"I find it hard to take"

Tulossa hyvinkin minunoloistani tekstiä, joka on pakko purkaa jonnekin, elikkäs tänne, koska olen vain upset.

Menin tänään Lawrenceen Kristillisille elokuvafestivaaleille seuranani S, B, C ja R. Käytiin katsomassa Johnny-niminen elokuva, joka kertoi pojasta, joka olli kuolemassa leukemiaan, mutta uskoi kovasti olevansa erityisellä tehtävällä Jumalan toimesta. Ja näinhän kävi, Johnny auttoi lääkärinsä perheen takaisin ehjäksi ja rakastavaksi. Elokuva oli kaunis ja surullinen, sillä Johnny, no siis, orpopoika, jolla leukemia, rakastaa kuitenkin jokaista päivää, mutta sitten, äh, siihen lisättynä äidin tuska, tyttären rakkaudennälkä ja isän avuttomuus, se kaikki oli vain niin raastaavaa ja mminä itkin ainakin puolet leffasta.

MUTTA SITTEN. En tiedä, kuka tämä mies oikein oli, mutta hän tuli kumminkin siihen valkokankaan ääreen elokuvan loputtua, ja alkoi puhumaan uskosta, tarkemmin kristinuskosta, koska no, olihan kyseessä Kristilliset elokuvafestivaalit, niin ymmärsin toki pointin, ja olin että ok, no eihän tässä, kuuntelen kohteliaasti, voi kuitenkin muille olla hyvinkin tärkeä tapahtuma. Mies puhui lähimmäisenrakkaudesta, siitä kuinka Jumala rakastaa kaikkia ja kuinka Hän näyttää meille tien. Ok edelleen, oonhan ollu seurakunnan toiminnassa mukana usean vuoden ja pidän hommasta, uskon Jumalaan ja näin pois päin. SITTEN tämä mies alkaa selostamaan Helvetistä ja Saatanasta ja Pirusta, ja sanoo näin kutsuen rukoukseen: "Come on you guys back there, don´t let the DEVIL take over your soul, come and join us for praying forgiveness from Jesus Christ!" TASAN NOILLA SANOILLA. Siinä vaiheessa minulla napsahti. Juttu jatkuu, mies kertoo, että Jeesus täytyy päästää sisälle, täytyy antaa Jeesuksen ottaa sun elämäsi haltuun, tee näin, niin pääset Taivaaseen. Ja että, jos et näin tee niin lähetä kortti Helvetistä. Noin niin kuin suunnilleen sanottuna. Minä istuin siinä hetken, mielessäni kovin epäkristillisiä ajatuksia ja sitten siinä isossa elokuvasalissa huusin, että saanko minä kysyä sinulta jotakin. Vastaukseksi saan: "We´ll answer the questions after the SHOW". No minä ilmoitan siinä vaiheessa kavereille, että justiinsa, minä en kestä yhtään enempää ja lähden kävelemään, minä en ole osa mitään SHOW:ta.

Suunnattiin sitten restroomiin, jossa multa tulee sitten nainen kysymään, että mikä mun kysymykseni on, ja keskustellaan uskonnosta hetki, ja hän on oikein mukava ja on tavallaan samaa mieltä kanssani. Sitten tulee toinen nainen, ja hän on pelottavasti niin, että voi tyttökulta, sinä oot nyt kyllä ymmärtänyt tämän ihan väärin. Ja sitä en enää kuunnellut.

Tahdotte tietää, mitä olisin kysynyt. Tahdon sen kertoakin. Olisin kysynyt tältä mieheltä, että "If God loves us ALL, why would he sent someone to Hell?". Tämä toinen minulle vastasi, että kuules tyttöseni, jos et usko niin et myöskään pääse Taivaaseen. No voi... Tämä nainen oli tavallaan miehen kanssa samassa veneessä, sen huomasi, sillä mies saarnasi kovasti, kuinka "muissa uskonnoissa" täytyy noudattaa niitä ja näitä sääntöjä ja tehdä sitä ja tätä, mutta MEIDÄN kanssa ei sinun tarvitse tehdä yhtään mitään, koska Jumala rakastaa kaikkia. Uhhmm, dude I´m sorry, but you got something wrong there, you said that I need to AGREE with you to get to Heaven. Well, I don´t. Siis minun mielestä tässä on vaan ristiriita. Minun elämäni ehdottomasti tärkein lause on olllut, juuri se, että JUMALA RAKASTAA KAIKKIA. Ihan sama kuka olet ja mitä teet ja minne meet. Mutta hitto vie, jos alat sanomaan ensin että Jumala rakastaa kaikkia, ja sitten lisäät, että ai niin, tässä on se pikkuprintti, että jos uskot niin silloin.

EI.

Ei vaan mene minun järkeen. Minun mielestäni, tämä on puhtaasti oma mielipiteeni sitten, ei seurakuntani, ei kenenkään muun kuin minun, kun tämän tähän kirjoitan, mutta siis se, että jos sanotaan, ja sanon, että Jumala rakastaa KAIKKIA. Niin that´s it for me. KAIKKIA. Ihan kaikkia. Se ja sama uskotko vai et. Tämä on minun uskoni. Koska miten minun tulisi ajatella Taivaasta, jos siellä ei otettaisi vastaan KAIKKIA?! Kyllä, tiedän, että kymmenessä käskyssä ovat 3 ensimmäistä Jumalaan liittyviä, nimenomaan uskoon, mutta entä jos minulla on ystäviä, jotka eivät usko korkeampaan voimaan, eivät usko Jumalaan, enkö minä nää heitä Taivassa? Tämä kaikki on vain niin. ÄÄH. Eikö se vie koko pohjan siltä, kun vaaditaan tämmöisiä, että Jumala on rakastava ja anteeksiantava, Hänen armostaan on kaikki. Minua ahdistaa. Ihan oikeasti, minua ahdistaa tuommoinen ajatus, että sinun pitäisi tehdä jotakin ansaitaksesi Jumalan rakkaus. Minusta tuntuu että pää räjähtää sellaisesta. Ihan oikeasti räjähtää. (Ja minulla on migreeni, tiedän miltä tuntuu kun pää tuntuu räjähtävän, ja tämä räjähtämisen tunne on suunnattomasti suurempi.)Minä en yhtään ihmettele, kuinka uskonsodat saivat alkunsa, ristiretket, ne kaikki. Minä näin lukiossa uskonnontunnilla videon siitä, kuinka Yhdysvalloissa on oltu turhankin intensiivisiä uskon suhteen, että siinä on menty yli. Aattelin, että noh, tuskinpa se on jokapäiväistä. Voi kuulkaa, ei ole liioiteltuja ne jutut. Ei niin ollenkaan. Ja kun koko juttu, se tapa millä uskonnosta puhuttiin, vaikutti hemmetin MAINOKSELTA. Tyyliin: "Jos otat tämän pillerin, osta osta, sun elämäsi muuttuu paremmaksi". Se oli show´ta. It´s not what I am, what I believe, THIS is not what I signed up for. Mihin maailma menee tämmöisen kanssa? Voi apua.

Minä uskon siihen, että Jumala rakastaa kaikkia, ja että meille kaikille on syntimme anteeksi annettu. Minä uskon siihen, että jokainen maailmanuskonto on vaan erilainen tapa uskoa korkeampaan voimaan, minulle se korkeampi voima on Jumala. Luottamus. Rakkaus.

Tämä ei ole käännytystä. Tämä on moderni rukous. It´s your choice to join me. Minä tarvitsen jonkun minua nyt kantamaan.