"Oh, don't be shy"

Kylla, myonnetaan, en ole paivittanyt ihan liian pitkaan aikaan, tiedan sen, mutta kun, on ollut vain niin, ettei ole oikein paassyt paivittamaan. Aika ja tilaisuudet vahissa. Ja tuo perheen kone on niin hidas etta hermot menee. Nyt mina tassa uuden rakkauteni Kanervan kanssa paatin kuitenkin kulmakahvilasta haetun kahvin voimin kirjoittaa jotakin. Kun on paljon, mutten ole jaksanut vaan yhtaan kirjoittaa mitaan. Ja homma kasaantuu, jepjep, niihan siina tuppaa kaymaan jos ei mitaan tee, tiedetaan. Ja kylla, nimesin uuden kannettavani Kanervaksi :D

No niin, alkuviikko. No se alku nyt oli yksi draama. Taalla lapset soittavat daddylleen aina tiettyyn aikaan paivasta ja nain teimme maanantainakin, mutta dad ei vastannut silloin. Sitten illemmalla kun lapset olivat tulleet jo kylvysta ja menossa nukkumaan niin dad soitti ja mina satuin huoneeseen ja innostin T:ta kertomaan paivastaan ja host mum sai tasta jonkun kohtauksen, huitoi minut pois huoneesta ja naytti muutenkin varsin jarkyttyneelta. En yhtaan tajunnut, etta mita tein vaarin ja olin kylla aikalailla jarkyttynyt moisesta reaktiosta. Siina vaiheessa tuntu etta ei helkatti teenko mina oikeasti ihan kaiken vaarin tassa talossa, ihan kuin koko homma olisi ainaista hakuammuntaa. Olin hetken niin raivoissani ja surullinen ja negatiivisten tunteiden valtaama ettei yhtaan mitaan. Ja varsinkin, kun aina silloin kun tuntui, etta hei, nyt teen jotain oikein, jee, niin ei, silloin teen todella vaarin. Host mum toki selitti nopeasti, ettei halua lasten daddyn soittavan nain myohaan kun lasten pitaisi olla jo nukkumassa, mutta huh, se reaktio oli sanoinkuvaamaton. Tassa vaiheessa oli pakko ottaa iPod esille ja selata jotain, joka saisi kaiken negatiivisen systeemin jotenkin laukeamaan tai ihan vaan vaikka hetkeksi katoamaan, en jaksanut. Koska ehdottomaksi suosikikseni taalla on noussut Assan minulle polttama levy, niin olin kuunnellut sita viimeksi ja ensimmaisena sielta kuului CMX:n Aura. Joka oli taydellinen. Eli Assa osaa lukea minun ajatuksia.

Elämän keskipäivässä
minäkin eksyin synkkään metsään
aamupäiväin kappaleisiin
iltojen ikävään
missä
kasvot puhuvat omaa kieltään
oppivat suruaan nauramaan
ja elämän hauraat astiat
katsovat ihmetellen toisiaan
Askel ja pysähdys kerrallaan
yksi nurin, yksi oikein
etsi tietä joka hehkuu,
polkua joka puhuu

Se on käsiesi liikkeissä
se on taivaankannen valoissa
se on päivällä ja yöllä ja aina
se on täällä se on muualla
se ei puhu, ei voi vastata
olen ymmärtänyt tämän sen valossa

Talvi toi meidät tähän paikkaan
missä lepäämme kylki kyljessä
opimme enemmän toisiamme
opimme ajoissa luopumaan
en ehkä tiedä mitä tehdä
vaikka joskus olenkin varma
ja joskus makaan aivan hiljaa
ja uskallan vain epäillä

Jos yrittäisin puhua vain sanoja
käsiin jäänyt kosketuksen paloja
täytyy luopua, ajatella uudelleen
itsensä ja muut
Se on käsiesi liikkeissä
se on taivaankannen valoissa
se on päivällä ja yöllä ja aina
se on täällä se on muualla
se ei puhu, ei voi vastata
olen ymmärtänyt tämän sen valossa

Ja tama laulu, jos se ei viela valottunut jollekin, niin on taydellinen. Hurrjaa, kuinka yhtakkia se noin vain tuli sielta, hetkeen heti tarrautuen. No, taa laulu sai mut ikavoimaan kotia ja itkemaan, ihan muiden tunteiden kanssa. Ja mun poydalla kun on kuva minusta pienena isin ja aitin kanssa, silloin kun olin muutaman kuukauden vanha niin oli ihan kamalaa katsoa sita kuvaa kun vaan itketti ja ahisti sisalta, ikava. Ja kun muutenkin oli surkea olo.

Mutta jo koto-Suomessa sain tarpeekseni negatiivisissa tunteissa rypemisesta, niin kaikkea ylpeyttani vastaan taistellen menin pyytamaan anteeksi host mumilta, etten tiennyt miten toimia, etta mika olisi oikein. Ja tiiatteko, kun se ilmeisesti on oikeasti totta, etta asiat ratkeaa puhumalla, kun menin siis host mumin luo, niin puhuimme melkein kaksi tuntia tasta perheen tilanteesta, avioerosta ja jarjestelyista, kaikesta, miten se stressaa vaikkei pitaisi ja mika tilanne on ja kaikesta muustakin, elamasta noin yleensa. Ja kaiken taman jalkeen oloni oli paljon parempi. PALJON. Kummallista, ei se olekaan ihan huijausta, tuo puhuminen. Ja kummasti nousi tyomotivaatiokin sitten!

