"I want to be a part of it"

Blogspot on niin ihana kun se kaantaa automaattisesti naa kuvat, kun taa talon kone ei suostu niita kaantamaan! Tassa teille siis New York, melkein onnistunein kuvin, enjoy it! (Atleast I did enjoy it ^^)

New York, New York!


Kiitos kyllä minullekin..!

Central Parkin kulmilla

Wanna go there!

I <3 NY

Wanna see it!

Guesses? :D

...

To my lovely Rosa :)

WTC:n terrori-iskun muistoseinä

Heh :D

Wall Street

Brooklyn Bridge

Kyllä, se on helikopteri, muttei vain helikopteri, sillä se on NYPD helikopteri!

Vapaudenpatsas

Manhattanin siluetti

Ground Zero

Laituri, jolle Titanicin piti palata

Empire State Building

Lights of New York

"I'm hanging out in the sun"

Jepjep, taalla ollaan, "kotona" :) Ja tanaan on pieni hengahdystauko, joten kirjoitellaanhan naista paivista Amerikan mantereella.

Long Islandilla, Oakdalessa, St. John's Universityn campuksella meni siis alkuviikko, opiskellen. Ja minulla oli oikein kivaa siella, olenkohan jotenkin sekaisin, no, en usko :D Taytyy nyt alkuun mainita, etta olihan siella pari miinuspuoltakin, vessat/suihkut oli sellaisia, etta mieluummin valtti menemasta sinne. Eihan siina muuta, mutta kaipaisivat kylla remonttia. (Ainakin La Sallen pesutilat, muista en mene sanomaan...) Ja saippuakin haisi hirvittavalle! Yak. Siinapa se suurin. Perustana oli paivalle, etta seitteman aikaan alkoi aamupala, minun kohdalla bageleita ja kahvia, nam! Ja oikein hyvaa appelsiinimehua, mutta fruit loopseja, eli ehka maailman varikkaimpia muroja en uskaltanut maistaa :D mutta yksi auppari kommentoi tarpeeksi: "These do taste...colorful" Joten tyydyin oikein natisti bageleihini. Sitten vartin yli kahdeksan luokkaan, kymmenelta puolen tunnin break, sitten takaisin tunnille ja kahdeltatoista lounas. Minun luokassani oli siis noin 25 oppilasta jotka suuntasivat Massachusettsiin ja opettajana toimi ihanainen N joka opetti meita kuin pikkuisia esikoululaisia, minusta se tosin oli vain huvittavaa! Ja kaiken lisaksi puhui sellaista englantia, jota jokainen (ainakin melkein) ymmartaisi ja opetti asiat niin ihanan yksinkertaisina! Tunnit olivat toki aika pitkia ja varsinkin ennen lounasta ja iltapaivatunteina alkoi vakistekin vasyttaa hieman. Mutta muuten kylla pidin koulusta oikein paljon. Lounastauko oli siis tunnin, sitten kolmeen asti luokassa, puolen tunnin break, takaisin luokkaan ja kuudelta paivallinen. Noista ruuista, no, nehan oli sellaista laitosruokaa, mutta kylla niista sen tarvittavan energian sai, eika mikaan oikeastaan ollut sellaista, ettei sita soisi.

Illalla oli sitten enemman vapaa-aikaa, seka yksi workshop. Tai no, ekana iltana oli International sing-along, joka oli oikein kansainvalinen! Tai no, puoliksi saksalainen, sanottaisko, kun saksalaisia oli hurjat 88 ja yhteensa auppareita 171. Vaikka saksalaiset jaettiinkin kolmeen ryhmaan, niin silti, suomalaisia kun oli lavalla kolme kappaletta laulamassa silla kummalla kielella Janis istui maassa niin tuntui aikalailla erilaiselta se verrattuna saksalaisten esityksiin :D Ruotsalaiset kuitenki hurras meille! Ja toisena iltana oli Personal Safety Workshop, eli toisinsanoen hassunhauska poliisiseta kertoili kaikkea virallista maastaan! Ja hauskaa oli kylla, elikkas turvallisuus ja lait ei ole tylsa juttu! Taa poliisiseta oikeasti osasi naurattaa sita valtavaa tyttolaumaa. Tai no, olihan poikia hurjat 8 kappaletta. Taman kuullessaan officer sanoi: "All my life I've wanted to be someone important. I wanted to be an astronaut, or the president. But now I know what I want to be. Do you know what?" Aupparikuoro vastaa: "A police!" Ja tahan poliisiseta: "Oh no, I want to be one of those guys here!" Okei, en osaa kertoo sita yhtaan hyvin, mutta jos olisitte kuulleet poliisisetaa, niin olisitte nauraneet! Ja poliisisetalla oli oikein moottoripyora, ehka harrikka, en tiia, mutta kivaa oli se!

