kpl) ja ahdistus siitä, mitä nyt sitten olikaan ajatellut ja miksei ollut tajunnut vaikka pyyhekumiin kirjoittaa vastauksia ja tarkistaa niitä sitten kotona (?!). Ei auta kuin nukkua yön yli ja kytätä huominen päivä abitreenien sivuja ja kysymyslappusta ja oikeaa riviä. Sitten abin päähän pälkähtää, että huomennakin on koe, sosiaalipsykologia. Miten hemmetissä "tavallisia" kokeita kerkeää ajatella, kun on yo-kuuntelut ja penkkarit jajajajajaja? Ei muuta kuin lukemaan. Tosin paniikkilukemisesta ei ole mitään hyötyä, mutta kertasin nyt minkä kertasin.
Loppujen lopuksi illasta oli kovin saamaton olo ja eihän siinä sitten ollut mitään menetettävänä enää, suunnistus koneelle. Ja siitä se lähti. Kuppi valkeaa teetä, Stephanie Kirkhamin runoja lähentelevät laulut ja bloggaaminen. Huokaus. Miten on mahdollista että muutama pieni asia vaikuttaa niin suurella tavalla? :D Yksi blogimerkintä ja elämä oli taas suhkot raiteillaan. Tai no, jos ei raiteillaan, niin ainakin rentoa. Elämän pienet hassunoloiset jollain tavalla määrittelemättömän kauniit hetket, ihan sellaiset, jotka vilahtavat ohi. Kokonaisuuteen lasketaan kuiteenkin myös merkinnät marginaalissa. Oli ne sitten miten vähäisiä tahansa.
Oh no (oh no), there's nothing to say
It's inappropriate (can't walk away)
Can't walk away It's inappropriate (how can I explain?)
How can I explain?
When you stop and smile at me
Don't you know what you're doing to me? oh no
Rakastan sanaa inappropriate! :D ja pyydän myös anteeksi, ettei aupaireilusta tässä yhteydessä pitemmin, vaikka se on blogin aihepiiri, muttei ole mitään kerrottavaa :/ odottelu yrittää vain kovasti turruttaa...
keskiviikkona, helmikuuta 4
"When life kicks you in the head remember you're gonna kick back someday"
Heti välittömästi selitys otsikkoon: tämä päivä on tuntunut olevan pelkkiä ääriarvoja, joko hirmuista iloisuutta tai lähes suunnatonta ärsytystä.
Ensin ärsytyksen aiheita. Luulis sitä, että ihmiset osaa käyttäytyä edes vähän aikuisemmin kuin ala-asteelaiset näin abivuonna, mutta hmph, turha luulo. Jos toinen ei jostain syystä miellytä niin mökötetään ja juorutaan eikä vaan vahingossakaan tulla sanomaan että "hei, sinä ärsytät minua kun teet noin, miksi teet niin?". Sillä tavallahan se toisen käytös muuttuukin, eikös niin? Ja tietenkin hyvin tehokkaan keinon tästä tekee se, että puhutaan sitten kaikille muille siitä asiasta, mutta edelleenkään ei vanhingossakaan puhuta sille ärsyttäjälle. No, mutta se siitä. Toinen ärsytyspompsi kertyy siitä, että huomenna on äidinkielen tekstitaidon ylioppilaskoe (jonka teen uudelleen, sillä YTL ei ymmärtänyt minua syksyllä.. :D), au pair-hommeleista ei vieläkään kuulu mitään (edelleen järkeni sanoo, että paperisota vie aikansa, mutta tunteet huutaa että mikä ihme niissä papereissa oikein maksaa?) ja sitten iänikuinen talviflunssa jatkuu, menossa jo neljäs nenäliinapaketti (niitä valtavia). Kyllä ihminen osaa ärsyyntyä kaikenlaisesta.
