"I used to dream about, the life I’m living now"

Hieman päälle 2 kuukautta niin lähden Suomesta, lennän Yhdysvaltoihin. Ja olen siellä sitten vuoden. Kokonaisen vuoden, jonka vietän täysin irrallaan tästä elämästä, jota nyt elän. Tai no, en täysin, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Siellä olen sitten vain minä ja minun au pair-vuoteni. Ja siihen on vain vähän päälle 2 kuukautta. Juttelin uuden tuttavan kanssa pari päivää sitten aamulla tästä vuodestani. Tuttavani kysyi, että milloin lähden. Vastasin, että heinäkuun 20. päivä. Tuttavani kysyi, että eikö minua ollenkaan pelota. Vastasin, että ihan helvetisti.

Tuolla tavalla kirjoitin viime toukokuussa. Oon lueskellu tässsä hieman vanhoja blogimerkintöjäni, huomannu muun muassa sen, että vuoden 2009 aikana mulla oli 88 blogimerkintää, ja nyt niitä on tähän päivään mennessä vuodelle 2010 niin 81 ja ollaan vasta toukokuussa. Kyllä huomaa että elämä ja ajatukset on muuttunu.

Kuuntelen tällä hetkellä tosin sitä samaa, mitä silloinkin. Tuomoa. Eilen kuuntelin SMG:tä ja kaipasin siskoa, kun siskolta tuli niin ihana kortti. Tiäkkö mitä pikkusisko toivoisin nyt melkeinpä yli kaiken? Sitä että pääsisit mun kans NYCiin, tai Bostoniin, tai molempiin, silloin heinäkuun lopulla justiisa. Vaan et sinä taijja päästä :/ Vaan ois meillä kivvaa siellä ♥ Mutta noh, kaikkea ei voi saada, ehkä me lähdetään joskus maailmanympärireissulle, eikös joo?

Mutta niin, asiaan, mun silmiin osui toi mitä kirjoitin viime toukokuussa, koska silloin tuntui siltä. No arvatkaa tuntuuko nyt samalta? Kyllä vaan tuntuu, koska pelottaa lähteä täältä. Tai siis, en nyt sanoisi että pelottaa, mutta en valehtele, sekavin tuntein tuun Suomeen kyllä. Ja koska oon tämmöinen ennakkopanikoija silloin tällöin, varsinkin kun justiinsa fb-laskuri sanoi että tänään on 98 päivää kotiin. Se on alle sata. Hurja. Siis tosiaan, tossa Silver Bayn vkolopun jälkeen minusta alkoi tavallaan tuntua, että vaikka haluankin kotiin, niin en ihan oikeasti halua lähteä täältä! Miksi työkin tuntuu ajoittain siedettävämmältä? Plus ensinnäkin B asuu Australiassa asti ja se on kaukana :( Tosin mulle kuulemma löytyy vartin varoitusajalla noin suunnilleen ilmainen majapaikka jos sellaista kaipaa, joten opiskelijabudjetti, mä revin susta lentolippurahat. Toisekseen S asuu Ruotsissa, eikä sekään nyt ihan lähellä ole, kun toinen asuu Tukholmassa, lähtee talveksi ehkä Alpeille jajaja ei oo kummatkaan enää 25 minuutin ajomatkan päässä. Joten ähpähpyh. Taidan oikeasti olla ennakkopanikoija? No mutta, kohta alkaa kesä niin ehkä mä osaan taas elää enemmän hetkessä!

Mutta apuapuapua. En minä tahdo tulla kottiin. Tai siis tahdon tulla kottiin, mutten tahdo lähtiä täältä. No muttamutta, tultava mikä tultava. Onneksi ennen sitä on vielä NIIN paljon kaikkea että jos en itke erosta niin itken väsymyksestä kun pittää lähtiä. Mutta miten voi olla näin samanlaisia ajatuksia kuin oli vuosi sitten? Koska enkös minä nyt kumminkin oo palaamassa Suomeen? Tulossa takasin kotia. Niin minä olettaisin ainakin. Siis että oon palaamassa, en lähdössä. Mutta samalla oon lähdössä. Se lähtemisosa ei oikein nytten sovi mun palapeliin. Ehkä sitä tässä. Pikkupaniikki aina näin välistä. Nyt väsyttää liikaa, että saisi järkevää tekstiä tähän, jotenkas alan editoimaan kuvia. Niitä on melkein 10 000 tällä koneella. Ja ostin tän koneen täältä. Että nii. Samanlaisia ajatuksia huomenna nuhaisuuden keskellä? Tai jottain muuuta tekemistä? We´ll see.

Hei, yksi kysymys! Ettäpä, kommentoikaa nyt, koska en ite osaa ajatella aina olevani nimenomaan Jenkkilässä, että oisko tähän maahan, sen tapoihin, kulttuuriin, aupparointiin, ihan mihin tahansa liittyen jotain kysymyksiä? Iskekää kommenttilaatikkoon ihan mitä tahansa (melkein) niin minä vastaan! :) God natt eller god morgon!