"I look at you and smile because I'm fine"

Minulla on lippu The Killersin konserttiin 4. syyskuuta TD Gardenissa, Bostonissa! JES! Ja eika oo kuin $40, ihan oikein mielessani maksan sen, etta paasen sinne. Tanaan liput tilasimme saksalaissuomalaisruotsalaisaupparikolmikolla ja sen kunniaksi pulahdimme pimealla valaistuun altaaseen ja hottubiin ja leikimme valojen kanssa, ja loiskeiden eli kameroimme. Eikun, ensin pulahdus, sitten liput. Anyway, there's nothing like light.

Allekirjoittanut myontaa, etta tykkasi hottubista oikein paljon :)

"Let's do it"

Hei mulla on lisaa virallisia lukioita, jee! :)

"With a dream and my cardigan"

Just in case, if you didn't know, Wednesday is THE official shopping day! Mika paiva olisikaan parempi? Keskiviikkona on puolet arkiviikosta takana ja puolet edessa, siispa siihen tarvitaan jotain piristysta. Minun tapauksessani hyotya on myos se, etta keskiviikko on lyhin tyopaivani. Vaikkakin tanaan tuntui ettei se lopu ikina ja tyomotivaatio oli nollassa.

Herasin aikaisin laittamaan lapsia valmiiksi kouluun, pakkasin lounaan ja kamppeet kun viela vatystelivat aamupalansa kanssa. Nama aamut kun tama perheenaiti on enemman paikalla niin on enemman kitinaa kuin mita ne silloin on kun vain mina olen taalla. Siksi aina valilla vahan arsyttaa, jos host mum on paikalla, vaikka onhan se kiva tietty, mutta lapset aloittaa sen manipuloivan itkunsa aina silloin kun pitaisi tehda jotain ei-niin-kivaa. Kun minun kanssa ne on jo oppinu etta se ei toimi, niin eivat edes yrita. Tai jos yrittavat, niin yrittavat tasan kaks minuuttia ennen kuin tajuavat etta ai niin, ei toimi. Mutta niin, host mum, lapset tietaa etta valilla mumiin se toimiikin. En tieda tajuaako host mum sita, mutta minua se vaan arsyttaa, kun ovat niin draamaa valilla, niin draamaa.

Lasten lahdettya kouluun ja host mumin lahdettya toihin, istuin Kakkosen kanssa keittioon junailemaan tata blogia kun jostain syysta ei toimi tuo kommentointi, tai siis ei toiminut, mutta nyt pitaisi toimia, kun vaihdoin pop-upin upotetun tilalle. Hemmetin blogspot. Ja ai niin, Kakkonen on siis minun uusi lapparini. Kun Kanervan kanssa kavi niin, etta sen perjantaina ostin ja maanantaina se sanoi itsensa irti ja mina taistelin sen kanssa ensin aikani ennen kuin vein sen takaisin liikkeeseen. Onneksi kuvat sain pelastettua sielta. Ja sitten sain tilalle toisen, paatin antaa hp:lle viela yhden tilaisuuden, koska ensinnakin koko Geek Squadin silmat oli lautasen kokoiset kun toin epatoimivan hp:n sinne! Ja kun taa on kiva malli, niin siksikin. Mutta tarinalla on kaksi opetusta. Yksi: Tee aina back-up, AINA!
Kaksi: Ala nimea tietokonettasi naiseksi. Ihan vaan varmuuden vuoksi, tiedattehan te naiset, oikukkaita kuin mitkakin!

No niin siis, taman blogin kanssa taistelin koko aamupaivan, uusien teemojen ja mallien kanssa ja paadyin lopulta sitten takaisin tahan "vanhaan ja samaan", ihan vain siksi etta tama on paras. Valitan.

Varsinaisen tyopaivani aloitin jatkamalla blogitaistelua, kun lapset koulusta haettuani laitoin paivaunille. Eli olin tosi tehokas tyontekija. Mutten nyt kovin kauaa taistellut, sen jalkeen purin lasten koulukamppeet, tiskasin ja pyykkasin ja juttelin A:n kanssa henkevia. Sitten tulikin jo lasten isa ja lahti lasten kanssa viettamaan laatuaikaa. Mina suuntasin sitten ostoksille, ihan vain siksi, etta turhautti kun oon ties kuinka monta kertaa kierrellyt ostoskeskuksissa ja kaupoissa, mutta ollut aina ehka turhan nirso, enka ostanut paljoakaan. Ennen tata paivaa en oikeasti tavaraa kovin paljoa ostanut. Paitsi tan kannettavan. Mutta nyt, ihan vaan vaikka siksi, etta vahan ketutti lasten kayttaytyminen ja host mumin reaktiot ja mielipiteet, niin rahaa laitoin lahes oikeasti palamaan. Ensimmainen pysahdys: Wal-Mart! Eli toisin sanoen Suomen viiden tahden Halpa-Halli. Ja mukaan tarttui kokonaiset kaksi t-paitaa. Joista tosin vaan toinen on minulle. Toiselle on ihan erityinen syynsa! (Saatte nauttia kuvista, ihan vaan siksi, etta selkiaisi kuinka paljon ostelin yhden illan aikana! Kesti tota, 4 tuntia naitten kanssa... Hih)