MUTTA. Onneksi on ilonaiheita :) Päivääni piristi kuviksen kolmoskurssin tunti (median kuvat) ja ystävä, jonka kanssa hehkutimme Yhdysvaltoja koko kaksoistunnin :D Puhuimme Yhdysvaltojen mahdollisuuksista, juuri siitä valinnanvapaudesta, joka siellä on. Pelkästään se saa aikaan palavan halun matkustaa sinne, varsinkin kun ikänsä on asunnut tällaisessa 5 000 asukkaan kunnassa (ja tilaa löytyy!), jossa omat valinnat on parempi sovittaa vaihtoehtoihin. Tämä au pair -projekti pitää minut hengissä, vaikkei tunnukaan etenevän millään tavalla. JA tänään oli viimeinen varsinainen koulupäivä! Ei ihmeellistä elämää, ei ole enää yhtään varsinaista oppituntia! Ei olisi kyllä pääkään kestänyt enää yhtään tämän enempää. Tai no, opiskelu ei olisi ollut mikään ongelma, mutta ihmiset kyllä. Sillä joskus joidenkin ihmisten kanssa on vain ollut liian pitkään. JA sitten huomasi, että vaikka tuntuu että maailma ärsyttää hiukset afroksi, niin on niitä ihaniakin ihmisiä, jotka sitten rauhoittaa olotilan ja saa uskomaan taas maailman hyvyyteen :)
Muiden kokemuksia lukeneena ja tämänpäiväisten omien kokemusten perusteella sain taas uuden pelonaiheen. Sen, että jos tuleva host-perhe ei sitten tulekaan toimeen luonteeni kanssa? En mielestäni ole kovin hankala luonne (kukapa olisi?), mutta toisaalta, joskus ihmiset vain ärsyyntyvät toisiinsa, joskus ei vain tule toimeen toisten kanssa. Että jos niin käy, esimerkiksi host-vanhempien kanssa? Aiemmin osasin olla perfektionisti lähes kaikissa asioissa, nytkin olen joissain, mutta luonteeni on saanut uuttaa boheemiutta (kai iän myötä, niin henkisen kuin fyysisenkin). Jos perhe sitten osoittautuukin sellaiseksi, jossa aikaa mitataan kuuden minuutin jaksoina? "05.54 Herätys 06.00 Täydellisen heränneenä keittiössä laittamassa aamupalaa 06.06 Aamupala syöty, aamuaktiviteetit alkavat" Huh, kauhuskenaario. Kuitenkin, mielestäni asiat kääntyvät parhain päin kun niiden antaa vain edetä oman aikataulunsa mukaisesti. Eikä kohdallani tuollainen aamuherätys olisi mahdollinen kuin ehkäpä muutaman kerran vuodessa! Arki kyllä rullaa, vaikkei sitä rytmitetä minuutintarkasti. En tarkoita sitä, että pitäisi odotella ihmeitä tapahtuvaksi, mutta arjen rutiineista on mielestäni ihan turha ottaa stressiä. Stressiä kun kyllä saa muualtakin hommattua.Tarkoitushan olisi nauttia elämästä, eiks je?
Tulipahan taas sekava viesti, valitusta ja selittelyä. Valitan vielä vähän, kun inhoan valittamista, niin otettaisko se, mikä kuulostaa valittamiselta, niin ihan vaan rakentavana pohdiskeluna? Loistavaa. Tähän loppuun vielä kertosäkeistö Damn Seagulls:in laulusta Once Upon a Time, sillä se kuvaa omaa olotilaa lähes täydellisesti tällä hetkellä, samanaikaista pessimismiä ja optimismiä, kun niitä on kerran mahdollista tuntea samaan aikaan :D
"Yeah, once upon a time
Yeah, there was a boy who wanted to fly
Yeah, one day he died trying
Yeah, he said it was worth a try"
Ensin ärsytyksen aiheita. Luulis sitä, että ihmiset osaa käyttäytyä edes vähän aikuisemmin kuin ala-asteelaiset näin abivuonna, mutta hmph, turha luulo. Jos toinen ei jostain syystä miellytä niin mökötetään ja juorutaan eikä vaan vahingossakaan tulla sanomaan että "hei, sinä ärsytät minua kun teet noin, miksi teet niin?". Sillä tavallahan se toisen käytös muuttuukin, eikös niin? Ja tietenkin hyvin tehokkaan keinon tästä tekee se, että puhutaan sitten kaikille muille siitä asiasta, mutta edelleenkään ei vanhingossakaan puhuta sille ärsyttäjälle. No, mutta se siitä. Toinen ärsytyspompsi kertyy siitä, että huomenna on äidinkielen tekstitaidon ylioppilaskoe (jonka teen uudelleen, sillä YTL ei ymmärtänyt minua syksyllä.. :D), au pair-hommeleista ei vieläkään kuulu mitään (edelleen järkeni sanoo, että paperisota vie aikansa, mutta tunteet huutaa että mikä ihme niissä papereissa oikein maksaa?) ja sitten iänikuinen talviflunssa jatkuu, menossa jo neljäs nenäliinapaketti (niitä valtavia). Kyllä ihminen osaa ärsyyntyä kaikenlaisesta.