Torstaina oli sitten muutama oppitunti aamusta, kaikkea kivaa, todistukset ja NYC! Ohhoh, voi herranen aika, NYC oli mahtava :) Vaikkakin satoi ja tuuli, mutta hei, ei tassa sokerista olla. NYC tulee tanne viela kuvakertomuksena, joten saastan sen selostuksen sinne.

Perjantai kului siis matkustaessa Long Islandilta Topsfieldiin. Koululla sanoin heihei suomen puhumiselle ja kavereille, paitsi niille, jotka tuli samaan bussiin minun kanssa. Bussimatka meni torkkuen, jutellen historiasta ja kielista, opin lausumaan saksaa, uskotteko? Ja tietty politiikasta, varsin intellektuellia. Bussi teki kaks pysahdysta. Eka oli White Plainsissa, jossa lahes puolet bussilaisista poistu, toinen puoli katto naama kiinni ikkunassa kun toiset tapas host familynsa. Ja jo siina vaiheessa oli perhosia aika runsaasti vatsassa! Entas sitten kun Newton alkoi lahestya? Voi apua sita jannitysta, kun tahyiltiin perheita ja sitten kun tunnistin oman isantaperheeni, niin huojennus valtasi, kun sain tytolta piirrustuksen ja USA:n lipun, ihanaa, nyt sita oli sitten perheen luona. Tai no, viela oli edessa matka Topsfieldiin. Ja liikenne oli hirvea! Matka kesti yli puolet pitempaan traffic jamin takia, mutta no, perille paastiin. Illasta syotiin viela kotona ja kaytiin jatskilla aivan ihanassa jatskipaikassa. Huge kiddie size, wonderful Peppermint Stick flavour! Jatskini oli vahan niin kuin polka Suomessa, mutta paljon parempi. Sitten lapset ja aikuiset nukkumaan, uupuneina koko hurjasta paivasta! Tanaan oon lahinna hengaillu, ollu hetken lasten kanssa, opetellu hieman ajamaan, ottanu aurinkoa, lukenu lehtia, uinu uima-altaassa ja tammoista. Aiemmin meinasin purkaa laukutkin, mutta noo, en saanu aikaiseksi.. Nyt pitaisi tehda siis se! Ja miksi on ollu nain vapaa paiva? No siksi, etta host mum on etsimassa taloja (muutetaan tassa lahiaikoina!) ja lapset on isansa luona. Etta on vaan talo ja mina. Ja kissa. Ja laukut purettavana!

"I want to wake up, in a city that never sleeps"

Taalla sita ollaan St. John's Universityn tietokoneluokassa. Ja on aarimmaisen vaikea kirjoittaa, kun ei ole skandinaavisia kirjaimia, mutta no, sehan tekee teille vain asian hieman vaikeammin ymmarrettavaksi. Mutta hetki matkastani, ennen kuin pitaa syoksya suihkuun ja nukkumaan.

Matkani alkoi siis kello 21.30 kun bussi lahti Iisalmesta. Tiedossa olisi 7 ja puoli tuntia istumista ja odottamista, etta paasisi edes Helsinki-Vantaalle asti. Alusta soiteltiin puolin ja toisin muutaman ystavan kanssa, nyt kun tosiaan lahdin tanne Jenkkeihin ja koko kotivaki jai sitten Suomeen. Siina meni oikeastaan se eka 1,5 tuntia. Sitten kuulin viisaita entisen aupparin neuvoja, kun R tuli moikkaamaan minua Kuopion bussiasemalle. Siita sitten alkoi uuvutustaistelu penkin ja minun valilla, ja myonnettakoon etta havisin aika akisti ja aloin nukkumaan tyytyvaisena. Niin pitiko niita jotain etatehtavia tehda, juuu.... Mikas siina, matka meni aikalailla akkia, Juvan ABC:lla soin tuota noin jotain yo- ja aamupalan valilta. Kattelin kun Ilosaaresta tulleet ihmiset oli yha kannissa tai ihan liian vasyneita. Sittenpa tapasin bussissa aussimiehen, joka tyoskentelee Iso-Britanniassa, mutta jolla on perhe Suomessa. Complicated! Mutta no, oli mukava jutella auppareista ja Iso-Britannian plussista ja miinuksista. Lisaksi todistin miehelle, etta Bournemouthissa on kulttuuria! Sitten kai nukahdin ja herasin hieman ennen Helsinki-Vantaata. Kaikki laukut vaan joten kuten kasiin ja etsimaan check-in. Check-in loytyi ja niin loytyi kanssamatkustaja J:kin, jonka kanssa kaytiin ensin vaihtamassa minulle niita hassuja seteleita, joita dollareiksi kutsutaan ja sitten mentiin vartomaan Muumi-kaupan aukeamista. Mina kun niin ylpeana Muumeista ostin varsin muumipitoiset tuliaiset: Muumipeikon ja Niiskuneidin (pikkuruisina pehmoleluina), Muumi-kirjan englanniksi, Tove Janssonin Talvikirjan englanniksi host aidille, Muumi-muistipelin tytolle ja Muumi-kuutiopalapelin pikkuiselle herralle. Etta Muumia!

