"I miss the sound of your voice"

Tuo laulu on soinut radiossa koko sen ajan mita olen taalla ollut ja se on niista radion hiteista ainut, joka ei arsyta.

Soitin tanaan jalleen pikaisen puhelun Suomeen, ihan vain ehka 10 sekuntia, etta sain kerrottua aidille, etta soittaa minulle takaisin skypen kautta. (Kiitos ihana skype jarkihintaisista puheluista ulkomaille!) Oli jalleen ihana jutella perheen kanssa, ja ihana jutella suomeksi! Ja kun talo on viela tyhja, niin voi vapaasti kertoa kaikkea mita taalla tapahtuu ja mita paassa pyorii. Pikkusiskon kanssa juteltiin tan tulevasta muutosta, se pikkuruinen muuttaa huomenna isoon maailmaan ja mina en saa olla paallepasmaroimassa arsyttavasti, maailma on epareilu! Pikkuveljen kanssa juteltiin alkavasta kouluvuodesta ja kaikesta mita ne on perheen kanssa tehny siella Suomessa ja mita mina oon tehny. Ja sitten viela tan nuorimmaisen pikkusiskoni kanssa juttelin kaikesta mita tytsin mieleen tuli. Ihan hurjaa, kuinka tytsi on kasvanut, sen kuulee jo puhelimesta, kun puhuu lahes kirjakielta, tietenkin hienoisella savolla varustettuna, mutta kuitenkin ja niin nopeaa ja sujuvasti ettei tieda mita ajatella. Ja ihana oli kuulla kuinka minua kaipaavat. Pikkuteinisiskoni ei tietenkaan sita aaneen sanonut, mutta kylla isosisko tietaa. Ja aitille oli ihana valittaa amerikkalaisten epaterveellisista ruuista ja hemmotelluista lapsista ja kaikesta mika mielta painoi, ihan suoraan vaan, mitaan ajattelematta. Ja isi grillasi ja laittoi terveisia. Heh. So my dad <3 Enka ikina tajua kuinka paljon kaipaan perhettani. En edes silloin kun puhun heidan kanssaan. Mutta sitten kun pitaa lopettaa, niin WHUM! Tai sitten kun on lopettanut, niin sitten sita vasta onkin WHUM! Tanaankan en voinut kuin maata sangyssa puhelun jalkeen, katsella ulos ikkunasta, kaivata halausta ja antaa kyynelten valua, tajuten, miten hitosti sita kaipaa rakkaitaan.

Ja silloin aurinko osui silmiin ja haikaisi ja marmatti, etta meinasitkos siina vain maata murehtimassa vai ajattelitko ihan elaakin? Eihan kukaan voi auringolle vaittaa vastaan. Soitto saksalaiselle auppariystavalle, etta kiinnostaisiko pieni terapiashoppaus, mutta tama oli liian vasynyt, sanoi vain nauttivansa altaasta ja auringosta tan paivan, kuitenkin kutsui mukaansa. Mun mieli ei kuitenkaan oikein kannattanut paikallaan makaamista ja puhumista asioista. (Ehka tyhmaa olla ajattelematta, mutta ah niin ihanaa valista!) Paatin siis ihan itse lahtea sinne hemmetin ostarille, laitoin lempparihelmeni kaulaan ja paatin antaa ajatusten kulkea ristiriidassa sen kanssa mita silmat nakee. Siitas saatte vahan lisaa rasitusta aivot!

