"And emotion fades away, until you take my hand"

Pakko lainata otsikko samasta kappaleesta kuin eilen, se kun nyt vaan on niin täydellinen laulu ajankohtaan ja tapahtumiin nähden, enkä voi lopettaa sen kuuntelelmista kun olen koneella.

En taida koskaan oppia. Niin että olipa taas juhannus. Edellisessä postauksessa en vielä maininnutkaan aamusta. Heräsin puolenpäivän aikoihin, vaikkakin vannoin, etten nukkuisi kovin pitkään aamulla. Toisin kuitenkin kävi. Siinä kahvia keitellessä soitin rakkahalle Annamaarille, kun lupasin niin edellisenä iltana. Oli jälleen vallan ihanaa kuulla Annamaarin ääni ja höpöttää puhelimessa pitkästä aikaa. Juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä, kenties puoltoista tuntia? Kunnes ääneen mietin, että niin pitäisi tässä kai jossain vaiheessa kaupassa käydä ja puhelimen toisesta päästä kuuluu, että saat kyllä juosta jos meinaat sinne kauppaan keretä kun menee yhdeltä kiinni! Ja kellohan oli kymmentä vaille yksi, aina olen ajoissa juu! Ihana ruutupaitasysteemimekko päälle ja cykkelillä kauppaan, sain ruokaa juhannukseksi, whiuh! Sittenhän siinä meni se päivä kun koneella istuin ja päivitin itseäni suuntaan jos toiseen.

Illalla valmiiksi ja hurauttelin sitten meidän maantielaivalla kaverin luo tuonne vielä vähän metsempään muita tuttuja ja tutumpia tapaamaan ja grillailemaan hieman juhannuksen kunniaksi. Siinähän sitä, oli muilla hymyt herkässä kun karautin pihaan tuolla meidän perheautolla (ehkäpä myös alkomahoolilla oli jotain osuutta asiaan. Siis muiden kohdalla! Minä en ota ja aja yht'aikaa). No, siinähän se turistessa ja grillaillessa ja syödessä ja ihan vaan oleillessa, oli kivaa. Kuitenkin kun olin autolla liikenteessä ja halusin minäkin pikkaiden jotakin ottaa, niin kurvailin takaisin pihaan ja pyöräilin toisen ystäväni H:n luo, ja sielläkin grilli jo kuumana! Mukavasti oli porukkaa, suunnilleen tuttuja kaikki, toiset hieman tutumpiakin. Sielläkin siis grillattiin, minä tyydyin noin aluksi salaattiin vain, kun olin jo syönyt ja korkkasin lonkun siellä, nautin suhkot lämpimästä kesäillasta kavereiden kanssa, nauroin aikalailla enemmän humalaisille ihmisille ja oleilimme vain. JA lauloin elämäni ensimmäisen kerran Singstaria! Heh, juu, en ole kyseistä "peliä" ennemmin kokeillut, katsellut vierestä vain, mutta nyt jäin koukkuun. Varsinkin kun yhdeltä levyltä löytyi Billy Joelin Uptown Girl! En ymmärrä mikä tuossa kappaleessa vetoaa, mutta se vain on yksi lempikappaleistani. Tässä teillekin :)

(en saanu tähän sitä oikeaa videota, vilkaiskaa youtubesta, sekin on ihana! ^^)