Siina oli siis Wal-Mart shoppailut. Tosin kylla mina kaikenlaista siellakin katselin ja loysin sitten sellaisia $3 valtavia Massachusetts-telttapaitoja, mutta ehkapa sellaisen kerkean hankkimaan myohemminkin. Sitten vaihdoin suunnitelmaa ja suuntasinkin Nortshore Mallille, Liberty Tree Mallin sijasta, kun laskeskelin, etta kerkeaisin viettaa siella reilun tunnin ennen saksalaisten auppareitten kanssa tapaamista Liberty Treella. Siella suunnaksi heti Starbucks, jotta jaksaisi jalkailla hurjasti sen loppuillan shoppailun ajan. Valkosuklaaespresso. Nam. Nortshorella eksyin noihin vahan hintavampiin kauppoihin, Nordstromilla yksi myyjista tuli selittamaan hulluna etta rakastaa minun legginseja yli kaiken, etta ne on ihan taydelliset, etta mista oikein ostin ne?! Tuota, noin, niin, Suomesta mina ne ostin...(Halpa-Hallista 2,5 eurolla)! Mutta niin, sielta en loppujen lopuksi mitaan ostanut. Abercombiella oli onneksi ale, ja sielta loytyi kaksi taydellista T-paitaa. Kylla, minun oli pakko saada T-paitoja lisaa, sellaisia kevyita, kun taalla on niin tukahduttavan kuuma joka paiva! Ja hei, voin maksaa noin kympin paidoista, jotka muuten maksaisivat $30-40.

Tuo punavalkoraidallinen paita on taydellinen loikoilupaita, kaiken lisaksi se on ehka maailman pehmein t-paita ja mukavin ja kaikkea. Ah. Jatkoa seurasi, matkallani pois ostoskeskuksesta eksyin viela American Eaglen tytarkauppaan Aerieen, joka on lahinna kaikkee pyjamia ja alusvaatteita ja collegeja. Sinne siis, sielta loysin heti taydellisen ostoksen! Varikasraitaiset boyfriend boxersit, joita tuntuu jokaisella olevan taalla nyt. Ja taytyy sanoa etta ovat oikein mukavat nukkuessa :D Ja keltaisen tank-topin (kun oli yhteistarjous niilla ja boksereilla...) Ja sain hauskan kassin sielta! Ihan ite sain valita etta minkavarisen nauhan halusin pussiin ja sitten laittoivat sinne sita silkkipaperiakin, niin kuin leffoissa! Hih. (Vitsi etta on muuten loistava valo naissa kuvissa...)

Sitten paasin vihdoin pois Nortshorelta kun saksalainen auppariystavanikin oli jo soittanut ja ihan ite sain suunnattua Liberty Treelle! I'm very very proud of myself! Mutta niin, tapasimme kahden saksalaisaupparin kanssa A.C.Mooressa kun nama ostivat tarpeita scrapbookkiaan varten. Ja mina katselin vieresta. Ja totesin etta minu on pakko tehda scrapbook tasta vuodesta. Vaikka kirjoitankin jo blogia JA paivakirjaa. Silti :) Niin ei tartte sitten tehda valokuva-albumiin tilaa talle, on ihan oma personal scrapbook erikoisesta vuodesta. Ja paatoksen aiheutti scrapbook-kirja, joka nayttaa ihan sellaiselta kirjalta mita saduissa vanhat kirjat aina on ja elokuvissakin ja kannessa on kultaisella kirjoitettu Once upon a time. Se kirja minun on PAKKO saada. Eli on pakko tehda scrapbook. Logiikka kymppi. Viimeinen vaateshoppauspysakki oli Nordstrom Rack, josta ennemmin olin ostanut taydellisen rannekelloni jo. Nyt siella oli sitten hurjat alet ja pakkohan sielta oli kaapia mukaan tavaraa. Ja sita loytyikin, hehheh...

Nama tunikamekot oli vain $4, joten oli taysin jarkevaa ostaa 2 kpl

Surffishortsit, kevyet=ihanat helteella + Billabong!

