"Kevyesti nousee askel"

Ensi töikseni kehotan kaikkia, jotka eivät ole sitä vielä tehneet, niin kuuntelemaan Scandinavian Music Groupin uutta levyä Palatkaa Pariisiin! Varsinkin kappaletta Näin minä vihellän matkallani. Tämä on jotain loistavaa.

Sitten asiaan. Au pair-vuoteni lähestyy, enää tasan 3 kuukautta ja asiat ovat mitä parhaimmin: minulla on nyt perhe! Tämä perhe oli ensimmäinen matchini ja yli viikko sitten sain sähköpostia Yhdysvalloista, että tämä perhe haluaisi minut heidän au pairikseen. Vastasin välittömästi, että totta helkatissa haluan myös heidän au pairikseen! (En toki käyttänyt mitään voimasanojen tapaisia, mutta ilmaisin kuitenkin onneni mielestäni oikein selvästi..) Ja olin innoissani! Olin kuitenkin kiireellä lähdössä junaan juuri kun tämä sähköposti tuli enkä kiireissäni tajunnut ottaa mitään au pair-papereita mukaan, joten minulla oli vain lomalla extranetin sisältö lukemisenani.

Muutama päivä siitä sain perheen koko hakemuksen sivuilleni, myös kuvia perheestä. Soitin toimistollekin, että minulla on nyt perhe ja kaikki on hyvin, että haluan tähän perheeseen ja tämä tuntuu sopivalta. Tämä seuraava kuulostaa ehkäpä lapselliselta, mutta no, kun näin lasten kuvat niin ihastuin heti ja olin hämmentynyt, sillä olin kuvitellutkin sen näköiset lapset hoivattavikseni. Koska olen aikalailla visuaalinen ihminen, niin sellainen tunne kuvista varmisti minua vielä enemmän. Tämä varsinainen päätös kun tuntui ehkä liiankin helpolta, mutta ehkäpä tässä nyt tuli takaisin se 3 viikon ihmettely/odottelu/tuskailu. Elikkäs, paikkani on Topsfield, MA. Tuon osavaltion nimi on luultavasti osavaltioista vaikein lausua! Massachusetts siis, noin viidennellä kerralla menee vasta oikein. Perheeseen kuuluu äiti J sekä lapset, pian 5-vuotias tyttö A ja pian 3-vuotias poika T. Lisäksi perheeseen kuuluu hurmaavaluonteinen kisuli. Kaikinpuolin perheen kiinnostuksenkohteet vastaavat omiani ja tehtävänkuvauskin on sopivanoloinen, enkä oikeastaan keksi pahaa sanottavaa perheestä, ainakaan vielä, hyvä niin. "Oman" autonkin saan, kunhan maksan bensat siihen. Majoitusjärjestelytkin ovat mukavat, eli siis huone, ja noin Google Maps:in kautta talokin näyttää oikein kivalta! Tosin saattavat muuttaa melkein milloin vaan, mutta kuitenkin, etsivät samanoloista taloa silti. Ja tässä talossa on uima-allas! Noin yleensä, en voisi olla enempää innoissani siitä, että pääsen mukaan tämän perheen arkeen ja elämään. Ihan niin kuin jotakin olisi jäänyt nyt kertomatta. Äh. En tiedä, luultavasti on, mutten muista nyt..

Viimeiset päivät olen siis elellyt heppojen keskellä ja tämä sopeutuminen ihmisten keskelle ottaa aikansa, siksi kai on ihan pöllö olo. Perjantaina saavuin kotiin illasta ja heti lauantaiaamuna suuntasin paikalliseen leirikeskukseen isosleirille harkkarin hommiin. Oli mukavaa, seurakunnan työt noin yleensä ovat minua varten ainakin nyt. Tosin joskus sitä ilmeisesti odottaa liikaa 16-vuotiailta, se käyttäytyminen tuntuu joillekin olevan niin kovin vaikeaa..