Sitten lennot. Voi elama, en ole elaissani istunut niin paljon yhden paivan aikana. Ensin Frankfurtiin oli ihan ok, 2 ja puol tuntia ei paha, mutta panikoitiin J:n kanssa koko ajan sita, etta miten keretaan portilta toiselle, kun kaikki oli suorastaan pelotellut meidat piloille siita, etta 2 tuntia ei ole tarpeeksi vaihtoaikaa Frankfurtiin. Ja sitten siina kavi niin, etta loydettiin perille 20 minuutissa. Ehheh. Ja aikaa tuhlaten kavi tie taas. Sitten New Yorkin lento. Astuimme sisaan suureen Boeing-koneeseen (se oli oikeasti valtava!!) ja istuimme ja istuimme ja istuimme. Ja istuimme. Soimme. Nukuimme. Ja istuimme. Ja olimme NEW YORKISSA! Hurjaa! Taalla on aivan ihana ilma, New York on ihana, tai ainakin tama yliopisto, New Yorkissa oikeastaan en ole kaynytkaan. Taalla koulua tama viikko, torstaina erittain luultavasti NYC:in kierrokselle ja perjantaina kohti Bostonia! Jei! Eli hengissa ollaan :) Nyt kuitenkin nukkumaan ihan oikeaan sankyyn, ihanaa. Good night, sleep tight!

"I feel like walking the world"

Ja kohtahan minä niin teenkin, tämän vuorokauden puolella lähden Savosta kohti Helsinki-Vantaata yöbussilla ja huomenna lähtee lentoni kello 7:05 Frankfurtin kautta New Yorkiin. Enkä ole edes vielä pyykännyt kaikkia vaatteita saati sitten pakannut tosissaan ja punninnut ja miksi ihmeessä jätän kaiken aina viime tippaan...? Öö en tiedä. Oon kyllä paljon tehokkaampi paniikissa.

Syy siihen, etten ole postausta tehnyt tätä aiemmin, on, että olin tiistaista perjantaihin Metsäkartanolla Rautavaaralla varhaisnuorten telttaleirillä, eikä siellä paljoakaan nettiä näkynyt, joten se selittää sen. Toinen juttu on, että nyt perjantain ja lauantain on pitänyt tosissaan toimittaa asioita ja nähdä ystäviä "viimeistä kertaa". No viimeistä ennen kuin lähden.

En oikeastaan jaksa selostaa viimeisestä leiristä, oli kivvaa ja erilaista. Korikiipeilin, tein helmikoruja ja olin ohjaaja, nukuin teltassa, viimeisenä yönä satoi hirmuisesti ja kökötin puoli yötä puolijoukkueteltassa kipinävuorossa. Hassu tapa viettää viimeistä viikkoa, mutta erittäin hyvällä tavalla :)

Sitten perjantaina suoraan töistä päästyäni jatkoin melkein Iisalmeen muutaman ystävän kanssa syömään. Kiinalaiseen päädyimme ja tilasimme ruokaa koko pöydän täydeltä. Naurettiin, juteltiin, syötiin, oltiin vain siinä toistemme seurassa. Nautin hirmuisesti siitä, kun sai hetken olla kaikkien kanssa ja pitää hauskaa, ennen kuin tosiaan on näkemättä vuoteen. Ellei joku päätä lentää Atlantin toiselle puolelle luokseni, vink vink! Ravintolasta jatkoimme Cittarin kokisostosten kautta rannalle, jossa istuttiin hetki, sitten ajeltiin hetki, sitten seisottiin ikuisuus parkkipaikalla (kiva ikuisuus tosin!) ja sitten kotia kohti. Vielä kävin teetä juomassa ja höpöttämässä Hilkan luona, sitten suuntasin kotiin tekemään saamattomia hommia ja menin ihan liian myöhään nukkumaan. Pikkuisen unirytmi sekaisin (sitähän ei toki huomaa tämän tekstin kirjoitusajankohdasta...) !