En tieda, oli vain pakko saada nuo, ajattelin naita niin paljon! On ne kaytannollisetkin, kevyet plus mukavat. Ja siniset! Sitten viela lahdettiin kaymaan Targetissa katselemassa iPodeja ja kameroita ja kun mina paasin sisalle sinne niin minua odottivat vaatteet siina edessa JA Conversen merkki! Conversen vaatteita, mmmm... Mutta niin, kun olin jo aika ruhtinaallisesti laittanut rahaa vaatteisiin niin ajattelin, etta josko joku toinen viikonloppu olisi converseystavallisempi. No niin, rankan shoppailuillan paatteeksi siirryttiin Friendly'siin, syomaan ruokaa ja jaateloa. Tosin amerikkalaiset annokset vei taas voiton. Olin ravintolan pienimman ruoka-annoksen jalkeen niin taynna etten pystynyt tilaamaan jaateloa. Masu taynna ruokaa ja kadet taynna ostoskasseja kotiin ja melkein suoraan nukkumaan. Oli ihana ilta, mukava shoppailla ja antaa ajatusten harhailla ja nauraa muiden aupparien kanssa kaikelle, poistaa stressia. Ja niin, tassa siis tammoinen postaus, ihan vaan vaatteidentayteisesta keskviikosta. Ja jos joku ihmettelee otsikon dream-osiota, niin sille on kaksi selitysta. Conversen pikkumusta ja Abrecrombien harmaa (kallis) cardigan ;) Ja taa postaus on viela parempi paattaa siihen, etta vaikka aikaleima sanoo mita sanoo, niin kymmenen minuutin paasta alkaa Project Runwayn uusi kausi! Siispa sohva kutsuu...

"Oh, don't be shy"

Kylla, myonnetaan, en ole paivittanyt ihan liian pitkaan aikaan, tiedan sen, mutta kun, on ollut vain niin, ettei ole oikein paassyt paivittamaan. Aika ja tilaisuudet vahissa. Ja tuo perheen kone on niin hidas etta hermot menee. Nyt mina tassa uuden rakkauteni Kanervan kanssa paatin kuitenkin kulmakahvilasta haetun kahvin voimin kirjoittaa jotakin. Kun on paljon, mutten ole jaksanut vaan yhtaan kirjoittaa mitaan. Ja homma kasaantuu, jepjep, niihan siina tuppaa kaymaan jos ei mitaan tee, tiedetaan. Ja kylla, nimesin uuden kannettavani Kanervaksi :D

No niin, alkuviikko. No se alku nyt oli yksi draama. Taalla lapset soittavat daddylleen aina tiettyyn aikaan paivasta ja nain teimme maanantainakin, mutta dad ei vastannut silloin. Sitten illemmalla kun lapset olivat tulleet jo kylvysta ja menossa nukkumaan niin dad soitti ja mina satuin huoneeseen ja innostin T:ta kertomaan paivastaan ja host mum sai tasta jonkun kohtauksen, huitoi minut pois huoneesta ja naytti muutenkin varsin jarkyttyneelta. En yhtaan tajunnut, etta mita tein vaarin ja olin kylla aikalailla jarkyttynyt moisesta reaktiosta. Siina vaiheessa tuntu etta ei helkatti teenko mina oikeasti ihan kaiken vaarin tassa talossa, ihan kuin koko homma olisi ainaista hakuammuntaa. Olin hetken niin raivoissani ja surullinen ja negatiivisten tunteiden valtaama ettei yhtaan mitaan. Ja varsinkin, kun aina silloin kun tuntui, etta hei, nyt teen jotain oikein, jee, niin ei, silloin teen todella vaarin. Host mum toki selitti nopeasti, ettei halua lasten daddyn soittavan nain myohaan kun lasten pitaisi olla jo nukkumassa, mutta huh, se reaktio oli sanoinkuvaamaton. Tassa vaiheessa oli pakko ottaa iPod esille ja selata jotain, joka saisi kaiken negatiivisen systeemin jotenkin laukeamaan tai ihan vaan vaikka hetkeksi katoamaan, en jaksanut. Koska ehdottomaksi suosikikseni taalla on noussut Assan minulle polttama levy, niin olin kuunnellut sita viimeksi ja ensimmaisena sielta kuului CMX:n Aura. Joka oli taydellinen. Eli Assa osaa lukea minun ajatuksia.

