"I want to be a part of it"

Blogspot on niin ihana kun se kaantaa automaattisesti naa kuvat, kun taa talon kone ei suostu niita kaantamaan! Tassa teille siis New York, melkein onnistunein kuvin, enjoy it! (Atleast I did enjoy it ^^)

New York, New York!


Kiitos kyllä minullekin..!

Central Parkin kulmilla

Wanna go there!

I <3 NY

Wanna see it!

Guesses? :D

...

To my lovely Rosa :)

WTC:n terrori-iskun muistoseinä

Heh :D

Wall Street

Brooklyn Bridge

Kyllä, se on helikopteri, muttei vain helikopteri, sillä se on NYPD helikopteri!

Vapaudenpatsas

Manhattanin siluetti

Ground Zero

Laituri, jolle Titanicin piti palata

Empire State Building

Lights of New York

"I'm hanging out in the sun"

Jepjep, taalla ollaan, "kotona" :) Ja tanaan on pieni hengahdystauko, joten kirjoitellaanhan naista paivista Amerikan mantereella.

Long Islandilla, Oakdalessa, St. John's Universityn campuksella meni siis alkuviikko, opiskellen. Ja minulla oli oikein kivaa siella, olenkohan jotenkin sekaisin, no, en usko :D Taytyy nyt alkuun mainita, etta olihan siella pari miinuspuoltakin, vessat/suihkut oli sellaisia, etta mieluummin valtti menemasta sinne. Eihan siina muuta, mutta kaipaisivat kylla remonttia. (Ainakin La Sallen pesutilat, muista en mene sanomaan...) Ja saippuakin haisi hirvittavalle! Yak. Siinapa se suurin. Perustana oli paivalle, etta seitteman aikaan alkoi aamupala, minun kohdalla bageleita ja kahvia, nam! Ja oikein hyvaa appelsiinimehua, mutta fruit loopseja, eli ehka maailman varikkaimpia muroja en uskaltanut maistaa :D mutta yksi auppari kommentoi tarpeeksi: "These do taste...colorful" Joten tyydyin oikein natisti bageleihini. Sitten vartin yli kahdeksan luokkaan, kymmenelta puolen tunnin break, sitten takaisin tunnille ja kahdeltatoista lounas. Minun luokassani oli siis noin 25 oppilasta jotka suuntasivat Massachusettsiin ja opettajana toimi ihanainen N joka opetti meita kuin pikkuisia esikoululaisia, minusta se tosin oli vain huvittavaa! Ja kaiken lisaksi puhui sellaista englantia, jota jokainen (ainakin melkein) ymmartaisi ja opetti asiat niin ihanan yksinkertaisina! Tunnit olivat toki aika pitkia ja varsinkin ennen lounasta ja iltapaivatunteina alkoi vakistekin vasyttaa hieman. Mutta muuten kylla pidin koulusta oikein paljon. Lounastauko oli siis tunnin, sitten kolmeen asti luokassa, puolen tunnin break, takaisin luokkaan ja kuudelta paivallinen. Noista ruuista, no, nehan oli sellaista laitosruokaa, mutta kylla niista sen tarvittavan energian sai, eika mikaan oikeastaan ollut sellaista, ettei sita soisi.

Illalla oli sitten enemman vapaa-aikaa, seka yksi workshop. Tai no, ekana iltana oli International sing-along, joka oli oikein kansainvalinen! Tai no, puoliksi saksalainen, sanottaisko, kun saksalaisia oli hurjat 88 ja yhteensa auppareita 171. Vaikka saksalaiset jaettiinkin kolmeen ryhmaan, niin silti, suomalaisia kun oli lavalla kolme kappaletta laulamassa silla kummalla kielella Janis istui maassa niin tuntui aikalailla erilaiselta se verrattuna saksalaisten esityksiin :D Ruotsalaiset kuitenki hurras meille! Ja toisena iltana oli Personal Safety Workshop, eli toisinsanoen hassunhauska poliisiseta kertoili kaikkea virallista maastaan! Ja hauskaa oli kylla, elikkas turvallisuus ja lait ei ole tylsa juttu! Taa poliisiseta oikeasti osasi naurattaa sita valtavaa tyttolaumaa. Tai no, olihan poikia hurjat 8 kappaletta. Taman kuullessaan officer sanoi: "All my life I've wanted to be someone important. I wanted to be an astronaut, or the president. But now I know what I want to be. Do you know what?" Aupparikuoro vastaa: "A police!" Ja tahan poliisiseta: "Oh no, I want to be one of those guys here!" Okei, en osaa kertoo sita yhtaan hyvin, mutta jos olisitte kuulleet poliisisetaa, niin olisitte nauraneet! Ja poliisisetalla oli oikein moottoripyora, ehka harrikka, en tiia, mutta kivaa oli se!

