"Eilen mietin sinua niin kuin mietin ennen"

Mina tahdon minun musiikin minun koneelle! iPod on ihan liian pieni esine, jotta sen loytaisi aina kun sita tarvitsee. Ja kun en voi muuttaa musiikkia ollenkaan tai muuten haviaa kaikki niin vahanko ketuttaa. Tama tarkoittaa vain sita, etta pitaa pyytaa pikkusiskoa laittamaan kaikki minun musiikki minulle. Hah.


No niin, myonnetaan, olen surkea paivittamaan, mutta (tama on niin kateva sana tama mutta) paivittamattomat viikot ovat olleet niin hurjia ja kiireisia ja uuvuttavia, etten yksinkertaisesti ole kyennyt mitaan tekemaan toiden ja muiden menojen jalkeen. Kuten vaikka miettimaan mita olen tehnyt. Juu, ei ollenkaan. Lisaksi olin netiton ainakin viikon. Huh, se oli karmeaa. No nytkin netti kylla temppuilee, vahintaan kolme kertaa paivassa pitaa ravata kellariin kaynnistamaan tuo reititin uudestaan, etta netti taas pelittaa. No, ehkapa portaissa ravaaminen saa joitakin naista aupparikiloista katoamaan. Kylla, aupparikilot ovat tosiasia, mulla niita on jo 5. Mutta (ah tama sana taas!) nyt kun ollaan Andoverissa ja taalla pysytaan tama minun vuoden mittainen pesti, niin voin hyvilla mielin etsia lahimman YMCA:n kuntosalin ja liittya sinne jaseneksi, etta paasee jotenkin liikkumaan. Host mumin pyoraakin aattelin kayttaa ajelulla, kunhan ensin naen sen sen polykerroksen alta. Tieda vaikkei ois ikina kaytetty..

Mutta niin, mita on siis tapahtunut? No ensinnakin on eletty matkalaukkuelamaa viikko taman muuton takia ja nyt tiistaina saatiin kamppeet sisalle taloon ja eilen jaatiin tanne kun saatiin jotain esille noista lukemattomista muuttolaatikoista. Puoltoista rekallista kampetta on talossa, ihan vaan tiedoksi. Ja ainakin kaks kolmasosaa niista on laatikoissa. Tai no nyt enaa ehka puolet kun sain leikkihuoneen purettua tanaan ja laitettua kellariin kasaan. Mihin ihmeeseen lapset oikeasti muka tarvitsee tuhatta erilaista lelua? Tosin taman perheen lasten lelut ei ole mitaan verrattuna toiseen host perheeseen, jonka tunnen, siella sita vasta leluja onkin! Niin etta olen ihan tyytyvainen siihen, etta nama "minun" lasten lelut mahtuu leikkihuoneeseen plus heidan omiin makuuhuoneisiinsa.


Valipaivien aikana yovyttiin siis rantatalolla Salisburyssa, joka oli ihana. Ite tosin yovyin perjantaista maanantaihin saksalaisen A:n perheen talossa, silla perhe oli yhdessa vapaa-ajan asunnoistaan pikkuruisella saarellaan ja A oli talossa ihan yksin viettamassa viimeista viikonloppuaan. Joten mina tarjouduin seuraksi halle, ja valtyin ite viettamasta yltioperheellista viikonloppua. Joka ei muuten ollu ekana toivomuslistalla hemmetin pitkien muuttopaivien jalkeen. (Jotka muuten jatkuu, huomenna on onneksi perjantai!)