Ilta sujui muutenkin oikein mukavasti, nauratti ja raivostutti ja punastutti jajajaja kaikkea. Se, miksi en koskaan opi, niin johtuu tästä prinssistä, joka ei sitten ollutkaan prinssi, ehkä. En tiedä. Tämä ei-prinssi (ainakin tällä hetkellä) oli siis samassa paikassa juhlimassa juhannusta. Jep, tosi fiksu päätös mennä sinne, kun tiesin tämän seikan! No mutta, päätin kuitenkin, että menisin ainakin käymään siellä ystäväni luona. Ensin ajattelin, että noh, tässähän ollaan ihan hyvin kaverilinjalla tämän ei-prinssin kanssa, noin alkuillasta. Yhdessä vaiheessa alkoi sitten ärsyttää hetken tämä henkilö, kun niin, ei puhunut, katsoi vain. Sitten sai hän ja kaksi kaveria sellaisen idean, että lähtevät kokkoa katsomaan noin 5 kilometrin päähän MAITOKÄRREILLÄ. Siis tiedättehän vanhan ajan maitokärrit? Niillä siis, kaksi kyydissä, yksi työntää. Eikä ole mikään tasaisin matka. Ite jäin sinne ystävän luo laulamaan lisää Singstaria muun muassa. Sen jälkeen kun kokolta palasivat, niin muutama katse ja hymy ja virnistys ja kiusoittelu niin sadattelin sekä itseäni että ei-prinssiä. Ei näin, ei näin, ei ollenkaan näin. Aikani taisteltua itseni kanssa, sain lähdettyä yöllä kotiin, vaikka ei-prinssi antoi ymmärtää, että olisi halunnut minun jäävän, sanoikin niin. Kun olin lähdössä, niin koitti lapsenomainen herttainen kiusoittelu siinä meidän välillä, jonka ansiosta taisin virnuilla koko hemmetin matkan kotiin ja virnuilen kyllä vieläkin. Voi apua. Että osaankin olla kiva itelleni, kun annan ilomielin loistavan tilaisuuden jollekin sekoittaa pääni jälleen kerran. Ja lähtöön on aikaa alle kuukausi. Voi typerys. Että kun noita pillerinpyörittäjiä tulee vastaan koko ajan, eikä niistä voi kuin tykätä. Voi pilleri tosiaan.

Sellainen oli sitten se juhannus. Huomenna takas leirille, tai siis uudelle riparille, joten tässä tulee jälleen viikon tauko postauksissa, lupaan yrittää heti ensi lauantaina kirjoitella jälleen! Ja ihanaa, maikkari lupasi, että kesä tulee ensi viikolla tännekin vihdoin ja viimein! JEEEEE! Ü

"Still so young and anxious to be free"

Oi, tahdon tahdon tahdon The Soundsin uuden levyn Crossing the Rubicon! TAHDON!

No niin, nyt on jälleen se hurjat 2 vapaapäivää, onneksi sattui näin, että on juhannusaatto ja juhannuspäivä, niin voi juhlia pikkaisen juhannustakin, eikä tarvitse sadatella että on töissä. Hetken hengähdystauko ennen seuraavaa riparia. Kolme viimeistä päivää menikin varhaisnuorten leirillä "Kuka minua ohjaa?" ja oli kivvaa! Varhaisnuorten leirit on kiivastahtisia ja tekemistä on koko ajan, toisin kuin riparilla saa levähtää ainakin hetken per päivä, mutta varkkarit vaatii niin paljon enemmän läsnäoloa, että onneksi eivät ole yhtään pitempiä. Nukuin viime yönäkin taas kellon ympäri, kun oli kerennyt jo univelkaa hieman kertyä. Nyt oli kyllä paras varkkarileiri, millä olen ollut, oli kivaa tekemistä vaikka kuinka. Omaan "työtaakkaan" kuului muun muassa ekan päivän kaaos-peli, jossa edetään ikäänkuin pelilaudalla (12 ruutua) heitetään isoa noppaa ryhmittäin ja puolitetaan silmäluku ja liikutaan sen verran, sitten etsitään sen ruudun numerosarja, joka on piilotettu tietylle alueelle ja opetellaan se ulkoa, tullaan sanomaan se ja sitten saadaan joku tietty tehtävä, kun se on suoritettu niin voidaan taas heittää noppaa. Ymmärtänette pelin nimen? Mitäs muuta, tehtiin sellaisia helmikrokotiileja/liskoja, joista tuli tosi nättejä! Niitä siis vähän vanhempien kanssa, pienten kanssa "vaan" pujotettiin helmiä siimaan ja tehtiin käsi- ja reppukoruja ja mitä ikinä pirpana halusikaan tehdä. Oli siinä sitten muutakin rataa ja askartelua, joissa oli katsomassa ja kaikenlaista noin yleensä. Sain leikkiä Nikonillakin! Ehdottomasti huipuin juttu oli kyllä, kun taikuri tuli kylään ja piti ensin esityksen ja sitten sai kaikki kokeilla niitä sirkusvälineitä. Vähän aikaa siinä itse kattelin että onpa lapsilla hauskaa... Sitten huomasin, että sellaisia keppejä ja lautasia oli vielä jäljellä. Mikäs tuossa, kyllä sitä täytyy lasten kanssa lapsi olla, siispä kipaisin hakemaan omani ja aloin pyörittämään lautasta sen kepin nokassa, tai no, harjoittelemaan sitä. Ensin oli kyllä lähellä ettei tullut sadattelua, kun en meinannut saada sitä lautasta pyörimään, mutta sen homman oppi aika nopeasti ja sitten sitä yritettiinkin heitellä ilmaan ja ottaa takas kiinni, ja heitellä Annan kanssa ensin yhdellä lautasella kopitella, sitten kahdella, sitten yritettiin kolmellakin, mutta ei oikein onnistuttu enää siinä. Mutta siis, ihan semmoista perusharkkarina oloa tällä leirillä siis...!

