Nyt meni kyllä hermo tämän blogspotin kanssa! Kirjoitin tekstini loppuosan kolmeen kertaan eikä se sitten näyttänyt sitä missään vaiheessa. Prkl. Aloitetaan sitten uudestaan. Nyt tuo otsikko liittyykin sitten kolmella tavalla tähän tämänhetkiseen tunnetilaan.
Un: Hurahdin eilen aivan täysin Lily Alleniin!
Deux: Turhauttaa se kirjoitelma, joka minun täytyy kirjoittaa Master of Education Programmen ensimmäiseen hakuvaiheeseen kun en saa sitä eteenpäin. Tällä hetkellä kirjoituksen alla on neljäs versio ja silti tuntuu ettei se ole yhtään sen parempi kuin kolme edellistä, yhtälailla nollan pisteen arvoinen. Tiedän, mitä haluan sanoa kirjoitelmassani, mutta kun alan laittaa sanoja paperille niin ne eivät suostu tulemaan siihen.
Trois: Hemmetin blogspot ei suostunut tallentamaan kirjoitustani kokonaan!
Mutta sitten tähän au paireiluun. Sain viisumipaperit valmiiksi ja haastattelukin on varattu! Perjantaina käytin sen reilut pari tuntia kaikenmaailman kaavakkeisiin ja ohjeisiin, lisäksi olin kai erityisen hidas kun katsoin tarkkaakin tarkemmin kaiken, että se olisi oikein, kun se teksti oli niin pelottavaa! Mutta sittenhän sain paperit valmiiksi ja tulostin ne ja varasin haastatteluajankin toukokuun puoleenväliin. Ja sitten huomasin, että olin tehnyt kirjoitusvirheen! Ei oikeasti, mietin, ettei voi olla todellista, lisäksi se oli siinä pisimmässä kaavakkeessa! Noo, eihän siinä, ihan inhimillinen virhe, mutta olen aikamoinen perfektionisti, joten eilen illalla myöhään täyttelin sen kaavakkeen kokonaan uudestaan ja nyt se on oikein ja allekirjoitettu. Nyt olisi vielä se kuva. Miksi ihmeessä sen kuvan vaatimukset on niin hemmetin tarkat? Kun minulla olisi ollut oikein sopíva kuva, joka on otettu ajokorttia varten, onnistunut ja näin pois päin, mutta ei, se on liian vanha ja ihan väärän kokoinenkin. En ymmärrä. Kun kyllä minut siitä tunnistaisi. Hienostelua. Mutta pakko mikä pakko, USA:aan on päästävä.
Tosin kaiken tämän tietokonepainaijaisen keskellä on näkynyt jotain paljon iloisempaakin: kevät! Ihanaihanaihanaihana! Lauantainakin sai rullaluistella t-paidalla ja aurinko vain paistoi. Heti kun tämmöinen sää ilmestyi niin lisääntyi myös minun pirteyteni ja lenkkeily, tai no, rullaluistelu, kun muistivat nuo kunnan miehet puhdistella kadutkin ajoissa hiekasta. Tänäänkin, heräsin aikaisin aurinkoon ja pirteänä keitin aamupuuron ja -kahvin ja lähdin sitten hymyillen aamulenkille. Lenkkeily kun saa ajatukset pois kaikista tekemättömistä hommista, joita joitakin olen tosin saanut tehtyä, silti liian vähän :/ Nytpä voisi sitten mennä tekemään niitä, siivoamaan huoneen tai tekemään sen videon extranetin sivuille. Tai sitten voisi juoda vielä yhden kupin kahvia auringossa...
tiistaina, huhtikuuta 28
torstaina, huhtikuuta 23
"But it took me so long to get it all out, that I lost it along the way" part deux
No niin, heti aluksi jatketaan tuota listaa, siitä jäi muutama juttu puuttumaan! Elikkäs
- autokoulun toinen vaihe
- siihen pitäisi se reitti ajaa ja tehdä itsearviointi
- sitten pitäisi hommata se kansainvälinen ajokortti
- ostaa yo-lakki!
- ostaa iiiiiiiso matkalaukku
- hmmm...hmmm... siihen loppui taas muistini!
No, kuitenkin, on kaikkea tekemistä. Mutta matkailusta piti kirjoittamani ennen kuin lähdin tallille. Miten muuten voi tuntua +8*C niin ihanan lämpimältä? Oli kummiskin ja ihanan rentouttavaa tuo ratsastus. Täytyykin muuten heti tarkistaa onko heppatalleja Topsfieldin lähellä! ... Ah, ihana Google Maps! Kyllähän noita näyttää löytyvän, yhteenkin kestää ajaa vain 8 minuuttia! Vuoteni on entistä paremman kuuloinen!