Viime perjantaina paasin onneksi aikaisemmin toista jo, kun lasten isa haki lapset luokseen perjantai-lauantaiksi. Suuntasin siis ensiksi hakemaan jattimaisen jaamocchan ja sitten kiroilemaan perjantai iltapaivan liikenteeseen kohti Liberty Tree:ta. Siella nahtiin A:n kanssa ja paadyttiin mun lempparikauppaani (ainakin lahes) Nordstrom Rackiin (joka siis myy merkkituotteita ihan naurettavan halvalla, tosin kokoa ei tietenkaan koskaan loydy halutusta vaatekappaleesta..) jossa sanoin heihei mun rakkaalle mutta harvoin vierailevalle ystavalleni Benjamin Frankilinille kun ostin aivan ihanan mukafarkkupaitismekon. Joka on tata nykya ihan liian ryppyinen esiteltavaksi. Katotaan jos joskus saisin laitettua sen johonkin kuntoon. Eli en varmaan koskaan onnistu saamaan sita esille tanne blogiin. Ehka se johonkin kuvaan tulee. Mutta niin, missas olinkaan. Joo, sitten suunnattiin aikalailla suorinta reittia A:n luo ja kaytiin suihkussa yms valmistauduttiin illan keikalle, katsomaan The Killersin herroja. Suunnattiin Bostoniin viiden aupparin voimin, kaytiin ensin Quincy Marketilla syomassa kanateriyakit ja sitten palattiin TD Gardenin kulmille ja mutkitellen saavuttiin sinne jonnekin, josta paasi paikoille. Kolmen erilaisen paidan kokeilun jalkeen paadyin ostamaan Killersin ehka yksinkertaisimman ja silti upeimman kiertuepaidan ihan liian hintavana sellaisesta myyntikojusta. Sitten juoksujalkaa paikoille kun lampparibandi Wolfmother oli jo aloitellut ekan biisin voimin. Herroista huomasin sen etta heilla oli isot tukat. Muuten ihan menevaa rokkia, ei mitaan ihmeellista. Meidan paikat oli ihan katonrajassa, tosiaankin piippuhyllypaikat, mutta hyvin sielta naki ja kuuli. Eka kun sinne saapui niin hirvitti kun mun paikka oli portaikon paassa ja hetken aikaa paassa vilisi mielikuvat siita kuinka pyorisin alas niita portaita, kaiteen yli ja matkahtaisin mahalleni johonkin penkinnojaan. Hyrr. Mutta kun Killersin herrat saapui lavalle niin ei tietoakaan mistaan portaikkopainajaisista, se oli vaan musiikkia ja musiikkia ja musiikkia. Ja kaiken lisaksi aloittivat Mr. Brightsidella! Keikka oli mahtava, yksinkertaisesti aivan mahtava. Jokaisesta biisista osasin hoilata jotakin, sen todistaa A:n ottamat videot! Keikan jalkeen olikin sen verran uupunut auppariporukka etta suosiolla suunnattiin kotikonnuille ja peiton alle.


Lauantaina heratys suhkot aikaisin, kahvia ja pannukakkuja nassuun ja kuluttamaan palkkashekkia. Suunnaattin A:n toiveen mukaan toisen saksalaisen J:n kanssa Nortshorelle ja heti kun astuttiin Searsiin sisalle niin vastaan tuli alerekit. Ja pitihan sielta loytya jotain. No, kun kerran loytyi sellainen kiva musta liehuva mekko (eika oo ees niin kovin liehuva) niin samallahan sita vois katella jotain muutakin. Ja sitten se tuli vastaan. Tai siis ne. Minun Converset. Ne, jotka nain heti ekalla viikolla ja jotka halusin heti ostaa niin ostin ne nyt ja voi etta olen onnellinen niista, niin kovin kovin onnellinen niista olen! Matka lapi ostarin jatkui tuntien verroin, lapi GAPin, josta mukaan tarttui taydelliset farkut ja puuvillapaita ja $75 kuitti, ikkunaostoksille ja uuteen Hollisteriin, josta mieleen jai ihanakomea myyjapoika (tai no, mies..) jolla on maailman sopoin hymy, sen nain kun minulle ujosti sanoi hei kun mina lumilautalehtea tyytyvaisena siina selasin. Tai maailman toiseksi sopoin hymy. Mutta kuitenkin. Ostarilta jatkettiin hetkeksi rentoutumaan A:n luo uima-altaan hyiseen veteen ja siita hottubiin ja takaisin altaaseen ja hottubiin ja nain edes takaisin hihkuen, vahan niin kuin ois saunasta ravannu jarveen, mutta semmoinen lallympi versio :P Sitten kavi 7 aupparin ja 1 nannyn tie The Cheesecake Factoryyn, jossa ruokaa taivaallisempaa oli vain se juustokakku. Illallisen aiheena oli A:n jaahyvaiset, silla ihanainen A lahti takaisin Saksaan tiistaina, joten poyta itki ja soi suruunsa (mikas sen sopivampaa ravintolassa..) ja mietti hauskoja juttuja, tai ainakin kovasti yritti ja oli hiljaa ja nautti viimeisista rauhallisista hetkista yhdessa. Yritti painaa tuon illan kovin syvalle paahan ettei se sielta karkaisi ollenkaan. A:n kanssa paatettiin sitten ilta ehka maailman mahtavimmalla pelilla, Wiin Mario Kartilla! Myonnettakoon, etta oli eka kerta kun meinasin kaatua baarituolilla. (Jos joku ei usko etta minussa piilee myos semmoinen pieni pojankoltiaisluonne niin olisi uskonut kun kovin tosissani uskoin, etta minun hosumiseni ylos ja alas siina tuolilla auttaa sita autoa lentamaan korkeammalle!)