Keskiviikkona sitten tehtiin koko paiva lahtoa New Hampshireen perheen sukulaisten luo. Tarkoitus oli lahtea jo aamupaivasta, mutta eihan siita yhtaan mitaan tullut kun perheen aidin piti hoidella ties mita asioita siina ja valissa. Paastiin kuitenkin lahtemaan sinne. Ja selvittiin eka meidan majapaikkaan Francestownin lahelle, jossa oli ties kuinka monta vuotta vanha talo! Se oli aivan ihanan nakoinen ja innoissani ootin jo etta paasisin kuvailemaan kaikkia kivoja yksityiskohtia siita talosta, koska se oli yksinkertaisesti niin upea! Tosin en yksin siella nukkuisi tai asuisi muutenkaan, koska siella ihan varmasti kummittelee joskus. Ihan varmasti. Sitten sellaiselle rantamokille mentiin ja siella oli grillauspaivallinen, syotiin ja juteltiin, sellaista small talkia koko ilta. Ja vaikka olin matkalla mukana perheen kanssa ihan vapaaehtoisesti, niin kuitenkin, olin toissa. Katoin lapsia koko ajan ja nain pois pain. Vaikken ollu toissa. Tricky!

Torstaina sain kuitenkin nukkua aikalailla myohaan, jonka jalkeen rauhassa semmoinen siina tilassa hyvin kyhaisty aamiainen, pyykkaysta ja brunssille Petersboroughiin. Ensin suunnattiin kirjakauppaan, josta loysin kaytettyjen kirjojen osastolta lempilastenkirjani englanniksi, Anna's Summer Songs. Olin ihan innoissani ja host mum vaan nauroi minulle, kun selasin sita silmat kiiluen, ihan niin kuin olisin lotossa voittanut! Ja olinkin, mina muistan tuon kirjan melkein lapikotaisin, se on mokillamme Suomessa, minun lempikirja. Tai ainakin yksi niista. Sitten suuntasimme perinteikkaiseen dineriin syomaan grandman ja grandpan ja host mumin siskon kanssa. Oli hyva kreikkalainen salaatti nam :P Sitten suunnattiin takaisin rantatalolle, hengailemaan vaan, ja tekemaan jaateloa! Eika millaan sellaisella elektroniikkalaitteella, vaan ihan vanhanaikaisella, puisella ja metallisella veivattavalla systeemilla. Ja veivattiin ties kuinka kauan ja se oli kivaa! Sitten hengasin taas lasten kanssa ja muutaman minun ikaisen lasten serkkupoikien kanssa opetettiin pikkuisia pelaamaan baseballia. Sielta sitten siirryttiin toiselle rantatalolle, josta oli upeat maisemat! Siella syotiin sitten ihan kunnon kotona tehtya terveellista lasagnea ja salaattia ja yrttipatonkia ja jalkiruuaksi sita jaateloa ja mustikkapiirakkaa. Ja se jaatelo, voi elama, se oli elamani parasta jaateloa. Pelkastaan vaniljaa, mutta ah, se oli NIIN hyvaa, etta oisin voinut syoda sita varmasti litran tai kaksi. Siina paivallisen lomassa oli mukava jutella muutaman minunikaisen kanssa koulutuksesta ja kulttuurieroista ja kaikenlaisesta. Kotiin sitten suunnattiin myohaan ja ajomatka meni host mumin kanssa kaikenlaista mukavaa jutellen. Oli kylla kiva reissu :)

Perjantai vain sujahti. Eika kun ei sujahtanutkaan! Aamulla suuntasin heti sen jalkeen kun olin kylvettanyt lapset nopeasti ja vienyt kouluun, niin Liberty Tree Mallin BestBuy-liikkeeseen tutkailemaan kannettavia ja keskustelin tovin kaikesta kannetavista ja merkeista ja ominaisuuksista ja kaikista holmoyksistakin oikein komean miesmyyjan kanssa, enka saanut kahteen tuntiin vielakaan paatettya etta minka ostaisin. Ja sitten piti hakea lapset. Ja tehda toita. Ja suunnata toiden jalkeen takaisin BestBuyhin. Ja ostaa se kannettava. Sain paatettya. Toisen miesmyyjan avustuksella, joka nauroi hyvantahtoisesti mun kielioppivirheille ja hassuille arkisanoille, kun en osannu tietokonesanastoa ollenkaan. Ja sitten paatin. Ja ostin HP:n G60-445DX Notebook PC:n ja nimesin sen kotona Kanervaksi ja taistelin sen kanssa kaksi paivaa ennen kuin sain netin toimimaan. Mutta nyt se toimii. Ja nyt mina vaan odottelen, etta skypen saldo latautuu et saan soitettua kotiin sellaisia kahden kolmen minuutin puheluja yllatellen ihmesia. Jos aikaero sallii mun soittaa sellaisia hassuja puheluja. Hih.

So, don't be shy, love the world <3>