Niin, se matkailu. Matkailussa on siis se hyvä puoli, ettei tosiaan tarvitse ajatella niitä keskeneräisiä juttuja kotona vaan voi keskittyä nauttimaan yksinkertaisesti niistä hetkistä, joita viettää siellä missä on. Ainakin minulle käy kotona niin, että jos yritän vaikka juoda aamukahvia rauhassa ruokapöydän ääressä auringon paistaessa iloisesti, niin sitten tulee mieleen että hei, nythän oiskin hyvä aika tehdä se ja se tässä samalla aamukahvia nautiskellessa. Kun on jossain vieraammassa paikassa niin silloin ei tule niin välittömästi mieleen mitään tuollaista ja saa sitten juoda sen aamukahvin ajatuksiltaan rauhassa. Se on matkustamisessa parasta. Aivoilla on niin paljon uutta informaatiota vastaanotettavana, ettei kerkeä miettimään mitään toissijaista. Hyvä niin, muuten sitä kai törmäilisi lyhtypylväisiin koko aikaa kun ei olisi niitä ennen nähnyt ja jo miettisi jotain ihan muuta kuin askeliaan!
Matkailusta vaihdetaan hienosti aihetta viisumiin, joihin vaadittavia kaavakkeita yritän kovasti täyttää. Vaikka järjestöltä tulikin tarkat ohjeet siihen, miten ne paperit pitää täyttää, niin silti ei uskalla tällä tavalla ilman valtavaa paneutumista laittaa mitään niihin papereihin, koska sitten jos ne menee väärin ja tajuaa jonkun kohdan väärin tai muuta. Ehkä pitäisi nyt keskittyä siihen, jotta saisi ne valmiiksi ja voisi varata viisumihaastattelun sitten ja saisi sen viisumin ja voisi olla ilman huolia hetken. Tai ainakin melkein.
Päätin tänään muuten jotain täysin järjenvastaista, mutta silti se on oikein järkeenkäypää. Päätin, etten menekään VAKAVA-kokeeseen. Siis valtakunnalliseen kasvatusalan valintakokeeseen. Tarkoituksenani oli siis hakea tällä VAKAVA-kokeella luokanopettajaksi Ouluun, Helsinkiin ja Turkuun, mutta tajusin, että tekisin sen turhaan, koska ensinnäkin en aloittasi opintoja tänä vuonna ollenkaan ja toisekseen, jos en pääse siihen Master of Education Programmeen, niin en kuitenkaan aloittaisi ensi vuonna luokanopettajaopintoja, vaikka pääsisinkin sinne. Sen sijaan hakisin uudestaan Master of Education Programmeen, niin kauan että pääsisin. Sitten kai jatkuisi au pair-vuodet, muttei se oikeastaan minua haittaisi, kun kuitenkin haluan vain ja ainoastaan tuohon koulutusohjelmaan niin eikö olekin järkevää panostaa juuri siihen, kun haluan oikeastaan vain ja ainoastaan Master of Education Programmeen? Teenkö nyt ihan tyhmästi? Olen vähän kahden vaiheilla, kun toisaalta tekisi mieli varmistella hakemalla myös suomenkieliseen, mutta kun kuitenkin hakisin uudestaan siihen englanninkieliseen, niin nyt on oikeastaan hieman tyhmää hakea siihen suomenkieliseen. Olenkohan selittänyt tämän tarpeeksi vaikeasti? No, minulla on viikko aikaa pähkäillä vielä kai. Tosin jos päätänkin hakea siihen niin nyt pitäisi jo lukea. Jos jollakin on jotain viisasta sanottavaa tähän niin viisaita sanoja otetaan mielellään vastaan :) Kiitos ja kummarrus, nyt viisumipaperien puoleen!
- autokoulun toinen vaihe
- siihen pitäisi se reitti ajaa ja tehdä itsearviointi
- sitten pitäisi hommata se kansainvälinen ajokortti
- ostaa yo-lakki!
- ostaa iiiiiiiso matkalaukku
- hmmm...hmmm... siihen loppui taas muistini!
No, kuitenkin, on kaikkea tekemistä. Mutta matkailusta piti kirjoittamani ennen kuin lähdin tallille. Miten muuten voi tuntua +8*C niin ihanan lämpimältä? Oli kummiskin ja ihanan rentouttavaa tuo ratsastus. Täytyykin muuten heti tarkistaa onko heppatalleja Topsfieldin lähellä! ... Ah, ihana Google Maps! Kyllähän noita näyttää löytyvän, yhteenkin kestää ajaa vain 8 minuuttia! Vuoteni on entistä paremman kuuloinen!
Niin, se matkailu. Matkailussa on siis se hyvä puoli, ettei tosiaan tarvitse ajatella niitä keskeneräisiä juttuja kotona vaan voi keskittyä nauttimaan yksinkertaisesti niistä hetkistä, joita viettää siellä missä on. Ainakin minulle käy kotona niin, että jos yritän vaikka juoda aamukahvia rauhassa ruokapöydän ääressä auringon paistaessa iloisesti, niin sitten tulee mieleen että hei, nythän oiskin hyvä aika tehdä se ja se tässä samalla aamukahvia nautiskellessa. Kun on jossain vieraammassa paikassa niin silloin ei tule niin välittömästi mieleen mitään tuollaista ja saa sitten juoda sen aamukahvin ajatuksiltaan rauhassa. Se on matkustamisessa parasta. Aivoilla on niin paljon uutta informaatiota vastaanotettavana, ettei kerkeä miettimään mitään toissijaista. Hyvä niin, muuten sitä kai törmäilisi lyhtypylväisiin koko aikaa kun ei olisi niitä ennen nähnyt ja jo miettisi jotain ihan muuta kuin askeliaan!