Lauantaina nukuin pitkään, kun äiti suostui viemään siskon aamulla junalle, joten otin hieman unta takaisin. Olen itse asiassa katsokaas varautunut siihen 7 tunnin aikaeroon :D New Yorkissa kello olisi vasta 19.33 nyt, että eipä ihme kun ei väsytä! Niin, sitten aamupäivästä suuntasin jälleen Iisalmeen, teettämään viimeisiä kuvia ja tekemään viimeisiä ostoksia. Siellä nopeasti muka kävin, sitten kotiin saattamaan taas tekemättömiä hommia loppuun ja jälleen nokka kohti Iisalmea. Tällä kertaa oli suunnitelmana mennä katsomaan uusin Potter Terhin ja Rosan kanssa. Ja kyllähän se suunnitelma onnistuikin, saatiin hyvät paikatkin teatterista ja elokuva oli... no, se oli Potter, must see! :) Sen jälkeen mutkan kautta kohti Cavea (eli baaria), sinne juomaan kahvia, puhumaan kirjoista ja öö... siitä kuinka hölmöiltä saatettaisiin ehkä jonkun silmissä näyttää. Hyvä me! Oleilua vaan, viimeiset tanssit baarissa (:D) ja Sonkajärveä kohti. Tytöt kävi vielä meillä teellä (kun ei ole ketään kotona...) ja sitten kello alkoi jo näyttää sen verran, että oli pakko sanoa näkemiin ja hyvää yötä.

Olen kyllä yksi tunteiden sekamelska. Silmät kostuu aina välistä ihan kummallisissa tilanteissa omista ajatuksista, pikkusisaruksille ja äitille heihein sanominen oli kamalaa, samoin kun ystäviä näki vikan kerran pitkään aikaan. Huomenna on tiedossa isille heipan sanominen. Ja Tuikulle. Siinä vaiheessa itken, hassua. Ihmisiin tosin on paljon helpompi pitää yhteyttä kuin hevoseen. Ja Tuikulla on minuun maailman rauhoittavin vaikutus. Se vain on niin.

"Suddenly I see
Why the hell it means so much to me"

Oliot, turha kuvitella, että unohtaisin <3

"One glance was all it took"

Michael Jackson tuli tutuksi vanhasta vinyylistä, jonka löysin joskus hyllystämme. Lumoonnuin siitä, laulut olivat yksinkertaisesti niin hienoja. Ei minusta fania kuitenkaan tullut, en oikeastaan ole koskaan ollut minkään fani, en tämänkään. Tai sitten ihan omalla tavallani. Pari vuotta sitten sain pari levyä ystävältäni (kai), joissa oli Jacksonia ja Jackson 5:lta yksi laulu. Tykkäsin edelleen.

Tänään sain aikaiseksi katsottua koosteen Michael Jacksonin muistotilaisuudesta, koska en ole halunnut uskoa, että Michael Jackson on kuollut. Jackson vaikutti yksinkertaisesti sellaiselta hahmolta, joka ei vaan kuole. Vähän niin kuin joku satuhahmo. Osaa sitä ajatella hassusti. Meinasin katsoa sen koko tilaisuuden, seitsemän tuntia, onneksi en sitä tehnyt, sillä jo vajaat puolitoista tuntia sai minut itkemään. Michaelin tyttären puhe. Ajatella.

"So I wish I was James Bond, just for the day"

Ihan vain siksi, että James Bondille mikään ei ole mahdotonta! Niin kuin huoneen tyhjentäminen, opintotukihakemuksen täyttäminen sekä laukkuun lähtevien kamppeitten valitseminen. Joten, jos joku lainais mulle James Bondia, niin saisin kaiken valmiiksi lähtöä varten? Kiitos.

