"A B C D, Can I bring my friend to tea"

Tiedän, tiedän, tiedän, kylläkyllä, tiedän. Siitä on melkein kaksi viikkoa kun viimeksi olen kirjoittanut, MUTTA minulla on taas oikein hyviä syitä.

Syy numero yksi. Minä sain lakin päähäni lauantaina 30. toukokuuta!, joten silloin en kerennyt tekemään mitään muuta kuin olemaan koristeena! Ja se viikko ennen juhlia oli yhtä kaaosta ja juoksua ja puuh. Esimerkiksi, kävin lähes joka päivä Iisalmessa ja aina unohdin ostaa jotakin ja tuhlasin aikaa enkä kyllä enää yhtään tiedä mikä päivä oli mikin. Mutta silti, tuhlasin ennakkoon ennakkoylppärirahoja, kjehkjeh. Mukaan tarttui sillä viikolla suoristusrauta (sellainen turkoosi ihanasuloinen, joka oli tarjouksessa!), uudet lenkkarit (vanhat oli jo niin kulahtaneet, että vain puolentunnin lenkki aiheutti sellaiset rakot, että viimeiset 5 minuuttia juoksin melkein itkien, kun sattui...!), sitten farkkuhame (sellainen lyhyehkö, pitkäaikainen haave!) ja turkoosi toppipaitasysteemi (tämäkin oli tarjouksessa ja niin ihanan värinen etten voinut sanoa ei!). Ei sen enempää. Ja ai niin, alennustoppi, lila painijanselkä, oli vain 2 euroa! Olen mielestäni tehnyt "vain järkeviä ostoksia"....Tai ainakin puolittain järkeviä... Muutenkin ylppärijutut, en olisi kestänyt niitä enää, se kuvaussysteemikin, kun tämä kuvaaja oli sellainen vanhemmanpuoleinen nainen, joka väänteli minun päätä ja käsiä ihan epäluonnollisiin asentoihin, yritä nyt siinä sitten olla luonnollisen autuaan näköinen! Muuten tämä ylppärijuhlahumu on kyllä ollut oikein mukavaa, se juhla koululla oli ihana, tärisin koko ajan ja sitten meidän puhetta ylistettiin jajajaja kotona ravasi väkeä ja oli kivaa ja sain hyödyllisiä lahjoja ja rassua ja hymyilin ja juttelin ja pidin lakkia päässä ja mekkokin oli kiva ja taidan lisätä oikein tilannekuvan ylioppilaasta, kun silloin: Lakki hyvin, kaikki hyvin!

Ja oikein mukavasti meni sitten jatkotkin, kiitos kysymästä :)

Syy numero kaksi. Se on kesän ensimmäinen rippileiri. Lähtöhän koitti heti lakkiaisten jälkeisenä sunnuntaina puolen päivän aikoihin ja noh, hieman oli vaikea herätys, kun väsytti ja väsytti ja väsytti, mutta kahvilla selvisi! Viikko meni nopsaan, tunteet ja tilanteet vaihteli ääripäästä toiseen, mutta hauskaa oli. Leiriläiset oli hmmm... varsin ainutlaatuisia, mutta niin, on hieno huomata, kuinka pahimmankin kovanaamaveijariapinan kuori alkaa sulamaan ja sellainen suloinen ( tässä tapauksessa) pojankoltiainen alkaa näyttäytyä, aitous on aina kiva havaita. Ja se, ettei niistä kumminkaan kaikki minua vihaa vaikka välillä aika isosti niitä komensinkin olemaan kunnolla. Ja tänään ensin puhuin kirkossa englanniksi (tai no, luin) ja meinasin alkaa itkemään kun halattiin noita riparilaisia. Oli ne niin kivoja kumminkii.

Syy numero kolme. Tämä kattaa sitten tulevankin päivityskatkoksen, ja syyn numero on pääsykoekirja. Ja pääsykokeet, jotka ovat torstaina Oulussa klo 8-10. Ja se haastattelu on...jossain vaiheessa. En vielä tiedä. Mutta tähän selittelyyn onkin sitten kulunut useampi kymmenminuuttinen ja minulla on aamulla hammaslääkäri klo 8.00. Univelkaa kertyy, kertyy, kertyy! Mutta kunhan olen taas hetken leikkinyt opiskelijaa, niin yritän kovasti olla ahkerampi ja luovempi ja kaikkea muuta!

P.S. Huomenna mennään ostamaan matkalaukku!

"Ajatukset pelkkiä houreita, toiveet kuin aamuinen seitti"

Tällä hetkellä, juuri tällä nimenomaisella hetkellä, tekisi mieleni vain käydä ostamassa se laukku, pakata se ja lähteä.