Toi heitto epäonnistu kyllä, mutta muutaman sain ihan onnistuneesti heitettyä kattoa kohti ja kiinni. Ehkä musta tulee sittenkin lautasten pyörittäjä sirkuksessa, oottakaas vaan, kohta oon jo Sirkus Finlandian pääesiintyjä! Jatkan harjoittelua ihan oikeilla posliinilautasilla, muutama perintölautanen kun löytyy... Jos en kuitenkaan :)

Mutta nyt, kun nautin täällä rauhasta ja hiljaisuudesta kotona, niin oon myös laiska ja ostin itselleni lounaaksi valmispitsan kaupasta ja se on valmis ja tuoksuu hyvälle ja minulla on NÄLKÄ! Hauskaa juhannusta kaikille!

Tässä vielä The Soundsin Midnight Sun heidän uusimmaltaan :)

"Tiedätkö miksi leiriläinen oon, telttani nostan nuoreen hongikkoon?"

Päivät menee ihan hurjaa vauhtia. 5 viikon päästä olen todennäköisesti lentokoneessa, hurjaa!

No niin, ensinnäkin selitys otsikolle: Olin viikonlopun partioleirillä! Joo, minä en ole ollut ikinä partiossa, sen verran tutustunut, että pikkuveljeni on nyt vuoden ollu sudenpentu, mutta muuten en. Perjantaina kuitenkin puolen päivän aikoihin löysin itseni keskeltä partiolaisia ja rinkkoja ja reppuja keskeltä metsää. Ei, kyse ei ollut johtajien puutteesta, vaan siitä, että minä seurakunnan kesäharkkarina ja toinen samanmoinen olimme keittiöhirmuina perjantain ja lauantain! Teimme oikein maittavaa ruokaa siellä ja keitimme kahvia noin joka viides minuutti, sillä lukihan se leiriohjelmassakin: "Kahvia leiriläisille ruoka-aikoina säännöstellysti (staabi rajoittamaton)" eli johtajisto kävi keittiössä tiuhaan tahtiin. Kieltämättä keittiö on mukava paikka, varsinkin kun kokkaa noin 40:lle nälkäiselle pirpanalle kaikenlaista ja kuulee sitten kehuja ruuastaan, niin tulee kyllä hyvä mieli! Eikä ole mikään maailman helpoin temppu kun keittiö on sellaisen opiskelijakämpän keittiön kokoinen, ei siis keittokomero, vaan sellainen piskuinen keittiö, no, asiat ovat järjestelykysymys. Leirillä oli siis hauskaa ja erilaista varsinkin, kun ero rippileireihin on valtava. Juu, leiriläiset ovat eri-ikäisiä, mutta ennen kaikkea leirille tuleminen on vielä enemmän tahdosta tapahtuva homma, leirille tullaan ihan leirin vuoksi, ei kuten rippileirillä joillakin siintävät vain rippilahjat ja -rahat silmissä kun astuvat leirikeskukseen. Ja täällä oli ihan uppo-outoakin porukkaa, joista sitten sai uusia tuttuja ihmeen nopeasti ja ennen kaikkea varsin erilainen kokemus, en nimittäin ole ennen keittänyt 7 litraa puuroa kerralla!