Hohhoh. Nyt se on kuitenkin todistettu että kaksi Ässää yhdessä ei tiedä hyvää, ei koskaan, mutta silti on suorastaan sateenkaarimaista! Olin siis ihanaisen Ässän luona maanantaina, illasta menin ja olin väsynyt, katselimme Ässän Lontoo-kuvia ja juttelimme ja olimme kateellisia Ässän veljille, jotka olivat käyneet katsomassa U2:n keikan Barcelonassa. Minäkin! Tiistai-aamuna (aivan liian) aikaisin lähdimme Kajaaniin, viemään Ässän äidin takaisin pyöräilyreissulleen Utsjoelta Helsinkiin 15 päivässä. Kuulosti kivalta, ehkä minäkin joskus isona voisin innostua sellaiselle! Olisi jotakin mitä kiikkutuolissa kertoa lapsenlapsille, näin tän auppari-vuoden ohella. Mutta sitten suuntasimme kaupungille hieman rahaa kuluttamaan, tai ainakin yritimme kovasti laittaa sen palamaan! Uskomaton päivämme alkoi heti, kun suoraan autosta astuimme Anttilan ovista sisään ja varashälyttimet alkoivat piipata! Ihan älytöntä, kaiken lisäksi se Anttilan täti oli niin ilkeä että olisi tehnyt mieli näyttää sille kieltä. Noo, suunnattiin siinä sitten levyosastolle, jossa oli ale ja ihan liian hyviä levyjä ihan liian halvalla. Mukaan lähti muun muassa The Wizard of Oz -musikaalin levy naurettavaan hintaan, 2 euroa! Eihän se nyt ihan alkuperäinen ole, mutta lähellä :) Sitten kun lähdimme, niin ei piipannut varashälyttimet. Oikein. Matka jatkui, kävimme Iitukassa (ehkä maailman parhaalla kirpparilla) ja kiertelimme ja kaartelimme hurjan kauan, katselin kamppeita ja mieleni olisi tehnyt jälleen ostaa se ihana valkea tuoli, seka kaksi rullattavaa baarijakkaraa, semmoisia ihanan vanhanaikaisia. Mutta en minä vielä muuta, ei vielä kannata rueta tavaraa hamstraamaan :D Sitten kahville Heseen, jotta ehkä jotenkin lähtis hereille, ja lähtihän sitä, liekkö kahvilla ollut vaikutusta asiaan tai sitten ei. Ässän munkki oli karvainen ja hikoili ja Ässä uhosi epäkuumalle kahville, kupillakin oli hieman vaivoja pidättelyssä. Voivoi. Taisin vihdoin ja viimein saada sen hullun leiman, kun nauroin ja yskin ja niiskutin samaan aikaan uskomattomalle tilanteelle! Tästä kuitenkin jatkoimme kauppoihin, ja olimme ilmeisesti ihan liian metallisia yhdessä, kun piippasimme ainakin neljässä kaupassa ja saimme esitellä ostoksemme lähes joka kerta, joten vaihdoimme kävelytyyliksi sellaisen, jossa menimme kauppaan pari metriä välissämme, jompikumpi aina ensin. Ei yhtään epäilyttävää.

Ja todistetuksi tuli sekin, että kun on kiire, niin kaikkein ärsyttävin esine osuu tien päälle, kesäisin kaikkien kaveri, se on karavaanari! Ja sen perässä vielä auto peräkärryn kanssa. Murrurrur. Rur. Eikä tuolla Sukeva-Iisalmi välillä ole niinkään monta ohituspaikkaa, jos sellainen on, niin silloin auto tulee vastaan. Ehheh. Mutta jos jotain hyvää siltä matkalta selvisi, niin se, että Ässä kuulostaa ihan auton torvelta! Iisalmessa rauhoitus, kampaaja ja hiukset taas ihanan keveät ja kesäiset, mutta sitten alkoi taas riehunta, kun ruoka alkoi hyppiä Ässän päälle. Reissun otsikkona siis: Ässä ja elävä ruoka. Jepjep.

Tämmöinen maakuntamatkailu tuli tehtyä ja vietettyä Ässän kanssa laatuaikaa, on sitä odotettukin, oikeasti on<3 Ja tutustuin ihanaan musiikkiin: Scouting for Girls, jonka kappaleesta tuo otsikkokin on. Sillä jatketaan huoneentyhjennyksen lomassa! Ja opintotukihakemuksen täyttämisen lomassa, wuhuu.

Yksi hassu asia, asenne tuohon Yhdysvaltoihin lähdön kanssa on yhtäkkiä vain muuttunut. Tuntuu, että lähden Yhdysvaltoihin ihan kohta ja niin se vain on, ei siitä sen enempää. Tuleekohan paniikkki vielä? Kai joo tulee, mutta no, tulkoot sitten. Jotenkin, en vain näe tulevaa vuotta Suomessa enkä haluakaan, joten lähden 12 päivän päästä aupparoimaan Yhdysvaltoihin. THAT'S IT.

