"Ajatukset pelkkiä houreita, toiveet kuin aamuinen seitti"

Tällä hetkellä, juuri tällä nimenomaisella hetkellä, tekisi mieleni vain käydä ostamassa se laukku, pakata se ja lähteä.

En tiedä, kai näistä viimeisistä reilusta 50 päivästä täällä Suomessa tulisi nauttia tavallistakin enemmän, mutta aina ei onnistu. Hitto, ensinnäkin nämä lakkiaiset, hirmuinen homma! Ei tahdo keskittymiskyky riittää zombimaiseen leipomiseen. Sitten se pääsykoe, josta en edes tiedä, että pääsenkö sinne. Sitten kesätyöt alkaa viikon päästä. Ei siinä muuta, homma on kiva, mutta kun se vie niin paljon aikaa ja reilun viikon lukuaikaa. Aikaa menee siihenkin, kun pitää koko ajan kieltää itseään tekemästä "turhuuksia", kun koittaa saada ajan riittämään yksinkertaisesti. Miten siis olla ja nauttia, kun ei ole edes aikaa ajatella sellaista?

Ääh, eiväthän asiat oikeasti ole edes huonosti, kunhan on välillä vain päästettävä kaikenmoisia höyryjä ulos että hetkittäin kestäisi niukin naukin. Sitä kun käskee itseään vain jatkamaan, niin sitten sitä välistä huomaa, ettei oikeasti pysty jatkamaan kun suu on niin täynnä jotakin, ettei pysty edes hengittämään kunnolla, hymyilemisestä puhumattakaan.

Kuulostaa ihan kamalalta, mutta nyt, haluaisin edelleen vain lähteä. Kohdata sen uuden päivän au pairina Yhdysvalloissa. Onhan se täälläkin, voihan sen kohdata, mieluummin tekisin sen siellä. (Ja tiedän, että tämä kuulostaa pahalta korviisi a, jos luet tätä, kun olet ainoa, joka mahdollisesti lukee, niin tämä ei tarkoita ollenkaan, ettenkö tulisi ikävöimään asioita täällä, kuten sinua! Kun tulen<3) Kyllä tämä "lukuloma" alkaa loppua ihan oikeaan aikaan, kun ihan höperöksi tulee ja alkaa ajatukset mennä erittäin omituisiksi, niin omituisiksi, että jo itseäkin pelottaa tai ainakin kummastuttaa! Tai no, ehkä se on tämä juhlahössäkkä, kun ensin on ollut aikaa ajatella eikä oikein tekemistä, jota olisi pakko tehdä. No nyt on pakko tehdä vaikka mitä, muttei oikein ole aikaa ajatella, niin tuntuu että kaikki hajoaa, minä hajoan, kun tulisi revetä tuhanteen paikkaan. On hankala olla hieman.

Siksipä olisi helppoa, että pääsisi lähtemään, kun nyt kaikki on vain tulossa, on varauduttava moniin asioihin. Sitten kun on siellä Atlantin takana, niin sitten olisi helppo keskittyä vain arkeen, sillä se luultavasti veisikin kaiken energian ja keskittymishalukkuuden. Tavallaan, kun olisi elettävä hetkessä siellä. En jaksa suunnittelua täällä Suomessa! Monimutkaisia asioita ja jossittelua, äääääh. Ja sitten kun on pakko ja yrittää tehdä vain kaiken kunnolla ja oikeasti haluaisi tehdä jotain ihan muuta niin kyllä hemmetissä se stressaa. Oon siinä muutenkin niin hyvä. On niin hemmetin sakeaa sumua päässä, ettei sanatkaan tule oikein paperille. Tai näytölle. No ulos ylipäätään. Että ois kiva jos sais tän sumun veks, kiitos.

"Voisin ja voisin, mutta minä se vaan loruilen"

Tukka hyvin, kaikki hyvin! Jos jokin lause on totta, niin tämä on. Keskiviikkona kävin kampaajalla "hieman" kutrejani parantelemassa ja voi kun on oikein mukavanmukava, ei ihan mikään kesätukka, mutta melkein! Ja rakastan näitä etuhiuksiani, kun ei tarvitse kulmia laittaa ollenkaan :D en toki ole ollenkaan laiska.

Ohhoh. Jotkut päivät menee niin reippaasti, että ihan pelottaa. Alle kaksi kuukautta lähtöön. Oikeastaan kaikkein pelottavinta on nuo lakkiaiset, kun niiden jälkeen alkaa sitten kesä. Ja kesällä on lähtö. Tätä kirjoitusten ja lakkiaisten välistä aikaa ei oikein käsitä, kun ei periaatteessa ole ollut mitään tekemistä. Tai olisihan sitä voinut tehdä vaikka mitä, mutta... Tästä olosta tuo otsikko. Ja tämä ajanjakso loppuu lakkiasiin, sitten on voitava tehdä vaikka mitä, kuten kaikki käytännön valmistelut ja läksiäispippalot ja sitten se lähteminen, joka koittaa ALLE kahden kuukauden päästä. Kohta iskee paniikki.