Elämän keskipäivässä
minäkin eksyin synkkään metsään
aamupäiväin kappaleisiin
iltojen ikävään
missä
kasvot puhuvat omaa kieltään
oppivat suruaan nauramaan
ja elämän hauraat astiat
katsovat ihmetellen toisiaan
Askel ja pysähdys kerrallaan
yksi nurin, yksi oikein
etsi tietä joka hehkuu,
polkua joka puhuu

Se on käsiesi liikkeissä
se on taivaankannen valoissa
se on päivällä ja yöllä ja aina
se on täällä se on muualla
se ei puhu, ei voi vastata
olen ymmärtänyt tämän sen valossa

Talvi toi meidät tähän paikkaan
missä lepäämme kylki kyljessä
opimme enemmän toisiamme
opimme ajoissa luopumaan
en ehkä tiedä mitä tehdä
vaikka joskus olenkin varma
ja joskus makaan aivan hiljaa
ja uskallan vain epäillä

Jos yrittäisin puhua vain sanoja
käsiin jäänyt kosketuksen paloja
täytyy luopua, ajatella uudelleen
itsensä ja muut
Se on käsiesi liikkeissä
se on taivaankannen valoissa
se on päivällä ja yöllä ja aina
se on täällä se on muualla
se ei puhu, ei voi vastata
olen ymmärtänyt tämän sen valossa

Ja tama laulu, jos se ei viela valottunut jollekin, niin on taydellinen. Hurrjaa, kuinka yhtakkia se noin vain tuli sielta, hetkeen heti tarrautuen. No, taa laulu sai mut ikavoimaan kotia ja itkemaan, ihan muiden tunteiden kanssa. Ja mun poydalla kun on kuva minusta pienena isin ja aitin kanssa, silloin kun olin muutaman kuukauden vanha niin oli ihan kamalaa katsoa sita kuvaa kun vaan itketti ja ahisti sisalta, ikava. Ja kun muutenkin oli surkea olo.

Mutta jo koto-Suomessa sain tarpeekseni negatiivisissa tunteissa rypemisesta, niin kaikkea ylpeyttani vastaan taistellen menin pyytamaan anteeksi host mumilta, etten tiennyt miten toimia, etta mika olisi oikein. Ja tiiatteko, kun se ilmeisesti on oikeasti totta, etta asiat ratkeaa puhumalla, kun menin siis host mumin luo, niin puhuimme melkein kaksi tuntia tasta perheen tilanteesta, avioerosta ja jarjestelyista, kaikesta, miten se stressaa vaikkei pitaisi ja mika tilanne on ja kaikesta muustakin, elamasta noin yleensa. Ja kaiken taman jalkeen oloni oli paljon parempi. PALJON. Kummallista, ei se olekaan ihan huijausta, tuo puhuminen. Ja kummasti nousi tyomotivaatiokin sitten!

Keskiviikkona sitten tehtiin koko paiva lahtoa New Hampshireen perheen sukulaisten luo. Tarkoitus oli lahtea jo aamupaivasta, mutta eihan siita yhtaan mitaan tullut kun perheen aidin piti hoidella ties mita asioita siina ja valissa. Paastiin kuitenkin lahtemaan sinne. Ja selvittiin eka meidan majapaikkaan Francestownin lahelle, jossa oli ties kuinka monta vuotta vanha talo! Se oli aivan ihanan nakoinen ja innoissani ootin jo etta paasisin kuvailemaan kaikkia kivoja yksityiskohtia siita talosta, koska se oli yksinkertaisesti niin upea! Tosin en yksin siella nukkuisi tai asuisi muutenkaan, koska siella ihan varmasti kummittelee joskus. Ihan varmasti. Sitten sellaiselle rantamokille mentiin ja siella oli grillauspaivallinen, syotiin ja juteltiin, sellaista small talkia koko ilta. Ja vaikka olin matkalla mukana perheen kanssa ihan vapaaehtoisesti, niin kuitenkin, olin toissa. Katoin lapsia koko ajan ja nain pois pain. Vaikken ollu toissa. Tricky!

Torstaina sain kuitenkin nukkua aikalailla myohaan, jonka jalkeen rauhassa semmoinen siina tilassa hyvin kyhaisty aamiainen, pyykkaysta ja brunssille Petersboroughiin. Ensin suunnattiin kirjakauppaan, josta loysin kaytettyjen kirjojen osastolta lempilastenkirjani englanniksi, Anna's Summer Songs. Olin ihan innoissani ja host mum vaan nauroi minulle, kun selasin sita silmat kiiluen, ihan niin kuin olisin lotossa voittanut! Ja olinkin, mina muistan tuon kirjan melkein lapikotaisin, se on mokillamme Suomessa, minun lempikirja. Tai ainakin yksi niista. Sitten suuntasimme perinteikkaiseen dineriin syomaan grandman ja grandpan ja host mumin siskon kanssa. Oli hyva kreikkalainen salaatti nam :P Sitten suunnattiin takaisin rantatalolle, hengailemaan vaan, ja tekemaan jaateloa! Eika millaan sellaisella elektroniikkalaitteella, vaan ihan vanhanaikaisella, puisella ja metallisella veivattavalla systeemilla. Ja veivattiin ties kuinka kauan ja se oli kivaa! Sitten hengasin taas lasten kanssa ja muutaman minun ikaisen lasten serkkupoikien kanssa opetettiin pikkuisia pelaamaan baseballia. Sielta sitten siirryttiin toiselle rantatalolle, josta oli upeat maisemat! Siella syotiin sitten ihan kunnon kotona tehtya terveellista lasagnea ja salaattia ja yrttipatonkia ja jalkiruuaksi sita jaateloa ja mustikkapiirakkaa. Ja se jaatelo, voi elama, se oli elamani parasta jaateloa. Pelkastaan vaniljaa, mutta ah, se oli NIIN hyvaa, etta oisin voinut syoda sita varmasti litran tai kaksi. Siina paivallisen lomassa oli mukava jutella muutaman minunikaisen kanssa koulutuksesta ja kulttuurieroista ja kaikenlaisesta. Kotiin sitten suunnattiin myohaan ja ajomatka meni host mumin kanssa kaikenlaista mukavaa jutellen. Oli kylla kiva reissu :)