"The way things are is alright for me" part deux

Lupasinhan, että jatkoa tulee pian :) Niin, tosiaan. Perjantaina kutsuivat työt noin klo kymmenen aikoihin, taivalsin tuulisessa ilmassa ainakin hurjat 400 metriä työpaikalle elikkäs ala-asteelle elikkäs Eukonkantojen lehdistökeskukseen. Ovet olivat tietenkin lukossa. Jaa. Soitin sitten Rosalle (sama "työpaikka" vkolopun siis) että missä on ja jäin odottelemaan. Morjenstin poneja aitauksessa ja kun saapui toinen, niin vaadin jäädä aurinkoon odottamaan. Siinä kymmenen (vai oliko se kaksikymmentä?) yli soittelin jo pomolle, että missä oikein on, mutta se puhelinääni vain hoki, että numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Okei, tämä oli ensimmäinen kerta kuin noin kävi, sillä pomolla on yleensä aina puhelin päällä. No, odotamme hetken, soitamme uudestaan. Sama homma. No, toinen numero. Sama homma sielläkin. Yritetään nyt edes sisälle, päästiinkin, toisesta ovesta aulaan. Ei valoja, ja ovissa sähkölukot, siis ulko-ovissa. Uusi soitto pomolle, numeroon ei saatu yhteyttä. Tehtiin kaikenlaista pientä, ja minä ainakin panikoin että mitä on sattunu, kun ei ollenkaan saa yhteyttä ja kello jo puoli yksitoista jajajaja. Sitten uusi soitto, tuuttaa, kerkeän jotain sanoa, puhelu katkeaa. Ööh...? Sitten tuttu konekirjoitusviesti, että puhelin on rikki tulee kello yksitoista. Ja huokaus :D Siitä sitten alkoi normaalimmin ja aika hiljaisesti se perjantainen työpäivä. Toimittajia tuli ja meni, KAIKENLAISISTA medioista. Ja saatiin "kaunistus" ikkunamme taaksekin: Siihen ajoi valtava valkoinen bussi, jonka kyljessä luki sinisin tikkukirjaimin: "Suomi Jeesukselle!". Ikkunoissa oli sitten vielä kaikkea muuta sälää ja semmoisia iskulauseita että kylän uskovaisinkin olisi säikähtänyt. Ja se parani vielä, oli epävireinen kitara ja poika, joka puhelauloi myös epäviraisesti. Joooo... Ja sitten nämä harjoittelivat siinä pressin tilassa, ulkopuolella tosin, mutta kuitenkin, niin ristinnaulitsemis-näytelmää. Onneksi ei sillä hetkellä tullut toimittajia ohi siitä, olisivat varmaan kääntyneet samantien takaisin. Ei herranen aika. Oikeasti. Onhan se ihan mukava, jos on niin varma uskostaan, että voi julistaa sitä keskellä väkijoukkoa, mutta tuputtaminen on ihan eri asia kyllä. Argh. Mutta siinä meni siis työpäivä. Illalla käytiin kansainvälisessä iltakirkossa, jossa minä luin englanniksi ja pikkuveli soitti kannelta, oli kiva sekä katseltiin näiden vieraideni kanssa valokuvia ja muisteltiin sitä kielikurssia Bournemouthissa '06 kun tavattiin ja juuri että mitä kaikkea siellä oikein tapahtui. Suunnaattiin siitä sitten alueella käymään, todettiin, että olimme hieman väärää ikäryhmää ja suuntasimme paikalliseen ravintolaan/pubiin. Siellä muutama tuttu, yksi tarjosi juomat kaikille ja liityimme siihen porukkaan. Siinä sitten englantia puhuttiin ja kaikenlaista yleistä, opiskelusta, Tanskasta, Ruotsista, ulkomaista, Eukonkannoista. Että sellaista. Sieltä koivuntuoksuiseen saunaan ja tutimaan :)

Lauantaina ylös kai suhkot aikaisin ja aamupalan jälkeen suoraan lentokentälle, nappasimme H:n kyytiin myös, etten ihan nukahtaisi sitten paluumatkalla. Matka sujui rauhallisesti, jo melkein viikon levyksi valikoituneen Traffic Islandin Enough is enough kanssa. Ja sitten Pöljällä aamukahvilla, kun allekirjoittanut oli sen verran köhässä ja duhassa (on vieläkin) ettei heti herättyä pystynyt juomaan kahvia ollenkaan. Ja matka jatkui nyt jo hieman puheliaammin. Sitten sitä oltiinkin jo lentokentällä, ja piti jättää hyvästit, ainakin pariksi vuodeksi :( No, mutta seuraavan kerran sitten Kööpenhaminaan prinsessapartyihin!