Matkailusta vaihdetaan hienosti aihetta viisumiin, joihin vaadittavia kaavakkeita yritän kovasti täyttää. Vaikka järjestöltä tulikin tarkat ohjeet siihen, miten ne paperit pitää täyttää, niin silti ei uskalla tällä tavalla ilman valtavaa paneutumista laittaa mitään niihin papereihin, koska sitten jos ne menee väärin ja tajuaa jonkun kohdan väärin tai muuta. Ehkä pitäisi nyt keskittyä siihen, jotta saisi ne valmiiksi ja voisi varata viisumihaastattelun sitten ja saisi sen viisumin ja voisi olla ilman huolia hetken. Tai ainakin melkein.
Päätin tänään muuten jotain täysin järjenvastaista, mutta silti se on oikein järkeenkäypää. Päätin, etten menekään VAKAVA-kokeeseen. Siis valtakunnalliseen kasvatusalan valintakokeeseen. Tarkoituksenani oli siis hakea tällä VAKAVA-kokeella luokanopettajaksi Ouluun, Helsinkiin ja Turkuun, mutta tajusin, että tekisin sen turhaan, koska ensinnäkin en aloittasi opintoja tänä vuonna ollenkaan ja toisekseen, jos en pääse siihen Master of Education Programmeen, niin en kuitenkaan aloittaisi ensi vuonna luokanopettajaopintoja, vaikka pääsisinkin sinne. Sen sijaan hakisin uudestaan Master of Education Programmeen, niin kauan että pääsisin. Sitten kai jatkuisi au pair-vuodet, muttei se oikeastaan minua haittaisi, kun kuitenkin haluan vain ja ainoastaan tuohon koulutusohjelmaan niin eikö olekin järkevää panostaa juuri siihen, kun haluan oikeastaan vain ja ainoastaan Master of Education Programmeen? Teenkö nyt ihan tyhmästi? Olen vähän kahden vaiheilla, kun toisaalta tekisi mieli varmistella hakemalla myös suomenkieliseen, mutta kun kuitenkin hakisin uudestaan siihen englanninkieliseen, niin nyt on oikeastaan hieman tyhmää hakea siihen suomenkieliseen. Olenkohan selittänyt tämän tarpeeksi vaikeasti? No, minulla on viikko aikaa pähkäillä vielä kai. Tosin jos päätänkin hakea siihen niin nyt pitäisi jo lukea. Jos jollakin on jotain viisasta sanottavaa tähän niin viisaita sanoja otetaan mielellään vastaan :) Kiitos ja kummarrus, nyt viisumipaperien puoleen!
"But it took me so long to get it all out, that I lost it along the way" part un
Ja niinhän siinä jälleen kävi että hieno ajatukseni katosi jonnekin internetin ison maailman pyörteisiin. Tästä siis Tuomolta lainattu lausahdus, laulun nimi on My Thing ja se kertoo loistavasti tunteistani tällä hetkellä, kun kaikenlaista tulee kaikkialta ja minä vain haluaisin lähteä sinne Yhdysvaltoihin aloittamaan au pair-vuottani.
Tarkemmin ottaen, haluaisin vain lähteä kotoa jonnekin. Ei sillä, että kotona olisi jotain huonosti, mutta kun on jossain vieraassa paikassa niin ei ole mahdollisuutta tehdä loppuun jotain tekemätöntä tai kesken jäänyttä. Voit tehdä vain niitä asioita, joihin sinulla on mahdollisuus, lukea vain sitä kirjaa, mikä on mukanasi. Mutta kotona, huh, täällä kaikki tekemätön tuntuu hyökkäävän päälle ja aivot täyttyy näistä tekemättömistä asioista, jotka oikeastaan on mahdottoman helppoa tehdä, pitäisi vain jostain löytää motivaatio ja energia juuri niiden tekemiseen. Tekemättömien asioiden lista tällä hetkellä on pitkä (tai ainakin vaikuttaa siltä):
- siivoa yo-juhlia varten
- leivo yo-juhlia varten
- piirrä yo-mekon kaavat
- kirjoita kirjoitelma Master of Education Programmea varten
- lue VAKAVA-kokeen aineistoa varten
- varaa aika lääkärille (järjestön paperin täyttämistä varten)
- täytä viisumipaperit (sivusto on auki toisella välilehdellä jo!)
- ompele muutama paita ja mekko sopiviksi
- tee puhe yo-juhlaan
- suunnittele kakkosriparin alkupäivässä pidettäviä ohjelmaisia
- tee se video tulevalle isäntäperheelle
- siivoa kirjoituspöytä, että nämä edellä mainitut asiat ovat mahdollisia
- hanki jostain rahaa au pair-vuoden tuomia kustannuksia varten
- tilaa pääsykoekirja Master of Education Programmen pääsykokeisiin (enkä edes tiedä pääsenkö tänne, riippuu kirjoitelmastani!)
- myy lukion oppikirjat
- täytä au pair-kirjasia ja etukäteistehtäviä
- yritä saada otettua itseäsi niskasta kiinni!