Kerkesin kuitenkin ajaa vain ykkostielle (eli ehka neljasosamailin), kun nain etta Fairgroundilla oli hevosia ja ratsastajia ja nailla oli lankkarikamppeet paalla! Ja oli sen verran paljon porukkaa, etta eikohan tuota voisi kayda kurkistamassakin! Parkkipaikka oli kylla ihan tyhja, vahan epailytti, mutta luultavasti parkkeerasin amerikkalaisen tuumintatavan mukaan ihan liian kauas. Kuitenkin jatin auton siihen, kun oli mukavasti varjoa ja kyllahan mina nyt kavelemaan pystyn. Ja kylla vain, olin oikeassa, siella oli pystyssa lannenratsastusshow elikkas kilpailu ja hevosia tuli ja meni ja mieli rauhoittui lahes meditaationomaiseen tilaan kun heppatuoksut tulvivat valiaikaistalleista. Ei oikeasti, tassa syy tyhmiin mielialoihin valilla, se on se, etta olen ollut hepaton kokonaiset 3 viikkoa. Ja puhun nyt ihan siis niista hevoselaimista. Aikani ihmettelin sita touhua ja kattelin paint-quarter-risteytyksia, kun siihen ilmestyi minun ikaiseni kiharapainen poika kysymaan etta mita kuuluu (amerikkalaiseen tapaan tuskin odotti mittavaa vastausta!) ja mina sitten kerroin, etta ajoin ohi ja paatin tulla ihmettelemaan. Tama oikein komea poika osallistui kilpailuihin (sen naki kysymattakin: buutsit, ruutupaita, farkut, chapsit ja kilpailustetsoni [sen taas naki sen stetsonin puhtaudesta]), horsemanshippiin ja western riding-luokkaan hevosellaan ja mikas sen parempaa kuin saada katsaus westernin tilasta taalla New Englandissa. Ja silitella hevosta, joka hamusi namupaloja ja rapsutuksia. Ja mieli lepasi entista enemman. (Silmat kans :D)

Vietin siella aikani ja lahdin sitten sinne ostarillekin, enhan mina voi jattaa todellisia suunnitelmiani toteuttamatta. En nyt tieda oliko tanaan joku komeiden kiharatukkaisten poikien ulkoilupaiva, silla kun vasta nyt paadyin Starbucksiin (tiedetaan, 3 viikkoa ilman sita kahvia, olen hullu!) niin minua palveli tummahko miehenalku, joka oli sitonut ihanan mustan kiharaisen tukkansa poninhannalle niskaan. Olin taas aimistynyt. Lahinna kylla kaikesta siita valinnanvarasta kahvin kanssa, mutta auttoi se komea miesmyyjakin asiaa! Nolona tunnustin, etta on ihan eka kerta Starbucksissa ja herra sitten kertoi minulle kuinka sielta saa ties minkalaista kahvia. Paadyin sitten ottamaan valkosuklaakahvin (olen hulluna valkosuklaaseen taas, tieda mika on...), sen valmistuksen aikana taas tavanomainen selostus siita, kuka olen, mista tulen ja mita taalla teen ja uteliaat kyselyt kotimaastani ja siita mita pidan Yhdysvalloista ja etta minulla on aika hassu aksentti, sitten oli kahvi valmis ja en ole elaissani maistanut parempaa kahvia. Se oli ihanaa, se oli taydellista. Ja tama herra kysyi heti, etta maistuuko, etta han voi tehda toisenkin jos ei maistu. Hymyilin vaan, etta kiitos, mutta taman taydellisempaa kahvia ei ehka ole olemassa. Ja kavelin hymyillen pois.

(Hymysta puheen ollen, nyt alkaa sitten amerikkalaisuuden testaus, silla ostin jotain ihme valkaisugeelia hampaille, katsotaan jos minakin saisin jenkkihymyn kasvoilleni! Keep your fingers crossed!)

"But you don't know how to fly"

Niin, joo, tiedan, kukaan ei tykkaa luovuttajista. Kukaan ei tykkaa epaonnistua. En minakaan. Mutta ihan tosissani yritin, tiedattehan? En mina tanne asti lentanyt epaonnistuakseni. En todellakaan istunut 9 tuntia lentokoneessa, sita ennen 1,5 tuntia Helsingista ja ties kuinka kauan bussissa Helsinkiin. Ja viela 6 tuntia Long Islandilta! Plus automatkat siihen paalle. Ja kaikki muu, ihan tosissani halusin onnistua! Mutta minkas teet, USA on ihan liian iso maa minulle.