No, en minä kyllä täysin laiska ole ollut! Tosiaan keskiviikkona raahauduin kampaajalle ja varasin ajan valokuvaamosta ylppärikuvaa varten, eilen oli pikkuisen serkkuni ristiäiset, toinen oli niin suloinen! Ja isin kanssa vaihettiin kiuas mökin saunaan myös eilen, tänään sitten tuli tehdyksi S:n kanssa se juhlapuhe ylppäreihin, ja voi elämä, meitä ei pitäisi päästää tekemään tuollaisia, kun olemme molemmat kovin sellaisia ihmisiä, jotka puhuvat vertauskuvin! Joten oli työn ja tuskan takana saada puheesta edes hiukan ymmärrettävä, mutta onnistuimme kuitenkin ja siitä tulikin ihan hyvä :)

Hemmetti, juuri tämän takia en ole kirjoitellut paljoakaan, kun tuntuu etten pysty keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, kun nytkin sain sähköpostissa kuvia A:sta ja T:stä, siis isäntäperheeni lapsista, ei ole totta, voiko olla jotakin noin söpöä! Odotan kyllä hirmuisesti, että pääsen elämään perheeseen ja hoitamaan lapsia ja olemaan osa tuota perhettä, osa sitä arkea siellä. Hassu ajatus, vielä.

Ja joka kerta kun teen jotakin Yhdysvaltoihin liittyvää, jotakin joka liittyy lähtööni, niin sydän lyö ihan varmasti hiukan kovempaa. Ohhoh, en tiedä, kai se nyt alkoi, kun alkoi tajuamaan, että alle kaksi kuukautta siihen, että lähden VUODEKSI pois. Enkä vaan pois, vaan Yhdysvaltoihin! Kylmiä väreitä. Kohta alan kyllä panikoida, asiat alkavat tosiaan olla todellisia! Joten ehkä lopetan tähän, ja siirryn siivoamaan, sillä tällä hetkellä täytyy olla kiinni hetkessä eli siivota, että pääsee viikon päästä lauantaina juhlimaan ja varsinkin silloin keskittymään siihen hetkeen, sillä sitä hetkeä varten on tehty töitä 3 vuotta. Sitä sietääkin juhlia siis.

"It will take more than common sense"

Kuka on stressaantunut vaikka lukio on jo ohi? Kuka leikkaa paperigiljotiinilla kutsuja yömyöhällä? Kuka on vähällä heittää koko hemmetin koneen jorpakkoon, kun se ei ymmärrä mitä pitäisi tehdä? Kenen pitäisi oikeasti olla nukkumassa?

No ei ainakaan minun. Tai sitten tosissaan pitäisi. Ensinnäkin aina yhtä iloinen asia, taidan olla tulossa kipeäksi, ja olisi tuhat asiaa tehtävänä: siivoaminen, leipominen ja muu järjestely, pääsykokeisiin lukeminen, nämä kutsut, ylioppilaskuvat, puhe... Tuntuu taas ettei tosiaan maalaisjärki riitä tämmöiseen elämän kiireellisyyten. Ai niin, sitten olisi tietenkin se kansainvälinen ajokortti, joka pitäisi hommata ja jostain pitäisi sitten saada rahaakin vielä. Ei elämä. Ja seuraavaa ei sitten kerrota kenellekään: tuo otsikon bändi on varsin mainio lieventämään tämänkaltaista muka aikuismaista stressiä. Hei, keksin muuten lisää tuohon listaan, pitäisi varata lääkäriaika ja käydä kampaajalla (tämä on onneksi varattu), mutta jos tulen kipeäksi niin sitten ei ole energiaa mihinkään! Huuh. Ja kahden viikon päästä alkaa kesätyöt. Ja päivä ja 2 kuukautta ja koittaa lähtö. Hui. Kuitenkin nyt, kiitos YouTube!

Mutta onneksi on kesä, tai ainakin sitä voi leikkiä. Sunnuntaina oli ystäväni A:n synttärit, ja koska asumme täällä syrjäisessä Savossa, niin en löytänyt hänelle haluamaani lahjaa, pööh. Sunnuntai oli kuitenkin nätti päivä, täydellinen piknikkiä varten. Punainen viltti, kuskille vissy ja synttärisankarille kuoharia, viinirypäleitä ja suklaamurukeksejä sekä oikein iloinen aurinko. Joenranta, hento tuulenvire ja veden äänet. Täydellistä <3