Että tällaista tämä lomailu kun kirjoitukset ovat ohi! Ja tässä ei ole edes niitä sosiaalisia aktiviteetteja, joita pitäisi muka tehdä. Ja kohta pitäisi mennä tallillekin, mutta no, sen teen kyllä ihan mielelläni! On jo ikävä tallille, viimeksi olin hieman alle viikko sitten ja se on pitkä aika olla erossa harrastuksesta, josta oikeasti pitää enemmän kuin mistään muusta. Äh, kello on kyllä jo niin paljon että täytyy tosiaan lähteä sinne tallille. Tarkoitus olisi ollut vielä kirjoittaa muutama sana matkustamisesta ja noista viisumipapereista, jotka on työn alla, mutta niistä lisää hieman myöhemmin, kunhan saan jälleen aikaa tallin jälkeen.
Pssst. Tämä ei ole valitusta, vaan tuskailua, ihan terve harrastus näin välillä, ainakin omasta mielestäni. Tai sitten ajattelu on vain joskus vaarallisempaa kuin mikään muu.
Tarkemmin ottaen, haluaisin vain lähteä kotoa jonnekin. Ei sillä, että kotona olisi jotain huonosti, mutta kun on jossain vieraassa paikassa niin ei ole mahdollisuutta tehdä loppuun jotain tekemätöntä tai kesken jäänyttä. Voit tehdä vain niitä asioita, joihin sinulla on mahdollisuus, lukea vain sitä kirjaa, mikä on mukanasi. Mutta kotona, huh, täällä kaikki tekemätön tuntuu hyökkäävän päälle ja aivot täyttyy näistä tekemättömistä asioista, jotka oikeastaan on mahdottoman helppoa tehdä, pitäisi vain jostain löytää motivaatio ja energia juuri niiden tekemiseen. Tekemättömien asioiden lista tällä hetkellä on pitkä (tai ainakin vaikuttaa siltä):
- siivoa yo-juhlia varten
- leivo yo-juhlia varten
- piirrä yo-mekon kaavat
- kirjoita kirjoitelma Master of Education Programmea varten
- lue VAKAVA-kokeen aineistoa varten
- varaa aika lääkärille (järjestön paperin täyttämistä varten)
- täytä viisumipaperit (sivusto on auki toisella välilehdellä jo!)
- ompele muutama paita ja mekko sopiviksi
- tee puhe yo-juhlaan
- suunnittele kakkosriparin alkupäivässä pidettäviä ohjelmaisia
- tee se video tulevalle isäntäperheelle
- siivoa kirjoituspöytä, että nämä edellä mainitut asiat ovat mahdollisia
- hanki jostain rahaa au pair-vuoden tuomia kustannuksia varten
- tilaa pääsykoekirja Master of Education Programmen pääsykokeisiin (enkä edes tiedä pääsenkö tänne, riippuu kirjoitelmastani!)
- myy lukion oppikirjat
- täytä au pair-kirjasia ja etukäteistehtäviä
- yritä saada otettua itseäsi niskasta kiinni!
Että tällaista tämä lomailu kun kirjoitukset ovat ohi! Ja tässä ei ole edes niitä sosiaalisia aktiviteetteja, joita pitäisi muka tehdä. Ja kohta pitäisi mennä tallillekin, mutta no, sen teen kyllä ihan mielelläni! On jo ikävä tallille, viimeksi olin hieman alle viikko sitten ja se on pitkä aika olla erossa harrastuksesta, josta oikeasti pitää enemmän kuin mistään muusta. Äh, kello on kyllä jo niin paljon että täytyy tosiaan lähteä sinne tallille. Tarkoitus olisi ollut vielä kirjoittaa muutama sana matkustamisesta ja noista viisumipapereista, jotka on työn alla, mutta niistä lisää hieman myöhemmin, kunhan saan jälleen aikaa tallin jälkeen.
Pssst. Tämä ei ole valitusta, vaan tuskailua, ihan terve harrastus näin välillä, ainakin omasta mielestäni. Tai sitten ajattelu on vain joskus vaarallisempaa kuin mikään muu.
tiistaina, huhtikuuta 21
"Huutelen pimeään, olis vähän asiaa"
Onnellisesti olen jatkanut Scandinavian Music Groupin uuden levyn kuuntelemista. Lopettanen vasta sitten kun osaan kaikkien laulujen sanat ulkoa :D Tästä siis tekstin otsikko, jälleen.
Tänään tulikin sitten lisää jännittävää postia, elikkäs viisumipaperit. Ensimmäinen huomio: "Osaa ne jenkit ainakin hienonnäköisiä kuitteja tehdä!" Ja pelottavan virallisia lisäksi myös. Suunnitelmissa oli tänäiltana vielä täyttää nuo sähköiset kaavakkeet, mutta väsymys alkaa jo painaa sen verran, että ehkä on parempi, että teen sen kuitenkin sitten huomenna. Piti nuo kaksi paperia nimittäin lukea ihan ajatuksella, ihan outoja sanoja tuossa virastoenglannissa, voi apua. Lisäksi tähän muutama kirosana, jos kiroilisin, sillä viisumikäsittelymaksu on noussut ilmeisesti! 107,40 euroa! Voi samperi. Eikös se ihan äsken ollut noin 30 euroa halvempaa? Argh. Ei nimittäin hirmusesti jousta tuo minun budjetti, kun pitäisi sitten vielä matkustaa Helsinkiin sinne haastatteluun, ottaa se viisumiin vaadittava kuva, matkustaa pääsykokeisiin ja ää. Lisäksi olen velkaa vanhemmilleni ne loput au pair-maksut kun suostuivat jelppaamaan sen verran, että maksan takaisin sitten kun on rahaa. Ei oikeastaan pitäisi valittaa ollenkaan, kun loppujen lopuksi pääsee halvalla vuodeksi Yhdysvaltoihin, mutta yli satanen muutaman paperin käsittelystä tuntuu ryöstöltä. (Kuten autokoulukin, toinen vaihe, *****) No mutta, josko sitä kävisi lakkiaispippalossa paaaaaljon väkeä, jotka tuntee minun vanhemmat ja muistaa minua kun niin ansiokkaasti taistelin kolme vuotta lukiossa. Heh. Ei mutta, olen luultavasti köyhä. Olen jo. Ja pitäisi tilata pääsykoekirjakin vielä! Eikä ole aikaa töille. Voi jee. Opiskelijaelämä on aivan taivaallista.