Ja takaisin Sonkajärvelle. Paluumatkalla radio kiinni ja kälätys alkakoon. Ihan oikeasti, sitä jatkui koko matkan :D Oliko vähän ikävä H:ta? Ei suotta! Pakko oli pysähtyä noin kahdeksi minuutiksi Viskuriin katsomaan Marimekon ale-tuotteita. Se oli virhe. Nyt mielessäni pyörii edelleen se kolmenkympin tunikatoppi, josta olen haaveillut koko kesän ja nyt tuli rahaakin yllättäen, hieman, tai ainakin on tulossa niin ää. Olen kyllä tuhlannut jo ihan liikaa ja pikkaisen menee rahaa vielä, mutten saa sitä tunikaa pois mielestäni! Olen kai hullu. Tai sitten vain väsynyt. No, matka jatkui sitten, kun oli kaikkea kivaa eikä oikein rahaa, niin niin... Siis perille, hieman yritin saada itseäni näyttämään elävämmältä ja yskänlääkettä korkillinen sekä särkylääke, täydellisessä työkunnossa! Ei kuitenkaan ihan. Päivä meni kuitenkin juosten, välillä istuen, ja kahvia juoden. Ja tietty töitä tehden! Oli mukavaa, kuten oli viime vuonnakin ja pööh kun ei pääse ensi vuonna, tosin silloin saattaa 4. heinäkuuta olla ihan eri juhlinnat! Yhdysvaltoja pilkahti toki minullekin, sain yhdeltä oikein mukavalta kilpailijalta pressin tyttöjen kanssa useamman Yhdysvaltain pikkulipun, jei! Sitten kotiin "hetkeksi" valmistautumaan ja etsimään kadonnutta paitaa. Kun halusin juuri sen! Ja takaisin viimaiseen Suomen kesään! Wuhuu. No siinähän meni markkinailta, Rosan kanssa painelimme halliin ja löysimme kaksi tuttua, Ässän ja Poikaystävän. Siinä sitten ihmettelimme, Rosan ja Ässän kanssa, että milloinkahan se Jani Wickholm oikein soittaa, että aloittaakohan se joskus puoli yhdeltätoista tai yhdeltätoista. No, vierestä kuuluu Poikaystävän ääni: "Eikö se soita tuolla jo?" Tiiraus lavalle ja toteamus: Siellähän se! Tosin hyvin osataan nää Idols-kuuluisuudet! Noo, siitä sitten paikalliseen kuten perjantainakin, siitä jonnekin, alueelle, kasvisjokuruokalautanen NAM ja takaisin paikalliseen. Ja jotenkin ilta päättyi siihen, että istuin entisen poikaystäväni kanssa siellä terassilla ja juteltiin minun lähdöstä ja hänen töistään ja kaikenlaisesta. Ja iski haikeus, kun tajusin, että näin herran silloin viimeistä kertaa. Mutta oli kyllä kiva nähdä ja jutella, olla vaan :) Ääh, nyt väsyttää jo, kun eksyin nettiin tekemään kaikenlaista, muun muassa katselemaan asuntoja Oulusta, wups. Jee, huomenna lomakkeet postiin ja pääsen yliopiston kirjoille! Hui!

Ja kun kello meni jo maanantain puolelle, niin kahden viikon päästä olen Helsingissä. Ja luultavasti paniikissa.

"The way things are is alright for me" part un

Kyllä, viimeisimmästä postauksesta on lähes kaksi viikkoa, mutta eipä kukaan ole mitään valittanut eli siis kommentoinut, niin en ole saanut aikaiseksi kiireen keskellä kirjoitettua!

Mutta nyt, nyt on sellainen hetki, että voisi laittaa asioita paperille. Tai siis koneelle, näyttöön, nettiin. No kumminkin.

Juhannuksen jälkeen suuntasin siis kesän toiselle riparille ja se viikko meni ihan rattoisasti siellä! Ja oli kyllä erilainen ripari kuin se ensimmäinen, muttei hyvällä eikä pahalla. Pelkästään erilainen. Tosin se laskettakoon plussaksi että tällä leirillä leiriläiset osasivat nukkua! :D Muutenkin oli aktiivista ja innokasta porukkaa, oli helppo tehdä töitä ja niin edes päin. Sellaisia perusriparihommia. Ei näistä ripareista oikein irtoa tämän enempää kirjoitettavaa, kun hieman turha kirjoittaa, kun ne jutut kehittyvät siellä keskellä korpea leirikeskuksessa, elävät siellä ja pilkahtavat ehkä muistoissa. Yksi peleistä tosin täytyy kertoa, onnistui nimittäin ensimmäisen kerran koko minun ripariaikana! Hurja Batman-peli nimittäin! Pelihän alkaa jo ensimmäisenä iltana, kun joku isosista kysyy joko harkkarilta tai ohjaajalta jotain tämän suuntaista: "Hei voitaisko olla sitä YHTÄ peliä, jooko?" ja vastaus kuuluu näin: "Ai sitä? No ei olla tänä iltana ainakaan, katotaan sitten myöhemmin." Ja näin jatkuu koko leirin, tietenkin isoset on aina vaan innokkaampia ottamaan juuri tämän YHDEN pelin ja leiriläisetkin innostuu siitä, kyselee mikä peli se on ja niin edes päin. Leiriläisille ei tietenkään voi kertoa, että minkälainen peli on, se mitä saa kertoa, niin on, että peli on tosi hauska, joskin aika hurja ja vaarallinenkin. No viimeisenä päivänä joku isosista sitten kysyy sovitussa välissä, että "Hei, nyt viimeisen päivän kunniaksi, ollaan vihdoin sitä peliä?!" No ohjaajan on tarkoitus hieman vastustella ja keksiä verukkeita (huonoja) ja lopulta myöntyä. Sitten pelin leikkiosio alkaa. Leiriläisiä käsketään hakemaan pyyhkeensä (jos on, tai vaikka hupparit) ja tulemaan tietylle paikalle. Sitten siinä painotetaan, että nyt kuuntelette, olette varovaisia, tässä voi oikeasti sattua ja teette miten isoset tekevät, täsmälleen samalla tavalla, ettei vain satu mitään. Sitten tulee jänittys ja nauru ja kaikki siihen melkein :D Ja tietystä merkistä isoset aloittaa pelin. Eli levittää kätensä (pyyhkeet kuin siipinä) ja alkavat juoksennella ympäriinsä ja huutaa: "Tititititi Batmaaaan!". Ja that's it! Olin kuolla nauruun tuolla leirillä kun katsoin leiriläisten ilmeitä, olivat ihan että mitä tämä nyt oikein on? Ja sitten tajusivat että niitä on huijattu! Hihhih, pitäähän johdonkin saada pitää kivaa!