Mitä muuta? Lauantaina metsästin onnistuneesti ylioppilaslakin ja voi että, en malta odottaa että saan sen päähäni! Jotenkin oli silti niin epätodellista kokeilla sitä päähän ja peilailla, että sopiiko se. Onpas jännää suorastaan. Ja jotenkin pelottavaa, kun tämän kevään, ennen ylppäreitä, tämän kevään käsitti ja tiesi noin suurin piirtein mitä tapahtuu, että on kotona ja saa vaan olla, aika samalla juoksee ja pysyy paikallaan, ja se on ihanaa. Nyt kuitenkin, kun lakin saa päähän toukokuun viimeisenä lauantaina niin sitten alkaa meno ja meininki suoraan sanottuna. Kesäkuu tulee menemään valtavaa vauhtia, kaikenlaisilla seurakunnan järjestämillä leireillä harkkarina. Heinäkuussa ruotsalainen A ja tanskalainen H tulevat käymään, näemme pitkästä aikaa, 2 vuoteen ei ole nähty, niin tulevat viikoksi ja sekin viikko tulee menemään ihan valtavaa vauhtia. Sitten on isän 50-vuotissynttärit, niidenkin kanssa järjestelyt ja aikataulut vievät aikansa, siinä välissä paikkakunnan "suurin" tapahtuma, Eukonkannot ja sen jälkeen pitäisi jo alkaa pakkaamaan Jenkkeihin ja tyhjentämään omaa huonetta, sillä pikkuveli muuttaa siihen sitten, kunhan minä lähden. Väliin vielä yksi varkkarileiri ja sitten muutama päivä lähtöön. Mihin aika tulee oikein menemään? Tai sitten se matelee vain, kun odotan sen juoksevan. Pirullista. Ai niin, onhan kesällä pääsykoekin, toivottavasti. Toisaalta olisi helpotus, jos en pääsisi siihen toiseen vaiheeseen, voisi katsella, että jos Jenkeissä pärjäisi, niin olisi pitempään. Toisaalta olisi ihan mukavaa, että täällä on jotakin odottamassa, jotain varmaa tulevaisuudessa, jos sellainen on mahdollista. Tuokin on niin pitkällisen ajatusprosessin tulos, että sitä on turha laittaa sanoiksi, katsotaan haluavatko minut sinne yliopistoon vai eivät. Mutta minä kyllä haluan sinne. Ohhoh, tulevaisuusstressi siis tähän päälle. Stressaamisen kyllä osaan ainaski! :D

Tämä samainen bändi laulaa yhdessä kappaleessaan:
"But tonight, I'm gonna fly
Yeah tonight, I'm gonna FLY!"

Minä ajattelin tehdä saman tänäyönä, elikkäs lennellä nyt höyhensaarille!

"Aata seuraa bee ja beetä aa"

Hoo, se on virallista, olen nyt ylioppinut! Lukio on ohi nyt ja mukavasti onkin ohi, kun kirjoitukset meni vielä paremmin kuin olin odottanut! Ja se onkin aika suurta, kun odotinkin jo suuria, tiesin saavuttavani aika suuria, mutta saavutin sitten vieläkin suurempia! Nyt on hyvä pitää juhlat kyllä :) Aika jännää, kun vaikka tiesi, että saa lakin, niin tämän päivän onnittelut saivat silti virneen naamalle aika pysyvästi ja huomenna on tiedossa sen ylioppilaslakin osto. Hurjaa. Voi herranen aika, kun kulkee kylmiä väreitä selkää pitkin kun vain ajatteleekin, että 2 viikon päästä saa painaa sen lakin päähänsä ja ohhoh. Kilistellä itselleen. Kyllä tässä nyt saakin olla tyytyväinen, ja sitä olenkin, puhtaasti onnellinen. Varsinkin kun tulokset ovat varmistuneet nyt!

Lukio on siis loppu, mutta opiskelu ei. Se jatkuu vielä piiiitkään. Ensinnäkin ensi vuonna jo, Yhdysvalloissa, jotakin tulisi opiskella, mutten vielä tiedä mitä, sillä en tiedä mitä kaikkea voi opiskella! Ja sitten toivottavasti heti sen jälkeen, yliopistossa. Olen saanut sen pääsykoekirjan jo sinne, mutta se makaa vielä onnellisesti kirjekuoressaan. Ehkä se pitäisi onkia sieltä ja ottaa käteen ja lukea, ei sinne yliopistoon ihmettelemällä pääse.Tosin tämä motivaatio, kun selviää vasta 27. päivä että pääsenkö edes siihen kirjakokeeseen niin tiedä sitten, se voi olla turhaakin tuo lukeminen. Tai no, eihän tuollaisen opuksen lukeminen turhaa ole, ensinnäkin tulee englantia harjoiteltua (sitä kun jostain kumman syystä tarvitsee ihan kohta valtavasti!) ja toisekseen, kun kuitenkin aion kasvatusalalle, niin kaikki teokset siihen liittyen ovat hyödyllisiä. Elikkäs ehkäpä tosiaan voisin kääntyä nyt sen kirjan puoleen.

YLIOPPILAS!

"Merkityksen merkit menettää
leipä katoaa ja reikä jää
aata seuraa bee ja beetä aa
voi se on niin yksinkertaista."