Sittenhän tuolta tulla tupsahti jo matkustusohjeetkin ja lukujärjestys neljälle päivälle! Jännittävää, tämä alkaa olla jo ihan liian todellista. Joko saan lähteä? Oolrait, ei sitten, odotan vielä sen 3 kuukautta. Tuskallisen pitkä ja lyhyt aika. Niin, kävin tietenkin heti katsomassa tuon campuksenkin, kuvia sieltä! Näyttää ihanalta, ehkäpä liiankin. Ja uima-allaskin on luvattu, että siellä on. Onkohan tuo campus oikeasti noin hieno? Toivoa sopii. On se komean näköinen ainakin. Tuo neljän päivän koulutuskin kuulostaa ihan inhimilliseltä ja jännää, vaikka lukujärjestys on sama kaikille, niin silti, nyt tiedän mitä tulen tekemään niinä päivinä, ensimmäisinä Yhdysvalloisa, New Yorkissa. Kukapa olisi uskonut! En minä ainakaan, vaikka unelmoin, niin kohta unelmastani tulee totta. Ihan kohta =)
Tänään tulikin sitten lisää jännittävää postia, elikkäs viisumipaperit. Ensimmäinen huomio: "Osaa ne jenkit ainakin hienonnäköisiä kuitteja tehdä!" Ja pelottavan virallisia lisäksi myös. Suunnitelmissa oli tänäiltana vielä täyttää nuo sähköiset kaavakkeet, mutta väsymys alkaa jo painaa sen verran, että ehkä on parempi, että teen sen kuitenkin sitten huomenna. Piti nuo kaksi paperia nimittäin lukea ihan ajatuksella, ihan outoja sanoja tuossa virastoenglannissa, voi apua. Lisäksi tähän muutama kirosana, jos kiroilisin, sillä viisumikäsittelymaksu on noussut ilmeisesti! 107,40 euroa! Voi samperi. Eikös se ihan äsken ollut noin 30 euroa halvempaa? Argh. Ei nimittäin hirmusesti jousta tuo minun budjetti, kun pitäisi sitten vielä matkustaa Helsinkiin sinne haastatteluun, ottaa se viisumiin vaadittava kuva, matkustaa pääsykokeisiin ja ää. Lisäksi olen velkaa vanhemmilleni ne loput au pair-maksut kun suostuivat jelppaamaan sen verran, että maksan takaisin sitten kun on rahaa. Ei oikeastaan pitäisi valittaa ollenkaan, kun loppujen lopuksi pääsee halvalla vuodeksi Yhdysvaltoihin, mutta yli satanen muutaman paperin käsittelystä tuntuu ryöstöltä. (Kuten autokoulukin, toinen vaihe, *****) No mutta, josko sitä kävisi lakkiaispippalossa paaaaaljon väkeä, jotka tuntee minun vanhemmat ja muistaa minua kun niin ansiokkaasti taistelin kolme vuotta lukiossa. Heh. Ei mutta, olen luultavasti köyhä. Olen jo. Ja pitäisi tilata pääsykoekirjakin vielä! Eikä ole aikaa töille. Voi jee. Opiskelijaelämä on aivan taivaallista.
Sittenhän tuolta tulla tupsahti jo matkustusohjeetkin ja lukujärjestys neljälle päivälle! Jännittävää, tämä alkaa olla jo ihan liian todellista. Joko saan lähteä? Oolrait, ei sitten, odotan vielä sen 3 kuukautta. Tuskallisen pitkä ja lyhyt aika. Niin, kävin tietenkin heti katsomassa tuon campuksenkin, kuvia sieltä! Näyttää ihanalta, ehkäpä liiankin. Ja uima-allaskin on luvattu, että siellä on. Onkohan tuo campus oikeasti noin hieno? Toivoa sopii. On se komean näköinen ainakin. Tuo neljän päivän koulutuskin kuulostaa ihan inhimilliseltä ja jännää, vaikka lukujärjestys on sama kaikille, niin silti, nyt tiedän mitä tulen tekemään niinä päivinä, ensimmäisinä Yhdysvalloisa, New Yorkissa. Kukapa olisi uskonut! En minä ainakaan, vaikka unelmoin, niin kohta unelmastani tulee totta. Ihan kohta =)
maanantaina, huhtikuuta 20
"Kevyesti nousee askel"
Ensi töikseni kehotan kaikkia, jotka eivät ole sitä vielä tehneet, niin kuuntelemaan Scandinavian Music Groupin uutta levyä Palatkaa Pariisiin! Varsinkin kappaletta Näin minä vihellän matkallani. Tämä on jotain loistavaa.