Sunnuntai olikin sitten kesän ensimmäinen vapaavapaa päivä, ei pääsykokeisiin lukua eikä minkäänlaisia pakottavia töitä. Nukuinkin puoleen päivään, tosin se ei ollutkaan niin kovin hyvä idea, kun sain siitä julmetunmoisen päänsäryn! Tänään herääminen seitsemältä oli paljon ystävällisempää. No, sunnuntaina ohjelmaksi saatiin hieman maakuntamatkailua, eli ensin ystävän luo Sukevalle hurauttelin aikaisin ja siellä kiertelimme katselimme, ihana sää ja ihanaa pitkästä aikaa siellä (tai no, "aikaisin", iltapäivästä...) (Ja ihanaista syntymäpäivää jo nyt sinulle R, jos satut lukemaan! <3)

Tämän jälkeen suuntasimme kohti Kiuruvettä, jossa en ole ikinä ennen käynyt, ajanut vain ABC:n ohi, ihan hävettävää myöntää. Matkalla heitti sitten niin paljon vettä, että satasen rajoitusalueella vauhti oli huimat 60 km/h, ihan vain että pysyttäisiin hengissä. Kiuruvedellä parin yhteisin tutun kämppä mentiin katsastamaan, tai no, minullehan se oli vain uutta, mutta kuitenkin. Siellä väsynyttä naurua jonkin aikaa sekä ihan ihmekauhuleffa, jonka jälkeen kesän ensimmäiset pallojäätelöt (ainakin minulle) sekä kohti koulun leikkikenttää! Hurjia laitteita näillä nykyajan lapsilla, yhden pyörivän laitteen jälkeen tuntui kuin olisi maailma heittänyt tuhannen kertaa ympäri! Ja sitten piti vielä mennä uudestaan siihen. Joskus on kai ehkä mahdollisesti hyvä päästää sisäinen lapsensa valloilleen...

Tänään heti aamusta lääkäriin ja tuli siitä terveystodistuksesta hieman kalliimpi paperi, 44,30 euroa. Kiitti hei, ette näe enää minua täällä! On kyllä kallista mustetta siellä, ei voi muuta sanoa. Ja sitten aamupala ja tallille jälleen, kävin auttamassa taas tuon pikkuisen varsan kanssa, emä ja varsa vietiin laitumelle jälleen. Ihana tuo pikkuinen varsa! Sitten tallinomistajan poika (4 vuotta) vaatimalla vaati minua käymään sisällä, kun hän halusi näyttää minulle uusia lelujaan ja uutta pöytäänsä. No, eihän minulla sen erikoisempia ollut suunnitelmissa, joten poikkesin sisälle katsomaan uusia leluja ja pöytää, joita poika ylpeänä esitteli. Siinä samalla tuli myös selitettyä pojalle, että milloin lähden ja minne ja miksi. Toinen vaikutti niin mietteliäältä ja lopulta päädyttiin etsimään vanha karttakirja ja katselemaan, että minne minä oikein olen menossa. Kyllä sitä itsekin katseli poikaa ja sydäntä raastoi, kun olen kuitenkin viimeisenä kolmena kesänä ollut töissä tallilla kuukauden ja muuten käynyt joka viikko ja poika on minullekin tärkeä. Sitten siinä kun ajelin pois tallilta, niin sydäntä alkoi taas raastaa se ajatus, että kohta täytyy sanoa heipat tällekin paikalle, aikalailla pitkäksikin aikaa. Pakko oli pysäyttää ajatukset siihen, jotta olisi nähnyt mihin ajaa, ettei kyyneleet olisi sumentaneet koko maailmaa. Mutten tiedä, talli on kuitenkin niin huipputärkeä paikka, eikä hevoset paljon soittele sinne maailman toiselle puolelle. Tiedän, että kun nyt sen "viimeisen" kerran pääsen tallille, niin en halua lähteä sieltä, tahdon vain haudata pääni Tuin etuharjaan ja antaa neidin pitää turpaa kainalossani (vähän aikaa sitten se oli maailman kamalin asia, nyt tämä hevonen luottaa minuun enemmän) ja selittää sille, etten haluaisi jättää sitä. Omistajakin on sanonut, että hevonen luottaa minuun ja pitää minusta ihan eri tavalla, että nyt alkaa tosissaan yhteistyö sujumaan, siitä oli osoituksena viime tiistain ratsastustunti. Kaikki meni hyvin sillä tunnilla, suorastaan loistavasti ja kun toinen heppa siinä kentällä laukkasi niin päätettiin kokeilla mekin tän ex-ravurin kanssa laukkaa. Hevonen on opetettu laukkamaan ratsastajan kanssa vähän yli vuosi sitten, eikä sillä ole ratsastaen laukattu yli vuoteen. Hieman siis jännitti, että onkohan tästä tulossa taistelu tuulimyllyjä vastaan. Vielä mitä, otettiin ensin helpompi kierros hepalle ja tämä nostaa heti ensimmäisesta pyynnöstä! Olin ihan äimänkäkenä ja valmiina suukottamaan sen hevosen piloille kun se meni niin hienosti, ja oli vielä kolmitahtinen laukka! Toinen suunta oli samanlainen, hieman vauhdikkaampi, mutta ihan älyttömän hieno silti. Olin oikeasti pakahtua ylpeydestä ja onnesta sen hevosen kanssa. Siksi on käsittämättömän vaikea ajatella, että "jätän" sen vuodeksi. Enkä kyllä ihan vielä ajattelekaan. Kun nyt haluan vain nauttia ajasta sen "pikkuisen" höperön kanssa niin paljon kuin mahdollista.