Perjantai vain sujahti. Eika kun ei sujahtanutkaan! Aamulla suuntasin heti sen jalkeen kun olin kylvettanyt lapset nopeasti ja vienyt kouluun, niin Liberty Tree Mallin BestBuy-liikkeeseen tutkailemaan kannettavia ja keskustelin tovin kaikesta kannetavista ja merkeista ja ominaisuuksista ja kaikista holmoyksistakin oikein komean miesmyyjan kanssa, enka saanut kahteen tuntiin vielakaan paatettya etta minka ostaisin. Ja sitten piti hakea lapset. Ja tehda toita. Ja suunnata toiden jalkeen takaisin BestBuyhin. Ja ostaa se kannettava. Sain paatettya. Toisen miesmyyjan avustuksella, joka nauroi hyvantahtoisesti mun kielioppivirheille ja hassuille arkisanoille, kun en osannu tietokonesanastoa ollenkaan. Ja sitten paatin. Ja ostin HP:n G60-445DX Notebook PC:n ja nimesin sen kotona Kanervaksi ja taistelin sen kanssa kaksi paivaa ennen kuin sain netin toimimaan. Mutta nyt se toimii. Ja nyt mina vaan odottelen, etta skypen saldo latautuu et saan soitettua kotiin sellaisia kahden kolmen minuutin puheluja yllatellen ihmesia. Jos aikaero sallii mun soittaa sellaisia hassuja puheluja. Hih.

So, don't be shy, love the world <3>

"I miss the sound of your voice"

Tuo laulu on soinut radiossa koko sen ajan mita olen taalla ollut ja se on niista radion hiteista ainut, joka ei arsyta.

Soitin tanaan jalleen pikaisen puhelun Suomeen, ihan vain ehka 10 sekuntia, etta sain kerrottua aidille, etta soittaa minulle takaisin skypen kautta. (Kiitos ihana skype jarkihintaisista puheluista ulkomaille!) Oli jalleen ihana jutella perheen kanssa, ja ihana jutella suomeksi! Ja kun talo on viela tyhja, niin voi vapaasti kertoa kaikkea mita taalla tapahtuu ja mita paassa pyorii. Pikkusiskon kanssa juteltiin tan tulevasta muutosta, se pikkuruinen muuttaa huomenna isoon maailmaan ja mina en saa olla paallepasmaroimassa arsyttavasti, maailma on epareilu! Pikkuveljen kanssa juteltiin alkavasta kouluvuodesta ja kaikesta mita ne on perheen kanssa tehny siella Suomessa ja mita mina oon tehny. Ja sitten viela tan nuorimmaisen pikkusiskoni kanssa juttelin kaikesta mita tytsin mieleen tuli. Ihan hurjaa, kuinka tytsi on kasvanut, sen kuulee jo puhelimesta, kun puhuu lahes kirjakielta, tietenkin hienoisella savolla varustettuna, mutta kuitenkin ja niin nopeaa ja sujuvasti ettei tieda mita ajatella. Ja ihana oli kuulla kuinka minua kaipaavat. Pikkuteinisiskoni ei tietenkaan sita aaneen sanonut, mutta kylla isosisko tietaa. Ja aitille oli ihana valittaa amerikkalaisten epaterveellisista ruuista ja hemmotelluista lapsista ja kaikesta mika mielta painoi, ihan suoraan vaan, mitaan ajattelematta. Ja isi grillasi ja laittoi terveisia. Heh. So my dad <3 Enka ikina tajua kuinka paljon kaipaan perhettani. En edes silloin kun puhun heidan kanssaan. Mutta sitten kun pitaa lopettaa, niin WHUM! Tai sitten kun on lopettanut, niin sitten sita vasta onkin WHUM! Tanaankan en voinut kuin maata sangyssa puhelun jalkeen, katsella ulos ikkunasta, kaivata halausta ja antaa kyynelten valua, tajuten, miten hitosti sita kaipaa rakkaitaan.