Sitten asiaan. Au pair-vuoteni lähestyy, enää tasan 3 kuukautta ja asiat ovat mitä parhaimmin: minulla on nyt perhe! Tämä perhe oli ensimmäinen matchini ja yli viikko sitten sain sähköpostia Yhdysvalloista, että tämä perhe haluaisi minut heidän au pairikseen. Vastasin välittömästi, että totta helkatissa haluan myös heidän au pairikseen! (En toki käyttänyt mitään voimasanojen tapaisia, mutta ilmaisin kuitenkin onneni mielestäni oikein selvästi..) Ja olin innoissani! Olin kuitenkin kiireellä lähdössä junaan juuri kun tämä sähköposti tuli enkä kiireissäni tajunnut ottaa mitään au pair-papereita mukaan, joten minulla oli vain lomalla extranetin sisältö lukemisenani.
Muutama päivä siitä sain perheen koko hakemuksen sivuilleni, myös kuvia perheestä. Soitin toimistollekin, että minulla on nyt perhe ja kaikki on hyvin, että haluan tähän perheeseen ja tämä tuntuu sopivalta. Tämä seuraava kuulostaa ehkäpä lapselliselta, mutta no, kun näin lasten kuvat niin ihastuin heti ja olin hämmentynyt, sillä olin kuvitellutkin sen näköiset lapset hoivattavikseni. Koska olen aikalailla visuaalinen ihminen, niin sellainen tunne kuvista varmisti minua vielä enemmän. Tämä varsinainen päätös kun tuntui ehkä liiankin helpolta, mutta ehkäpä tässä nyt tuli takaisin se 3 viikon ihmettely/odottelu/tuskailu. Elikkäs, paikkani on Topsfield, MA. Tuon osavaltion nimi on luultavasti osavaltioista vaikein lausua! Massachusetts siis, noin viidennellä kerralla menee vasta oikein. Perheeseen kuuluu äiti J sekä lapset, pian 5-vuotias tyttö A ja pian 3-vuotias poika T. Lisäksi perheeseen kuuluu hurmaavaluonteinen kisuli. Kaikinpuolin perheen kiinnostuksenkohteet vastaavat omiani ja tehtävänkuvauskin on sopivanoloinen, enkä oikeastaan keksi pahaa sanottavaa perheestä, ainakaan vielä, hyvä niin. "Oman" autonkin saan, kunhan maksan bensat siihen. Majoitusjärjestelytkin ovat mukavat, eli siis huone, ja noin Google Maps:in kautta talokin näyttää oikein kivalta! Tosin saattavat muuttaa melkein milloin vaan, mutta kuitenkin, etsivät samanoloista taloa silti. Ja tässä talossa on uima-allas! Noin yleensä, en voisi olla enempää innoissani siitä, että pääsen mukaan tämän perheen arkeen ja elämään. Ihan niin kuin jotakin olisi jäänyt nyt kertomatta. Äh. En tiedä, luultavasti on, mutten muista nyt..
Viimeiset päivät olen siis elellyt heppojen keskellä ja tämä sopeutuminen ihmisten keskelle ottaa aikansa, siksi kai on ihan pöllö olo. Perjantaina saavuin kotiin illasta ja heti lauantaiaamuna suuntasin paikalliseen leirikeskukseen isosleirille harkkarin hommiin. Oli mukavaa, seurakunnan työt noin yleensä ovat minua varten ainakin nyt. Tosin joskus sitä ilmeisesti odottaa liikaa 16-vuotiailta, se käyttäytyminen tuntuu joillekin olevan niin kovin vaikeaa..
Tänään on kuitenkin ollut ihan ihmeellinen päivä! Tai no, outo, mutta hyvällä tavalla. Heräsin "aikaisin" aamusta katsomaan Jesus Christ Superstarin, joka on aivan loistava, en ala edes ylistää sitä, koska se on vain nähtävä itse. Vaikka pääsiäisen ajan silloiset tapahtumat ovat muutenkin kiinnostavia, niin tämä musikaalielokuva teki niistä jotenkin erilaisia. Kun muutamat elokuvat ovat tehneet asiasta vain yksinkertaisesti tylsän. Niin, 70-luvulla (?) kyllä osattiin tehdä musikaaleja! Päivää ovat ilostuttaneet myös auringonpaiste, saamani kukka (!) sekä (mielikuvitus)ihmispirtelö. Öö..? No, joskus sitä sattuu outoja asioita, hyvällä tavalla ja ne saavat mielen pirteäksi, turha siitä on silloin valittaa :) Nyt kuitenkin, kun vielä jaksan, niin siirryn kohtapuoliin VAKAVAn aineiston pariin, sillä niin kovasti kuin haluaisinkin pakata jo matkalaukkuni ja suunnata kohti Yhdysvaltoja, niin tämän 3 Suomi-kuukauden aikana pitäisi tehdä vielä vaikka mitä ja valtavasti!