"I'd waited so long for that special moment but I guess it's impossible to be prepared"

Johtuen täysin seonneesta unirytmistä, kofeiinista joka pitää elossa sekä Tuomon "uudesta" albumista, olen ajautunut tällaisiin kevyisiin filosofisiin mietintöihin. Hieman päälle 2 kuukautta niin lähden Suomesta, lennän Yhdysvaltoihin. Ja olen siellä sitten vuoden. Kokonaisen vuoden, jonka vietän täysin irrallaan tästä elämästä, jota nyt elän. Tai no, en täysin, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Siellä olen sitten vain minä ja minun au pair-vuoteni. Ja siihen on vain vähän päälle 2 kuukautta. Juttelin uuden tuttavan kanssa pari päivää sitten aamulla tästä vuodestani. Tuttavani kysyi, että milloin lähden. Vastasin, että heinäkuun 20. päivä. Tuttavani kysyi, että eikö minua ollenkaan pelota. Vastasin, että ihan helvetisti.

Ei tämä alku ole sitä, että epäröisin. Tämä on sitä, että alan vihdoin kai käsittää, että tosiaan lähden. Kun näin Yhdysvaltojen suurlähetystön Helsingissä, oli ensimmäinen ajatus, että tämä alkaa olla ihan liian todellista. Jotenkin tuo lähtö on kuin hitaasti avautuva ovi. Tähän asti se on ollut lähes kiinni, melkein raollaan, siitä on näkynyt toiselle puolelle vain hieman, oikeastaan ei ollenkaan, joten se, mitä siellä tulee näkymään, sitä ei ole kokonaan hahmottunut. Nyt se ovi on alkanut avautua enemmän, sitä alkaa tosissaan nähdä toiselle puolelle, käsittääkin jotain mitä siellä näkyy. Kuitenkin on vielä sen verran kaukana, ettei kunnolla erota sitä, mitä näkee. Ja sitten kun luulee erottavansa, niin päähän koskee niin julmetusti se siristely, että sulkee silmänsä.

Hieman sellainen olo on joskus tullut, kun sydän on jättänyt välistä yhden lyönnin ja päähän on pälkähtänyt se ajatus, että tosiaan olen lähdössä. Ihan oikeasti olen. Olen lähdössä vuodeksi pois, jonnekin ihan muualle, kauas pois, poistumassa tästä huoneesta. Hetkeksi vain, mutta poistumassa silti. Oikeastaan, en tule tähän nimenomaiseen huoneeseen enää takaisin, sillä kaikki tulee muuttumaan sen vuoden aikana, jos ei mikään tässä huoneessa, niin minä ainakin. Tähän asti on tehnyt mieli torjua se ajatus sillä hetkellä, olla päästämättä omaa ajatusvirtaa lähtemään sen mukaan ja keskittymään hetkeen. Niin kai se pitäisikin, mutta toisaalta, pakko se on käsittää, että kohta se ovi on apposellaan ja siitä on astumassa.

Onneksi saa pakata. Sillä tästä huoneesta haluan paljon asioita mukaani. Joitakin haluan jättääkin tänne, onneksi saan senkin tehdä. Nyt, nimenomaan tänä keväänä, olen löytänyt paljon sellaista, joka minun on pakko pakata mukaani, onneksi. Sitten olen huomannut, että jotkut asiat eivät ole pakkaamisen arvoisia. Jotkut asiat on vain jätettävä tänne. Kun kirjoitan pakkaamisesta, ajattelen nyt ystäviäni. Tiedän lähes tarkalleen, keiden kanssa tulen olemaan yhteyksissä, tiedän ketkä tulevat kirjoittamaan minulle ja ketkä eivät. Olen iloinen, kun tiedän, että voin muutamiin luottaa, enkä enempää tarvitsekaan. Jotkut taas...no, pettymyksiäkin tulee eteen. Enkä ole siitä vihainen, mutta vain pettynyt, kun jokin asia osoittautuu täysin muuksi, kuin sitä on luullut. Mutta onneksi on niitä muutamia, jotka mahtuvat sinne matkalaukkuun <3

Se sitten, mitä siellä toiseessa huoneessa on, se on kuitenkin yllätys. Olo on odottava. Sellainen, kun tietää, että jotakin on luvassa, muttei yhtään tiedä, että mitä sieltä on tulossa. Tietenkään se ei ole täydellistä, sillä ainoastaan minä tiedän, mitä haluan. Mutta minä voin muuttaa sen sellaiseksi kuin haluan, minusta se riippuu, miten näen sadepäivät. Otanko esiin sammakkosateenvarjoni vai valitanko vain, kun kastun.

Tyhjät sanat eivät kumoa sitä.
Vai kumoavatko?
Takin voi vetää niskaan,
kauluksen pystyyn
ja lähteä kulkemaan
huolimatta siitä,
että hiukset kastuvat
ja tuuli tunkeutuu paidan alle
tärisyttäen tunnotonta ihmistä.
Kävelyä voi jatkaa,
välittämättä sammakoista.
Tai sitten voi pysähtyä
ja katsoa ylös.