Torstaina oli sitten muutama oppitunti aamusta, kaikkea kivaa, todistukset ja NYC! Ohhoh, voi herranen aika, NYC oli mahtava :) Vaikkakin satoi ja tuuli, mutta hei, ei tassa sokerista olla. NYC tulee tanne viela kuvakertomuksena, joten saastan sen selostuksen sinne.

Perjantai kului siis matkustaessa Long Islandilta Topsfieldiin. Koululla sanoin heihei suomen puhumiselle ja kavereille, paitsi niille, jotka tuli samaan bussiin minun kanssa. Bussimatka meni torkkuen, jutellen historiasta ja kielista, opin lausumaan saksaa, uskotteko? Ja tietty politiikasta, varsin intellektuellia. Bussi teki kaks pysahdysta. Eka oli White Plainsissa, jossa lahes puolet bussilaisista poistu, toinen puoli katto naama kiinni ikkunassa kun toiset tapas host familynsa. Ja jo siina vaiheessa oli perhosia aika runsaasti vatsassa! Entas sitten kun Newton alkoi lahestya? Voi apua sita jannitysta, kun tahyiltiin perheita ja sitten kun tunnistin oman isantaperheeni, niin huojennus valtasi, kun sain tytolta piirrustuksen ja USA:n lipun, ihanaa, nyt sita oli sitten perheen luona. Tai no, viela oli edessa matka Topsfieldiin. Ja liikenne oli hirvea! Matka kesti yli puolet pitempaan traffic jamin takia, mutta no, perille paastiin. Illasta syotiin viela kotona ja kaytiin jatskilla aivan ihanassa jatskipaikassa. Huge kiddie size, wonderful Peppermint Stick flavour! Jatskini oli vahan niin kuin polka Suomessa, mutta paljon parempi. Sitten lapset ja aikuiset nukkumaan, uupuneina koko hurjasta paivasta! Tanaan oon lahinna hengaillu, ollu hetken lasten kanssa, opetellu hieman ajamaan, ottanu aurinkoa, lukenu lehtia, uinu uima-altaassa ja tammoista. Aiemmin meinasin purkaa laukutkin, mutta noo, en saanu aikaiseksi.. Nyt pitaisi tehda siis se! Ja miksi on ollu nain vapaa paiva? No siksi, etta host mum on etsimassa taloja (muutetaan tassa lahiaikoina!) ja lapset on isansa luona. Etta on vaan talo ja mina. Ja kissa. Ja laukut purettavana!

"I want to wake up, in a city that never sleeps"

Taalla sita ollaan St. John's Universityn tietokoneluokassa. Ja on aarimmaisen vaikea kirjoittaa, kun ei ole skandinaavisia kirjaimia, mutta no, sehan tekee teille vain asian hieman vaikeammin ymmarrettavaksi. Mutta hetki matkastani, ennen kuin pitaa syoksya suihkuun ja nukkumaan.