Sellainen oli siis se leiri, sitten sain sunnuntaina (tai no maanantain puolta se oli) niin ihanat ystäväni Tanskasta ja Ruotsista vierailulle :) Ensimmäisenä miettivät, kello yhden aikaan yöllä, että eihän täällä ole vielä edes pimeää! Valistin sitten, että no, ei sen tämän pimeämmäksi kyllä mene. Lentokentältä heidät siis hain ja hurrauteltiin kotiin ja suoraan nukkumaan, kaikki ihan uupuneina. Minä suunnistin aamulla hierojalle (ah mikä ihana tunne, kun lihakset on rentona ja jumikohdat vähän aukeaa..!) ja kun vieraani heräsivät niin suunnistimme tuohon lähimpään cityyn eli Iisalmeen, hieman shoppailemaan ja syömään ja nauttimaan ihanasta kesäpäivästä. Katsoimme myös leffaa sitten kotona, kiersimme kylää kävellen, visiteerasimme lähes kaikki leikkipuistot (hurjat kaksi kappaletta) ja saunoimme! Elämänsä ensimmäistä kertaa olivat kunnon saunassa ystäväiseni, ja tykkäsivät heti! Tosin tämä nyt oli vaan miedompi versio, kun en minä heti viittinyt laittaa yli 80*C:n sitä lämpöä, kun eivät ole tottuneet. Oli hauska kyllä, kun ite on tottunut saunomaan ja nämä ihmettelivät sitä tunnetta siellä saunassa, että hikoaa ja iho tuntuu kuitenkin puhtaalta ja mitä? No, sitten nukkumaan melkein saman tien, saunan jälkeen kun ramasee ihan kiitettävästi. Tiistaina "rannalle" kun yksinkertaisesti oli niin hieno päivä vain makoilla jossakin ja nauttia auringosta. Poltinkin itseni, taitava olen, tiedän! Sitten kävin heppailemassa hetken ja loppuilta telkkaria. Keskiviikkoaamuna heppailemaan jälleen ja sitten vierailimme kirjastossa ihmettelemässä suomen kieltä ja kaikkea jännää, rannallekin ajateltiin suunnata, mutta kun päästiin sinne ja asetuttiin ja hieman uitiin, niin ukkonen tuli ajamaan meidät pois.

Ja sitten oli tullut postia! Tämähän oli siis keskiviikko, ensimmäinen heinäkuuta, jolloin olisi tarkoitus olla mahdollisen hyväksymiskirjeen tullut. Ja kyllä, postin seassa oli paksu kirjekuori Oulun yliopistosta! Pompin puolen matkaa pihaan päin ja samalla avasin kirjekuorta kädet täristen ja siellä luki seuraavaa: "Sinut on vuoden 2009 opiskelijavalinnassa hyväksytty opiskelemaan Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaan." Anteeksi kuinka? Muistanette miten en mielestäni ollenkaan onnistunut niissä pääsykokeissa, mutta silti pääsin opiskelemaan vain ja ainoastaan sinne minne halusinkin! Wuhuu! Siispä lakkiaislahjaksi saatu viinipullo vain auki, nyt oli sellainen tilaisuus kyllä että JEE! Hurjasti poksahti korkkikin pihalle ja istuttiin ystävieni kanssa juomaan oikein hyvää kuohuviiniä ja syömään feikkidominokeksejä. Nam. Se oli kiva hetki.

Illalla työpalaveri Eukonkannoista, sitten ajeltiin mökkeilemään. Pitsaa syötiin, tutkailtiin vanhoja vinyylejä ja saunottiin ihan oikeassa puusaunassa. Oli ihana, varsinkin, kun oli uusi kiuas ja hyvät löylyt! Nukkumaan joskus myöhään ja nukuttiinkin myöhään. Päivällä heräily ja brunssi (leipää :D) ja sitten suuntaus toiseen cityyn eli Kajaaniin, jossa markettikadun kiertämistä ja shoppailua. Sitten Sukevalle toisen Ässän luo, veneretki ja kiikkumista, leikkikentän testaus, Sonkajärvelle ja toiselle leikkikentälle ja Kivisillalle ja öö, nukkumaan..?

Ja nyt pitää käydä papereita läpi, että saa jotain "hyödyllistä" tehtyä... Part deux coming soon!