perjantaina, huhtikuuta 3
"Älä sano ei, älä puhu, älä mene, vielä hengitä ja viimeiseen asti, pidä sanasi"
Odottelua. Eikä mitään muuta. No myönnetään, sain sähköpostia perheenäidiltä tässä muutama päivä sitten ja vastasinkin, laitoin muutamia kysymyksiä siihen, joita en muistanut kysyä puhelimessa, nyt odottelen vastausta. Lasten isä haluaa myös puhua kanssani, joten sitäkin soittoa odottelen nyt. Eli kyllä, odotteluahan tämä on. Mutta tätä perhettä kyllä kelpaa odottaakin ja toivottavasti odotukseni sitten palkitaankin, josko vaikka pääsisin tähän perheeseen. (30.3)
Tuosta luonnoksen alusta onkin muutama päivä aikaa, kun on hieman laiskottanut... Mutta kuitenkin, sain vastauksen sähköpostiini ja perheen äiti vastaili mielestäni niin täydellisesti ja hymyilin vain sille sähköpostille, että kyllä minun on päästävä tähän perheeseen! Tai siis nyt se on oikeasti alkanut vahvistua sellainen ajatus, että haluan juuri tähän perheeseen, näiden lapsien kanssa ja tuolle paikkakunnalle! Nyt vain toivotaan parasta, tai siis, yritetään parasta. Ja hyvältä näyttää kyllä jo, sillä perheenäiti tykkäsi kovasti hakemuksestani ja jo puhelimessa sanoi, että perhe on erittäin kiinnostunut minusta ja haluaisi minut au pairikseen. Kuitenkin nyt perheenäiti soittelee suosittelijoilleni ja yksi suosittelijoistani soitti eilen sen jälkeen kun perheenäiti oli hänelle soittanut ja heillä oli kuulemma ollut oikein mukava keskustelu. Mikäs sen mukavempaa! Nyt odottelen jälleen, eli jatketaan tuolla luonnoksenalun tunnelmilla, joskin tällä hetkellä tunnelma on kovin odottavainen!
Muuten tuota laiskuuttani selittelisin.. :) Maanantai meni pikkuveljen synttärien hoitotätinä toimiessa ja kyllähän se vei voimat, 3 tuntia kymmenen ekaluokkalaisen pojan kanssa. Huh, selvittiin tosin siitäkin sitten! Loput päivät olen viettänyt kuviksen luokan takaosassa kuin hullu professori labrassaan. Eli työstänyt kuvisdiplomia ja tehnyt tätä minun tulkintaani Claes Anderssonin runosta Andersson, joka muuten on yksi kaikkien aikojen lempirunoistani! Lisäksi Erlend Loen Supernaiivi ja Paulo Coelhon Alkemisti ovat vieneet mukanaan lukemattomia tunteja! Alkemisti on vielä kesken, mutta Supernaiivin kehottaisin ihan jokaista lukemaan! Jos se kirja ei tuo puhtaan iloista mieltä, niin sitten ei mikään! Ja jos sen kirjan päähenkilö olisi oikea, niin olisin rakastunut. (Voinhan toki olla nytkin..) Mutta äh, niin, koska laiskuuteni jatkuu ja Alkemisti kutsuu, niin lopuksi liitän tähän loppuun Claes Anderssonin runon, joka sekin saa aina maailman näyttämään paremmalta! (Huomatkaa kirjailijan ja runon päähenkilön sama nimi!)
Andersson pitää pirunmoista meteliä
Andersson ei osaa edes seistä selkä suorana
Anderssonista tuskin tulee yleensä yhtään mitään
Andersson on pelkuri
Andersson saisi saatana ruveta ajattelemaan ennen kuin on liian myöhäistä
Andersson tutisee kuin hyytelö
Andersson juo liian paljon
Anderssonin ei pitäisi tupakoida unissaan
Anderssonhan on itse asiassa rokulissa ison osan vuotta
Anderssonin pitäisi miettiä ja punnita yhtä ja toista
Anderssonin ei pitäisi matkusta Mallorcalle nyt kun vanha äiti
makaa perkele henkitoreissaan
Andersson syö kuin sikapossu
Andersson on lihava
Anderssonin pitäisi mieluummin soittaa klarinettia
Anderssonin ei pidä kuvitella itselleen mitään olemattomia oikeuksia
Andersson näpit irti
Anderssonin pitäisi liittyä ammattiyhdistykseen eikä istua
vittu siinä parkumassa
Anderssonin ei pitäisi haaveilla niin paljon
Anderssonin pitäisi tietää että intiimihygieniasta tulee huolehtia
myös Anderssonin itsensä takia
Andersson ei ole kovin korea näky
Anderssonin pitäisi tietää ettei Andersson ole Anderssonin oma asia
Andersson voisi ottaa huomioon että tehty on tehty eikä sitä
saa tekemättömäksi helvetti soikoon
Anderssonin pitäisi tajuta ettei sitä noin vain voi lojua siinä
kuin mikäkin raato ja nauttia
Andersson on alkanut hyppiä silmille viime aikoina jos suoraan sanotaan
Andersson lopettaa kieroonkatsomisen
Andersson ei tule sitten valittamaan ettei Anderssonia ole hyvissä
ajoin informoitu Anderssonin tilanteesta
Andersson lakkaa viheltämästä taikka jumalauta