"But I need the pulse of the city"

Tunti sitten minulla oli suuri inspiraatio, mutta sitten oli blogspotin käyttökatkos, enkä saanut ajatuksiani heti paperille ja inspis meni osittain ohi, mutta minä yritän uudestaan.

Maanantai ja tiistai ovat menneet reissatessa, Helsinkiin ja takaisin, viisumihaastattelun parissa siis. Maanantaina aamupäivästä neljän tytön porukka pakkautui piskuiseen autoon Iisalmessa ja otti suunnaksi Helsingin! Helsinkiinhän on täältä kovin helppo mennä, mutta varmuuden vuoksi otimme avuksi virolaisen Jürin! Eli siis navigaattorin virolaisen miehen äänellä. Kuten arvata saattaa, niin tytöillä oli oikein hauskaa kun juksattiin Jüria ja visiteerattiin McDonald'sin autokaistalla. En haluaisi olla ottamassa sen porukan tilausta kyllä: "Joo, 2 suklaapirtelöä, 2 mansikkaa ja sitten vielä yks suklaa...eiku vanilja!" Matkan aikana oli havaittavissa se, kuinka tehokas energiamuoto aurinkoenergia oikein on, sillä naurettiin auringon kanssa ja mökötettiin sateessa, tai no, oltiin hiljaa... Päästiin kuitenkin perille Vantaalle, ystäväni isosiskon luo, jossa tietenkin päivitettiin elämä ja jääkaappi.

Ilta oli tarkoitus ottaa rauhallisesti, katella telkkaria ja parantaa maailmaa, mutta sen sijaan sai ystäväni oikean älynväläyksen: "Susette ei olekaan käynyt Helsinki-piliksellä!" No, ei kai siinä auttanut muu kuin pakkautuminen takaisin autoon. Noin reissun kunniaksi päätimme hieman rentoutua suomalaiseen tyyliin ja niin, hiljaiset Helsingin kadut ovat huumaavia! Ja jos IS:ssä näkyy, että Celine Dion ei osaa enää laulaa, niin se oltiin sitten vain me ja "My heart will go on"! Baarissakin tuli käytyä, loppu tyttöporukka halusi toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja käydä DTM:ssä (kylläkyllä, tiedän paikan kohderyhmän) ja sinne siis! Paikan ansioksi tulee sanoa, että kerrankin kuuli kohteliaisuuksia miespuolisilta henkilöiltä ilman mitään taka-ajatuksia! Lisäksi DJ oli loistava, miten joku osaakin soittaa juuri lempibaaribiisejämme! Ilta sujui siis tanssiessa yössä ja kämpille päästessä muistui mieleen, että niin, se oli se viisumihaastattelu huomenna--

Yllätys yllätys, kun aurinko niin nätisti paistoi sisään heti aamusta, niin heräämisvaikeuksia oli vain viiden minuutin verran! Se olikin ilo, kun sai hyvällä syyllä käyttää aurinkolaseja! Aamukahvit kuppiin ja juoksua bussipysäkille ja kohti sitten ihan itse Helsinkiä. Minuuttiaikataulun siivittämänä siirryimme bussista ratikkaan, jossa sekä minä että ystäväni olimme ensimmäistä kertaa, uskomatonta, tiedän! Pettymys hieman, kun oltaisiin haluttu sellaiseen ihanaan vanhaan rämiseevään ratikkaan, mutta no, kyllä sillä uudellakin mukavasti pääsi. Päätepysäkillämme sitten kartta käteen kuin turistilla konsanaan ja kohti Yhdysvaltain lähetystöä. Nuo lähetystöt on kyllä komeita rakennuksia, joskin aikalailla ankaran oloisia, kuten tuo Yhdysvaltain, tai siis päälle päin ainakin! Hetken verran palloiltiin kadulla ennen kuin minun oli aika mennä sisään ja ystäväni suuntasi Kaivopuistoon löhöämään. Portilla tarkastettiin sitten passi ja yksi kaavakkeista (se, johon tulee kuva, että ne on mukana) ja sitten turvatarkastukseen. Puhelin kiinni, laukku jäi sinne ja takki ja dokumentit mukaan, sekä kirja. Kiitos sille joka neuvoi ottamaan kirjan mukaan! Olisin tylsistynyt kyllä, jos sitä ei olisi ollut! Olipahan kerrankin sitten aikaa lukea. Konsulaattiin saattoi sitten oikein mukava vartija, jonka kanssa pidimme hetken yllä small talkia säästä jutellen, ovetkin avattiin ja takki autettiin päälle, ihan mukava palvelu! :D Konsulaatissa ekalla ikkunalla otettiin sitten dokumentit sinne, sitten odottelin sen 50 minuuttia kirjaa lueskellen ja kuunnellen muita ja sitten koitti minun haastatteluni. Hermostutti kyllä ja sen sormenjälkilaitteen kanssa oli pieniä ymmärtämisvaikeuksia! Piiloblondi. Haastattelija kyseli sellaiset 6 lyhkäistä kysymystä ja ilmoitti sitten, että viisumini on hyväksytty. Maksimissaan minuutin kesti se itse haastattelu, kylläpä kannatti Helsinkiin asti tulla!