JA tassahan oli tietysti kyse perinteikkaasta amerikkalaisesta aamupalasta! Ei hemmetti! Blueberry Pancakes, 3 pannukakkua, mustikoita niissa, plus siirappia. Voi tajuton, se naytti olevan ihan ok, etta kylla mina tuohon pystyn, MUTTA EI. Se jai siita yhdesta pannukakusta kiinni. Pannukakut 1 - Susette 0. Muutenkin, kuvittelin taman koko annoskokojutun hieman liioitelluksi, mutta ei se ole. Ensinnakin, huomasin sen jo NYC:issa, kun tilasin McDonald's:issa pienen kahvin (miksi oltiin siella, long story...) ja se kahvi oli isompi, mita on Suomessa ees mahdollista saada samaisessa paikassa! Toiseksi, se huge kiddie size jaatelo, jonka syominen teki tiukkaa. Ja kolmanneksi, eilen kun oltiin shoppailemassa One Square Mallilla saksalaisten A:n ja S:n kanssa, niin en muistanut sanoa, etta haluan pienen pirtelon, niin sitten eteen iskettiin sellainen litran muki! Upsista. Ja sitten siita viela loytyi sellainen outo punainen hiutale sielta ja valitin siita ja tarjosivat toista, ja sanoin etta ei kiitos, saisinko kahvin. Ja muistinko sanoa etta pienen haluan, opinko edellisesta, no en tietenkaan! Ja sain litran mukissa valtavan jaakahvin. Onneks puolet oli jaita :D Ja sitten tuo aamiainen. Mutta kylla mina viela onnistun!

Muuten, kiitos kysymasta, kaikki on sujunut suorastaan MAINIOSTI! Ensimmainen tyoviikko meni, no, toita tehden, ja valilla tylsistyen, mutta minkas teet, kun host mum tyoskenteli kotona, niin piti nayttaa kiireiselta eika oikeastaan voinut sitten tehda mitaan hyodyllista, kun olin jo tehnyt kaiken tarvittavan ja lapset nukkui. Jippiajei. Mutta muuten, haluatteko tietaa normaalin tyopaivani rytmin? Se on sellainen, etta aamulla heraan seitteman aikoihin, puol kahdeksan alan houkutella lapsia aamupalalle, aamupala, vaatteet paalle ja aurinkovoide ja hyttysmyrkky (hyvalla saalla vaan uikkarit paalle, menevat koulussa uimaan..), lounaat valmiiksi mukaan ja kaikki muu tarvittava kampe laukkuihin, lapset autoon ja kouluun. Koulu alkaa 8.30 ja paattyy 12.30. Tassa valissa mulla on niin sanotusti vapaata ja teen mita jaksan silloin, lahinna makoilen ja olen vaan (tai norttaan), koska taa uuteen maahan ja arkeen totuttelu vaatii veronsa, vaikka nukunkin ihan hyvin, ja valilla on ihan hyva vaan antaa aivojen tylsistya hetken. Muun muassa katsomassa Disney Channelia! (Kylla, olen jo 19 vuotta, uskokaa pois vaan) Sitten puoli yhdelta lapset haen koulusta, laitan pojun paivaunille ja tytsilla on quiet time, eli saa levata omassa huoneessaan tai leikkia hiljaa. Nain jatkuu parin tunnin ajan, sitten syodaan pikkuinen snack, ja leikitaan kunnes host mum tulee kotiin paivallisen aikoihin. Ja ilta on sitten suhkot vapaa. Tosin ajoittaisia iltatoitakin on. Ehka enemman kuin saisi olla. Mutta noh, katsomme. Tama kun nyt on tallaista hulabaloota, kun muutetaan syyskuussa, mutta viela ei ole tietoa etta mihin pain. Ihan tahan lahelle, mutta taloa ei ole viela nakyvissa. Etta tahan totutteluun lisataan sitten talonetsinta! Ihan siis kiiretta pitaa, siksi en oo paljoa kerennyt kirjoitellakaan, etta mita tapahtuu, ja kun kaiken lisaksi ei viela ole omaa lapparia. Mutta se on hankinnassa! (Suorastaan arsyttaa taa talon koneen kaytto, kun se nyt on lahinna silloin kun oon ihan yksin kotona, joten illallakaan ei paljoa kaytella ja argh. Oma kone paras kone.)

