Tanaan siis kun tulin kotiin C:n luota, niin meilla olikin kissaherran kaverina tammoinen otus! Ja jos se ei kuvasta vality, niin tuo otus oli valtava. Siis oravaksi. En mina ikina oo nahny noin isoa oravaa! Ja se oli meian olkkarissa. En tienny etta mita tehda, itkeakko vai nauraako. No, en itkenyt nauroin kylla. Ja soitin hostmumille: "Umm hi, it's Susanna, I thought you'd like to know that there's a squirrel in our living room.." :D Noh, kun ei saatu yhteytta meidan yleensa aina niin ihanaan handymaniin (oikeasti oikein kultainen vanhempi herra, joka korjaa kaiken!) niin se oli sitte aupparin selatettava moinen hirvio. Kissaherra kellariin, ettei se luulis liikoja itestaan ja karkais jahtaamaan moista otusta ulkonakin. (Tosin kun tulin kotiin niin mirri vaan kulki mun jaloissa ja itki, sita saattoi vahan pelottaa..) Sitten KAIKKI ulos johtavat ovet auki, luuta kateen ja hirmuisesti morisemaan ja huitomaan ja paukuttamaan jalkoja hirvion lahelle. Ja kirkumaan. No niin, tietty kun mina moykkasin niin "pikkuinen" meni paniikkiin ja yritti hyppia ikkunasta ulos, mutta eihan se niista paanny kun ikkunat oli kiinni. Sitten se kiipeili verhoissa ja hyppas toiselle ikkunalle ja sitten takas ja sitten telkkarin paalle ja sitten MINUA kohti! Siina vaiheessa kirkasin jo kovemman kuuloisesti ja hyppasin penkille. Orava kipitti ohitseni lasitetulle terassille, mina juoksin sulkemaan oven perasta ja hetken kattelin kuinka toinen sinkoili kohti lasiovia, eihan se edelleenkaan lasia tajunnut, sitten ehka viidennen tormayksen jalkeen loysi oikean aukon ja pinkaisi ulos. Mina lahdin sulkemaan ovet ja etuovella tuli posteljooni vastaan ja kattoi vahan kummasti kun mulla oli luuta ja harava kadessa kun ovea avasin. Hihitin ja ilmoitin etta jahtasin juuri oravaa ulos talosta. Posteljooni ojensi postit ja katsoi edelleen kummasti. Ja toivotti hyvat paivanjatkot ja pinkoi pois. No eiko itellas muka oo koskaan ollu oravaa olohuoneessa?? Myohemmin perhe tuli kotiin ja kerroin sitten kaiken mita tapahtui ja tytsi kertoi isalleen puhelimessa saman homman, mutta tama ei uskonut! Etteka ois varmaan tekaan, onneksi niin fiksusti tein etta juoksin kameran ja nappasin kurren itseteossa. Mutta niin, kuten Zoobomafoo:ssa tanaan ilmoitettiin, niin elaimet ovat onnellisimmillaan silloin kun ovat kotonaan luonnossa. Tiedapa se kurre!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti