"Build your house on the rock"

Hoo, mulla oli eilen vapaapaiva vapaan viikonlopun lisaksi ja jee! Ensinnakin perjantaina oli tiedossa hieman menoa, kun osanan ruotsalaisen T:n "lahtojuhlintaa" lahdettiin Newburyportiin useamman aupparin kanssa, hengailtiin siella taman kampilla ja juteltiin ja muisteltiin aikoja. Tai siis muut muisteli, mun kahdessa kuukaudessa ei kuitenkaa oo NIIN paljoa muistelemista. Tassa keraantymisessa tapasin myos lisaa vasta tulleita auppareita, kaksi ruotsalaista tyttoa, jotka on saapunut tuohon aika lahelle, mutta silti aika kauas minusta. Tai no, ajatellen sita, kuinka paljon rahaa mulla on menny tassakin kuukaudessa bensaan niin ihan liian kauas. Seuraan liittyvait myos T:n brasiliaisystavat ja kun kaikki olivat koolla niin suunnattiin kohti Saugusta ja surullisen kuuluisaa Tabu-baaria, johon mentiin vaan siita syysta, etta se on ainut baari nailla nakymin, joka paastaa sisalle myos alle 21-vuotiaita. Vaan nyt on kylla sanottava, etta jos pitaa valita baarittomuus tai Tabu, niin en kaipaa baareja vuoteen, kiitos vain. Ai etta mikas tassa nyt oli vikana, eihan se sentaan ollu huonompi kuin koto-Suomessa, kantapaikoissa? No siis tiedoksi mun ihanan kotikylan tunteville, niin mieluummin istuisin kylla Paliksessa paivat pitkat kuin olisin tuolla. Ensinnakin siella soi joku latinorappipoppigangstahuutosekoitus. Ei ollu ihan mun juttu. Toisekseen, musiikin perusteella jo koko paikka oli taynna jotain humalaisia ganstahopparityyppeja, jotka oli tuijotti enemman tai vahemman avoimemmin. Hyi, ei kiitos. Toki oli ihan kiva olla ulkona tallakin tavalla, tanssia auppareitten kanssa (silloin kun tanssittavia kappaleita suvaittiin soitta...) mutta asiahan oli minun kohdalla niin, etta tanssiessa tuli ihan hirmuinen ikava R:aa, jonka kanssa tuli tanssittua aika paljon, eikos nain? ;) Ja jonka kanssa todettiin, etta jos toinen osapuoli on selva, niin ei oo niin kivaa kuin silloin kun ollaan molemmat hienoisessa hiprakassa, hih ♥ Mutta no, oli ihan mukavaa kuitenkin, ja paikasta oli kylla saanut jo ihan tarpeeksi kun se suljettiin kahden aikoihin. (Joo, naa on naa baarit niin myohaan auki taalla, uskomatonta eiko!) Sielta sitten muitta mutkitta ruotsalaisen C:n luo, jonka luona yovyttiin toisen ruotsalaisen S:n kanssa. Enka kylla yhtaan tieda missa vaiheessa mentiin nukkumaan, kun ensin oltiin holotetty vaikka mita vasyneita juttuja ruotsin ja englannin sekoituksella. Tuollaisia pieni yojutteluja oon kylla kaivannu, niita ei oo taalla niin esiintyny, ei tietenkaan kun ei kenenkaan luona oo ollu juhlimassa tai muuta ja aina on tunnollisesti menty melkein ajoissa nukkumaan.

Aamulla kuitenkin, kun kaikilla oli vapaapaiva niin nukuttiin pitkaan ja yritettiin piilotella kylmalta ilmalta (siis talossa oli kylma) peiton alla ja raahauduttiin sitten aamiaisen aareen. Ja miksi aamiainen taytyy mainita, siksi etta oli niin kivaa syoda kunnon aamiainen, hedelmia, kunnon leipaa ja kotitekoista myslia! Plus kahvia tietty. Ja oli kiva syoda se rauhassa, ei tarttenu tiskata tai siivota sen ohessa tai muuten vaan hoputtaa jotakuta syomaan. Ei, ei mitaan sellaisia, kaikki oli rauhassa ja istui rauhassa ja juteltiin rauhassa. Lahinna siita, kuinka on niin vaikeaa loytaa kunnollista ruokaa taalta, siis terveellista ja hyvaa. Vaan sitten tunnollisena perheestani tykkaavana aupparina lahdin kotiin odottelemaan perhetta, joka juoksenteli lauantaiaamun aktiviteeteissa. Datasin, jarjestin vaatekaappia, tein kaikkee mahdollista huoneessani pyorimista ja odottelin, etta nakisin perheen ja vois vahan aikaa olla vaan. No sitten kello naytti jo melkein kahta ja olin etta en helkatti kylla oota enaa ja suuntasin ruotsalaisen C:n kanssa australiaisen B:n luo kattomaan leffaa tan perheen minileffateatteriin. Ja siella mua ootti mun vanha kaveri, hierontatuoli. Mmmm. Ja nain pitkasta aikaa Se7en-leffan, joka on siis jonkinnakoinen murhatrillerisysteemi, jossa pohjana on, etta kaks etsivaa, jotka ei alussa pida toisistaan ollenkaan, mutta kuitenkin, he jahtaavat psykopaattia (se mies on oikeesti sekasi) joka murhaa ihmisia 7 kuolemansynnin mukaan. Leffa on tehty vuonna 1995, mutta silti, kannattaa katsoa jos yhtaan innostaa. Se on semmoinen perinteinen etsivaleffa kans, jossa huomaa sitten lopuksi etta hei, oishan taa loppuratkaisu pitany tajuta jo puol tuntia sitten! No mutta lauantaina meni loppuilta sitten toissa. Huuh, oli tosi vaikeeta ku lapset vaan nukku. Tositosi vaikeeta. Vaan toita kumminkii.

Sunnuntaina sitten oli aamuta ihka ensimmainen tan uuden ryhman aupparimiittinki. Ja tapasin ekaa kertaa mun uuden LCC:nkin! Pidettiin tammoinen mahdollisimman yksinkertainen tapaaminen kahvin ja bageleiden merkeissa, kun oli kuitenki tullu sen verran paljon uusia auppareita, etta helpoin oli nain tutustua. Ja oli kylla kiva nahda. Vaikka ekana kun astuin taloon sisalle niin jo korvia arsytti: saksaa. MIKSI IHMEESSA EI VOI PUHUA ENGLANTIA KUN KAIKKI EI OO SAKSALAISIA EIKA TAJUA JA KAIKEN LISAKSI AUPPARIMIITTINGISSA?! Ei kylla, heti nousi verenpaine taas, kun argh, herranen aika mika ihme siina saksassa on NIIN ihmeellista etta sita pitaa puhua joka paikassa aina kuin vaan mahdollista. Siis apua, varsinkin jossain aupparimiittingissa, joka lahinna koskee tata meidan USAn elamaa ja jossa on paljon eri kansallisuuksia, niin eiku saksalaiset vaan jyraa ja puhuu saksaa. Kaiken lisaks ollaan LCC:n kotona ja minun mielesta oli tosi epakohteliasta nailta saksalaisilta puhua saksaa lahes koko sen ajan. Ok, onhan se helppoo, mutta onko ne taalla tosiaan vaan saksaa puhuakseen? Sitako ne tanne tuli oppimaan? No ma en ainakaan tullu.Onneksi loytyi kuitenkin muitakin kansallisuuksia, etta sai sita englantia puhuttua ja porukasta loytyi muun muassa toinen ruotsalainen S (ei siis sama kuin perjantaina) ja brasilialainen R, jonka kanssa puhuttiin koulutuksesta hirmu kauan ja jonka puheiden perusteella mun tekee yha enemman mieli menna Harvardiin opiskelemaan englantia, nyt tekee mieli tehda se ihan hirmuisesti! Siita kurssista sais 4 credittia ja mulle itelleni jais maksettavaks $350, joten se nyt ei ole niin paljoa. Harvardista. Vai mita?

Sunnuntaina lahti lapset isansa luo ja hostmum liikematkalle, joten talossa juostiin kun mina jumitin. Ja juttelin äitin kaa skypessa Harvardista ja kaikesta ja sain kuulla, etta minun ikioma ihana perhe tulee ehka ensi kesana kaymaan taalla minun luona viikon tai kaksi ♥ Siis sehan on vain ehka, mutta kuitenkin! Huiii. Siina aloin sitten miettia kotikontuja ja ystavia ja kaikkea. Mina en voi tarpeeks ylistaa ja kunnioittaa ja rakastaa niita ihmisia, jotka kotona on. Varsinkin nyt kesalla kun kaikki oli suhkot hyvin ja ymparille muodostui semmoinen selkea rakastava ja luottava ystavapiiri, jota ma olen kaivannut niin pitkaan, etta mun oli helppo tavallaan lahtea tanne kun pystyi luottamaan, etta naille ihmisille on ite niin tarkea, ettei ne mua unohda vuoden aikana. Ainakin ma kovasti toivon niin. Tasta toi otsikko. Eilen ajattelin tata asiaa kovasti kans ja tulin siihen lopputulokseen, etta pakkohan se talo on kivella olla, etta sielta pystyy lahtemaan ja luottamaan etta se on pystyssa viela. Taman ma hokasin kun katsoin Extreme Makeoverin Home Editionia ja itkin vuolaasti kun se perhe naki talonsa sen muutoksen jalkeen ja ne oli niin onnellisia ja ma vaan itkin niiden kanssa kun olin niin onnellinen niiden puolesta. Ja ittenikin, olin vaan niin onnellinen etta melkein sattu.

Mutta loppusunnuntaihan oli semmoinen jumituspaiva. Eksyin toki Andoveriin etsimaan tuulitakkia, kun mullei sellaista viela oo ja kovasti sellaisen kylla tarvitsisin kun se syksy alkaa rantautua tannekin ihan oikeasti ja kuitenkin vaikka valilla tulee kylmasti niin on kiva saa ja ois kiva ulkoilla tuolla ja pyorailla, varsinkin kun sen pyoran nyt pyyhin ja laitoin kuntoon, mutta se on vahan mahdotonta ilman tuulitakkia, kun en kuitenkaan halua tulla kippeeks. Vaan niin, sita lahdin etsimaan ja kavin Rite Aid:ssa tulostamassa kuvia ja juttelin sellaisen oikein sopon myymalapojan kanssa kaikkea turhanpaivasta kun oottelin niita kuvia. Vois menna uudestaankin teettamaan kuvia sinne :P No ei mutta, se on lahella! Ja tuulitakinetsintaretkella eksyin katsastamaan tan Whole Foods Marketin, jonka ohi olin ajanu ties kuinka monta kertaa ja se on taivas! Terveellista, orgaanista ruokaa kokonainen kauppa taynna. Ja vain kymmenen minuutin paassa "kotoa". Ihanaa. Hymyillen vaan pyorin siella ja kattelin kaikkea hyvaa enka ostanu oikeastaan mitaan kuitenkaan mutta hyva tietaa etta kyseinen paikka on olemassa kun seuraavan kerran tuskailen jenkkien ekottomuuden kanssa.

Maanantaina olin reipas. Juttelin pikkuveljen ja pikkusiskon kanssa aamulla, pesin pyykkia, skypetin saksalaisen A:n kanssa, otin pyoran ulos ja putsasin sen ja pyorailin Ironstone Farmille juttelemaan vapaaehtoisohjelmasta. Tallihan on siis lahinna tarkoitettu kehitysvammaisille ja terapiaratsastukseen ja minua innostais lahtee vapaaehtoiseksi sinne, koska haluaisin vaan tallille yksinkertaiseksi. Ja kyseinen talli tarjoais myos horsemanship-ohjelman! (Joka on kallis, mutta noo... Ratsastus ei ookaan maailman halvin harrastus...) Mutta henkilo, joka koordinoi sita ohjelmaa niin ei ollu siella, joten mun taytynee soitella. Vaikka tassa kohta heti. Pyorailyreissuni jalkeen lahdin liikenteeseen taas tuolla Audilla, kun suunnitelmana oli suunnata ruotsalaisen C:n kanssa ruotsalaisen T:n luo syomaan viimeista kertaa jatskia. Tai no, ei viimeista kertaa, mutta pitka tauko tahan valiin tulee. Hyokkasin siis WFM:aan ja ostin jaateloa ja luomusuklaata ja poimin C:n kyytiin ja ajettiin Newburyportiin juttelemaan ja syomaan jatskia ja sanomaan heihei. Piti vaan pikaisesti kayda, mutta tiella kesti useampi tunti. Oli kivaa, naytettiin brasialaiselle E:lle juttuja Skandinaviasta, revontulet ja Kemin lumilinna ja kaikkea muuta ja itse asiassa ruotsalaisetkaan ei ollu koskaan nahny revontulia livena. Ja toinen sentaan asuu aikalailla pohjoisessa osassa Ruotsia. Ja sitten hokasin etta mun kotikylassa on tekniikkaa ja etta ma voin nahda kotikylan raitin kamerasta (vaihtelevalla laadulla toki, mutta kuitenkin) ja olin ihan innoissani! Tosin kun kello oli lahella aamukolmea siihen aikaan niin ei paljon ollut raitilla elamaa, mutta noo, kun paasin kotiin niin nain auringonnousun kotikylassani. Se oli aika hienoa kylla! Vaan nyt mun pitaa kylla lahtea keittamaan lisaa kahvia, ja aloittamaan tyot tunnin paasta. Paluu arkeen.

But remember: "Wherever you are, it's your friends who make your world" ♥

"Sinnepäin ja hauskemmin"

Mietin tassa yksikseni hetki sitten, etta on ollu ihan mahtava viikko, tai semmoinen kiva, mutta sitten tajusin, etta on perjantai ja aloin miettia, etta johtuuko mun mahtava viikkoni tosiaan vain perjantaista? No mutta ei silla oikeastaan oo valia kun nyt hymyilyttaa niin se ja sama. Ja kuinka asiat osaan jarjestaa niin etten niita ite tajuakaan. Kuten sen, ettei mulla oo mun musiikkia mukana ja SMG:ta ei loydy YouTubesta lahes ollenkaan, tai ainakaan niita biiseja, mita ma haluaisin kuunnella. Mutta onneksi mulla on koneella videot kevaiselta keikalta, jolla kavin kahden pitkatukan kanssa. Kylla nyt on hyva :)

Syksyinen ilma on alkanut rantautua tannekin, vaikka paivisin asteet nouseekiin reiluu +20 asteeseen. Sunnuntaina, tasan 2 kuukautta lahdostani, ma taisin kotiutua ihan kunnolla. Just sina nimenomaisena paivana. Kun nukuin pitkaan, oli vapaapaiva ja perhe oli poissa ja lahdin sitten katsastamaan lenkkarieni kanssa tuon meidan kotikadun ja oli ihana paassa juoksemaan. Kun hieman on alkanut ahdistaa jo tassa vaiheessa kertyneet aupparikilot. Eika nyt ihan niin hiemankaan, aika paljon. Syyskuun alussa kun saksalainen A lahti, niin kavin vaa'alla ekaa kertaa ja en tykanny kylla siita en ollenkaan. Niin mutta kuitenkin, nyt kun ilma on vahan viileampi niin jaksan minakin tehda jotain ylimaaraista kaiken toiden ohella. Ja muun vapaa-ajan aktiviteettien, niin kuin vaikka norttaamisen. Ja sunnuntaina sitten oli muutenkin kiva kun olin ihan yksikseni kotona, perhe oli kaymassa New Hampshiressa ja ma vaan olin taalla, hengasin ihan sangysta heranneen nakysena pyjamassa eika tarvinnu paljoo valittaa. Ja kaiken lisaks, kun aloin kaivata aktiviteettia, niin ruotsalainen C soittaa etta nyt hei lahdetaankin IKEAan! Siispa elavaksi saman tien ja hyppays autoon taman ja kiinalaisen N:n kanssa. Ja C:lla kun oli toita sina paivana, niin pikkuinen poju S, 2 vuotta, oli mun seurana istumassa takapenkilla ja vaan hymyili mulle koko matkan ja osoitteli rekkoja ja nauro mun virnistyksille. Pikkuista ruuhkaa oli, mutta no, paastiin kuitenkin IKEAan suhkot ajoissa ja suunnistettiin heti ravintolaan syomaan ruotsalaisia lihapullia ja ihan oikeata pottumuussi. Nam. Sitten koko valtava kauppa lapi puolessatoista tunnissa, jotain tarttui mukaankin (semmoinen vaatekaapin tangosta roikkuva organizer, kun mullei oo lipastoa enaa..) ja sitten sanottiin heihei pohjoismaiselle tuulahdukselle ja suunnattiin kotiin, juuri sopivasti, etta sai jaatelokupin kateen ja losahti sohvalle katsomaan Jonas Brothersin show'ta. Ja hei, Disney Channelin ohjelmissa ei oo mitaan vikaa! Varsinkaan sunnuntaisin kun ei oikein jaksais aatella yhtaan mitaan kun jos jotain aattelis niin sitten aattelis seuraavaa tyopaivaa ja no niin, parempi on olla aattelematta. Ja sunnuntaina kun ajettiin 93:lla niin huomasin Gillette Stadiumin ja avasin auton ikkunan ja yritin kuunnella U2:sta, mutta just silloin meni rekka ohi ja paasti vaan tosi kovan ja ruman aane. Kiva kiitti. (Ja tassa vaiheessa ma voisin kertoa, etta U2 tulee Suomeen 20. elokuuta 2010 ja mina haluan lipun sinne! Tosi virkeena oon varmasti keikalla kun se on mun toka paiva Suomessa tan vuoden jalkeen, mut haluun sinne ässän kans! I WANT!)

Maanantai meni suhkot nopeasti, aamulla aikaisin vietiin host mumin kanssa lapset yhdessa kouluun ja aamulla ilmassa oli raikas ja kuulas syksy. Se sai hymyilemaan. Rakastan juuri noita syksyisia aamuja kun ilma on yksinkertaisesti niin syksyinen. Ja mulla oli sitten ruhtinaallinen parin tunnin tauko ja pitihan sita tietty lahtee pikkulenkille kun oli niin kiva ilma ja niin, ei siina oikein kerenny muuta tehdakaan. Paitsi kirjoitella sahkoposteja, kun mua niin arsyttaa jos saapuneissa on lukemattomia, haluan saada kaikkiin vastauksen tai muuten ne vaivaa jotenkin tekemattomina. Ja talla hetkella en oo ees liian laiska vastaamaan. Sitten lapset koulusta, tytto toiseen kouluun ja poika paivaunille ja kotihommia tekemaan. Ja tytto koulusta ja leikkimaan ja hostmum tuli kotiin tavalliseen aikaan, kuuden maissa ja mina suuntasin leffailtaan ruotsalaisen C:n ja T:n kanssa. Ja ihan vahingossa loysin oikotien C:n luo. Taktiikalla "Jos ma kaannyn vasempaan, niin sitten mun pitaa loytaa tie tuonne ja...". On muuten ehka paras taktiikka ikina. Vaan en suosittele kokeilemaan. Tai jos kokeilette niin omalla vastuulla. Leffana sitten meilla oli oikea teinileffa eli Hannah Montana The Movie. Ja oli muuten oikein hyvin tehty teinileffa. (Kylla, olen edelleen 19-vuotias.) Mutta teinileffat silloin talloin on vaan hyvaksi, ei tartte sitten oikeassa elamssa niin paljon draamaa tuottaa! Ja sitten kun tulin kotiin niin nain meidan postisysteemissa Nuuskamuikkusen! eli vihrean kirjekuoren ja voi etta oli kiva ässä, ihana! Innoissani sitten kiipesin ylakertaan ja omalle sangylle ja lukemaan ah niin sopivan kokoista kasialaa. Siihen paattyi mun ihana maanantai. (Ja heti piti tietenkin aloittaa vastaamaan, ah niin fiksua toimintaa keskiyota lahentelevina tunteina.)

Tiistaina ja keskiviikkona oli sitten pitkaa paivaa ja illat vietin tietty kotona, kun ei jaksanu mihinkaan oikein lahtee ja oli itseasiassa tosi kiva viettaa aikaa kotona. Keskiviikkona tosin kaytiin lasten kanssa playdatella australialaisen B:n lasten kanssa ja me saatiin vahan turista kaikesta mahdollisesta ja ma sain kysella etta milta Jenkkila tuntuu B:lle nyt parin viikon jalkeen. Ja sitten kun tulin kotiin, niin mulle oli jalleen postia! Ekana oli oranssi lappu, tai no joku persikan savyinen oikeastaan, mutta kuitenkin, joka ilmoitti etta mulle oli paketti Suomesta! Hiiiii! Ja sitten oli itsetehty kirjekuori, josta tietty heti tiesi kelta se on ja sitten oli viela entisen opettajan laittama kortti, kun laitoin kortin hälle taalta ja niin, olin ihan etta JEE! Mutta tietenkin mun piti pakettiani oottaa torstaiaamuun, etta voisin sen hakea, mutta noo. Lasten kanssa syotiin illallista ja paalle jaateloa, kylpyyn ja aikaisin nukkumaan. (Hostmumilla oli treffit, joten suostuin tekemaan ihan liian pitkan paivan) Ja sitten mina aloin selaamaan postiani lavitse ja hymyillen luin A:n laittamaa kirjetta, kun oli niin kiva. Ja katoin GLEEta tietty, niin etta oli kiva :)

Eilen laitoin sitten lapset kouluun aamulla ja siirryin Andoveriin Starbucksin kautta postitoimistoon hakemaan mun paketin. Ja nain sille kavi noin 2 sekuntia sen jalkeen kun loysin sakset:

Ja mua hymyilytti jo niin pirusti postitoimistossa, kun aiti oli uskollisena kierratykselle laittany mulle luontokaupan pahvilaatikon. Oli ihana nahda se pahvilaatikko pelkastaan tan Jenkkilan materialismin jalkeen. Sitten vaan hymyilin kuin sain nakkaria, ja hapankorppuja ja suklaata ja Miilun (kotipaikkakuntalehden) ja karkkikaulakorun pikkusiskolta ja kortin ja palashampoota (vaikka loysinkin taalta jo ekoshampoon, mutta se tais olla vaan ihme eika tulis tapahtumaan toista kertaa..) ja torstaina ravitsin itseani sitten ihan vaan hapankorpuilla kun ne oli niin hyvia. Hapankorppu ja tuorejuusto ne yhteen soppii, yhdessa ne laitetaan Suseten suuhun! Paiva oli ihan mukava, oottelin meidan kiviaidan paalla pikku-A:ta kotiin koulusta (kun nykyaan tulee koulubussilla, kylla, sellaisella keltaisella) ja kirjoitin kirjetta mun Suomen A:lle ja sain kummaksuvia katseita ja kaytiin lasten kanssa riehumassa ulkona pelattiin jalkapalloa ja baseballia vahan reenailtiin ja sitten olikin vapaa-aika, kirjoitin vastauksia kirjeisiin ja maileihin ja kaikkeen tein tekemattomia ja katoin LA Ink:ia ja jarkytyin kun nain, etta Kat von D on blondi. Shock. No ei nyt, mutta sitten kun katoin yhden jakson niin sittenpa kavi niin etta teki mieli ottaa uus tatska. Ymm. Sitten, jottei torstai-ilta kavis tylsaks niin lahdettiin ruotsalaisen C:n kanssa kavelylle pimeassa. Ja oli muuten aika hauskaa kun ei nahny mihin astuu, ja varsinkaan kun taalla ei niin hyvin tunneta noita katuvaloja kuin Suomessa! Mutta tuli juteltua ja kaveltya tunti ja tanaan lenkilla kaydessani huomasin etta niin, tulihan se rakkokin sielta. Jes. Mutta illan paatteeksi Project Runway ja voinen kertoa, etenkin sina siella H, yksi suunnittelijoista on hot. Ja tulee toimeen ompelukoneen kanssa oikein natisti. Voisiko parempaa toivoa? Juu ei. Ja itseensa kovin niin tyytyvainen ja uupunut auppari suuntasi sitten nukkumaan.

Perjantai on lahteny kayntiin ihan mukavasti, ilma on aivan mahtava kirkas ja varikas ja aurinko paistaa kuitenkin ja talla hetkella hymyilyttaa, illalla olisi suunnitelma suunnistaa juhlimaan hieman, kun ruotsalainen T palaa Ruotsiin sunnuntaina 3 jenkkivuoden jalkeen. Niin han haluaa pitaa hauskaa taalla olevien kavereiden kanssa viela hetkisen. Se se on kylla muutos, 3 vuotta taalla, poikaystava ja ihana tyo, sitten takaisin kotiin. Aloin aatella, etta milta musta tuntuis palata kotiin ihan vaan tan vuoden jalkeen. Ootan jo jalleennakemista kaikkien kanssa. Mutten kuitenkaan vielaa oo pois tulossa ;) I'm not done with this yet. So not done.

Mutta nyt ma voisin ehka jatkaa tata tyotani ja kayda vaikka kattomassa josko kuivausrumpu ois jo toimittanu tehtavansa. Mulla on ihan uskomattoman hyva olla. Ei mitenkaan taydellista taa oo, mutta kylla ma tasta tykkaan. Varsinkin tallaisina paivina, kun tanaan istuttiin hostpojan (3 vee) kanssa syomassa lounasta ja taa mussuttaa juustosandiwichia tyytyvaisena ja sitten yhtakkia tokaisee: "Susanna?" 'Yes' "You're nice, I love you" ♥

(Mainittakoon viela, etta olin eilen vahalla saada huudot rakkaalta A:lta Suomessa kun melkein vaikutin kuulemma lehtimyyjalta. Minkas mina sille voin etta skypesta soittaessa nakyy tuntematon, minahan vain soitin kysyakseni oravista!)

"Did I mention?"

GLEE ON IHAN MAHTAVA SARJA!

Etta nain. Katoin uusimman jakson justiinsa ja ihanaa, aina sita tarttee jotain joka naurattaa, niin ei tunnu niin kamalalta kun kirjoittaa ikavoivansa. Vaikkei nyt ookaan tuntunu niin kamalalta, kun sain puolukkahilloo IKEAsta sunnuntaina, ja sain maanantaina kirjeen ja sain tanaankin kirjeita ja huomenna kayn hakemassa paketin postista! Hii! Kylla nyt hymyilyttaa :)

GLEE
1. Jubilant delight; joy.
2. Music A part song scored for three or more usually male and unaccompanied voices that was popular in the 18th century

Ihan vaan tiedoksi.

"'Cos you never read the signs"

Tiiatteko kun kylttien lukeminen on oikeastaan ihan turhaa. Parhaiten oppii kun vaan menee, eksyy ja loytaa.

Edellisessa tekstissa kerroin, etta aion eka kirjoittaa ton paivakirjani silla tavalla etta se on paivajarjestyksessa, mutta jotenkin tuntui, etta nyt on vaan hieman pakko kirjoittaa tannekin, koska a) tama on nopeampaa ja b) aloin jo saada uhkaavia viesteja (yhden kappaleen siis..)

Nama viikot muuton kanssa on kylla ollu aika hurjia, tarkoittaen, etta oon painanu pitkaa paivaa viimeiset kaks viikkoa, noin 10 tuntia per paiva. Edellisviikko meni ihan ok, kun maanantai oli Labor Day ja se oli mulla vapaa, kun perhe oli New Hampshiressa. Tiistai olikin sitten taas pelkkaa juoksua, kun aamusta heti suunnattiin uudelle talolle ja kun tultiin sisalle niin oli aikamoinen jarkytys tama talon kunto. Ilmeisesti tasta talosta lahteneella perheella oli vielakin kiireisempi muuttoviikko kuin meilla, silla taloa ei ihan oikeasti ollut siivottu. Keittion lattia oli taynna tahroja, hostmum loyti toimistostaan homeista ruokaa ja sitten puhe oli ollut, etta ylakerrasta vaihdettaisiin matot kokonaan ja no, sitahan ei ollu tehty. Ja nyt hostpojan huoneessa on vielakin se hemmetin ruma harmaa tahra. No, mattokin on sen verran ruma (possunpinkki) etta tahran vois olettaa kuuluvan siihen mattoon. Mutta niin, koko viikon purkailin muuttolaatikoita lasten kanssa ja yritin parhaani mukaan viihdyttaa myos heita, ettei menis taa muuttotouhu ihan itkuksi. Ja no, sita se olikin se minun viikko. Ei mitaan maata jarisyttavaa, tuota vaan lahes koko ajan. Ma oon purkanu talosta sen suurimman osan, enemman kun hostmum, ja sekos vahan naurattaa, kun mina tiian paremmin missa asiat on kuin hostmum, jonka talo taa oikeastaan on..!

Viikonloppuna paasi sitten vahan vapaalle tasta muuttotouhusta, kun lauantaiaamuna herailin ihan rauhassa, viittasin kintaalla kiireiselle perheelle, joka lahti hosttyton balettitunnille jo aamukahdeksalta. Ihan niin kuin mina lauantaina niin aikaisin heraisin. Kymmenelta sitten raahauduin ylos sangysta ja juttelin perheen kanssa jonkin aikaa skypen kautta, ihanaa kuten aina kuulla omasta perheesta ja hetken leikkia edelleen etta eihan sita niin kaukana olla :) Sitten lahdin puolen paivan aikaan katselemaan, etta mitas sinne Andoveriin kuuluu. Ja ensinnakin loysin aivan ihanan kraasakaupan keskustasta, jossa on kaikkea kivaa pienta piristysta, jota ei oikeasti tavarana tarvitse, mutta piristyksena kylla. En kuitenkaan saasteliaalla budjetillani mitaan ostanut talla kertaa, kun en oikeasti tarvinnut. (En oo vielakaan saanu rahoja talta kuukaudelta bensaan niin VAHANKO ketuttaa...) Sitten loytyi kaikkea muutakin, muun muassa ihana kotikauppa, jossa teemana oli Pariisi. Sielta paadyin ostamaan ehka halvimman asian, eli juuttikangaskassin, jossa oli yksinkertaisesti niin kiva kuvio, ettei sita voinut olla vastustamatta. Ja laukkujahan ei voi ikina ollu liikaa, ei niin ikina. Sitten loysin mun taivaan, elikkas kirpparin! Tama on niin ihanaa kun Andoverissa on kirppari, silla Topsfieldissa ei ollut ja se vajaat 2 kuukautta oli ihan karsimysta kun ei ollu kirpparia. Ja heti tein loytoja talta kirpparilta, sielta loytyi muun muassa sellainen ihana mekko, jota olen pitkaan etsinyt ja jonkatapaisesta olin jo valmis maksamaan epatoivossa $30, mutta loysin sen taalta dollarilla, en voisi olla onnellisempi! Sitten loytyi ruskea nahkalaukku, jota olen myos metsastanyt pitkaan, semmoinen juuri sopivankokoinen, ja hintaa oli huimat $3. Ja mita muuta, ohut ruskea nahkavyo seka sellainen harmaa villatakki, jossa sinisia kukkia, samansinisia kuin se mekko. Ja sitten punaiset IHANAT kengat, jotka on mulle liian isot, mutta joista mulle tuli mieleen heti yksi ystavistani ja taidan laittaa kengat halle, en tieda viela, kun on toinenkin halukas mutta paah, odottakaas vaan joululahjojanne. Joten olin varsin tyytyvainen kirpparireissuuni :) Sitt en lahdin kotio, silla olin luvannut olla kotona ja skypessa jo 2 tuntia aikaisemmin. Hups. Valtameren toisessa paassa oli pikkusisko ja H, joiden kanssa oli jalleen ihana nauraa ja jutella ihan arkisia asioita halki, kunhan ensin saatiin tekniset ongelmat alta pois ja kuva ja aani toimimaan. Sain niin ihania kuviakin otettua heista netin kautta, mutta sitten havitin ne jonnekin ja harmittaa! Oli oikeasti aivan ihana jutella rakkaiden kanssa, teki lauantaista entista valoisemman ja ihanamman niin, etta huhhuh hii, ikavakin tuli samalla, mutta niin, olisi voinut antaa sen hetken vaan jatkua. Mutta kun aika juoksee niin se juoksee. Illalla suunnattiin viela ruotsalaisen C:n kanssa kotishoppailemaan ja tuloksena muovipussista loytyi GAPin harmaat sammarit. Jepjep, onnistuu meilta tama! Mutta siis eihan sita tyhjin kasin voinut lahtea, kun vetta tuli taivaalta niin hemmetisti ja kumpikin keskittyi tiehen kovasti, tai no, siihen isoon latakkoon, jonka alta kai tiekin loytyi. Ilta paatettiin loistokkaasti Taco Bellissa hetki ennen sulkemisaikaa, ihan vain pienena hemmotteluna kummallekin. Ja ruokapoydan aaressa paasee aina katevasti purkamaan tunteitaan hostperheesta ja siita, miten lapset kayttaytyy valilla niin kovin ongelmallisesti etta itkettaa. Mutta oli ihana kuitenkin, ihan vaan olla ja jutella. Sitten kotiin nukkumaan kissan kanssa. Joka muuten seuraa mua taalla talossa koko ajan, kun oon nytkin yksin, on mun seurana ja nyt tuossa mun sangylla loikoilee oikein mukavan nakoisesti.