Vapaa-aikakin meni eka talossa, mutta sitten loytyi onneks aupparikavereita, yksi aivan ihana erityisesti, tassa ihan lahella, saksalainen A, jonka kanssa on tullut vietettya nyt aikalailla aikaa, tyhmaa vaan, kun han lahtee 5 viikon paasta. Puhpoh. Mutta mita on tehty? Shoppailtu! Ei hemmetti, kaks ostoskeskusta nahny jo taalla, ja valtavia ne! Ja rakastuin heti ensimmaiseen, Northshore Malliin, pakko paasta sinne tassa, kunhan auton tuulilasinpyyhkijat saadaan korjattua. Niin minun tuuria, etta ne paattaa nyt sanoa ittensa irti kun mina haluaisin pikaisesti kayda jossain. Ja niin, sitten lauantaina lahdin A:n mukaan tan isantaperheen beach houselle. Oi ihana Atlantti! Taa isantaperhe on hieman rikkaampi ja tuntui olo kylla aika hassulta, kun istuttiin moottoriveneen kyydissa Atlantin vesilla ja otettiin aurinkoa semmoisella ei-julkisella rannalla. Tosin voisin kylla tottua siihen ;D (Eli I need a guy with a boat!) Ja ihan vain tiedoksi, grillaus sellaisella venegrillilla on ehka maailman jannittavin asia! Tan perheen isa ja hanen kaveri paattivat tehda hot dogeja kaikille, kun paivan aikana kerkes nalkakin tulla. Eka grillauskerta meni ihan hyvin, hot dogit oli hyvia, varsinkin se sinappi. Nam. Sitten toinen grillauskerta. Ensinnakin tan grillin kiinnittaminen veneeseen kesti pitempaan kuin itse grillaaminen, vaati monta melkein-kirosanaa ja oudohkon systeemin. No, toisella kerralla siis lisaa makkaroita kehiin. Grillimestari kaansi selkansa, haki jotain rannalta ja puff, grilliin ilmestyi liekit ja paljon savua! Hah, kaasu vaan irti ja liekit hiljalleen hiipuivat. Mutta koska kaasupullo lahti, niin grillin herkka tasapaino jarkyttyi ja puolet makkaroista sai hieman merisuolaa :DD Tata oltiin odotettu koko grillaamisen ajan, etta ne makkarat tipahtais sinne! Kyyneleet valui kun ei voinu muuta kuin nauraa. No, siita sitten silla ihanalla veneella takaisin beach houselle. Merituuli puhalsi, hiukset hulmusi veneen kiitaessa kohti rantaa ja aurinko paistoi edelleen lampimasti. Ja siina tilanteessa ei voinut olla muuta kuin hetkesta onnellinen :) Illalla viela pikasuihkut, pizzabagelpaivallinen ja Harry Potter kutonen kattomaan uudestaan, kun A ei ollut sita viela nahnyt. Ja talla kertaa se oli PALJON pelottavampi kuin edellisella kerralla, vaikka tiesi mita tapahtuisi, tai ehka nimenomaan siksi. Tai siksi, etta se oli yonaytos ja mina olin hieman vasynyt. Hehheh. Ja eilen, Sunday = shopping :)

Ekan viikon alussa tuntui olo kylla vahan mokkihullulta, ja hieman yksineisaltakin, kun ei taalla ollut kavereita heti, eika oikein Suomeenkaan voinut soitella, kun ei ole puhelinta, eika skypekaan toimi. Tai siis, kun ei ole sita omaa konetta. Sita siina sitten huomas, kuinka hemmetin paljon rohkeuttaan ammentaa hyvilta ystavilta, ja kun ei ole sellaisia tukemassa sinua, ketaan rakasta ei ole lahella, niin sita tajuaa oman pienuutensa. Ja ujoutensa. Sita tajuaa, kuinka paljon kaikilta rakkailtaan saa. Kylmat vareet vaan kulkee kun aattelee ystavia kotona, ihan hemmetinmoinen ikava ja niin hemmetin outoa, kun ei voi vain ja soittaa jostain turhanpaivaisista hauskoista asioista, jota taalla tapahtuu ja on vaan niin hemmetin kaukana.

