"Keskipäivällä säpsähdän"

Täällä on kevät. Se on joka paikassa. Aurinko lämmittää, eilen Cambridgessa näkyi monta shortsit+flip-flopit yhdistelmää. Lunta ei ole kuin paikoittain ja pyörät ovat teillä jälleen. Kyseisestä syystä lähdin tänään heti lenkille, kunhan siis ensin saavuin kotiin. Tuntui siltä, että nyt olisi selkiintymisen ja suomalaisen musiikin aika. Tarkemmin sanottuna SMG:n ja UB:n. Nam.

Lenkillä minun mietteeni palautuivat pitkälti tähän päivään. Tai viime päiviin, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Sunnuntai, tämä päivä siis, oli meidän tyttönelikön ( 3 SWE, 1 FIN) viimeinen yhteinen päivä tällä rannikolla. Tällä mantereella. Au paireina.

Lauantaina käytiin mun ja S:n koulupäivän jälkeen syomässä FiRE&iCE:ssa, kyseessä siis toisen S:n jäähyväisillallinen. Ja voi kuulkaas, kyllä tykkäsin paikasta, todella paljon. No ensinnäkin kyllä odotettiin sitä meidän pöytää se vajaat 3 tuntia (ehhheh, niinpä) but it was worth it. FiRE&iCE on semmoinen improvisaatio baari&grilli ja tämä grillipuoli ainakin toimi niin, että ruokasalin toisessa päässä oli The Market, eli kaikki ruoka.



Ruoka-ainekset olivat erillään kulhoissa, ja ensinnäkin salaattinsa sai valita itse, eikä tämä ollut mikään salaattia&tomaattia&kurkkua-eikä-muuta salaattibaari, vaan oli pähkinöitä ja ituja ja juustoja ja pastaa ja kaikkea, sekä salaatinkastikkeitakin usiampi. Sitten olikin entreen vuoro. Kaikki liha ja pasta ja kaikki oli raakaa. JOO-O, ihme ettei oo joku haastanu oikeuteen kyseistä paikkaa saatuaan ruokamyrkytksen, vaikka siellä olikin varoitukset, että EI SAA SYÖDÄ RAAKAA LIHAA. Vaan niin idea oli tavallaan sama kuin salaatissa, sait itse valita, että mitä lihaa ja pastaa ja vihanneksia halusit, kokosit ne semmoiseen metallikippoon , valitsit sitten kastikkeen niille ja menit grillin puolelle. Tai no, äärelle.



Siinä sitten ootteli hetken pienoisen, että sun kuppisi sisältö kumottasiin grillille ja kokit hyöri ja pyöri ja paistoi sun ruokasi juuri siinä ja lisäsi kastikkeen ja samalla viihdytti ihmisiä heittelemällä hampurilaisia kokoon, laulamalla onnittelulauluja synttärisankarille jos toiselle, ja huijaamalla esimerkiksi yhtä suomalaista että kaatais sen kastikkeen jonkun toisen annokseen. Viihdyttävää ruuanlaittoa! Ja hyvää ruokaa, minä rakastuin miekkakalaan siellä, ymmymmmym.. Sitä ja lohta ja tofua ja kidney beanseja ja egg noodleseja jajaja jottain muuta ja semmoinen ginger-kastike. Nam. En sano muuta. Ja illallinenhan oli unlimited, joten niin monta kertaa kun vaan jaksoi niin sai täyttää lautasensa, ja niin vaihtoehtoina oli vaikka mitä! Namnam.

Tän jälkeen suunnattiin Middletoniin S:n luokse yhden Beverly-kesiyöseikkailun jälkeen (tottakai tiedettiin koko ajan minne oltiin menossa!) ja ömöm, minä olin aika onnistuneesti pihalla pe-la yön valvomisen jälkeen ja eipä menny kauaakaan ennen kuin olin sen verran väsynyt, että ilmoitin tytöille, että tästä sohvalta en muuten liiku, tässä nukun! Nämä vaan nauroivat ja antoivat nukkua sitten. Kiitos.

Pitkän aamun, jota vietettiin odotellen heräämistä, istuen portaikolla auringonpaisteessa (varjossa +14 celsiusta!) ja lakaten kynsiä ja jutellen ja nauraen hauraasti, sen jälkeen lähdimme brunssipannareille (kellohan oli tässä vaiheessa 2 pm), jenkkimaassa viimeisille. Jälleen. Hitaasti porautuu kaikki tämä aivoihin. Että S lähtee huomenna 4.30 pm takaisin Ruotsiin. Ja menee yli 5 kuukautta, että nähdään taas.

Mutta sitten tajusin, että hitto, minähän lähden kohta kans. Mitä?! Vastahan minä tulin. Vaan ei. Se on kohta 5 kuukautta siihen, että mun lentoni lähtee. HURJAA. On se kyllä. (Tajusin nyt, että mun pittää varata koulua huhtikuun loppuun. Whuupsis, tarviin sen $300 aika pian, hehhei, eihän tässä muuten oiskaan sitä rahanmenoa jeesjees.) Niin että kaikki alkaa taas muuttumaan, ihan niin kuin isosti muuttui viime vuoden heinäkuussa. Niin muutto takaisin, tavallaan. Aika pelottavaa. Koska justiinsahan minä oon päässy mukaan tähän kaikkeen niin sitten se on paluu "arkeen", joka ei ole enää minun arkea. Ei saa käsittää väärin, minusta on ihana nähdä mun perhe ja tytöt ja kaikki jälleen kohta taas, mutta kuulunko minä sinne enää? En kuitenkaan ole se sama ihminen, jona lähdin. Miten voisin olla? Ei se mene niin. Ihmiset muuttuu, tottakai. Mutta mun mieleeni hiipi ajatus lenkin loppupuolella sitten. It would be so easy to be just someone, who gets along with everyone, to be something they want me to be, but I want to be me.

Saknar dig redan ♥