Matkani alkoi siis kello 21.30 kun bussi lahti Iisalmesta. Tiedossa olisi 7 ja puoli tuntia istumista ja odottamista, etta paasisi edes Helsinki-Vantaalle asti. Alusta soiteltiin puolin ja toisin muutaman ystavan kanssa, nyt kun tosiaan lahdin tanne Jenkkeihin ja koko kotivaki jai sitten Suomeen. Siina meni oikeastaan se eka 1,5 tuntia. Sitten kuulin viisaita entisen aupparin neuvoja, kun R tuli moikkaamaan minua Kuopion bussiasemalle. Siita sitten alkoi uuvutustaistelu penkin ja minun valilla, ja myonnettakoon etta havisin aika akisti ja aloin nukkumaan tyytyvaisena. Niin pitiko niita jotain etatehtavia tehda, juuu.... Mikas siina, matka meni aikalailla akkia, Juvan ABC:lla soin tuota noin jotain yo- ja aamupalan valilta. Kattelin kun Ilosaaresta tulleet ihmiset oli yha kannissa tai ihan liian vasyneita. Sittenpa tapasin bussissa aussimiehen, joka tyoskentelee Iso-Britanniassa, mutta jolla on perhe Suomessa. Complicated! Mutta no, oli mukava jutella auppareista ja Iso-Britannian plussista ja miinuksista. Lisaksi todistin miehelle, etta Bournemouthissa on kulttuuria! Sitten kai nukahdin ja herasin hieman ennen Helsinki-Vantaata. Kaikki laukut vaan joten kuten kasiin ja etsimaan check-in. Check-in loytyi ja niin loytyi kanssamatkustaja J:kin, jonka kanssa kaytiin ensin vaihtamassa minulle niita hassuja seteleita, joita dollareiksi kutsutaan ja sitten mentiin vartomaan Muumi-kaupan aukeamista. Mina kun niin ylpeana Muumeista ostin varsin muumipitoiset tuliaiset: Muumipeikon ja Niiskuneidin (pikkuruisina pehmoleluina), Muumi-kirjan englanniksi, Tove Janssonin Talvikirjan englanniksi host aidille, Muumi-muistipelin tytolle ja Muumi-kuutiopalapelin pikkuiselle herralle. Etta Muumia!

Sitten lennot. Voi elama, en ole elaissani istunut niin paljon yhden paivan aikana. Ensin Frankfurtiin oli ihan ok, 2 ja puol tuntia ei paha, mutta panikoitiin J:n kanssa koko ajan sita, etta miten keretaan portilta toiselle, kun kaikki oli suorastaan pelotellut meidat piloille siita, etta 2 tuntia ei ole tarpeeksi vaihtoaikaa Frankfurtiin. Ja sitten siina kavi niin, etta loydettiin perille 20 minuutissa. Ehheh. Ja aikaa tuhlaten kavi tie taas. Sitten New Yorkin lento. Astuimme sisaan suureen Boeing-koneeseen (se oli oikeasti valtava!!) ja istuimme ja istuimme ja istuimme. Ja istuimme. Soimme. Nukuimme. Ja istuimme. Ja olimme NEW YORKISSA! Hurjaa! Taalla on aivan ihana ilma, New York on ihana, tai ainakin tama yliopisto, New Yorkissa oikeastaan en ole kaynytkaan. Taalla koulua tama viikko, torstaina erittain luultavasti NYC:in kierrokselle ja perjantaina kohti Bostonia! Jei! Eli hengissa ollaan :) Nyt kuitenkin nukkumaan ihan oikeaan sankyyn, ihanaa. Good night, sleep tight!

"I feel like walking the world"

Ja kohtahan minä niin teenkin, tämän vuorokauden puolella lähden Savosta kohti Helsinki-Vantaata yöbussilla ja huomenna lähtee lentoni kello 7:05 Frankfurtin kautta New Yorkiin. Enkä ole edes vielä pyykännyt kaikkia vaatteita saati sitten pakannut tosissaan ja punninnut ja miksi ihmeessä jätän kaiken aina viime tippaan...? Öö en tiedä. Oon kyllä paljon tehokkaampi paniikissa.

Syy siihen, etten ole postausta tehnyt tätä aiemmin, on, että olin tiistaista perjantaihin Metsäkartanolla Rautavaaralla varhaisnuorten telttaleirillä, eikä siellä paljoakaan nettiä näkynyt, joten se selittää sen. Toinen juttu on, että nyt perjantain ja lauantain on pitänyt tosissaan toimittaa asioita ja nähdä ystäviä "viimeistä kertaa". No viimeistä ennen kuin lähden.