Mutta joskus, niin kuin nyt, sita on pakko lahtee kauas etta oppii lentamaan. Tosin niin kuin selostin jo tuolle pikku-tytsille yksi ilta, niin your love ones, who you love so much, they will be always right here >> <3

"I want to be a part of it"

Blogspot on niin ihana kun se kaantaa automaattisesti naa kuvat, kun taa talon kone ei suostu niita kaantamaan! Tassa teille siis New York, melkein onnistunein kuvin, enjoy it! (Atleast I did enjoy it ^^)

New York, New York!


Kiitos kyllä minullekin..!

Central Parkin kulmilla

Wanna go there!

I <3 NY

Wanna see it!

Guesses? :D

...

To my lovely Rosa :)

WTC:n terrori-iskun muistoseinä

Heh :D

Wall Street

Brooklyn Bridge

Kyllä, se on helikopteri, muttei vain helikopteri, sillä se on NYPD helikopteri!

Vapaudenpatsas

Manhattanin siluetti

Ground Zero

Laituri, jolle Titanicin piti palata

Empire State Building

Lights of New York

"I'm hanging out in the sun"

Jepjep, taalla ollaan, "kotona" :) Ja tanaan on pieni hengahdystauko, joten kirjoitellaanhan naista paivista Amerikan mantereella.

Long Islandilla, Oakdalessa, St. John's Universityn campuksella meni siis alkuviikko, opiskellen. Ja minulla oli oikein kivaa siella, olenkohan jotenkin sekaisin, no, en usko :D Taytyy nyt alkuun mainita, etta olihan siella pari miinuspuoltakin, vessat/suihkut oli sellaisia, etta mieluummin valtti menemasta sinne. Eihan siina muuta, mutta kaipaisivat kylla remonttia. (Ainakin La Sallen pesutilat, muista en mene sanomaan...) Ja saippuakin haisi hirvittavalle! Yak. Siinapa se suurin. Perustana oli paivalle, etta seitteman aikaan alkoi aamupala, minun kohdalla bageleita ja kahvia, nam! Ja oikein hyvaa appelsiinimehua, mutta fruit loopseja, eli ehka maailman varikkaimpia muroja en uskaltanut maistaa :D mutta yksi auppari kommentoi tarpeeksi: "These do taste...colorful" Joten tyydyin oikein natisti bageleihini. Sitten vartin yli kahdeksan luokkaan, kymmenelta puolen tunnin break, sitten takaisin tunnille ja kahdeltatoista lounas. Minun luokassani oli siis noin 25 oppilasta jotka suuntasivat Massachusettsiin ja opettajana toimi ihanainen N joka opetti meita kuin pikkuisia esikoululaisia, minusta se tosin oli vain huvittavaa! Ja kaiken lisaksi puhui sellaista englantia, jota jokainen (ainakin melkein) ymmartaisi ja opetti asiat niin ihanan yksinkertaisina! Tunnit olivat toki aika pitkia ja varsinkin ennen lounasta ja iltapaivatunteina alkoi vakistekin vasyttaa hieman. Mutta muuten kylla pidin koulusta oikein paljon. Lounastauko oli siis tunnin, sitten kolmeen asti luokassa, puolen tunnin break, takaisin luokkaan ja kuudelta paivallinen. Noista ruuista, no, nehan oli sellaista laitosruokaa, mutta kylla niista sen tarvittavan energian sai, eika mikaan oikeastaan ollut sellaista, ettei sita soisi.