Tänään on kuitenkin ollut ihan ihmeellinen päivä! Tai no, outo, mutta hyvällä tavalla. Heräsin "aikaisin" aamusta katsomaan Jesus Christ Superstarin, joka on aivan loistava, en ala edes ylistää sitä, koska se on vain nähtävä itse. Vaikka pääsiäisen ajan silloiset tapahtumat ovat muutenkin kiinnostavia, niin tämä musikaalielokuva teki niistä jotenkin erilaisia. Kun muutamat elokuvat ovat tehneet asiasta vain yksinkertaisesti tylsän. Niin, 70-luvulla (?) kyllä osattiin tehdä musikaaleja! Päivää ovat ilostuttaneet myös auringonpaiste, saamani kukka (!) sekä (mielikuvitus)ihmispirtelö. Öö..? No, joskus sitä sattuu outoja asioita, hyvällä tavalla ja ne saavat mielen pirteäksi, turha siitä on silloin valittaa :) Nyt kuitenkin, kun vielä jaksan, niin siirryn kohtapuoliin VAKAVAn aineiston pariin, sillä niin kovasti kuin haluaisinkin pakata jo matkalaukkuni ja suunnata kohti Yhdysvaltoja, niin tämän 3 Suomi-kuukauden aikana pitäisi tehdä vielä vaikka mitä ja valtavasti!

"Älä sano ei, älä puhu, älä mene, vielä hengitä ja viimeiseen asti, pidä sanasi"

Odottelua. Eikä mitään muuta. No myönnetään, sain sähköpostia perheenäidiltä tässä muutama päivä sitten ja vastasinkin, laitoin muutamia kysymyksiä siihen, joita en muistanut kysyä puhelimessa, nyt odottelen vastausta. Lasten isä haluaa myös puhua kanssani, joten sitäkin soittoa odottelen nyt. Eli kyllä, odotteluahan tämä on. Mutta tätä perhettä kyllä kelpaa odottaakin ja toivottavasti odotukseni sitten palkitaankin, josko vaikka pääsisin tähän perheeseen. (30.3)

Tuosta luonnoksen alusta onkin muutama päivä aikaa, kun on hieman laiskottanut... Mutta kuitenkin, sain vastauksen sähköpostiini ja perheen äiti vastaili mielestäni niin täydellisesti ja hymyilin vain sille sähköpostille, että kyllä minun on päästävä tähän perheeseen! Tai siis nyt se on oikeasti alkanut vahvistua sellainen ajatus, että haluan juuri tähän perheeseen, näiden lapsien kanssa ja tuolle paikkakunnalle! Nyt vain toivotaan parasta, tai siis, yritetään parasta. Ja hyvältä näyttää kyllä jo, sillä perheenäiti tykkäsi kovasti hakemuksestani ja jo puhelimessa sanoi, että perhe on erittäin kiinnostunut minusta ja haluaisi minut au pairikseen. Kuitenkin nyt perheenäiti soittelee suosittelijoilleni ja yksi suosittelijoistani soitti eilen sen jälkeen kun perheenäiti oli hänelle soittanut ja heillä oli kuulemma ollut oikein mukava keskustelu. Mikäs sen mukavempaa! Nyt odottelen jälleen, eli jatketaan tuolla luonnoksenalun tunnelmilla, joskin tällä hetkellä tunnelma on kovin odottavainen!

Muuten tuota laiskuuttani selittelisin.. :) Maanantai meni pikkuveljen synttärien hoitotätinä toimiessa ja kyllähän se vei voimat, 3 tuntia kymmenen ekaluokkalaisen pojan kanssa. Huh, selvittiin tosin siitäkin sitten! Loput päivät olen viettänyt kuviksen luokan takaosassa kuin hullu professori labrassaan. Eli työstänyt kuvisdiplomia ja tehnyt tätä minun tulkintaani Claes Anderssonin runosta Andersson, joka muuten on yksi kaikkien aikojen lempirunoistani! Lisäksi Erlend Loen Supernaiivi ja Paulo Coelhon Alkemisti ovat vieneet mukanaan lukemattomia tunteja! Alkemisti on vielä kesken, mutta Supernaiivin kehottaisin ihan jokaista lukemaan! Jos se kirja ei tuo puhtaan iloista mieltä, niin sitten ei mikään! Ja jos sen kirjan päähenkilö olisi oikea, niin olisin rakastunut. (Voinhan toki olla nytkin..) Mutta äh, niin, koska laiskuuteni jatkuu ja Alkemisti kutsuu, niin lopuksi liitän tähän loppuun Claes Anderssonin runon, joka sekin saa aina maailman näyttämään paremmalta! (Huomatkaa kirjailijan ja runon päähenkilön sama nimi!)