Ja silloin aurinko osui silmiin ja haikaisi ja marmatti, etta meinasitkos siina vain maata murehtimassa vai ajattelitko ihan elaakin? Eihan kukaan voi auringolle vaittaa vastaan. Soitto saksalaiselle auppariystavalle, etta kiinnostaisiko pieni terapiashoppaus, mutta tama oli liian vasynyt, sanoi vain nauttivansa altaasta ja auringosta tan paivan, kuitenkin kutsui mukaansa. Mun mieli ei kuitenkaan oikein kannattanut paikallaan makaamista ja puhumista asioista. (Ehka tyhmaa olla ajattelematta, mutta ah niin ihanaa valista!) Paatin siis ihan itse lahtea sinne hemmetin ostarille, laitoin lempparihelmeni kaulaan ja paatin antaa ajatusten kulkea ristiriidassa sen kanssa mita silmat nakee. Siitas saatte vahan lisaa rasitusta aivot!

Kerkesin kuitenkin ajaa vain ykkostielle (eli ehka neljasosamailin), kun nain etta Fairgroundilla oli hevosia ja ratsastajia ja nailla oli lankkarikamppeet paalla! Ja oli sen verran paljon porukkaa, etta eikohan tuota voisi kayda kurkistamassakin! Parkkipaikka oli kylla ihan tyhja, vahan epailytti, mutta luultavasti parkkeerasin amerikkalaisen tuumintatavan mukaan ihan liian kauas. Kuitenkin jatin auton siihen, kun oli mukavasti varjoa ja kyllahan mina nyt kavelemaan pystyn. Ja kylla vain, olin oikeassa, siella oli pystyssa lannenratsastusshow elikkas kilpailu ja hevosia tuli ja meni ja mieli rauhoittui lahes meditaationomaiseen tilaan kun heppatuoksut tulvivat valiaikaistalleista. Ei oikeasti, tassa syy tyhmiin mielialoihin valilla, se on se, etta olen ollut hepaton kokonaiset 3 viikkoa. Ja puhun nyt ihan siis niista hevoselaimista. Aikani ihmettelin sita touhua ja kattelin paint-quarter-risteytyksia, kun siihen ilmestyi minun ikaiseni kiharapainen poika kysymaan etta mita kuuluu (amerikkalaiseen tapaan tuskin odotti mittavaa vastausta!) ja mina sitten kerroin, etta ajoin ohi ja paatin tulla ihmettelemaan. Tama oikein komea poika osallistui kilpailuihin (sen naki kysymattakin: buutsit, ruutupaita, farkut, chapsit ja kilpailustetsoni [sen taas naki sen stetsonin puhtaudesta]), horsemanshippiin ja western riding-luokkaan hevosellaan ja mikas sen parempaa kuin saada katsaus westernin tilasta taalla New Englandissa. Ja silitella hevosta, joka hamusi namupaloja ja rapsutuksia. Ja mieli lepasi entista enemman. (Silmat kans :D)

Vietin siella aikani ja lahdin sitten sinne ostarillekin, enhan mina voi jattaa todellisia suunnitelmiani toteuttamatta. En nyt tieda oliko tanaan joku komeiden kiharatukkaisten poikien ulkoilupaiva, silla kun vasta nyt paadyin Starbucksiin (tiedetaan, 3 viikkoa ilman sita kahvia, olen hullu!) niin minua palveli tummahko miehenalku, joka oli sitonut ihanan mustan kiharaisen tukkansa poninhannalle niskaan. Olin taas aimistynyt. Lahinna kylla kaikesta siita valinnanvarasta kahvin kanssa, mutta auttoi se komea miesmyyjakin asiaa! Nolona tunnustin, etta on ihan eka kerta Starbucksissa ja herra sitten kertoi minulle kuinka sielta saa ties minkalaista kahvia. Paadyin sitten ottamaan valkosuklaakahvin (olen hulluna valkosuklaaseen taas, tieda mika on...), sen valmistuksen aikana taas tavanomainen selostus siita, kuka olen, mista tulen ja mita taalla teen ja uteliaat kyselyt kotimaastani ja siita mita pidan Yhdysvalloista ja etta minulla on aika hassu aksentti, sitten oli kahvi valmis ja en ole elaissani maistanut parempaa kahvia. Se oli ihanaa, se oli taydellista. Ja tama herra kysyi heti, etta maistuuko, etta han voi tehda toisenkin jos ei maistu. Hymyilin vaan, etta kiitos, mutta taman taydellisempaa kahvia ei ehka ole olemassa. Ja kavelin hymyillen pois.

(Hymysta puheen ollen, nyt alkaa sitten amerikkalaisuuden testaus, silla ostin jotain ihme valkaisugeelia hampaille, katsotaan jos minakin saisin jenkkihymyn kasvoilleni! Keep your fingers crossed!)