Sunnuntain aloitin ihan liian aikaisin, noin niin kuin sunnuntaiksi. Pointtina oli siis se, etta whale watching alkoi klo 9 ja google maps mulle ystavallisesti kertoi, etta Gloucesteriin kestaa ajaa tunti. Jippiajei. Aamulla vasytti niin tajuttomasti etten ollu varma menisinko, mutta juteltuani saksalaisen A:n kanssa skypessa (kun toinen on jo takaisin kotona Saksassa..) suorastaan juoksin talosta ulos etta kerkeaisin sinne. Ja piti tankata ja hakea kahvia ja ruokaa ja nostaa kateista. Ja ajaa sinne Gloucesteriin. Ja lahdin kahdeksalta. Ja suoritin kaiken taman eksymatta ja myohastymatta, en ollut edes viimeinen saapuessani auppareiden tayttamalla parkkipaikalle kello 8.40! Yhdeksalta suunnattiin merelle pain ja bongasin auppariporukasta tututkin kasvot, kun meksikolainen P olikin samassa ryhmassa kuin mina. Paivitettiin kuulumiset ja sitten oltiinkin siirrytty aurinkoisesta satamasta keskelle harmaata sumua. Nakoetaisyys tais olla 15 metria, sen jalkeen pelkkaa harmaata. Ja ma ootin koko ajan, etta Muumien aavelaiva tulis aavemaisesti kohti meidan paattia, mutta valitettavasti niin ei kaynyt. Sen sijaan nakyviin suvaitsivat saapua ryhavalaat Salt ja Cardou. Ja on muuten aikalailla valtavia elukoita. Ihan vaan tiedoksi. Kuvat ei ollenkaan tuo esille sita niiden kokoa ja mahtavuutta, vaikka olivatkin veden alla, mutta no, kuitenkin, kamera tayttyi 300 kuvalla valaista. Sarjakuvaustoiminto on nerokas. Ja laittaisin kuvia teille nytkin, mutta blogspot jumittaa aina kun yritan laittaa kuvia tanne. Ja sitten jumittaa netti ja valittaa jotakin ja mun tarttee juoksennella kellariin ja takaisin kaynnistamaan modeemi uudestaan ja sitten se tekee sen joka kerta ja multa menee puol tuntia yhden kuvan laittamiseen. Ja kun on melkein puoliyo, niin sorry. Mutta niin, tunti tai kaksi kateltiin tata parivaljakkoa ja suunnattiin takaisin satamaan. Ma kaytin sen valiajan oikein hyodyllisesti ja etsin kaikkein epamukavimman penkin nukkumisalustaksi. Ja sain siita paattia vasten nukkumisesta leukaani varsin kipean kohdan pariksi paivaksi.

Loppupaivan suunnitelmana oli suunnata Bostoniin Kristaa tapaaman ja nain teinkin, kavin hakemassa Starbucksista lisaa kahvia, Pumpkin Spice Latte, mmm... ja ajelin Oak Groven metroasemalle. Tietenkin mun siella ehka kaks kertaa kayneen kunniaksi olivat laittaneet jonkun festivaalin pystyyn just sille tielle mita kovin kipeasti tarvitsin. Ja sitten ohitin detour-kyltin ja koko kaupunki oli taynna, joten kaantyminen oli lahes mahdottomuus. Vaihtoehdoista otettiin kayttoon seuraava: jos ma kaannyn tasta oikealle ja meen suoraan ja sitten vasemmalla ja sitten seuraavasta kaksisuuntaisesta vasemmalle taas niin kaiken jarjen mukaan mun pitais paatya samalle tielle, eikos? Ja kylla vain, loysin asemalla ihan ite ja olenko pikkaisen ylpea. Auto parkkiin ja metroon. Ja suomalainen iltapaiva alkakoon! Kristan kanssa vaelleltiin vaan oikeastaan tuo paiva, mutta kaikkea kivaa sita sitten sattuikin vastaa kun ilman suunitelmaa suuntasi jonnekin! Ensin Kristan pyora johdatti meidat irkkukorttelin kulmille, jossa oli eka soittolava pyorilla, eiku eka poliisi, sitten soittolava pyorilla, sitten duckbussi ja sitten Visa-mainos! Eli keskelle kuvaussettia jouduttiin, joten pitihan sita turistina tollotella sita siina hetki kuuluisuuksien toivossa. Oli siella joku New England Patriots-tahti, joka oli ehka oikea, mutta kuka tietaa, eikai silla niin valiakaan. (Valiin neuvo, jos kissa hakee huomiota kun kirjoitat koneella niin anna sille pompula. Tyytyvaisyys taattu.) Seuraavaksi bongattiin Bostonin taidefestivaali, joka oli lopuillaan jo, mutta kuitenkin, lavalle nousi viela useampihenkinen bandi, joka soitti Beatlesia ja Queenia jajaja jotain jonka nimea en muistanuut oikein. Ja siella oli puolisuomalainen korusuunnittelija, joka oikeastaan toimii opettajana Andoverissa. Pieni on maailma. Ja siella oli ilmaista ruokaa! Luomusysteemit oli NAM! Pitais joku paiva etsia niita kaupastakin. Haahuilun ja jo perinteikkaisen caesar-salaattitestauksen jalkeen tormasimme ufoihin!

Kyseessa taisi oikeasti olla modernia puistotaidetta, mutta ufoilta ne naytti! ( Tuon kuvan rullaaminen tanne alas alko ketuttaa sen verran etta vaihdan kohta Wordpressiin kun blogger jumittaa...!) Tuommoiset palikat oli sellaisen kiviringin keskella ja niissa oli liiketunnistimet niin, etta kun kaveli ohi niin ne alkoi suihkuttaa tuommoista vesihoyrya ja se oli oikein hienonnakoista iltahamarassa! Ja hauskaa! Ja sitten seuraavaksi loytyi taydelliset kukat, jotka oli tehty varmaankin jonkinnakoisesti metalliseoksesta. Taa kukka naytti silta kuin sen kaksi oksaa ois kiemurrellu ympariinsa ja samalla se pyori ja wau! Rakastuin Bostoniin. Jalleen kerran. Vaeltelu jatkui kuvaillen iltahamaraan ja pimeyteen ja paattyi vitamiiniveteen. Ens kerralla mennaan iltakahdeksalta typotyhjaan karuselliin kuules! Myohaan kotiin ja peiton alle, jos vaikka unta sais ennen tyoviikkoa.

Viikko on jalleen mennyt tosissaan nopeasti, muuttaessa ja juostessa paikasta toiseen. Laatikoita oon tosiaan purkanu ja painanu pitkaa viikkoa jalleen kerran. Ilopilkkuina pikaplaydate keskiviikkona australialaisen B:n ja ruotsalaisen T:n kanssa, B:n tervetuloajaatelo Richardson'silla, pelottavaa, pystyin syomaan pienen jaatelon! Tahan asti on pitany tyytya kiddieen. Mutta hyvaa oli, cotton candy nam. Ja taa lauantai saksalaisen aupparikoulututun V:n kanssa. Huomenna Ikeaan, ja itseasiassa juuri nyt tuli 2 kuukautta tayteen, joten onhan sita juhlittavalla ihan oikeilla lihapullilla ja pottumuusilla joka on tehty oikeista potuista. Ja palalla Skandinaviaa. Ja voisi soittaa suomalaisperheelle, joka asuu taalla, tai siis, mies on suomalainen ja vaimo amerikkalainen ja lapset siis puolisuomalaisia. Kumma maailma. Kuten myos se, etta Bostonissa nain miehen, jolla oli ihan samanlaiset kasvot kuin epaprinssilla ja se oli pelottavaa! Ja tuli ikava. Oonko vahan tyhma, kerro vaan H-pikkuinen, tiedan etta oon..! HYVAA HUOMENTA SUOMI! And good night USA, ma lahden Madisonin kanssa nyt nukkumaan. Hymyillen :)

"Too much love will kill you

if you can't make up your mind.

Torn between the lover and the love you leave behind.

You're headed for disaster

'cause you never read the signs.

Too much love will kill you every time."

Tasan talta tuntuu (ässä oot ihana!) aina valilla kun aattelen rakkaita Suomessa. Ja muualla maailmassa. Mutta sitten sita muistaa, etta kun hei, rakkautta on, ja silloin se kaikki on alright.

"In these ever-changing days"

On tapahtunut aikalailla paljon, mutta koska oon pinnannu paivakirjani kirjoittamisesta, niin kirjoitan ensin sen, sitten tan, tai mulle ei itelleni jaa yhtaan mittaan! See ya!

PLUS, mua vahan epailyttaa taa mun blogin lukijamaara kun ma en saa kommentteja paljoakaa...! ;) with love, Susette

"Eilen mietin sinua niin kuin mietin ennen"

Mina tahdon minun musiikin minun koneelle! iPod on ihan liian pieni esine, jotta sen loytaisi aina kun sita tarvitsee. Ja kun en voi muuttaa musiikkia ollenkaan tai muuten haviaa kaikki niin vahanko ketuttaa. Tama tarkoittaa vain sita, etta pitaa pyytaa pikkusiskoa laittamaan kaikki minun musiikki minulle. Hah.


No niin, myonnetaan, olen surkea paivittamaan, mutta (tama on niin kateva sana tama mutta) paivittamattomat viikot ovat olleet niin hurjia ja kiireisia ja uuvuttavia, etten yksinkertaisesti ole kyennyt mitaan tekemaan toiden ja muiden menojen jalkeen. Kuten vaikka miettimaan mita olen tehnyt. Juu, ei ollenkaan. Lisaksi olin netiton ainakin viikon. Huh, se oli karmeaa. No nytkin netti kylla temppuilee, vahintaan kolme kertaa paivassa pitaa ravata kellariin kaynnistamaan tuo reititin uudestaan, etta netti taas pelittaa. No, ehkapa portaissa ravaaminen saa joitakin naista aupparikiloista katoamaan. Kylla, aupparikilot ovat tosiasia, mulla niita on jo 5. Mutta (ah tama sana taas!) nyt kun ollaan Andoverissa ja taalla pysytaan tama minun vuoden mittainen pesti, niin voin hyvilla mielin etsia lahimman YMCA:n kuntosalin ja liittya sinne jaseneksi, etta paasee jotenkin liikkumaan. Host mumin pyoraakin aattelin kayttaa ajelulla, kunhan ensin naen sen sen polykerroksen alta. Tieda vaikkei ois ikina kaytetty..

Mutta niin, mita on siis tapahtunut? No ensinnakin on eletty matkalaukkuelamaa viikko taman muuton takia ja nyt tiistaina saatiin kamppeet sisalle taloon ja eilen jaatiin tanne kun saatiin jotain esille noista lukemattomista muuttolaatikoista. Puoltoista rekallista kampetta on talossa, ihan vaan tiedoksi. Ja ainakin kaks kolmasosaa niista on laatikoissa. Tai no nyt enaa ehka puolet kun sain leikkihuoneen purettua tanaan ja laitettua kellariin kasaan. Mihin ihmeeseen lapset oikeasti muka tarvitsee tuhatta erilaista lelua? Tosin taman perheen lasten lelut ei ole mitaan verrattuna toiseen host perheeseen, jonka tunnen, siella sita vasta leluja onkin! Niin etta olen ihan tyytyvainen siihen, etta nama "minun" lasten lelut mahtuu leikkihuoneeseen plus heidan omiin makuuhuoneisiinsa.


Valipaivien aikana yovyttiin siis rantatalolla Salisburyssa, joka oli ihana. Ite tosin yovyin perjantaista maanantaihin saksalaisen A:n perheen talossa, silla perhe oli yhdessa vapaa-ajan asunnoistaan pikkuruisella saarellaan ja A oli talossa ihan yksin viettamassa viimeista viikonloppuaan. Joten mina tarjouduin seuraksi halle, ja valtyin ite viettamasta yltioperheellista viikonloppua. Joka ei muuten ollu ekana toivomuslistalla hemmetin pitkien muuttopaivien jalkeen. (Jotka muuten jatkuu, huomenna on onneksi perjantai!)

Viime perjantaina paasin onneksi aikaisemmin toista jo, kun lasten isa haki lapset luokseen perjantai-lauantaiksi. Suuntasin siis ensiksi hakemaan jattimaisen jaamocchan ja sitten kiroilemaan perjantai iltapaivan liikenteeseen kohti Liberty Tree:ta. Siella nahtiin A:n kanssa ja paadyttiin mun lempparikauppaani (ainakin lahes) Nordstrom Rackiin (joka siis myy merkkituotteita ihan naurettavan halvalla, tosin kokoa ei tietenkaan koskaan loydy halutusta vaatekappaleesta..) jossa sanoin heihei mun rakkaalle mutta harvoin vierailevalle ystavalleni Benjamin Frankilinille kun ostin aivan ihanan mukafarkkupaitismekon. Joka on tata nykya ihan liian ryppyinen esiteltavaksi. Katotaan jos joskus saisin laitettua sen johonkin kuntoon. Eli en varmaan koskaan onnistu saamaan sita esille tanne blogiin. Ehka se johonkin kuvaan tulee. Mutta niin, missas olinkaan. Joo, sitten suunnattiin aikalailla suorinta reittia A:n luo ja kaytiin suihkussa yms valmistauduttiin illan keikalle, katsomaan The Killersin herroja. Suunnattiin Bostoniin viiden aupparin voimin, kaytiin ensin Quincy Marketilla syomassa kanateriyakit ja sitten palattiin TD Gardenin kulmille ja mutkitellen saavuttiin sinne jonnekin, josta paasi paikoille. Kolmen erilaisen paidan kokeilun jalkeen paadyin ostamaan Killersin ehka yksinkertaisimman ja silti upeimman kiertuepaidan ihan liian hintavana sellaisesta myyntikojusta. Sitten juoksujalkaa paikoille kun lampparibandi Wolfmother oli jo aloitellut ekan biisin voimin. Herroista huomasin sen etta heilla oli isot tukat. Muuten ihan menevaa rokkia, ei mitaan ihmeellista. Meidan paikat oli ihan katonrajassa, tosiaankin piippuhyllypaikat, mutta hyvin sielta naki ja kuuli. Eka kun sinne saapui niin hirvitti kun mun paikka oli portaikon paassa ja hetken aikaa paassa vilisi mielikuvat siita kuinka pyorisin alas niita portaita, kaiteen yli ja matkahtaisin mahalleni johonkin penkinnojaan. Hyrr. Mutta kun Killersin herrat saapui lavalle niin ei tietoakaan mistaan portaikkopainajaisista, se oli vaan musiikkia ja musiikkia ja musiikkia. Ja kaiken lisaksi aloittivat Mr. Brightsidella! Keikka oli mahtava, yksinkertaisesti aivan mahtava. Jokaisesta biisista osasin hoilata jotakin, sen todistaa A:n ottamat videot! Keikan jalkeen olikin sen verran uupunut auppariporukka etta suosiolla suunnattiin kotikonnuille ja peiton alle.