Sitten oliki loppupäivä varattu kaupungille! Lähetystöltä otimme reippaina maalaistyttöinä kävellen suunnaaksi lähimmän UFF:n kirpputorin, ja voi että minä rakastan kävelyä Helsingissä, siellä voisi viettää vaikka kuinka kauan, varsinkin kun päivä oli niin nätti. Kirpputori matka koituikin sitten mutkikkaaksi, kun kaksi shoppailuhullua näkivät ne lukemattomat näyteikkunat ja tarjoukset... Loppujen lopuksi kävi niin, että kun lopulta pääsimme kirpputorille, niin tyttöporukan toinen puolisko soitti ja käski takaisin Rautatientorille, että lähdettäisiin lounaalle. Ja eikun tossua toisen eteen! Ihan vain tiedoksi kaikille, että on kiinalaisen löytäminen HELSINGISTÄ on yllättävän vaikeaa, eivätkä useimmat helsinkiläiset edes tienneet, missä moinen ravintola sijaitsisi! Tämä tarkoitti siis kahta tuntia kävelyä, hermojen kireyttä ja naurua ja huomiota! Lopuksi löysimme kiinalaiseen, kiitos naisen, joka oli kuullut tiuskintamme ja tuli neuvomaan meitä ihan oma-aloitteisesti, ja saimme ruokamme. Ja kyllähän se oli hyvää. Ai että. Eikä edes pahan hintaista. Lisäksi taisimme omia lempiasiakkaiden tittelin, kun opiskelijalompakko oli täynnä pelkkiä pieniä kolikoita! Ainakin työntekijät naureskelivat iloisesti kun lähdimme pois!

Ennen lounasta olimme autuaasti vain laahuilleet shoppailuystäväni kanssa, mutta lounaan jälkeen oli sitten pakko alkaa tositoimiin ja kiersimme oikein tehokkaasti kaikki kaupat, joissa olikin tarkoitus käydä! Sydämeni itki, kun jouduin poistumaan ihan tyhjin käsin kitch-tavaraa myyvästä kaupasta, kun ei rahaa niihin ollut ollenkaan.. Päivän tehtävä viisumin ohella oli ylppärikenkien löytäminen ja uskomattominta on, että etsin ihan vain punaisia korkokenkiä, eikä mistään meinannut niitä löytyä, kirosanoja toisensa jälkeen siis, kunnes ne tulivat ja huusivat minulle:

HELLO LOVE! Oi, tuo punainen väri ja nuo puukorot <3

Illaksi ohjelmassa oli vielä metrolla ystäväni tädin luo kyläilemään (eka kerta Helsingin metrossa, jee!!). Ystäväni tädin kanssa meillä riitti keskusteltavaa, kun hän seurustelee yhdysvaltalaisen miehen kanssa ja on tässä toukokuun lopulla lähdössä Yhdysvaltoihin miesystävänsä kotia katsomaan sekä perhettä ja ystäviä tapaamaan. Hän kuulosti kovin onnelliselta, ja on kyllä kunnioitettavaa, miten he tekevät töitä parisuhteensa eteen. Asuvat kuitenkin ihan eri mantereillakin! Se on se rakkaus :)

Sitten koittikin jo aika suunnata takaisin Savoon ja kerran kun tuli mutkia matkaan niin se meni yöajeluksi. Väsynyttä oli, mutta kivaa ja porukalla on autoreissut aivan mahtavia! Nyt sitä ollaan jälleen kotona, ja olo on ihan tööt. Siispä tämä tööt lähtee keittämään lisää kahvia, josko olisi sitten vähemmän tööt. Viisumi nyt kuitenkin on sitten hankittu!

"Paetaan ikkunoista hetken rikkaina, hengähdetään yössä"

Ohhoh, mitä ihmettä, minulla on peräti 2 lukijaa!! Ihanaa, olin kovin yllättynyt tällaisesta muutoksesta, oikein mukavaa!