"Niin ihanaa elää on alla taivaan sinisimmän."

"Nobody said it was easy"

Because it wasn't. Nyt voin tosiaan kertoa, miltä tuntuu, kun joku yrittää 25 minuutin ajan etsiä sinusta koko ajan jotain vikaa!

Tänäänhän minulla oli siis pääsykoe Oulussa siihen Master Of Education International Programmeen. Eilen hurauttelin junalla Ouluun, kulutin aikani torkkuen ja lukien pääsykoekirjan viimeisiä sivuja ja perillä Oulu otti minut vastaan oikein lämpimästi ja keväisen suloisen tuoksuvasti. Rautatieasemalta astelin toisiksi lähimpään kiinalaiseen ravintolaan (ensimmäinen näytti kalliilta!) ja hain hieman päivällistä/iltapalaa. Tyytyväisenä ostoksiini tallustin sitten Raksilaan, jossa ihana kesähotelli odotti väsynyttä matkustajaa. Uppouduin pehmeään sänkyyn ja tyynyyn ja peittoon ja mutustin aina ah-niin-ihanaa kiinalaista tuijottaen dokkaria nykyajan geisha-koulusta.

Aamulla heräsin kuuden aikoihin pirteänä, aurinko paistoi suoraan huoneeseen ja sai hymyilemään. Aamiaiseksi lämmitin sitä kiinalaista, kun en saanut koko yhden hengen annosta ahdettua eilen itseeni, opiskelijaelämää! Ihan rauhassa pakkailin ja laitoin itteni valmiiksi säännöllisin väliajoin vain tuijottaen tyhjyyteen hermostuksesta. No sitten kun "pikku" matkapussukkani oli pakattu niin alas ja avain toimistoon, mutta yllätys yllätys! Toimisto oli kiinni ja ulkopuolella ei ollut mitään johon olisi edes ollut mahdollista jättää avain (ja minä kyllä etsin sellaista!). No siinä jo muodostui kiire ja lähdin tallustamaan kohti keskustaa. Ja koska bussipysäkki ei ollut siellä missä sen piti enkä löytänyt ollenkaan mitään hemmetin bussipysäkkejä siitä lähistöltä (tai sellaisia, joista olisi lähtenyt bussi yliopistolle) niin aikani sekoiltua hurautin sitten opiskelijabudjetin huutaessa taksilla Linnanmaalle kampukselle, että ehtisin ajoissa. Koko loppupäivän sitten vaivasi huono omatunto, kun en tarpeeksi ottanut selvää busseista ja meni niin hitosti rahaa siihen taksiin. Mutta no, tehty mikä tehty.