Lauantaina heratys suhkot aikaisin, kahvia ja pannukakkuja nassuun ja kuluttamaan palkkashekkia. Suunnaattin A:n toiveen mukaan toisen saksalaisen J:n kanssa Nortshorelle ja heti kun astuttiin Searsiin sisalle niin vastaan tuli alerekit. Ja pitihan sielta loytya jotain. No, kun kerran loytyi sellainen kiva musta liehuva mekko (eika oo ees niin kovin liehuva) niin samallahan sita vois katella jotain muutakin. Ja sitten se tuli vastaan. Tai siis ne. Minun Converset. Ne, jotka nain heti ekalla viikolla ja jotka halusin heti ostaa niin ostin ne nyt ja voi etta olen onnellinen niista, niin kovin kovin onnellinen niista olen! Matka lapi ostarin jatkui tuntien verroin, lapi GAPin, josta mukaan tarttui taydelliset farkut ja puuvillapaita ja $75 kuitti, ikkunaostoksille ja uuteen Hollisteriin, josta mieleen jai ihanakomea myyjapoika (tai no, mies..) jolla on maailman sopoin hymy, sen nain kun minulle ujosti sanoi hei kun mina lumilautalehtea tyytyvaisena siina selasin. Tai maailman toiseksi sopoin hymy. Mutta kuitenkin. Ostarilta jatkettiin hetkeksi rentoutumaan A:n luo uima-altaan hyiseen veteen ja siita hottubiin ja takaisin altaaseen ja hottubiin ja nain edes takaisin hihkuen, vahan niin kuin ois saunasta ravannu jarveen, mutta semmoinen lallympi versio :P Sitten kavi 7 aupparin ja 1 nannyn tie The Cheesecake Factoryyn, jossa ruokaa taivaallisempaa oli vain se juustokakku. Illallisen aiheena oli A:n jaahyvaiset, silla ihanainen A lahti takaisin Saksaan tiistaina, joten poyta itki ja soi suruunsa (mikas sen sopivampaa ravintolassa..) ja mietti hauskoja juttuja, tai ainakin kovasti yritti ja oli hiljaa ja nautti viimeisista rauhallisista hetkista yhdessa. Yritti painaa tuon illan kovin syvalle paahan ettei se sielta karkaisi ollenkaan. A:n kanssa paatettiin sitten ilta ehka maailman mahtavimmalla pelilla, Wiin Mario Kartilla! Myonnettakoon, etta oli eka kerta kun meinasin kaatua baarituolilla. (Jos joku ei usko etta minussa piilee myos semmoinen pieni pojankoltiaisluonne niin olisi uskonut kun kovin tosissani uskoin, etta minun hosumiseni ylos ja alas siina tuolilla auttaa sita autoa lentamaan korkeammalle!)

Sunnuntai oli sellainen laiskotuspaiva, joten mika sopisikaan paremmin paivaan kuin piknik Bostonissa. Siispa ekaksi jotain aamupalaksi, ettei ihan pyorry, reppuun salaatti, voileivat, karkkia hieman, vetta ja viltti ja menoksi. Matkalla piti tietenkin pysahtya One Squarella, josta loysin ehka maailman taydellisimman ruskean nahkalaukun. (Tietty hintaakin loytyy...) Joka on pakko saada, viela joku paiva ehka. Sielta Melroseen Oak Grovelle, junaan/metroon, mika ikina onkaan, ja pois Downtown Crossingilla. Jotain kofeiinipitoista kuppiin ja puistoon valtaamaan sopiva paikka. Oli ihana paiva, sellainen lammin syksyisen raikas (tai no, Suomessa tulkittaisi kai helteeksi..) ja aurinko paistoi natisti ja oli kiva vaan katella ihmisia ymparilla, pari heitteli jalkapalloa, semmoinen rokkariporukka jurotti piirissa ja poltti tupakkaa, rakastavaiset istui vastakkain ja suukotteli, pikkupoika jahtasi sudenkorentoa ja vanha pariskunta kaveli ohi mustissaan ja matkalainen nukkui keskella kaikkea halinaa. Kaiken kaikkiaan se oli hengahdystauko ihan kaikesta, rentoutuminen valloitti ja oli varsin rauhallinen olo pitkasta aikaa. Eihan sita kauaa jaksanut vaan suunnattiin sitten Bostonin Hard Rock Cafe katsastamaan, ihmettelemaan Kurt Cobainin kitaraa ja juttelemaan kontrastista Rock Shopin myyjan kanssa. Sitten pidemman laatuinen sunnuntaikavely North Endin lapi Charlestownin rajamaille, viimeiset kuvat A:sta ja Bostonista ja kotiin. Leffapitoinen ilta mässyineen ja paalle taas Wiita, kentat vikan kerran lapi ja jokseenkin tekemattoman paivan jalkeen vaivuttiin akkia uneen.

Maanantai se oli siivous- ja pakkauspaiva. Ja surullinen. Kun oli viimeinen paiva kun A:n naki. A:sta tuli ihan yhtakkia taalla tarkea, kun han oli ensimmainen, joka mulle taalla soitti mun ekana lauantaina ja kysyi Bostoniin ja mina olin etta mita hittoa, ihan vasyneena ja ymmyrkaisena kaikesta uudesta. Ja sitten sita kai tuli vietettya hetkia yhdessa, juteltua kaikenlaista, lapsoset leikki yhdessa paljon, helppo oli olla ja menna. Tyhmaa kun yhteista aikaa oli alle pari kuukautta. Mutta minkas elamalle teet, nautittava on niista hetkista jotka on suotu kunkin kanssa.

Tasta puheen ollen, vasyneena tuli ikava kaikkia. Ja jostain kumman syysta myos maailman epaprinssisinta prinssia. Mika hitto siina nyt taas on. Ja kun valilla ei oo. Niin kuitenkin, tuli mietittya kaikkia. Sita, jonka kanssa kaikki on niin yllattavaa ettei se yllata. Sita, joka mulle kirjoitti kirjeita muka-liian-isolla kasialalla, jota ma ikavoin. Sita, joka tykkas meidan pikkuterassista yhta paljon kuin mina. Sita, jonka kanssa kaiken voi parantaa useamman tunnin mittaisella teetauolla kayden lapi asiat Project Runwaysta polkupyorakyparaan. Sita, jonka seurassa uskalsin kai olla ihan eka oma itteni, tuleva tatskamummoseurani. Sita, joka on niin puhdas luonnonlapsi etta mun kay kateeksi. Noin niin kuin ymparipyoreasti kaikkia. Etta miten olikaan ennen, ja miten on nyt. Hassua tama ajankulu.

"But my oh my"

Ma en yhtaan tieda milla saisin itteni ylos aamulla. Heratyskello on nimittain hukassa. Tai no, se on laatikossa. Mutta missa laatikossa, siinapa vasta pulma!