Andersson muistaa ottaa lääkkeensä tai muuten Andersson kuolee
se kai tuli selväksi
Andersson missä hemmetissä se Andersson luuhaa
Ei kai Andersson ole voinut…Anderssonin ei olisi pitänyt hypätä sen minä sanon suoraan
Andersson olisi voinut edes sulkea ikkunan perässään
Tuosta luonnoksen alusta onkin muutama päivä aikaa, kun on hieman laiskottanut... Mutta kuitenkin, sain vastauksen sähköpostiini ja perheen äiti vastaili mielestäni niin täydellisesti ja hymyilin vain sille sähköpostille, että kyllä minun on päästävä tähän perheeseen! Tai siis nyt se on oikeasti alkanut vahvistua sellainen ajatus, että haluan juuri tähän perheeseen, näiden lapsien kanssa ja tuolle paikkakunnalle! Nyt vain toivotaan parasta, tai siis, yritetään parasta. Ja hyvältä näyttää kyllä jo, sillä perheenäiti tykkäsi kovasti hakemuksestani ja jo puhelimessa sanoi, että perhe on erittäin kiinnostunut minusta ja haluaisi minut au pairikseen. Kuitenkin nyt perheenäiti soittelee suosittelijoilleni ja yksi suosittelijoistani soitti eilen sen jälkeen kun perheenäiti oli hänelle soittanut ja heillä oli kuulemma ollut oikein mukava keskustelu. Mikäs sen mukavempaa! Nyt odottelen jälleen, eli jatketaan tuolla luonnoksenalun tunnelmilla, joskin tällä hetkellä tunnelma on kovin odottavainen!
Muuten tuota laiskuuttani selittelisin.. :) Maanantai meni pikkuveljen synttärien hoitotätinä toimiessa ja kyllähän se vei voimat, 3 tuntia kymmenen ekaluokkalaisen pojan kanssa. Huh, selvittiin tosin siitäkin sitten! Loput päivät olen viettänyt kuviksen luokan takaosassa kuin hullu professori labrassaan. Eli työstänyt kuvisdiplomia ja tehnyt tätä minun tulkintaani Claes Anderssonin runosta Andersson, joka muuten on yksi kaikkien aikojen lempirunoistani! Lisäksi Erlend Loen Supernaiivi ja Paulo Coelhon Alkemisti ovat vieneet mukanaan lukemattomia tunteja! Alkemisti on vielä kesken, mutta Supernaiivin kehottaisin ihan jokaista lukemaan! Jos se kirja ei tuo puhtaan iloista mieltä, niin sitten ei mikään! Ja jos sen kirjan päähenkilö olisi oikea, niin olisin rakastunut. (Voinhan toki olla nytkin..) Mutta äh, niin, koska laiskuuteni jatkuu ja Alkemisti kutsuu, niin lopuksi liitän tähän loppuun Claes Anderssonin runon, joka sekin saa aina maailman näyttämään paremmalta! (Huomatkaa kirjailijan ja runon päähenkilön sama nimi!)
Andersson pitää pirunmoista meteliä
Andersson ei osaa edes seistä selkä suorana
Anderssonista tuskin tulee yleensä yhtään mitään
Andersson on pelkuri
Andersson saisi saatana ruveta ajattelemaan ennen kuin on liian myöhäistä
Andersson tutisee kuin hyytelö
Andersson juo liian paljon
Anderssonin ei pitäisi tupakoida unissaan
Anderssonhan on itse asiassa rokulissa ison osan vuotta
Anderssonin pitäisi miettiä ja punnita yhtä ja toista
Anderssonin ei pitäisi matkusta Mallorcalle nyt kun vanha äiti
makaa perkele henkitoreissaan
Andersson syö kuin sikapossu
Andersson on lihava
Anderssonin pitäisi mieluummin soittaa klarinettia
Anderssonin ei pidä kuvitella itselleen mitään olemattomia oikeuksia
Andersson näpit irti
Anderssonin pitäisi liittyä ammattiyhdistykseen eikä istua
vittu siinä parkumassa
Anderssonin ei pitäisi haaveilla niin paljon
Anderssonin pitäisi tietää että intiimihygieniasta tulee huolehtia
myös Anderssonin itsensä takia
Andersson ei ole kovin korea näky
Anderssonin pitäisi tietää ettei Andersson ole Anderssonin oma asia
Andersson voisi ottaa huomioon että tehty on tehty eikä sitä
saa tekemättömäksi helvetti soikoon
Anderssonin pitäisi tajuta ettei sitä noin vain voi lojua siinä
kuin mikäkin raato ja nauttia
Andersson on alkanut hyppiä silmille viime aikoina jos suoraan sanotaan
Andersson lopettaa kieroonkatsomisen
Andersson ei tule sitten valittamaan ettei Anderssonia ole hyvissä
ajoin informoitu Anderssonin tilanteesta
Andersson lakkaa viheltämästä taikka jumalauta
Andersson muistaa ottaa lääkkeensä tai muuten Andersson kuolee
se kai tuli selväksi
Andersson missä hemmetissä se Andersson luuhaa
Ei kai Andersson ole voinut…Anderssonin ei olisi pitänyt hypätä sen minä sanon suoraan
Andersson olisi voinut edes sulkea ikkunan perässään
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)