Illalla oli sitten enemman vapaa-aikaa, seka yksi workshop. Tai no, ekana iltana oli International sing-along, joka oli oikein kansainvalinen! Tai no, puoliksi saksalainen, sanottaisko, kun saksalaisia oli hurjat 88 ja yhteensa auppareita 171. Vaikka saksalaiset jaettiinkin kolmeen ryhmaan, niin silti, suomalaisia kun oli lavalla kolme kappaletta laulamassa silla kummalla kielella Janis istui maassa niin tuntui aikalailla erilaiselta se verrattuna saksalaisten esityksiin :D Ruotsalaiset kuitenki hurras meille! Ja toisena iltana oli Personal Safety Workshop, eli toisinsanoen hassunhauska poliisiseta kertoili kaikkea virallista maastaan! Ja hauskaa oli kylla, elikkas turvallisuus ja lait ei ole tylsa juttu! Taa poliisiseta oikeasti osasi naurattaa sita valtavaa tyttolaumaa. Tai no, olihan poikia hurjat 8 kappaletta. Taman kuullessaan officer sanoi: "All my life I've wanted to be someone important. I wanted to be an astronaut, or the president. But now I know what I want to be. Do you know what?" Aupparikuoro vastaa: "A police!" Ja tahan poliisiseta: "Oh no, I want to be one of those guys here!" Okei, en osaa kertoo sita yhtaan hyvin, mutta jos olisitte kuulleet poliisisetaa, niin olisitte nauraneet! Ja poliisisetalla oli oikein moottoripyora, ehka harrikka, en tiia, mutta kivaa oli se!

Torstaina oli sitten muutama oppitunti aamusta, kaikkea kivaa, todistukset ja NYC! Ohhoh, voi herranen aika, NYC oli mahtava :) Vaikkakin satoi ja tuuli, mutta hei, ei tassa sokerista olla. NYC tulee tanne viela kuvakertomuksena, joten saastan sen selostuksen sinne.

Perjantai kului siis matkustaessa Long Islandilta Topsfieldiin. Koululla sanoin heihei suomen puhumiselle ja kavereille, paitsi niille, jotka tuli samaan bussiin minun kanssa. Bussimatka meni torkkuen, jutellen historiasta ja kielista, opin lausumaan saksaa, uskotteko? Ja tietty politiikasta, varsin intellektuellia. Bussi teki kaks pysahdysta. Eka oli White Plainsissa, jossa lahes puolet bussilaisista poistu, toinen puoli katto naama kiinni ikkunassa kun toiset tapas host familynsa. Ja jo siina vaiheessa oli perhosia aika runsaasti vatsassa! Entas sitten kun Newton alkoi lahestya? Voi apua sita jannitysta, kun tahyiltiin perheita ja sitten kun tunnistin oman isantaperheeni, niin huojennus valtasi, kun sain tytolta piirrustuksen ja USA:n lipun, ihanaa, nyt sita oli sitten perheen luona. Tai no, viela oli edessa matka Topsfieldiin. Ja liikenne oli hirvea! Matka kesti yli puolet pitempaan traffic jamin takia, mutta no, perille paastiin. Illasta syotiin viela kotona ja kaytiin jatskilla aivan ihanassa jatskipaikassa. Huge kiddie size, wonderful Peppermint Stick flavour! Jatskini oli vahan niin kuin polka Suomessa, mutta paljon parempi. Sitten lapset ja aikuiset nukkumaan, uupuneina koko hurjasta paivasta! Tanaan oon lahinna hengaillu, ollu hetken lasten kanssa, opetellu hieman ajamaan, ottanu aurinkoa, lukenu lehtia, uinu uima-altaassa ja tammoista. Aiemmin meinasin purkaa laukutkin, mutta noo, en saanu aikaiseksi.. Nyt pitaisi tehda siis se! Ja miksi on ollu nain vapaa paiva? No siksi, etta host mum on etsimassa taloja (muutetaan tassa lahiaikoina!) ja lapset on isansa luona. Etta on vaan talo ja mina. Ja kissa. Ja laukut purettavana!