Sunnuntai oli sellainen laiskotuspaiva, joten mika sopisikaan paremmin paivaan kuin piknik Bostonissa. Siispa ekaksi jotain aamupalaksi, ettei ihan pyorry, reppuun salaatti, voileivat, karkkia hieman, vetta ja viltti ja menoksi. Matkalla piti tietenkin pysahtya One Squarella, josta loysin ehka maailman taydellisimman ruskean nahkalaukun. (Tietty hintaakin loytyy...) Joka on pakko saada, viela joku paiva ehka. Sielta Melroseen Oak Grovelle, junaan/metroon, mika ikina onkaan, ja pois Downtown Crossingilla. Jotain kofeiinipitoista kuppiin ja puistoon valtaamaan sopiva paikka. Oli ihana paiva, sellainen lammin syksyisen raikas (tai no, Suomessa tulkittaisi kai helteeksi..) ja aurinko paistoi natisti ja oli kiva vaan katella ihmisia ymparilla, pari heitteli jalkapalloa, semmoinen rokkariporukka jurotti piirissa ja poltti tupakkaa, rakastavaiset istui vastakkain ja suukotteli, pikkupoika jahtasi sudenkorentoa ja vanha pariskunta kaveli ohi mustissaan ja matkalainen nukkui keskella kaikkea halinaa. Kaiken kaikkiaan se oli hengahdystauko ihan kaikesta, rentoutuminen valloitti ja oli varsin rauhallinen olo pitkasta aikaa. Eihan sita kauaa jaksanut vaan suunnattiin sitten Bostonin Hard Rock Cafe katsastamaan, ihmettelemaan Kurt Cobainin kitaraa ja juttelemaan kontrastista Rock Shopin myyjan kanssa. Sitten pidemman laatuinen sunnuntaikavely North Endin lapi Charlestownin rajamaille, viimeiset kuvat A:sta ja Bostonista ja kotiin. Leffapitoinen ilta mässyineen ja paalle taas Wiita, kentat vikan kerran lapi ja jokseenkin tekemattoman paivan jalkeen vaivuttiin akkia uneen.

Maanantai se oli siivous- ja pakkauspaiva. Ja surullinen. Kun oli viimeinen paiva kun A:n naki. A:sta tuli ihan yhtakkia taalla tarkea, kun han oli ensimmainen, joka mulle taalla soitti mun ekana lauantaina ja kysyi Bostoniin ja mina olin etta mita hittoa, ihan vasyneena ja ymmyrkaisena kaikesta uudesta. Ja sitten sita kai tuli vietettya hetkia yhdessa, juteltua kaikenlaista, lapsoset leikki yhdessa paljon, helppo oli olla ja menna. Tyhmaa kun yhteista aikaa oli alle pari kuukautta. Mutta minkas elamalle teet, nautittava on niista hetkista jotka on suotu kunkin kanssa.

Tasta puheen ollen, vasyneena tuli ikava kaikkia. Ja jostain kumman syysta myos maailman epaprinssisinta prinssia. Mika hitto siina nyt taas on. Ja kun valilla ei oo. Niin kuitenkin, tuli mietittya kaikkia. Sita, jonka kanssa kaikki on niin yllattavaa ettei se yllata. Sita, joka mulle kirjoitti kirjeita muka-liian-isolla kasialalla, jota ma ikavoin. Sita, joka tykkas meidan pikkuterassista yhta paljon kuin mina. Sita, jonka kanssa kaiken voi parantaa useamman tunnin mittaisella teetauolla kayden lapi asiat Project Runwaysta polkupyorakyparaan. Sita, jonka seurassa uskalsin kai olla ihan eka oma itteni, tuleva tatskamummoseurani. Sita, joka on niin puhdas luonnonlapsi etta mun kay kateeksi. Noin niin kuin ymparipyoreasti kaikkia. Etta miten olikaan ennen, ja miten on nyt. Hassua tama ajankulu.