"In the dark, for a while now"

4. syyskuuta
Hyvaa huomenta taalta Atlantin rannalta. Anteeksi, etten ole paivitellyt, mutta talla hetkella on meneillaan tama perheen muutto, joten se tietaa mulle ihan hulluja paivia ja laatikoita ja hyvana puolena kerrottakoon, etta naa valipaivat talojen valissa yovytaan host mumin ystavan rantatalossa Salisburyssa. Ja taa on oikea rantatalo, isosta ikkunasta nakyy kuinka aallot lyo rantaan ja perinteikkaasti USAn lippu liehuu tuossa ulkopuolella ja aurinko paistaa ja joku tuolla viela ulkoiluttaa purjevenettaan. Tana aamuna lasten kanssa mentiin aamupalan jalkeen juoksentelemaan tuohon rannalle ja sanomaan hyvaa huomenta aalloille. Ja aupparin kameraan kertyi sellaiset sata kuvaa aalloista. Koska valo oli yksinkertaisesti niin kaunis. Ja se hohti tavallaan aallon harjan lapi juuri ennen kuin harja iskeytyi takaisin veteen. Joten pakko oli vangita se.

No niin, mitas onkaan tapahtunut. Asiat tulee nyt siina jarjestyksess kuin ne muistan. Ensinnakin sunnuntai oli ihan mahtava! Siis 29. paiva. Sunnuntai oli ensinnakin sellainen, etta lapset lahtivat isalleen, joten mulla oli taattu vapaapaiva. Sunnuntain ratoksi paatettiin auppariporukalla kayda pienella kavelylla, eli mentiin Bostoniin seuraamaan punaista viivaa, joka myos Freedom Trailina tunnetaan. Massachusettshan on osa New Englandia, eli aluetta, jonne puritaanit rantautuivat ensimmaisena matkatessaan Mayflowerilla Iso-Britanniasta Amerikan rannikolle. Ja Boston on yksi USAn vanhimmista kaupungeista ja taynna historiaa, ainakin sen verran, etta Freedom Traililla vietti helposti nelja tuntia. En nyt tieda kuinka paljon tama ihmisia kiinnostaa, mutta minua oikeasti kiinnosti Freedom Trail, en tehny sita vain sen takia etta se nyt on hieno juttu tehda, etta sen voi sitten sanoa tehneensa. No mita siella nakyi? Muun muassa se parveke, jolta USAn itsenaisyysjulistus muinoin luettiin. Ei ehka kuulosta kovin "vaikuttavalta", mutta kun ajattelee, etta satoja vuosia sitten tan maan ITSENAISYYSJULISTUS luettiin tuossa noin, tuolta parvekkeelta, niin pakko siina vahan on vakuuttua. Ja oli muuten hieno parveke. Sitten oli paljon historiallisten ihmisten hautoja tietty, Samuel Adams ja Benjamin Franklin muun muassa. (Ettikaa wikipediasta ;D) Kaveltiin myos muun muassa italialais- ja irlantilaiskortteleiden lapi ja visiteerattiin muutamassa kirkossa. Ja nahtiin ihka oikea rotta. Etta nain. Freedom Trail alkoi Downtown Crossing tienoilta ja paattyi Bunker Hill Monumentille Charlestowniin. Ja sen jalkeen oli vasyneita jalkoja. Paljon.