No niin, elikkäs tuon iloisen yllätysreaktion ilmaisemisen jälkeen asiaan. Pakko oli alkaa kirjoittamaan tänne tuosta eilisestä keikasta, Scandinavian Music Group Henry's Pubissa Kuopiossa. Sain synttärilahjaksi ilmapallon kahdelta ihanaiselta ystävältäni, jossa luki, että tulisin saamaan sitä ilmapalloa vastaan yhden SMG:n keikkalipun Henry'sin edessä. Siispä eilen, kun koitti aika lähteä, niin ilmapallo autoon ja ystäviäni hakemaan tuolta hieman sivummalta ja sitten nokka kohti Kuopiota. Automatka taittui tietenkin illan tarkoituksen mukaisesti SMG:n levyjä kuunnellessa ja laulellessa sekä miettiessä että missäköhän se Henry's oikein sijaitsee. Kukaan ei tietenkään ollut käynyt siellä ennen, mutta minä fiksuna tyttönä hain enirosta ohjeet, että miten sinne pääsee! Kun pysähdyttiin kahville, niin kaivoin taitellun lapun sitten laukusta ja huomasin, että olin ottanut mukaan viisumikuvan ohjeistuksen! Hienosti, oikein hienosti. Oikea lappu oli sitten jäänyt tulostimeen, jes. No, eihän siinä sitten muuta kuin kaupunkiin ja auto jonnekin parkkiin, toinen ystävistäni ajoi kaupungissa, ensimmäistä kertaa ja olimme pikkuisen hukassa, mutta silti aina kartalla! Koska osoite kuulosti tutulta, niin jätimme auton torin luokse parkkiin ja uhmasimme keväisen jäätävää viimaa poukkoilemaan torin läpi oikeaa katua ja suuntaa etsien. Eikä mennyt kaukaan siinä, löysimme hyvin perille ja sisään Henry'siin. Ja koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin olkaatte hyvät:

"Tack you alla" tokaisi rumpali jossain välissä keikkaa! Toista kotimaista osataan joo, mutta tästä hirmuisesta virheestä huolimatta oli aivan loistava keikka, sellainen mukava pikkuinen pubikeikka. Varsinkin kun ensimmäistä kertaa näin SMG:n livenä, niin tämä oli upea kokemus! Lopuksi vielä videointi "Hölmö rakkaus"-laulusta, jonka laatu on kyseenalainen, kun keskityin vähän muuhun kuin tuon videon kuvaamiseen, mutta nooh... Keskittykää tekin olennaiseen!

"And in the afternoon then maybe we'll talk"

Miten vaikeaa voi olla 3 minuuttia kestävän videon tekeminen? Vastaus: maailman vaikeinta. Siltä kyllä suoraan sanoen tuntui, kun aloitin tekemään tuota videotani meidän ah-niin-ihanalla digikameralla. Ensin siitä tuli liian pitkä, itse asiassa siitä tuli liian pitkä moneen, moneen kertaan. Noh, ainakin tajusin, että mitä puhuin siinä videolla, vaikkakin se tuntuu vieläkin niin kovin huonolta se englanti. Noh, jännityksen piikkiin. Niin, puhun siis siitä videosta, joka lataillaan extranettiin tulevan isäntäperheen nähtäväksi. Minun piti oikeastaan improvisoida tuo video, sillä alunperin tuo idea on tarkoitettu niille, jotka vielä hakevat isäntäperhettä, mutta koska minun isäntäperheeni on jo varmistunut niin päädyin sitten kiittämään valinnasta, kertomaan miten kaikki järjestelyt sujuvat täällä ja kertomaan kuinka innoissani olen vuodestani. Josko siitä ihan kelpo tulisi, oli ainakin hyvä valo, kun aurinko kuullotti tuolta pilvien takaa! Onpahan tämäkin tehty nyt. Lupasin sitten perheelle että sähköpostien sijasta voin vastailla myös videolla, jos haluavat nähdä minut hieman "elävämpänä" tavallaan. Minun mielestäni se olisi ainakin kovin mukavaa, nähdä perhe videolta, kun sähköposti ei kuitenkaan ole sama asia. Olihan tuolla videolla jo hieman kiirekin, kun en ole pitänyt yhteyttä perheeseen eikä perhe minuun vähän aikaan niin ajattelin, että olisi mukava perheelle enkä minä tuntisi hirveitä tunnon tuskia. Mutta on vain ollut sen verran kiire!

Yksi kiireeni syy onneksi lähti keskiviikkona, kun sain tarkastutettua kirjoitelmani yliopistoon hakemista varten ja sitten saman tien (korjauksien jälkeen) laitettua sen yliopistolle. Nyt sen pitäisi olla siellä ja 13. päivä saan tietää pääsenkö toiseen vaiheeseen eli haastatteluun sinne. Jännää! Haluaisin kovasti sen yliopistopaikan jo nyt, vaikkakin suunnitelmia on silti, mutta haluan silti tähän koulutukseen ja vain ja ainoastaan tähän koulutukseen. Kun loppujen lopuksi varmaan "kyllästyisin" luokanopettajana aika pian, englanti tuo niin paljon lisää haastetta ja mahdollisuuden työskennellä ulkomailla! Jotenkin olen vakuuttunut, että tämä Master of Education Programme on minua varten. Siksipä tähtään vain ja ainoastaan siihen.