"I want to wake up, in a city that never sleeps"

Taalla sita ollaan St. John's Universityn tietokoneluokassa. Ja on aarimmaisen vaikea kirjoittaa, kun ei ole skandinaavisia kirjaimia, mutta no, sehan tekee teille vain asian hieman vaikeammin ymmarrettavaksi. Mutta hetki matkastani, ennen kuin pitaa syoksya suihkuun ja nukkumaan.

Matkani alkoi siis kello 21.30 kun bussi lahti Iisalmesta. Tiedossa olisi 7 ja puoli tuntia istumista ja odottamista, etta paasisi edes Helsinki-Vantaalle asti. Alusta soiteltiin puolin ja toisin muutaman ystavan kanssa, nyt kun tosiaan lahdin tanne Jenkkeihin ja koko kotivaki jai sitten Suomeen. Siina meni oikeastaan se eka 1,5 tuntia. Sitten kuulin viisaita entisen aupparin neuvoja, kun R tuli moikkaamaan minua Kuopion bussiasemalle. Siita sitten alkoi uuvutustaistelu penkin ja minun valilla, ja myonnettakoon etta havisin aika akisti ja aloin nukkumaan tyytyvaisena. Niin pitiko niita jotain etatehtavia tehda, juuu.... Mikas siina, matka meni aikalailla akkia, Juvan ABC:lla soin tuota noin jotain yo- ja aamupalan valilta. Kattelin kun Ilosaaresta tulleet ihmiset oli yha kannissa tai ihan liian vasyneita. Sittenpa tapasin bussissa aussimiehen, joka tyoskentelee Iso-Britanniassa, mutta jolla on perhe Suomessa. Complicated! Mutta no, oli mukava jutella auppareista ja Iso-Britannian plussista ja miinuksista. Lisaksi todistin miehelle, etta Bournemouthissa on kulttuuria! Sitten kai nukahdin ja herasin hieman ennen Helsinki-Vantaata. Kaikki laukut vaan joten kuten kasiin ja etsimaan check-in. Check-in loytyi ja niin loytyi kanssamatkustaja J:kin, jonka kanssa kaytiin ensin vaihtamassa minulle niita hassuja seteleita, joita dollareiksi kutsutaan ja sitten mentiin vartomaan Muumi-kaupan aukeamista. Mina kun niin ylpeana Muumeista ostin varsin muumipitoiset tuliaiset: Muumipeikon ja Niiskuneidin (pikkuruisina pehmoleluina), Muumi-kirjan englanniksi, Tove Janssonin Talvikirjan englanniksi host aidille, Muumi-muistipelin tytolle ja Muumi-kuutiopalapelin pikkuiselle herralle. Etta Muumia!

Sitten lennot. Voi elama, en ole elaissani istunut niin paljon yhden paivan aikana. Ensin Frankfurtiin oli ihan ok, 2 ja puol tuntia ei paha, mutta panikoitiin J:n kanssa koko ajan sita, etta miten keretaan portilta toiselle, kun kaikki oli suorastaan pelotellut meidat piloille siita, etta 2 tuntia ei ole tarpeeksi vaihtoaikaa Frankfurtiin. Ja sitten siina kavi niin, etta loydettiin perille 20 minuutissa. Ehheh. Ja aikaa tuhlaten kavi tie taas. Sitten New Yorkin lento. Astuimme sisaan suureen Boeing-koneeseen (se oli oikeasti valtava!!) ja istuimme ja istuimme ja istuimme. Ja istuimme. Soimme. Nukuimme. Ja istuimme. Ja olimme NEW YORKISSA! Hurjaa! Taalla on aivan ihana ilma, New York on ihana, tai ainakin tama yliopisto, New Yorkissa oikeastaan en ole kaynytkaan. Taalla koulua tama viikko, torstaina erittain luultavasti NYC:in kierrokselle ja perjantaina kohti Bostonia! Jei! Eli hengissa ollaan :) Nyt kuitenkin nukkumaan ihan oikeaan sankyyn, ihanaa. Good night, sleep tight!