"But you don't know how to fly"

Niin, joo, tiedan, kukaan ei tykkaa luovuttajista. Kukaan ei tykkaa epaonnistua. En minakaan. Mutta ihan tosissani yritin, tiedattehan? En mina tanne asti lentanyt epaonnistuakseni. En todellakaan istunut 9 tuntia lentokoneessa, sita ennen 1,5 tuntia Helsingista ja ties kuinka kauan bussissa Helsinkiin. Ja viela 6 tuntia Long Islandilta! Plus automatkat siihen paalle. Ja kaikki muu, ihan tosissani halusin onnistua! Mutta minkas teet, USA on ihan liian iso maa minulle.

JA tassahan oli tietysti kyse perinteikkaasta amerikkalaisesta aamupalasta! Ei hemmetti! Blueberry Pancakes, 3 pannukakkua, mustikoita niissa, plus siirappia. Voi tajuton, se naytti olevan ihan ok, etta kylla mina tuohon pystyn, MUTTA EI. Se jai siita yhdesta pannukakusta kiinni. Pannukakut 1 - Susette 0. Muutenkin, kuvittelin taman koko annoskokojutun hieman liioitelluksi, mutta ei se ole. Ensinnakin, huomasin sen jo NYC:issa, kun tilasin McDonald's:issa pienen kahvin (miksi oltiin siella, long story...) ja se kahvi oli isompi, mita on Suomessa ees mahdollista saada samaisessa paikassa! Toiseksi, se huge kiddie size jaatelo, jonka syominen teki tiukkaa. Ja kolmanneksi, eilen kun oltiin shoppailemassa One Square Mallilla saksalaisten A:n ja S:n kanssa, niin en muistanut sanoa, etta haluan pienen pirtelon, niin sitten eteen iskettiin sellainen litran muki! Upsista. Ja sitten siita viela loytyi sellainen outo punainen hiutale sielta ja valitin siita ja tarjosivat toista, ja sanoin etta ei kiitos, saisinko kahvin. Ja muistinko sanoa etta pienen haluan, opinko edellisesta, no en tietenkaan! Ja sain litran mukissa valtavan jaakahvin. Onneks puolet oli jaita :D Ja sitten tuo aamiainen. Mutta kylla mina viela onnistun!

Muuten, kiitos kysymasta, kaikki on sujunut suorastaan MAINIOSTI! Ensimmainen tyoviikko meni, no, toita tehden, ja valilla tylsistyen, mutta minkas teet, kun host mum tyoskenteli kotona, niin piti nayttaa kiireiselta eika oikeastaan voinut sitten tehda mitaan hyodyllista, kun olin jo tehnyt kaiken tarvittavan ja lapset nukkui. Jippiajei. Mutta muuten, haluatteko tietaa normaalin tyopaivani rytmin? Se on sellainen, etta aamulla heraan seitteman aikoihin, puol kahdeksan alan houkutella lapsia aamupalalle, aamupala, vaatteet paalle ja aurinkovoide ja hyttysmyrkky (hyvalla saalla vaan uikkarit paalle, menevat koulussa uimaan..), lounaat valmiiksi mukaan ja kaikki muu tarvittava kampe laukkuihin, lapset autoon ja kouluun. Koulu alkaa 8.30 ja paattyy 12.30. Tassa valissa mulla on niin sanotusti vapaata ja teen mita jaksan silloin, lahinna makoilen ja olen vaan (tai norttaan), koska taa uuteen maahan ja arkeen totuttelu vaatii veronsa, vaikka nukunkin ihan hyvin, ja valilla on ihan hyva vaan antaa aivojen tylsistya hetken. Muun muassa katsomassa Disney Channelia! (Kylla, olen jo 19 vuotta, uskokaa pois vaan) Sitten puoli yhdelta lapset haen koulusta, laitan pojun paivaunille ja tytsilla on quiet time, eli saa levata omassa huoneessaan tai leikkia hiljaa. Nain jatkuu parin tunnin ajan, sitten syodaan pikkuinen snack, ja leikitaan kunnes host mum tulee kotiin paivallisen aikoihin. Ja ilta on sitten suhkot vapaa. Tosin ajoittaisia iltatoitakin on. Ehka enemman kuin saisi olla. Mutta noh, katsomme. Tama kun nyt on tallaista hulabaloota, kun muutetaan syyskuussa, mutta viela ei ole tietoa etta mihin pain. Ihan tahan lahelle, mutta taloa ei ole viela nakyvissa. Etta tahan totutteluun lisataan sitten talonetsinta! Ihan siis kiiretta pitaa, siksi en oo paljoa kerennyt kirjoitellakaan, etta mita tapahtuu, ja kun kaiken lisaksi ei viela ole omaa lapparia. Mutta se on hankinnassa! (Suorastaan arsyttaa taa talon koneen kaytto, kun se nyt on lahinna silloin kun oon ihan yksin kotona, joten illallakaan ei paljoa kaytella ja argh. Oma kone paras kone.)

