Ajauduin eilen lueskelemaan koulukirjojen sijasta vanhaa päiväkirjaani. Ja auringon paistaessa, kun hiukset oli suihkun jälkeen kevyet ja heilui tuulessa, niin halusin, että on kesä, että on aikaa istua nurmikolla ja ottaa kuvia uusista kuvakulmista.
Mulle iskee keväisin aina joku luovuusinnostusinspiraatiopurskaus. Ja tietenkin kun mulla on Harvard, niin on huonompi varata aikaa esimerkiksi maalamiselle ja kaikelle mitä ikävöin kamalasti. Onneksi on sentään kamera. Ja se on ehjä. Ja toimii automaattinen tarkennus nytten. Love it. Couldn´t live without it. Tajusin sen kun kamera oli korjauksessa. Vaikka jjjuuu, enhän minä ookaan mikään ammattikuvaaja tai mitään, niin silti tärkeintä on se, että minä ite nautin valokuvaamisesta ja joskus, sen tuhannen kuvan joukosta löytyy yksi tai kaksi ihan hyvääkin kuvaa. Eikös?
Mutta niin, viime keväänä oli onni se, että oli se kuviksen projekti, nyt ei ole mittään. Tietty on toi scrapbookkailu, mutta no, onhan sekin luovaa puuhaa, mutta ei se ole sama asia kuin piirtäminen tai maalaaminen. Tai asioilla ja niiden merkityksillä leikkiminen. Siis maalatessa. Kuvatessakin voi toki toteuttaa samaa, mutta mielestäni se on kuitenkin hieman hankalampaa. Vaikka onkin ihanaa kun arkisia asioita voi yhdistää yhdellä kuvalla toisiinsa ja luoda silloin mielikuvia, joiden olemassaoloa ei ehkä muuten ajattelisi.
Viime kesänä, kun olin töissä ripareilla, ja oikeastaan mitä oon seurakunnan toiminnassa ollut mukana aktiivisesti omasta riparistani lähtien, niinniin, nuoriso-ohjaaja seurakunnassamme, H, on myös valokuvaaja ja yleensä summauttaa viestinsä yhdellä kuvalla, kertoen tarinan siitä, kuinka sen kuvan eri asiat, yksityiskohdat kuvastaa milloin mitäkin. Minäkin haluan kertoa kuvillani tarinaa. Joskus haluan vain leikkiä väreillä, ja kuvioilla ja asioilla, mutta kaikella on tarina. Jokainen kuva kuvastaa jotakin hetkeä mietettä. Hooo.
Nytkin, ulkona riehuu myrsky, sataa yhteen mittaan jo toista päivää ja tiet lainehtii, mutta minä oon innoissani! Tavallaan, koska huomenna voi saada aika upeita kuvia. Tai viimeistään tiistaina, kun sade loppuu ja aurinko paistaa. Hummummmum. Tämmöinen sunnuntaijumitus päällä, vaikkakin pään sisällä juoksee ja lujaa. Kevättä on tiedossa, tänään siirrettiin kelloja eteenpäin tällä puolella maailmaa ja niin, en oo ihan mukana vielä. Hassua että Suomeen on nytten vain 6 tuntia aikaeroa, aina öö, tämän viikon ajan?
No niiin, kumminkin, kun tänä viikonloppuna oli 5. tuntisessio Harvardissa ja ensi viikolla ei ole koulua, niin päätettiin S:n kanssa jumitella viikonloppuna leffojen parissa. Käytiin ensin katsomassa lauantaiyönä Dear John, sitten tänään iskettiin katsoen The Hangover ja Up In The Air. Ensinnäkin Dear John, emotionally confused. Sanotaanpa nyt vaikka näin. Mun poskiin koski ja silmiä vetisti koko leffan ajan kun se oli niin kaunista ja surullista samaan aikaan! Pitkän sunnuntaiaamun jälkeen, siis nukuttiin tosiaan pitkään, puolille päivin, tosin yhteentoista oikeastaan koska ne kellot siirtyi piru vie, niin iskettiin sitten The Hangover soittimeen ja kikatettiin leffalle innoissamme, toiseenkin kertaan katsottuna niin on kyllä mahtava leffa. Hostäitikin istui kanssamme hetkeksi naureskelemaan, kun tuli se kohta, jossa pieni kiinalaismies hyppää takakontista! Sitten Up In The Air, yksi leffa jollei ole ihan selkeää tarkoitusta, tai loppua, tai ratkaisua. Voisi kai sitä analysoida. Tyydyimme tosin vain S:n kanssa toteamaan, että jos meidän tulevaisuuden miehet näyttää viiskymppisinä George Clooneyilta, niin emme valita.
Nyt alkaa teksti ja ajatus pomppia kyllä sen verran että ehkäpä laitan nuo puhtaat lakanat sänkyyn ja menen suosiolla nukkumaan, että jaksaa jälleen viikon ahertaa! Vaikka mulla ois kyllä vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta katselemme josko maanantai-iltana saisin jottain lissää aikaiseksi :)Bonne nuit!
1 kommentti:
Oon hyvinhyvin kade Dear Johnista. Mun täytyy VIELÄ jaksaa odottaa 5 päivää, perjantaina se tulee tänne Suomeenkin! VIHDOIN :)
Lähetä kommentti