Alkuviikko on mennyt lahinna pakatessa, pahvisia muuttolaatikoita ja teippia pahvisten muuttolaatikoiden ja teipin jalkeen. Koko ajan. (Ja liian pitkia paivia, mutta se tietaa myos lisaa rahaa...) Tai no, ei nyt ihan koko ajan. Maanantaina oli pitka paiva lasten kanssa, mutta onneksi olivat ensin koulussa ja sitten koulun jalkeen oli hieman quiet timea ja sen jalkeen siirryttiin suoraan autoon ja ajoin Middletoniin playdatelle saksalaisen A:n luokse. Taman luokse on taydellista menna playdatelle, silla ensinnakin me viihdymme yhdessa ja toisekseen A:lla on myos 5-vuotias tytto ja 3-vuotias poika. Ja ajomatkaa on vain 10 minuuttia. Voisiko taydellisempaa olla? Lapset ovat jo melkein parhaita kavereita toistensa kanssa ja meidan tarvitsee vain avata ovi, paastaa lapset sisaan, huolehtia valipala ja se, etta muistavat juoda vetta nain kuumalla ja kayda vessassa. And that's it. Lapset hoitaa loput. Ihanaa, hetken helpotus, josta ei tarvitse tuntea edes syyllisyytta kun lapsilla on hauskaa ja liikkuvat ja ovat sosiaalisia. Tytot otti kaikki prinsessakamppeet ja ilmoittivat, etta haluavat menna ylakertaan tekemaan "some secret girl stuff". Okay, tama kay. Pojilla oli siis koko iso leikkihuone kaytossa ja sielta kuului vain WRUUM WRUUM koko ajan! Me aupparit istuttiin keittiossa ja turistiin ja jumitettiin maanantain kunniaksi, kunnes muistettiin Wiin olemassaolo. Ja Mario Kart :D Loppuaika menikin sitten suunnilleen paikoillaan hyppiessa ja nauraessa ja liioitelluin liikkein ajellessa ympari kuviteltua maatilaa vihrealla krokotiililla. Ja oli hauskaa. Sitten kotiin leikkimaan omilla leluilla ja tietysti, pakkaamaan. Tiistain helpotus oli tunti puistossa koulun jalkeen ruotsalaisen T:n ja hanen hoidokkiensa kanssa. Tassakin tapauksessa lapset tulivat loistavasti toimeen ja juoksivat innoissan ympari puistoa. Auppareille jai tehtavaksi huolehtia vain ruuansulatukseen liittyvista tarpeista. Ja siita, etta lapset tosiaan olivat puistossa. Ja jalkeenpain jaatelolle lahella sijaitsevaan jaatelopaikkaan lasten riemuksi. Sitten kotiin quiet time ja mulle pakkaamista aika hiton myohaan. Keskiviikko oli sitten muuttopaiva. Eli lapset kouluun ja viela pakkaamaan hieman lisaa ja kirjoittelemaan laatikoihin ja liimaamaan tarroja laatikoihin ja muuttamaan siis. Sitten lapset koulusta ja jalleen puistoon, jotta muuttomiesten ei tarvitsisi kompastella pikkuisiin. Talla kertaa seka saksalainen A ja ruotsalainen T liittyivat seuraani Boxfordin puistossa, jossa olin ekaa kertaa, mutten tosiaankaan viimeista. Se puisto oli upea! Kaikki hokkelit oli teemallisia, oli maatila traktoreineen ja linna liukumakineen ja torneineen. Ihana. Ja se oli viela aidattu. Ah, mielenrauha. Auppareitten lasten yhteenlasketty lukumaara oli siis 7 eli juoksua oli paljon ja naurua ja tietty kahinoita ja itkua, mutta mun 5-vuotias tytsi ilmoitti mulle kun lahdettiin kolmen tunnin jalkeen, etta "I had so much fun!". Ja niin oli mullakin, turistessa ja katsellessa lapsia kahden muun aupparin kanssa, kun lahinna istuttiin valmiina poydan aaressa, etta jos lapsilla oli asiaa niin saivat tulla ilmoittamaan siihen sitten, kun meita tarvitsivat. Ja se olikin meidan tarkein tehtava, vaan olla siella lapsia varten. Ei ne meita muuhun tarvitse. Ja tietty valipala tuotiin ja istutettiin kaikki nattiin riviin ja tarjoiltiin brownieita ja crackerseja nalkaisille riehujille. Loppujen lopuksi kaikki lahtivat sielta hymyssa suin kotia kohti.

Mutta nyt on jo lounasaika (mahan siis laitan tan nettiin myohemmin, kun loydan paikan jossa netti toimii..), eli mun pitaa kehitella jotakin tuosta puolityhjasta jaakaapista, laittaa kahvi tippumaan ja nauttia tasta meidan pitkasta aamusta, kun ei tarvita muuta kuin yopuvut ja ranta. Ja aurinko. (Ja tanailtana THE KILLERS!)

7. syyskuuta
Viimeinen paiva A:n kanssa. Huoh.