En oikeastaan jaksa selostaa viimeisestä leiristä, oli kivvaa ja erilaista. Korikiipeilin, tein helmikoruja ja olin ohjaaja, nukuin teltassa, viimeisenä yönä satoi hirmuisesti ja kökötin puoli yötä puolijoukkueteltassa kipinävuorossa. Hassu tapa viettää viimeistä viikkoa, mutta erittäin hyvällä tavalla :)

Sitten perjantaina suoraan töistä päästyäni jatkoin melkein Iisalmeen muutaman ystävän kanssa syömään. Kiinalaiseen päädyimme ja tilasimme ruokaa koko pöydän täydeltä. Naurettiin, juteltiin, syötiin, oltiin vain siinä toistemme seurassa. Nautin hirmuisesti siitä, kun sai hetken olla kaikkien kanssa ja pitää hauskaa, ennen kuin tosiaan on näkemättä vuoteen. Ellei joku päätä lentää Atlantin toiselle puolelle luokseni, vink vink! Ravintolasta jatkoimme Cittarin kokisostosten kautta rannalle, jossa istuttiin hetki, sitten ajeltiin hetki, sitten seisottiin ikuisuus parkkipaikalla (kiva ikuisuus tosin!) ja sitten kotia kohti. Vielä kävin teetä juomassa ja höpöttämässä Hilkan luona, sitten suuntasin kotiin tekemään saamattomia hommia ja menin ihan liian myöhään nukkumaan. Pikkuisen unirytmi sekaisin (sitähän ei toki huomaa tämän tekstin kirjoitusajankohdasta...) !

Lauantaina nukuin pitkään, kun äiti suostui viemään siskon aamulla junalle, joten otin hieman unta takaisin. Olen itse asiassa katsokaas varautunut siihen 7 tunnin aikaeroon :D New Yorkissa kello olisi vasta 19.33 nyt, että eipä ihme kun ei väsytä! Niin, sitten aamupäivästä suuntasin jälleen Iisalmeen, teettämään viimeisiä kuvia ja tekemään viimeisiä ostoksia. Siellä nopeasti muka kävin, sitten kotiin saattamaan taas tekemättömiä hommia loppuun ja jälleen nokka kohti Iisalmea. Tällä kertaa oli suunnitelmana mennä katsomaan uusin Potter Terhin ja Rosan kanssa. Ja kyllähän se suunnitelma onnistuikin, saatiin hyvät paikatkin teatterista ja elokuva oli... no, se oli Potter, must see! :) Sen jälkeen mutkan kautta kohti Cavea (eli baaria), sinne juomaan kahvia, puhumaan kirjoista ja öö... siitä kuinka hölmöiltä saatettaisiin ehkä jonkun silmissä näyttää. Hyvä me! Oleilua vaan, viimeiset tanssit baarissa (:D) ja Sonkajärveä kohti. Tytöt kävi vielä meillä teellä (kun ei ole ketään kotona...) ja sitten kello alkoi jo näyttää sen verran, että oli pakko sanoa näkemiin ja hyvää yötä.

Olen kyllä yksi tunteiden sekamelska. Silmät kostuu aina välistä ihan kummallisissa tilanteissa omista ajatuksista, pikkusisaruksille ja äitille heihein sanominen oli kamalaa, samoin kun ystäviä näki vikan kerran pitkään aikaan. Huomenna on tiedossa isille heipan sanominen. Ja Tuikulle. Siinä vaiheessa itken, hassua. Ihmisiin tosin on paljon helpompi pitää yhteyttä kuin hevoseen. Ja Tuikulla on minuun maailman rauhoittavin vaikutus. Se vain on niin.

"Suddenly I see
Why the hell it means so much to me"

Oliot, turha kuvitella, että unohtaisin <3

"One glance was all it took"

Michael Jackson tuli tutuksi vanhasta vinyylistä, jonka löysin joskus hyllystämme. Lumoonnuin siitä, laulut olivat yksinkertaisesti niin hienoja. Ei minusta fania kuitenkaan tullut, en oikeastaan ole koskaan ollut minkään fani, en tämänkään. Tai sitten ihan omalla tavallani. Pari vuotta sitten sain pari levyä ystävältäni (kai), joissa oli Jacksonia ja Jackson 5:lta yksi laulu. Tykkäsin edelleen.

Tänään sain aikaiseksi katsottua koosteen Michael Jacksonin muistotilaisuudesta, koska en ole halunnut uskoa, että Michael Jackson on kuollut. Jackson vaikutti yksinkertaisesti sellaiselta hahmolta, joka ei vaan kuole. Vähän niin kuin joku satuhahmo. Osaa sitä ajatella hassusti. Meinasin katsoa sen koko tilaisuuden, seitsemän tuntia, onneksi en sitä tehnyt, sillä jo vajaat puolitoista tuntia sai minut itkemään. Michaelin tyttären puhe. Ajatella.