"One cup of coffee then I'll go"

Huolestuneelle Ässälle ihan ensiksi tiedoksi, että edelleen on vasta aamun ensimmäinen kuppi kahvia menossa ja siihen se taitaapi jäädäkin, kun en keittäny enempää kuin semmoisen yhden kupin itselleni ja kaksi hostmumille! Eli en oo ihan kahvikoukussa. Ihan. Mutta Starbucksin tea lattet on vaan niin hyviä :P

Niin, mitäköhän mulla oli. Sellanen, että tuon otsikon kanssa painin, sillä K:lta kun sain Gleen biisejä koneelle niin oon nytten ns. aivopessyt lapsetki tykkäämään niistä ja autolla ajellessani ihan innoissani kuunnellu! (Lapset oli helppo tapaus, kerran biisit kuunneltiin ja heti tykkäsivät!) Niin sieltä löytyi semmoinen oikein mukava laulu, joka puhuu aikalailla minun vuoden tavoitteesta. Sen nimi on Defying Gravity, jonka Rachel ja Kurt laulavat. En minä tiiä, jotenkin ilmiselvää, mutta ilmiselvissä ja yksinkertaisissa asioissahan se totuus useimmiten on.



Voisin sanoa, että ennen kuin tulin tänne, niin minun oli aika hankalaa olla oma itseni erinäisten sattumuksien summana, mutta täällä ollessani, kun on tosiaan saanut aloittaa tavallaan uuden elämän, niin on helpottavaa kun menneisyyden tapahtumat eivät täällä enää kahlitse, vaan olen justiinsa niin kuin tykkään ja muut ajattelee että sehän olen vain minä, koska he eivät muuta tiedä. Kuuntelen justiinsa sellaista musiikkia kuin haluan, teen mitä haluan milloin haluan ja olen yhteydessä niihin ihmisiin keiden kanssa haluan olla yhteydessä. Kaiken lisäksi kun niin, olen siirtynyt uudempaan paikkaan niin ei paikatkaan muistuta vanhoista asioista, niin hyvistä kuin pahoista. Ja minen halua sanoa tätä sillä, että olisin halunnut pois. Tavallaan tosin halusin. Mutten pois kaikesta kumminkaan. Koska Suomessa kaikki oli hyvin. Ihan mukavasti. Kuitenkin jotakin puuttui, ja oon tajunnu, että se puuttui multa, se puhti olla minä ja tehdä jotakin asioiden eteen, jotta hymyilisin kerran päivässä, jotta uskaltaisin seikkailla. Oli jotenkin helppo vain tarttua puhelimeen ja murista ja möristä ja märistä että asiat ei oo niin kuin haluan. Vaan herranen aika, eihän ne itsestään tapahdu! Tokihan sitä saa aatella, ettei oo tarpeeksi hyvä yms, muttei se oo syy, se on vaan tapa saada mielelle jonkinmoinen asianhaara, jonka piikkiin voi sitten laittaa sen, ettei ne asiat oo niin kuin haluaa. Siellä se sitten kihertää jos sille ei tee mitään.

Täällä on vähän hankalampi tarttua puhelimeen, tavallaan, hirmuisesti ei illalla soitella Suomeen rakkaimmille, että byääh ei oo hyvä olla. Eikä sitten halua mennä nukkumaankaan surullisena. Niin sitten sitä käy asiat läpi, paperilla tai päässä ja oppii pärjäämään ite. Tämä ei tarkoita, ettei tarvitsisi muita ihmisiä, mutta se tarkoittaa, että osaa olla ittensäkin kanssa. Sitten sitä osaa oikeasti olla muidenkin kanssa ihan ittenään, mikä mulle on ollu tosissaan vaikeaa, enkä oikein vieläkään osaa olla kaikkien kanssa oma itteni, vaikka ois tunnettu kuinka monta vuotta. Muttei sillä ole niin väliä, opetteluahan tämä on ja ittensä kanssa vähintään koko elämä.

Mutta itestä puheen ollen, vihdoin ja viimein kun vein ne YMCAn paperit keskiviikkona, niin nyt sain sitten hirmuisen kuntosalikuumeen. Tähän auttaa toki myös se, että vaikka oonkin liikkunu täällä ollessani ennenkin, mutta oon aika mursu silti, niin varsinkin kun ihanissa uusissa laitteissa näkee sen, että kuinkas monta kaloria sitä onkaan tullut poltettua tämän aikana jo, niin se motivoi ja eilenkin vietin öö pari tuntia salilla (ja nyt tajusin kattoa aikataulua, voi hitto, missasin pilateksen tältä päivältä kun luulin että se oli eilen, yyyyyyyh, no mutta onneks se on huomennakin, ei auta kuin herätä aikaiseen sitten) ja nyt särkee lihaksia jonkun verran, muttei paljoa. Luultavasti tähän innostukseen vaikuttaa myös se, että kesäkin on edessä ja vaatteet vähenee :D Mutta ei, mulle on tärkeää tuntea oloni hyväksi vaatteissani ja tällä hetkellä ei tosiaankaan ole niin. Joten asialle täytyy tehdä jotakin, että näin olisi. Eikös? Joten aina kun ootte muhun yhteydessä niin saa kysyä että mitenkäs se salilla käynti, täh? Ja oon ihan innoissani aloittamassa pilatesta siellä, kokeilemaan, koska oon ollu kiinnostunu siitä, muttei Sonkkis oo paljoa mahdollisuuksia sen kokeilemiseen tarjonnu. Ja tuossa lähellä ois tarjolla kuulemma hathajoogaakin, sitäkin olen innoissani menossa kokeilemaan, että miten se on erilaista! (Niin mistä minä revin tämän kaiken ajan, kertoisko joku minulle
?)

Tämmöisestä selkeytymisestä on ´syyttäminen´ Jenkkilää aika vahvasti, kun täällä näkee miten epäterveellisesti ihmiset elää välistä ja niin, sehän mulla on, että sitten kun joku lakkaa potkimasta eteenpäin ja mä huomaan polkevani paikallaan, niin sitten menee hetki ennen kuin tajuan että hitto, tässähän pitäis liikkuakin johonkin, mielellään eteenpäin. Niin täällä kun ei kukaan hirmuisesti potki siihen terveyteen ja tämmöiseen, lähinnä tarjotaan vaan kaikkea kivaa, nopeaa ja rasvaista niin sitten sitä vastaan näköjään alkaa ns. taistella ja salille käy tie ja omenat houkuttelee enemmän kuin omenakaneli Nutri-Grainit. Joten täytyy sanoa, että kiitos USA. Kiitos että näytit mulle tämän, niin oon edes pikkasen fiksumpi jatkossa.

Tosiaan, tämä pohtiminen nyt on enemmän tälläistä kehokuvaan keskittyvää kai, mutta kun alkaa mieli olla pikkuhiljaa tasapainossa (uskaltaakin nyt heittää sieltä jotain tähän päälle..! No ei, jos on joku niin kertoa saapi, eli pittääpi!) niin voi keskittyä sitten tähän mitä edessään näkee kun peiliin kahtoo. Koska se on minun mielestä semmoinen perusta kumminkin. Vaan miksi piti talo rakentaa ensin ja sitten perusta? Se nyt ei ole kovin fiksua. Vaan enhän ole Sherlock Holmes.

Oh, kahvi on jo kylmää. Pitää viedä se mikroon, vaikka siitä tuleekin semmoista vähän ällöä. Lisää maitoa siihen sitten. Niin että kahviin päätetään, kivaa perjantaita, mitä on viikonloppuna luvassa?