En tiedä, kai näistä viimeisistä reilusta 50 päivästä täällä Suomessa tulisi nauttia tavallistakin enemmän, mutta aina ei onnistu. Hitto, ensinnäkin nämä lakkiaiset, hirmuinen homma! Ei tahdo keskittymiskyky riittää zombimaiseen leipomiseen. Sitten se pääsykoe, josta en edes tiedä, että pääsenkö sinne. Sitten kesätyöt alkaa viikon päästä. Ei siinä muuta, homma on kiva, mutta kun se vie niin paljon aikaa ja reilun viikon lukuaikaa. Aikaa menee siihenkin, kun pitää koko ajan kieltää itseään tekemästä "turhuuksia", kun koittaa saada ajan riittämään yksinkertaisesti. Miten siis olla ja nauttia, kun ei ole edes aikaa ajatella sellaista?

Ääh, eiväthän asiat oikeasti ole edes huonosti, kunhan on välillä vain päästettävä kaikenmoisia höyryjä ulos että hetkittäin kestäisi niukin naukin. Sitä kun käskee itseään vain jatkamaan, niin sitten sitä välistä huomaa, ettei oikeasti pysty jatkamaan kun suu on niin täynnä jotakin, ettei pysty edes hengittämään kunnolla, hymyilemisestä puhumattakaan.

Kuulostaa ihan kamalalta, mutta nyt, haluaisin edelleen vain lähteä. Kohdata sen uuden päivän au pairina Yhdysvalloissa. Onhan se täälläkin, voihan sen kohdata, mieluummin tekisin sen siellä. (Ja tiedän, että tämä kuulostaa pahalta korviisi a, jos luet tätä, kun olet ainoa, joka mahdollisesti lukee, niin tämä ei tarkoita ollenkaan, ettenkö tulisi ikävöimään asioita täällä, kuten sinua! Kun tulen<3) Kyllä tämä "lukuloma" alkaa loppua ihan oikeaan aikaan, kun ihan höperöksi tulee ja alkaa ajatukset mennä erittäin omituisiksi, niin omituisiksi, että jo itseäkin pelottaa tai ainakin kummastuttaa! Tai no, ehkä se on tämä juhlahössäkkä, kun ensin on ollut aikaa ajatella eikä oikein tekemistä, jota olisi pakko tehdä. No nyt on pakko tehdä vaikka mitä, muttei oikein ole aikaa ajatella, niin tuntuu että kaikki hajoaa, minä hajoan, kun tulisi revetä tuhanteen paikkaan. On hankala olla hieman.

Siksipä olisi helppoa, että pääsisi lähtemään, kun nyt kaikki on vain tulossa, on varauduttava moniin asioihin. Sitten kun on siellä Atlantin takana, niin sitten olisi helppo keskittyä vain arkeen, sillä se luultavasti veisikin kaiken energian ja keskittymishalukkuuden. Tavallaan, kun olisi elettävä hetkessä siellä. En jaksa suunnittelua täällä Suomessa! Monimutkaisia asioita ja jossittelua, äääääh. Ja sitten kun on pakko ja yrittää tehdä vain kaiken kunnolla ja oikeasti haluaisi tehdä jotain ihan muuta niin kyllä hemmetissä se stressaa. Oon siinä muutenkin niin hyvä. On niin hemmetin sakeaa sumua päässä, ettei sanatkaan tule oikein paperille. Tai näytölle. No ulos ylipäätään. Että ois kiva jos sais tän sumun veks, kiitos.

"Voisin ja voisin, mutta minä se vaan loruilen"

Tukka hyvin, kaikki hyvin! Jos jokin lause on totta, niin tämä on. Keskiviikkona kävin kampaajalla "hieman" kutrejani parantelemassa ja voi kun on oikein mukavanmukava, ei ihan mikään kesätukka, mutta melkein! Ja rakastan näitä etuhiuksiani, kun ei tarvitse kulmia laittaa ollenkaan :D en toki ole ollenkaan laiska.

Ohhoh. Jotkut päivät menee niin reippaasti, että ihan pelottaa. Alle kaksi kuukautta lähtöön. Oikeastaan kaikkein pelottavinta on nuo lakkiaiset, kun niiden jälkeen alkaa sitten kesä. Ja kesällä on lähtö. Tätä kirjoitusten ja lakkiaisten välistä aikaa ei oikein käsitä, kun ei periaatteessa ole ollut mitään tekemistä. Tai olisihan sitä voinut tehdä vaikka mitä, mutta... Tästä olosta tuo otsikko. Ja tämä ajanjakso loppuu lakkiasiin, sitten on voitava tehdä vaikka mitä, kuten kaikki käytännön valmistelut ja läksiäispippalot ja sitten se lähteminen, joka koittaa ALLE kahden kuukauden päästä. Kohta iskee paniikki.