Vapaa-aikakin meni eka talossa, mutta sitten loytyi onneks aupparikavereita, yksi aivan ihana erityisesti, tassa ihan lahella, saksalainen A, jonka kanssa on tullut vietettya nyt aikalailla aikaa, tyhmaa vaan, kun han lahtee 5 viikon paasta. Puhpoh. Mutta mita on tehty? Shoppailtu! Ei hemmetti, kaks ostoskeskusta nahny jo taalla, ja valtavia ne! Ja rakastuin heti ensimmaiseen, Northshore Malliin, pakko paasta sinne tassa, kunhan auton tuulilasinpyyhkijat saadaan korjattua. Niin minun tuuria, etta ne paattaa nyt sanoa ittensa irti kun mina haluaisin pikaisesti kayda jossain. Ja niin, sitten lauantaina lahdin A:n mukaan tan isantaperheen beach houselle. Oi ihana Atlantti! Taa isantaperhe on hieman rikkaampi ja tuntui olo kylla aika hassulta, kun istuttiin moottoriveneen kyydissa Atlantin vesilla ja otettiin aurinkoa semmoisella ei-julkisella rannalla. Tosin voisin kylla tottua siihen ;D (Eli I need a guy with a boat!) Ja ihan vain tiedoksi, grillaus sellaisella venegrillilla on ehka maailman jannittavin asia! Tan perheen isa ja hanen kaveri paattivat tehda hot dogeja kaikille, kun paivan aikana kerkes nalkakin tulla. Eka grillauskerta meni ihan hyvin, hot dogit oli hyvia, varsinkin se sinappi. Nam. Sitten toinen grillauskerta. Ensinnakin tan grillin kiinnittaminen veneeseen kesti pitempaan kuin itse grillaaminen, vaati monta melkein-kirosanaa ja oudohkon systeemin. No, toisella kerralla siis lisaa makkaroita kehiin. Grillimestari kaansi selkansa, haki jotain rannalta ja puff, grilliin ilmestyi liekit ja paljon savua! Hah, kaasu vaan irti ja liekit hiljalleen hiipuivat. Mutta koska kaasupullo lahti, niin grillin herkka tasapaino jarkyttyi ja puolet makkaroista sai hieman merisuolaa :DD Tata oltiin odotettu koko grillaamisen ajan, etta ne makkarat tipahtais sinne! Kyyneleet valui kun ei voinu muuta kuin nauraa. No, siita sitten silla ihanalla veneella takaisin beach houselle. Merituuli puhalsi, hiukset hulmusi veneen kiitaessa kohti rantaa ja aurinko paistoi edelleen lampimasti. Ja siina tilanteessa ei voinut olla muuta kuin hetkesta onnellinen :) Illalla viela pikasuihkut, pizzabagelpaivallinen ja Harry Potter kutonen kattomaan uudestaan, kun A ei ollut sita viela nahnyt. Ja talla kertaa se oli PALJON pelottavampi kuin edellisella kerralla, vaikka tiesi mita tapahtuisi, tai ehka nimenomaan siksi. Tai siksi, etta se oli yonaytos ja mina olin hieman vasynyt. Hehheh. Ja eilen, Sunday = shopping :)

Ekan viikon alussa tuntui olo kylla vahan mokkihullulta, ja hieman yksineisaltakin, kun ei taalla ollut kavereita heti, eika oikein Suomeenkaan voinut soitella, kun ei ole puhelinta, eika skypekaan toimi. Tai siis, kun ei ole sita omaa konetta. Sita siina sitten huomas, kuinka hemmetin paljon rohkeuttaan ammentaa hyvilta ystavilta, ja kun ei ole sellaisia tukemassa sinua, ketaan rakasta ei ole lahella, niin sita tajuaa oman pienuutensa. Ja ujoutensa. Sita tajuaa, kuinka paljon kaikilta rakkailtaan saa. Kylmat vareet vaan kulkee kun aattelee ystavia kotona, ihan hemmetinmoinen ikava ja niin hemmetin outoa, kun ei voi vain ja soittaa jostain turhanpaivaisista hauskoista asioista, jota taalla tapahtuu ja on vaan niin hemmetin kaukana.

Mutta joskus, niin kuin nyt, sita on pakko lahtee kauas etta oppii lentamaan. Tosin niin kuin selostin jo tuolle pikku-tytsille yksi ilta, niin your love ones, who you love so much, they will be always right here >> <3