Itse kirjallinen koe oli jotenkin jännä, se ei ollut helppo, muttei ylitsepääsemättömän vaikeakaan, se oli vaativa. Tosin ei kai olisi kannattanut katsoa viitevastauksia jälkikäteen ilmoitustaululta, kyllä ihminen voi tuntea itsensä pöljäksi... Hassuinta oli kuitenkin se, että aloin suoraan luonnostelemaan englanniksi ja tuntui luontevalta kirjoittaa niin, osittain siksi ettei minulla ollut aavistustakaan niistä käsitteistä, että mitä ne suomeksi oli, kun ymmärsin ne, mutta tiesin niiden nimet vain englanniksi! Elikkäs, puolitoista tuntia kirjoittelin sitä esseetä, kun se oli valmis niin en jaksanut edes tarkistaa sitä (virhe!virhe!virhe!) ja sitten suuntasin takaisin hotellille nukkumaan. Oulu "korvasi" taksimatkani kun pääsin sellaisen piskuisen citybussin kyytiin, ne oli hauskoja ne! (Välihuomautus: Ja ne oli automaattivaihteisia! Minä muuten opin ajamaan automaattivaihteisella autolla viime viikolla, kuinka helpoksi ajaminen voikaan enää muuttua...?)

Aamunokosten jälkeen suuntasin takaisin keskustaan kuluttamaan aikaa päättömästi vaellellen ympäri Oulua. Oulu on kyllä oikein ihana paikka! (Ja Oulussa EI haise!) Aurinko paistoi, muutaman pikkukuuron heitti vettä, katselin matkalaukkuja (kyllä ne on valtavia!) ja muuten vain olin miten keksin missäkin vaiheessa. Myönnetään, shoppailinkin hieman, ostin alennuksesta sellaisen vaaleanpunapohjaisen ruusukuvioisen puuvillatakin sekä ovh-hintaisena ihan liian kalliit farkut (kiitos alennukset!!). Ja koko päivän kaipailin uutta Nikoniani, joka nytkin on tuolla pöydällä ja odottaa, että minulla olisi aikaa tutustua siihen lähemmin...

Sitten oli se pääsykokeen haastatteluosio. Meinasi jälleen paniikki iskeä bussien kanssa, kun se bussivuoro, joka sopivasti olisi ollut menossa Linnanmaalle ja yliopistolle, niin oli myöhässä! Tosin, vain 4 minuuttia, mutta se tuntui valtavan pitkältä.. Ennen haastattelua suu oli kuiva, kädet tärisi ja mahassa möyrysi jokin tunne, eikä tuntunut puhumisesta tulevan mitään. Yksi haastattelijoista toisesta huoneesta tuli etsimään haastateltavaansa, ja tokaisi minulle sitten, että näytän siltä, etten haluaisi hänen haastateltavakseen! ...ööö... Siltä minä siis näytän hermostuneena! Tämä herttainen vanhempi mies kuunteli ja rauhoitteli minua hetken, ja voi pöh kun en päässyt hänen haastateltavakseen. Minun haastattelijoinani toimivat pistäväkatseinen keski-ikäinen nainen ja mukava mutta terävä nuorempi nainen. Haastattelu oli... jotain jota en haluaisi kokea uudestaan. Jokaiseen sanaani tarrauduttiin ja tuntui, kuin toinen haastattelijoista etsisi sanoistani koko ajan jotain väärää ja virheitä ja kun olin sanonut jotain, niin heti tuli jatkokysymys jostakin ja aiheet olivat vaikeita jajajajajaja hyvä että oli edes aikaa hengittää..! Parempi siis päästä tällä kerralla, ettei tarvitse joutua tuohon tilanteeseen uudestaan! Tosin ensi kerralla olisin paljon parempi haastattelussa, tottunut ainakin puhumaan englantia. But keep your fingers crossed!

Kuitenkin, nyt se on ohi, pääsykoe on ohi, ja nyt voi sitten keskittyä täysillä tuohon lähtöön, joka koittaa kuukauden ja viikon päästä! Hui! (Tietty kesätöihinkin vois varmaan olla ihan hyvä keskittyä jotenkuten...juu!) Mutta nyt on pakko päästä nukkumaan, jalat ei jaksa enää istumista tai kävelyä ja aivot käy vieläkin ihan ylikierroksilla (Miten selostat poliittista kantaasi englanniksi..?) ja simmut menee kii... Kaiken hyvän lisäksi nyt on tietenkin mielessä tuhat asiaa, jotka olisi pitänyt sanoa siinä haastattelutilanteessa, koska olisin pystynyt parempaan. Pööh.
"Oh take me back to the start."

"A B C D, Can I bring my friend to tea"

Tiedän, tiedän, tiedän, kylläkyllä, tiedän. Siitä on melkein kaksi viikkoa kun viimeksi olen kirjoittanut, MUTTA minulla on taas oikein hyviä syitä.