No, en minä kyllä täysin laiska ole ollut! Tosiaan keskiviikkona raahauduin kampaajalle ja varasin ajan valokuvaamosta ylppärikuvaa varten, eilen oli pikkuisen serkkuni ristiäiset, toinen oli niin suloinen! Ja isin kanssa vaihettiin kiuas mökin saunaan myös eilen, tänään sitten tuli tehdyksi S:n kanssa se juhlapuhe ylppäreihin, ja voi elämä, meitä ei pitäisi päästää tekemään tuollaisia, kun olemme molemmat kovin sellaisia ihmisiä, jotka puhuvat vertauskuvin! Joten oli työn ja tuskan takana saada puheesta edes hiukan ymmärrettävä, mutta onnistuimme kuitenkin ja siitä tulikin ihan hyvä :)

Hemmetti, juuri tämän takia en ole kirjoitellut paljoakaan, kun tuntuu etten pysty keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, kun nytkin sain sähköpostissa kuvia A:sta ja T:stä, siis isäntäperheeni lapsista, ei ole totta, voiko olla jotakin noin söpöä! Odotan kyllä hirmuisesti, että pääsen elämään perheeseen ja hoitamaan lapsia ja olemaan osa tuota perhettä, osa sitä arkea siellä. Hassu ajatus, vielä.

Ja joka kerta kun teen jotakin Yhdysvaltoihin liittyvää, jotakin joka liittyy lähtööni, niin sydän lyö ihan varmasti hiukan kovempaa. Ohhoh, en tiedä, kai se nyt alkoi, kun alkoi tajuamaan, että alle kaksi kuukautta siihen, että lähden VUODEKSI pois. Enkä vaan pois, vaan Yhdysvaltoihin! Kylmiä väreitä. Kohta alan kyllä panikoida, asiat alkavat tosiaan olla todellisia! Joten ehkä lopetan tähän, ja siirryn siivoamaan, sillä tällä hetkellä täytyy olla kiinni hetkessä eli siivota, että pääsee viikon päästä lauantaina juhlimaan ja varsinkin silloin keskittymään siihen hetkeen, sillä sitä hetkeä varten on tehty töitä 3 vuotta. Sitä sietääkin juhlia siis.

"It will take more than common sense"

Kuka on stressaantunut vaikka lukio on jo ohi? Kuka leikkaa paperigiljotiinilla kutsuja yömyöhällä? Kuka on vähällä heittää koko hemmetin koneen jorpakkoon, kun se ei ymmärrä mitä pitäisi tehdä? Kenen pitäisi oikeasti olla nukkumassa?

No ei ainakaan minun. Tai sitten tosissaan pitäisi. Ensinnäkin aina yhtä iloinen asia, taidan olla tulossa kipeäksi, ja olisi tuhat asiaa tehtävänä: siivoaminen, leipominen ja muu järjestely, pääsykokeisiin lukeminen, nämä kutsut, ylioppilaskuvat, puhe... Tuntuu taas ettei tosiaan maalaisjärki riitä tämmöiseen elämän kiireellisyyten. Ai niin, sitten olisi tietenkin se kansainvälinen ajokortti, joka pitäisi hommata ja jostain pitäisi sitten saada rahaakin vielä. Ei elämä. Ja seuraavaa ei sitten kerrota kenellekään: tuo otsikon bändi on varsin mainio lieventämään tämänkaltaista muka aikuismaista stressiä. Hei, keksin muuten lisää tuohon listaan, pitäisi varata lääkäriaika ja käydä kampaajalla (tämä on onneksi varattu), mutta jos tulen kipeäksi niin sitten ei ole energiaa mihinkään! Huuh. Ja kahden viikon päästä alkaa kesätyöt. Ja päivä ja 2 kuukautta ja koittaa lähtö. Hui. Kuitenkin nyt, kiitos YouTube!

Mutta onneksi on kesä, tai ainakin sitä voi leikkiä. Sunnuntaina oli ystäväni A:n synttärit, ja koska asumme täällä syrjäisessä Savossa, niin en löytänyt hänelle haluamaani lahjaa, pööh. Sunnuntai oli kuitenkin nätti päivä, täydellinen piknikkiä varten. Punainen viltti, kuskille vissy ja synttärisankarille kuoharia, viinirypäleitä ja suklaamurukeksejä sekä oikein iloinen aurinko. Joenranta, hento tuulenvire ja veden äänet. Täydellistä <3