Tämän lyhyen postauksen lopuksi vielä asiaan kuuluva äänetön kiroilu viisumista. Menee 60 euroa jo pelkkiin matkoihin ja sitten kun pitää se kuvakin vielä käydä otatuttamassa ja äää. Palkkakin tulee vasta ensi viikon perjantaina. Eli pikkuinen hätä tulee tuon viisuminhakureissun suhteen.. Mutta on pärjättävä, paastoan ehkä sen reissun sitten! Ja pitää vielä toivoa, että kaverinkaveri lähtisi Helsinkiin samoihin aikoihin niin pääsisi ehkä mahdollisesti kaverin kanssa kyydillä, säästäisi ja pystyisi ehkä elämään tuon viikon.. Mutta nyt aurinko alkaa pilkistämään pilvien takaa, pakko mennä! :)

"Olin unohtanut lahjan, ei auttanut kuin laulaa"

Hoo, olen pahoillani moisesta saamattomuudestani, mutta kun olen saamaton niin sitten myös olen saamaton. Ja olen ollut nettivapaalla vapun!

Hmm... Au paireilussa ei oikeastaan ole tapahtunut mitään kummempaa, eilen lähetin aivan ylisuloisen nettisynttärikortin isäntäperheeni pojalle, joka nyt siis on virallisesti 3-vuotias :) Eli iso poika jo! Yritin kovasti ehtiä korttia, jossa olisi ollut juna tai vastaava, mutten löytänyt sellaista sopivaa. Tämän kuitenkin ajattelin olevan hauska, ainakin minä ja 16-vuotias pikkusiskoni nautimme tästä kortista noin puolisen tuntia! Muistaako kukaan muuten nettikorttien valtaisaa suosiota jokunen vuosi sitten? Niitä läheteltiin ties kenelle ja melkein joka päivä ja ne oli niin hauskoja?! Jos jaksaisi, niin varmaankin löytäisi aarteita vanhoista sähköpostiviesteistä!

Myöhäiset vapuntoivotukset kaikille, tai no, vaihdetaan ne toukokuutoivotuksiin! Toukokuu kun on minulle ainakin vuoden odotetuin kuukausi noin yleensä! Miksikö? Siksi, että kevät todella alkaa toukokuussa, tai ainakin on ihanimmillaan, jokainen auringonsäde ja sadepisara. Ja siksi, että koulut loppuu toukokuussa, minäkin saan lakin päähäni nyt toukokuussa! Ja erityisesti siksi, että synttärini ovat toukokuussa, itseasiassa tänään :) Siitä, tuo otsikkokin, rinnastan sen päivääni, en ole mitään suunnitellut synttäripäiväksi, siksipä ajattelin improvisoida koko päivän ja mennä mukana vain. Tietenkin on niitä juttuja, jotka pitäisi tehdä, mutta mitä moisista...

Ja hyvin on lähtenyt toukokuu rullaamaan kyllä, vietin vappuni Vuokatissa perheen kanssa, poltin itseni toukokuun ensimmäisenä rinteen alla (suljetun) ravintolan terassilla! Tämä on mielestäni jo taitavaa.. heh. Sittenpä oli niin upeat säät siellä, että rullistelin tyytyväisenä ja kuuntelin musiikkia ja menin vain, hetken vailla huolia. Viikko on kutsunut taas arkeen, eilen oli se autokoulun toinen vaihe! Joka edelleen on ryöstöä, mutta se liukkaan rata oli hulvaton! Luvan kanssa sai polkea jarrua niin paljon kuin itsestä lähti ja väistellä tekohirviä ja jalankulkijoita ja laittaa auton pyörimään ympäriympäriympäri! Ei hemmetti, joskus sitä lapsettaa autoillessakin, ja radalla sellainen lapsetus on loistava purkaa. Tosin kuten kaiken lapsetuksen jälkeen, sotkut on siivottava, siispä iltapäivä meni heti teoriatuntien jälkeen autoa putsatessa. Huoltsikalla meinasivat veloittaa minulta sellaiset parikymppiä, koska "ei se öljy muuten lähde", mutta kun tomerasti tartuin harjaan ja iskin vettä sankkoon kotona, niin auto on puhtaampi kuin koskaan! Tilaamani autonhuuhtelusadekin tuli ajallaan. (Hieman on kyllä äijämäinen olo, tai siis oli eilen, kun ensin autoilin koko päivän ja pyörin auton kanssa ja sitten ilta meni jääkiekon parissa..noo, pitäähän sitä välillä. Muuten, loppujen lopuksi, loistavaa Suomi!!)

Tämän viikon ohjelma onkin sitten töitä ja opiskelua, sekä lauantaikruununa Scandinavian Music Groupin keikka Kuopiossa Henry's Pubissa. Pitäisi vissiin liputkin sinne kyllä tilata, ei tiiä jaksaako jännittää sinne asti, ehkä olisi paras tilata nyt, niin ei jäisi viimetinkaan tai liput saamatta. Nyt kuitenkin opiskeluihin takaisin, kirjoitin vappuna noin 800 sanan hakukirjoitelman yliopistoon (englanniksi) ja ajattelin että sitä pitäisi hieman lyhentää... Tai sitten voisin käydä leipomassa itselleni kakun! Kun virallisesti sitten olen mennyt vanhaksi.