Andersson pitää pirunmoista meteliä
Andersson ei osaa edes seistä selkä suorana
Anderssonista tuskin tulee yleensä yhtään mitään
Andersson on pelkuri
Andersson saisi saatana ruveta ajattelemaan ennen kuin on liian myöhäistä
Andersson tutisee kuin hyytelö
Andersson juo liian paljon
Anderssonin ei pitäisi tupakoida unissaan
Anderssonhan on itse asiassa rokulissa ison osan vuotta
Anderssonin pitäisi miettiä ja punnita yhtä ja toista
Anderssonin ei pitäisi matkusta Mallorcalle nyt kun vanha äiti
makaa perkele henkitoreissaan
Andersson syö kuin sikapossu
Andersson on lihava
Anderssonin pitäisi mieluummin soittaa klarinettia
Anderssonin ei pidä kuvitella itselleen mitään olemattomia oikeuksia
Andersson näpit irti
Anderssonin pitäisi liittyä ammattiyhdistykseen eikä istua
vittu siinä parkumassa
Anderssonin ei pitäisi haaveilla niin paljon
Anderssonin pitäisi tietää että intiimihygieniasta tulee huolehtia
myös Anderssonin itsensä takia
Andersson ei ole kovin korea näky
Anderssonin pitäisi tietää ettei Andersson ole Anderssonin oma asia
Andersson voisi ottaa huomioon että tehty on tehty eikä sitä
saa tekemättömäksi helvetti soikoon
Anderssonin pitäisi tajuta ettei sitä noin vain voi lojua siinä
kuin mikäkin raato ja nauttia
Andersson on alkanut hyppiä silmille viime aikoina jos suoraan sanotaan
Andersson lopettaa kieroonkatsomisen
Andersson ei tule sitten valittamaan ettei Anderssonia ole hyvissä
ajoin informoitu Anderssonin tilanteesta
Andersson lakkaa viheltämästä taikka jumalauta
Andersson muistaa ottaa lääkkeensä tai muuten Andersson kuolee
se kai tuli selväksi
Andersson missä hemmetissä se Andersson luuhaa
Ei kai Andersson ole voinut…Anderssonin ei olisi pitänyt hypätä sen minä sanon suoraan
Andersson olisi voinut edes sulkea ikkunan perässään

"I got to stand up and take a step"

Jatketaan samalla laululla. Ajattelin nyt sitten selvittää vielä ajatuksiani kirjoittamalla tästä nykyisestä matchistani. Jotenkin kummasti tämä tarve kirjoittaa iskee aina silloin kun pitäisi oikeasti olla jo nukkumassa. No mutta kuitenkin, eilen oli hieman epäilevä katsanto siihen perheeseen ja oikeastaan vaan siitä syystä, että tosiaan kesti se 3 viikkoa ja sittenkin ottivat yhteyttä noin yllättäen. Mutta niin, kuten ajattelin sen koko 3 viikkoa, niin elämässä tulee aina esteitä ja jotkin asiat vain viivästyvät vaikkei niitä niin tarkoittaisi.

Tänään on kuitenkin ollut paljon positiivisempi suhtautuminen matchiini, vaikkei se missään vaiheessa olekaan ollut negatiivinen, mutta nyt entistä positiivisempi! Luin uudestaan tietoja tästä perheestä ja muistin taas miksi olin niin innoissani silloin 3 viikkoa sitten ja olen kyllä innoissani nytkin, sillä perheen äidin kanssa oli todella helppo puhua ja perheestä ei minulla ole vieläkään mitään pahaa sanottavaa. Juttelin myös tänään perheen nykyisen au pairin kanssa, joka myös on suomalainen, ja oli kyllä erittäin mukavaa kuulla asioista myös au pairin näkökulmasta. Enkä nyt ole joutunut mainospuheiden uhriksi, sillä au pair kertoi minulle hyvin avoimesti niin hyvistä kuin huonoistakin puolista ja kuulosti kaikin puolin kertovan ihan totta, kuten perheen äitikin eilenillalla. Joten nyt tässä odottelen vain sähköpostia perheeltä, sillä perheen äiti sanoi soittelevansa suosittelijoilleni ja laittavan sitten sähköpostia, että saisin hänen osoitteensa lisäkysymyksiä varten. Miksiköhän extranetissä ei näy tätä sähköpostia? Ai hemmetti, tänään piti soittaa myös sinne toimistolle. Voihan.. No se menee huomiseen sitten. Olen tällä hetkellä kyllä innoissani, sillä perhe kuulostaa hyvältä, kuten sijaintikin ja kaikenlainen, oikein mukavalta. Hoh. Sellaiset 4 kuukautta vielä. Hiphip! Kyllä näin jälkeenpäin mietittynä oli tuo soitto hassu tapaus, tai siis sen ajoitus, puuttui kohtalo peliin! :D Joo. Nyt nukkumaan. Good night, sleep tight!