Mitä muuta? Lauantaina metsästin onnistuneesti ylioppilaslakin ja voi että, en malta odottaa että saan sen päähäni! Jotenkin oli silti niin epätodellista kokeilla sitä päähän ja peilailla, että sopiiko se. Onpas jännää suorastaan. Ja jotenkin pelottavaa, kun tämän kevään, ennen ylppäreitä, tämän kevään käsitti ja tiesi noin suurin piirtein mitä tapahtuu, että on kotona ja saa vaan olla, aika samalla juoksee ja pysyy paikallaan, ja se on ihanaa. Nyt kuitenkin, kun lakin saa päähän toukokuun viimeisenä lauantaina niin sitten alkaa meno ja meininki suoraan sanottuna. Kesäkuu tulee menemään valtavaa vauhtia, kaikenlaisilla seurakunnan järjestämillä leireillä harkkarina. Heinäkuussa ruotsalainen A ja tanskalainen H tulevat käymään, näemme pitkästä aikaa, 2 vuoteen ei ole nähty, niin tulevat viikoksi ja sekin viikko tulee menemään ihan valtavaa vauhtia. Sitten on isän 50-vuotissynttärit, niidenkin kanssa järjestelyt ja aikataulut vievät aikansa, siinä välissä paikkakunnan "suurin" tapahtuma, Eukonkannot ja sen jälkeen pitäisi jo alkaa pakkaamaan Jenkkeihin ja tyhjentämään omaa huonetta, sillä pikkuveli muuttaa siihen sitten, kunhan minä lähden. Väliin vielä yksi varkkarileiri ja sitten muutama päivä lähtöön. Mihin aika tulee oikein menemään? Tai sitten se matelee vain, kun odotan sen juoksevan. Pirullista. Ai niin, onhan kesällä pääsykoekin, toivottavasti. Toisaalta olisi helpotus, jos en pääsisi siihen toiseen vaiheeseen, voisi katsella, että jos Jenkeissä pärjäisi, niin olisi pitempään. Toisaalta olisi ihan mukavaa, että täällä on jotakin odottamassa, jotain varmaa tulevaisuudessa, jos sellainen on mahdollista. Tuokin on niin pitkällisen ajatusprosessin tulos, että sitä on turha laittaa sanoiksi, katsotaan haluavatko minut sinne yliopistoon vai eivät. Mutta minä kyllä haluan sinne. Ohhoh, tulevaisuusstressi siis tähän päälle. Stressaamisen kyllä osaan ainaski! :D

Tämä samainen bändi laulaa yhdessä kappaleessaan:
"But tonight, I'm gonna fly
Yeah tonight, I'm gonna FLY!"

Minä ajattelin tehdä saman tänäyönä, elikkäs lennellä nyt höyhensaarille!

"Aata seuraa bee ja beetä aa"

Hoo, se on virallista, olen nyt ylioppinut! Lukio on ohi nyt ja mukavasti onkin ohi, kun kirjoitukset meni vielä paremmin kuin olin odottanut! Ja se onkin aika suurta, kun odotinkin jo suuria, tiesin saavuttavani aika suuria, mutta saavutin sitten vieläkin suurempia! Nyt on hyvä pitää juhlat kyllä :) Aika jännää, kun vaikka tiesi, että saa lakin, niin tämän päivän onnittelut saivat silti virneen naamalle aika pysyvästi ja huomenna on tiedossa sen ylioppilaslakin osto. Hurjaa. Voi herranen aika, kun kulkee kylmiä väreitä selkää pitkin kun vain ajatteleekin, että 2 viikon päästä saa painaa sen lakin päähänsä ja ohhoh. Kilistellä itselleen. Kyllä tässä nyt saakin olla tyytyväinen, ja sitä olenkin, puhtaasti onnellinen. Varsinkin kun tulokset ovat varmistuneet nyt!

Lukio on siis loppu, mutta opiskelu ei. Se jatkuu vielä piiiitkään. Ensinnäkin ensi vuonna jo, Yhdysvalloissa, jotakin tulisi opiskella, mutten vielä tiedä mitä, sillä en tiedä mitä kaikkea voi opiskella! Ja sitten toivottavasti heti sen jälkeen, yliopistossa. Olen saanut sen pääsykoekirjan jo sinne, mutta se makaa vielä onnellisesti kirjekuoressaan. Ehkä se pitäisi onkia sieltä ja ottaa käteen ja lukea, ei sinne yliopistoon ihmettelemällä pääse.Tosin tämä motivaatio, kun selviää vasta 27. päivä että pääsenkö edes siihen kirjakokeeseen niin tiedä sitten, se voi olla turhaakin tuo lukeminen. Tai no, eihän tuollaisen opuksen lukeminen turhaa ole, ensinnäkin tulee englantia harjoiteltua (sitä kun jostain kumman syystä tarvitsee ihan kohta valtavasti!) ja toisekseen, kun kuitenkin aion kasvatusalalle, niin kaikki teokset siihen liittyen ovat hyödyllisiä. Elikkäs ehkäpä tosiaan voisin kääntyä nyt sen kirjan puoleen.

YLIOPPILAS!

"Merkityksen merkit menettää
leipä katoaa ja reikä jää
aata seuraa bee ja beetä aa
voi se on niin yksinkertaista."