My very first pair of Converse <3

"In the dark, for a while now"

4. syyskuuta
Hyvaa huomenta taalta Atlantin rannalta. Anteeksi, etten ole paivitellyt, mutta talla hetkella on meneillaan tama perheen muutto, joten se tietaa mulle ihan hulluja paivia ja laatikoita ja hyvana puolena kerrottakoon, etta naa valipaivat talojen valissa yovytaan host mumin ystavan rantatalossa Salisburyssa. Ja taa on oikea rantatalo, isosta ikkunasta nakyy kuinka aallot lyo rantaan ja perinteikkaasti USAn lippu liehuu tuossa ulkopuolella ja aurinko paistaa ja joku tuolla viela ulkoiluttaa purjevenettaan. Tana aamuna lasten kanssa mentiin aamupalan jalkeen juoksentelemaan tuohon rannalle ja sanomaan hyvaa huomenta aalloille. Ja aupparin kameraan kertyi sellaiset sata kuvaa aalloista. Koska valo oli yksinkertaisesti niin kaunis. Ja se hohti tavallaan aallon harjan lapi juuri ennen kuin harja iskeytyi takaisin veteen. Joten pakko oli vangita se.

No niin, mitas onkaan tapahtunut. Asiat tulee nyt siina jarjestyksess kuin ne muistan. Ensinnakin sunnuntai oli ihan mahtava! Siis 29. paiva. Sunnuntai oli ensinnakin sellainen, etta lapset lahtivat isalleen, joten mulla oli taattu vapaapaiva. Sunnuntain ratoksi paatettiin auppariporukalla kayda pienella kavelylla, eli mentiin Bostoniin seuraamaan punaista viivaa, joka myos Freedom Trailina tunnetaan. Massachusettshan on osa New Englandia, eli aluetta, jonne puritaanit rantautuivat ensimmaisena matkatessaan Mayflowerilla Iso-Britanniasta Amerikan rannikolle. Ja Boston on yksi USAn vanhimmista kaupungeista ja taynna historiaa, ainakin sen verran, etta Freedom Traililla vietti helposti nelja tuntia. En nyt tieda kuinka paljon tama ihmisia kiinnostaa, mutta minua oikeasti kiinnosti Freedom Trail, en tehny sita vain sen takia etta se nyt on hieno juttu tehda, etta sen voi sitten sanoa tehneensa. No mita siella nakyi? Muun muassa se parveke, jolta USAn itsenaisyysjulistus muinoin luettiin. Ei ehka kuulosta kovin "vaikuttavalta", mutta kun ajattelee, etta satoja vuosia sitten tan maan ITSENAISYYSJULISTUS luettiin tuossa noin, tuolta parvekkeelta, niin pakko siina vahan on vakuuttua. Ja oli muuten hieno parveke. Sitten oli paljon historiallisten ihmisten hautoja tietty, Samuel Adams ja Benjamin Franklin muun muassa. (Ettikaa wikipediasta ;D) Kaveltiin myos muun muassa italialais- ja irlantilaiskortteleiden lapi ja visiteerattiin muutamassa kirkossa. Ja nahtiin ihka oikea rotta. Etta nain. Freedom Trail alkoi Downtown Crossing tienoilta ja paattyi Bunker Hill Monumentille Charlestowniin. Ja sen jalkeen oli vasyneita jalkoja. Paljon.

Alkuviikko on mennyt lahinna pakatessa, pahvisia muuttolaatikoita ja teippia pahvisten muuttolaatikoiden ja teipin jalkeen. Koko ajan. (Ja liian pitkia paivia, mutta se tietaa myos lisaa rahaa...) Tai no, ei nyt ihan koko ajan. Maanantaina oli pitka paiva lasten kanssa, mutta onneksi olivat ensin koulussa ja sitten koulun jalkeen oli hieman quiet timea ja sen jalkeen siirryttiin suoraan autoon ja ajoin Middletoniin playdatelle saksalaisen A:n luokse. Taman luokse on taydellista menna playdatelle, silla ensinnakin me viihdymme yhdessa ja toisekseen A:lla on myos 5-vuotias tytto ja 3-vuotias poika. Ja ajomatkaa on vain 10 minuuttia. Voisiko taydellisempaa olla? Lapset ovat jo melkein parhaita kavereita toistensa kanssa ja meidan tarvitsee vain avata ovi, paastaa lapset sisaan, huolehtia valipala ja se, etta muistavat juoda vetta nain kuumalla ja kayda vessassa. And that's it. Lapset hoitaa loput. Ihanaa, hetken helpotus, josta ei tarvitse tuntea edes syyllisyytta kun lapsilla on hauskaa ja liikkuvat ja ovat sosiaalisia. Tytot otti kaikki prinsessakamppeet ja ilmoittivat, etta haluavat menna ylakertaan tekemaan "some secret girl stuff". Okay, tama kay. Pojilla oli siis koko iso leikkihuone kaytossa ja sielta kuului vain WRUUM WRUUM koko ajan! Me aupparit istuttiin keittiossa ja turistiin ja jumitettiin maanantain kunniaksi, kunnes muistettiin Wiin olemassaolo. Ja Mario Kart :D Loppuaika menikin sitten suunnilleen paikoillaan hyppiessa ja nauraessa ja liioitelluin liikkein ajellessa ympari kuviteltua maatilaa vihrealla krokotiililla. Ja oli hauskaa. Sitten kotiin leikkimaan omilla leluilla ja tietysti, pakkaamaan. Tiistain helpotus oli tunti puistossa koulun jalkeen ruotsalaisen T:n ja hanen hoidokkiensa kanssa. Tassakin tapauksessa lapset tulivat loistavasti toimeen ja juoksivat innoissan ympari puistoa. Auppareille jai tehtavaksi huolehtia vain ruuansulatukseen liittyvista tarpeista. Ja siita, etta lapset tosiaan olivat puistossa. Ja jalkeenpain jaatelolle lahella sijaitsevaan jaatelopaikkaan lasten riemuksi. Sitten kotiin quiet time ja mulle pakkaamista aika hiton myohaan. Keskiviikko oli sitten muuttopaiva. Eli lapset kouluun ja viela pakkaamaan hieman lisaa ja kirjoittelemaan laatikoihin ja liimaamaan tarroja laatikoihin ja muuttamaan siis. Sitten lapset koulusta ja jalleen puistoon, jotta muuttomiesten ei tarvitsisi kompastella pikkuisiin. Talla kertaa seka saksalainen A ja ruotsalainen T liittyivat seuraani Boxfordin puistossa, jossa olin ekaa kertaa, mutten tosiaankaan viimeista. Se puisto oli upea! Kaikki hokkelit oli teemallisia, oli maatila traktoreineen ja linna liukumakineen ja torneineen. Ihana. Ja se oli viela aidattu. Ah, mielenrauha. Auppareitten lasten yhteenlasketty lukumaara oli siis 7 eli juoksua oli paljon ja naurua ja tietty kahinoita ja itkua, mutta mun 5-vuotias tytsi ilmoitti mulle kun lahdettiin kolmen tunnin jalkeen, etta "I had so much fun!". Ja niin oli mullakin, turistessa ja katsellessa lapsia kahden muun aupparin kanssa, kun lahinna istuttiin valmiina poydan aaressa, etta jos lapsilla oli asiaa niin saivat tulla ilmoittamaan siihen sitten, kun meita tarvitsivat. Ja se olikin meidan tarkein tehtava, vaan olla siella lapsia varten. Ei ne meita muuhun tarvitse. Ja tietty valipala tuotiin ja istutettiin kaikki nattiin riviin ja tarjoiltiin brownieita ja crackerseja nalkaisille riehujille. Loppujen lopuksi kaikki lahtivat sielta hymyssa suin kotia kohti.

Mutta nyt on jo lounasaika (mahan siis laitan tan nettiin myohemmin, kun loydan paikan jossa netti toimii..), eli mun pitaa kehitella jotakin tuosta puolityhjasta jaakaapista, laittaa kahvi tippumaan ja nauttia tasta meidan pitkasta aamusta, kun ei tarvita muuta kuin yopuvut ja ranta. Ja aurinko. (Ja tanailtana THE KILLERS!)

7. syyskuuta
Viimeinen paiva A:n kanssa. Huoh.