"Stop helping God across the road like a little old lady"

Tämä ei todellakaan ole mikään maailman paras idea, blogin kirjoittaminen keskellä yötä. Mutta minkäs teet kun olet armottomasti sekoittanut unirytmisi kiitos kirjoitusten loppumisen! (You-passiivi johtuu ihan vain siitä että puhuin tänään englantia hurjasti!) Mutta niin, pää on nyt täynnä joitain, joita ajatuksiksi kutsutaan ja koska en millään jaksa enää yo-kokeiden jälkeen kynään tarttua niin laiskuuden innoittamana päätin siis päivittää blogiani. Kun en ole tehnyt sitä pitkäänpitkään aikaan ja nyt on jopa jotain oikeatakin au pair-asiaa.

Ensin kuitenkin tällainen ilmoitusluontoinen asia: LUKIO on kohdaltani ohitse! Perjantaina oli kuulkaas hyvin hyvin helpottavaa kävellä ulos kirjoitussalista (liikuntasali) ja huokaista pitkään ja hartaasti ja antaa aivojen vaipua off-asentoon. Tietenkään asia ei nyt ole niin yksinkertainen, kuvisdiplomi pitää vielä suorittaa ja lakki hakea, mutta eiköhän se tästä :)

Sitten siihen au paireiluun. 3 viikkoa sitten siis ilmestyi tämä ensimmäinen matchini extranettiin, ja tänään sain yllätyssoiton! Oikeastaan olin jo melkein luovuttanut tämän perheen suhteen ihan ajatuksissani niin nyt oli sitten hieman sekoittavaa kuitenkin vastata perheenäidin kysymyksiin ja itsekin yrittää kysellä jotain järkevää (ei muuten kovin hyvin onnistunut...). Oli kuitenkin oikein mukava ja rento puhua, vaikkakin ravasin edestakaisin huoneessani koko puhelun ajan ja yritin saada sanoja ulos suustani. Perhe on edelleen kiinnostunut minusta ja huomenna saan soiton perheen nykyiseltä au pairilta, joka on myös suomalainen. Sitä odotellessa :) En nyt oikeastaan haluaisi sanoa mitään varmaa vielä tämän perheen osalta, sillä vaikka perhe kuulostaa mukavalta ja kaikkea niin en tiedä, onkohan tämä sitten se oikea perhe minulle kuitenkaan? Liian aikaista sanoa, ja olen suorastaan melkein ehkä jopa unohtanut perheen tiedot, kun en ollenkaan odottanut enää yhteydenottoa ja suunnittelin huomenna soittavani EF:lle, että poistaisivat tuon perheen sieltä tietojeni kohdalta, kun en millään olisi jaksanut odottaa enää ja tänään sitten tulikin se soitto! Kyllä maailma osaa hemmetti sekoittaa kun on muka suunnitelmat selvillä jonkin asian suhteen. Tällä hetkellä näen huonona puolena sen että EF:n systeemissä ei voi katsella useita perheitä yhtä aikaa, kun olisi mukava jos olisi hieman vertailupohjaa. En tiedä, loin profiilin tuonne GreatAuPair.comiinkin, ja siellä olen lueskellut noita perheiden hakemuksia ja en yhtään tiedä nyt mitä tehdä! Onneksi huomenna soittaa tämän matchin nykyinen au pair, joten saa sitä au pairin näkökulmaa kyseiseen työhön, ja vielä suomeksi :D Vaikka englanniksi puhuminen ei tuota mitään ongelmia sinäänsä, mutta kun on kovin tottunut ilmaisemaan itseään suomeksi. Mutta viisainta mitä voin nyt tehdä on nukkua yön yli, eikös?

Otsikkona on muuten lausahdus U2:n uudelta levyltä No Line on the Horizon ja biisistä Stand Up Comedy. En tiedä miksi, mutta jotenkin tämä lausahdus vain on onnistunut tunkeutumaan tajuntaani viikko sitten eikä ole suostunut tulemaan pois sieltä. Ja tämähän ei ole mainostusta. (Se levy on loistava!) Njoo. Hyvät yöt.

"Pelasta maailma, tee se jo tänään, tee jotakin mahdotonta"

Juup, viimeisestä päivityksestä onkin jo kiitettävästi aikaa, mutta minulla on syyni! :D

Elikkäs Nro Yksi: Yleinen lukulomahässäkkä ja stressi ja muutaman aineen tentit.