Syy numero yksi. Minä sain lakin päähäni lauantaina 30. toukokuuta!, joten silloin en kerennyt tekemään mitään muuta kuin olemaan koristeena! Ja se viikko ennen juhlia oli yhtä kaaosta ja juoksua ja puuh. Esimerkiksi, kävin lähes joka päivä Iisalmessa ja aina unohdin ostaa jotakin ja tuhlasin aikaa enkä kyllä enää yhtään tiedä mikä päivä oli mikin. Mutta silti, tuhlasin ennakkoon ennakkoylppärirahoja, kjehkjeh. Mukaan tarttui sillä viikolla suoristusrauta (sellainen turkoosi ihanasuloinen, joka oli tarjouksessa!), uudet lenkkarit (vanhat oli jo niin kulahtaneet, että vain puolentunnin lenkki aiheutti sellaiset rakot, että viimeiset 5 minuuttia juoksin melkein itkien, kun sattui...!), sitten farkkuhame (sellainen lyhyehkö, pitkäaikainen haave!) ja turkoosi toppipaitasysteemi (tämäkin oli tarjouksessa ja niin ihanan värinen etten voinut sanoa ei!). Ei sen enempää. Ja ai niin, alennustoppi, lila painijanselkä, oli vain 2 euroa! Olen mielestäni tehnyt "vain järkeviä ostoksia"....Tai ainakin puolittain järkeviä... Muutenkin ylppärijutut, en olisi kestänyt niitä enää, se kuvaussysteemikin, kun tämä kuvaaja oli sellainen vanhemmanpuoleinen nainen, joka väänteli minun päätä ja käsiä ihan epäluonnollisiin asentoihin, yritä nyt siinä sitten olla luonnollisen autuaan näköinen! Muuten tämä ylppärijuhlahumu on kyllä ollut oikein mukavaa, se juhla koululla oli ihana, tärisin koko ajan ja sitten meidän puhetta ylistettiin jajajaja kotona ravasi väkeä ja oli kivaa ja sain hyödyllisiä lahjoja ja rassua ja hymyilin ja juttelin ja pidin lakkia päässä ja mekkokin oli kiva ja taidan lisätä oikein tilannekuvan ylioppilaasta, kun silloin: Lakki hyvin, kaikki hyvin!

Ja oikein mukavasti meni sitten jatkotkin, kiitos kysymästä :)

Syy numero kaksi. Se on kesän ensimmäinen rippileiri. Lähtöhän koitti heti lakkiaisten jälkeisenä sunnuntaina puolen päivän aikoihin ja noh, hieman oli vaikea herätys, kun väsytti ja väsytti ja väsytti, mutta kahvilla selvisi! Viikko meni nopsaan, tunteet ja tilanteet vaihteli ääripäästä toiseen, mutta hauskaa oli. Leiriläiset oli hmmm... varsin ainutlaatuisia, mutta niin, on hieno huomata, kuinka pahimmankin kovanaamaveijariapinan kuori alkaa sulamaan ja sellainen suloinen ( tässä tapauksessa) pojankoltiainen alkaa näyttäytyä, aitous on aina kiva havaita. Ja se, ettei niistä kumminkaan kaikki minua vihaa vaikka välillä aika isosti niitä komensinkin olemaan kunnolla. Ja tänään ensin puhuin kirkossa englanniksi (tai no, luin) ja meinasin alkaa itkemään kun halattiin noita riparilaisia. Oli ne niin kivoja kumminkii.

Syy numero kolme. Tämä kattaa sitten tulevankin päivityskatkoksen, ja syyn numero on pääsykoekirja. Ja pääsykokeet, jotka ovat torstaina Oulussa klo 8-10. Ja se haastattelu on...jossain vaiheessa. En vielä tiedä. Mutta tähän selittelyyn onkin sitten kulunut useampi kymmenminuuttinen ja minulla on aamulla hammaslääkäri klo 8.00. Univelkaa kertyy, kertyy, kertyy! Mutta kunhan olen taas hetken leikkinyt opiskelijaa, niin yritän kovasti olla ahkerampi ja luovempi ja kaikkea muuta!

P.S. Huomenna mennään ostamaan matkalaukku!