MUTTA. Onneksi on ilonaiheita :) Päivääni piristi kuviksen kolmoskurssin tunti (median kuvat) ja ystävä, jonka kanssa hehkutimme Yhdysvaltoja koko kaksoistunnin :D Puhuimme Yhdysvaltojen mahdollisuuksista, juuri siitä valinnanvapaudesta, joka siellä on. Pelkästään se saa aikaan palavan halun matkustaa sinne, varsinkin kun ikänsä on asunnut tällaisessa 5 000 asukkaan kunnassa (ja tilaa löytyy!), jossa omat valinnat on parempi sovittaa vaihtoehtoihin. Tämä au pair -projekti pitää minut hengissä, vaikkei tunnukaan etenevän millään tavalla. JA tänään oli viimeinen varsinainen koulupäivä! Ei ihmeellistä elämää, ei ole enää yhtään varsinaista oppituntia! Ei olisi kyllä pääkään kestänyt enää yhtään tämän enempää. Tai no, opiskelu ei olisi ollut mikään ongelma, mutta ihmiset kyllä. Sillä joskus joidenkin ihmisten kanssa on vain ollut liian pitkään. JA sitten huomasi, että vaikka tuntuu että maailma ärsyttää hiukset afroksi, niin on niitä ihaniakin ihmisiä, jotka sitten rauhoittaa olotilan ja saa uskomaan taas maailman hyvyyteen :)
Muiden kokemuksia lukeneena ja tämänpäiväisten omien kokemusten perusteella sain taas uuden pelonaiheen. Sen, että jos tuleva host-perhe ei sitten tulekaan toimeen luonteeni kanssa? En mielestäni ole kovin hankala luonne (kukapa olisi?), mutta toisaalta, joskus ihmiset vain ärsyyntyvät toisiinsa, joskus ei vain tule toimeen toisten kanssa. Että jos niin käy, esimerkiksi host-vanhempien kanssa? Aiemmin osasin olla perfektionisti lähes kaikissa asioissa, nytkin olen joissain, mutta luonteeni on saanut uuttaa boheemiutta (kai iän myötä, niin henkisen kuin fyysisenkin). Jos perhe sitten osoittautuukin sellaiseksi, jossa aikaa mitataan kuuden minuutin jaksoina? "05.54 Herätys 06.00 Täydellisen heränneenä keittiössä laittamassa aamupalaa 06.06 Aamupala syöty, aamuaktiviteetit alkavat" Huh, kauhuskenaario. Kuitenkin, mielestäni asiat kääntyvät parhain päin kun niiden antaa vain edetä oman aikataulunsa mukaisesti. Eikä kohdallani tuollainen aamuherätys olisi mahdollinen kuin ehkäpä muutaman kerran vuodessa! Arki kyllä rullaa, vaikkei sitä rytmitetä minuutintarkasti. En tarkoita sitä, että pitäisi odotella ihmeitä tapahtuvaksi, mutta arjen rutiineista on mielestäni ihan turha ottaa stressiä. Stressiä kun kyllä saa muualtakin hommattua.Tarkoitushan olisi nauttia elämästä, eiks je?
Tulipahan taas sekava viesti, valitusta ja selittelyä. Valitan vielä vähän, kun inhoan valittamista, niin otettaisko se, mikä kuulostaa valittamiselta, niin ihan vaan rakentavana pohdiskeluna? Loistavaa. Tähän loppuun vielä kertosäkeistö Damn Seagulls:in laulusta Once Upon a Time, sillä se kuvaa omaa olotilaa lähes täydellisesti tällä hetkellä, samanaikaista pessimismiä ja optimismiä, kun niitä on kerran mahdollista tuntea samaan aikaan :D
"Yeah, once upon a time
Yeah, there was a boy who wanted to fly
Yeah, one day he died trying
Yeah, he said it was worth a try"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)