Nro Kaksi: Sain vierailevan tähden tänne kotio etelästä, joten aika on mennyt tähteäni kaitsiessa.

Nro Kolme: Liittyy oikeastaan edelliseen, unirytmi on oikein mukavasti sekaisin kiitos kaupungin kutsun ja näin ei ole oikein energiakaan riittänyt.
Nro Neljä: Vuorokaudessa on liian vähän tunteja!

Mutta nyt olen onnistunut varastamaan hieman aikaa (matikan kustannuksella..) päivittääkseni kuulumisiani tänne. Toivottavasti joku niitä lukeekin :D Ensimmäinen huomionarvoinen asia on se, että sain perjantaina ensimmäisen matchini! Ja järkytyin! Lueskelin nimittäin jostain EF:n lehtisestä, tai netistä, että matching alkaa normaalisti noin 2-3 kuukautta ennen lähtöä, joten olinkin jo tavallaan lakannut odottamasta matchia lähipäivinä, mutta sitten perjantaina erehdyin illasta katsomaan sähköpostini ja siellä se oli, ensimmäisenä saapuneissa loisti teksti: "You have a match!" Olin ystävälläni ja onneksi hiljaisuus ei ollut vielä alkanut, sillä taisin päästää korkeahkon tyttömäisen kiljaisun havaitessani viestin! Onnistuin pelästyttämään ystäväni siinä samalla. Ihan täpinöissäni lueskelin tästä kyseisestä perheestä enkä voinut olla hymyilemättä kuin Hangon keksi ja Naantalin aurinko yhteen rutattuna! Perheeseen kuuluu äiti ja kaksi lasta: 5-vuotias tyttö ja 3-vuotias poika. Kissoja näkyy myös taloudessa olevan :) Asustelevat lähellä Bostonia (noin 45 minuutin päässä) ja perheen äidin kirjoituksen mukaan tämän "kylän" lähellä on kuitenkin oikein mukavasti tekemistä, lisäksi läheltä löytyy isohko puisto, mistä tämä au pair ainakin pitäisi! Noin kirjoitettuna jo tämä ensimmäinen match kuulostaa oikein hyvältä, ja tällä hetkellä odottelen vain puhelinsoittoa ja hypähdän noin 63,4 cm ilmaan joka kerta kun puhelin soi. Mutta näin siis täällä tämän hakuprosessin kohdalla.

Muuten elämä täällä kyläpahaisessa on rullannut normaaliin malliin. Tai no, tänäänhän tiedossa oli sitten vesikatkos ja nyt jokainen törppö ja purnukka on täytetty vedellä, jotta joskos tässä pärjäisi sen aikaa kun putkimiehet lyövät päänsä yhteen ja yrittävät selvittää, että miksi ihmeessä vesitorni vuotaa!

Kuitenkin, viikko meni nopeasti, lukiessa niin psykologian kuin englanninkin tenttiin ja viihdyttäessä tähtöstä. Nyt on pienoinen stressi lukulomasta, joka tuntuu valuneen suuresti hukkaan eikä oikein mitään ole tullut luettua ja kirjoituksiin on viikko. Whippii. Noh, stressiä hälventämään lähdettiin sitten perjantaina vastaamalla läheisen kaupungin kutsuun. Ensinnäkin maailman ihanimmat kengät kävelivät vastaan (nököttivät kaupan hyllyllä) ja huutelivat allekirjoittanaalle niin, ettei siihen huutoon voinut olla vastaamatta. Näinpä siis kengät tuli, rahaa meni. Kengät kiittävät edelleen päkiöitteni kipeyttämisellä, mutta kauneuden eteen on kärsittävä. Ja sen, että saa kerrankin olla yli 160 senttiä pitkä! Korkoa löytyy siis 9 cm, hullua lähes. Tanssittuakin tuli lähes varastoon ja hauskaa pidettyä ja parannettua maailmaa jajajaja ehkäpä seuraavat 3 viikkoa voisi sitten keskittyä täysillä siihen pänttäämiseen. (Paitsi että nörttäämään pitää aina välillä päästä ja täytyykin, sillä kehottaahan järjestökin lukemaan sähköpostia ja käväisemään extranetissä säännöllisesti!) Mutta näillä näkymin kutsuvat kirjat ja telefoonin päivystäminen :)