Kuinka aika voinkaan vierähtää nopeasti ja samaan aikaan olla kulumatta ollenkaan? Tulin nörttäämään noin puolitoista tuntia sitten ja koko aika on mennyt erinäisten au pair -blogien parissa, kiitos siis teille muille auppareille noista innostavista ja pelottavista tunnelmista!
Järjestöltä ei ole tullut vieläkään mitään, sitä tässä odottelen. Kai kuukaudessa ehtisi jonkinlaisen päätöksen minun papereista tehdä? Montakohan kertaa tässä on tullut mietittyä sitä ettei minua hyväksytäkään tai etten löydä perhettä. Herranen aika, sehän olisi kyllä kolaus. Mutta miksi minä en löytäisi? Eihän kukaan täydellinen ole, mutta kirjoittaessani sitä personal letteriä, tuntui että oikeasti voisin olla hyväkin tässä hommassa :D Noh, en nyt ole kovin negatiivinen ole ennenkään ollut, koska nautin lastenhoidosta ja kaikenlaisesta oleilusta pikkuisten kanssa, joten tuskin olen koskaan mikään surkea ollutkaan. Aloittelija kyllä, mutta tässä on sellaiset 16 vuotta jo pienemmän siskon kanssa eletty, melkein 8 vuotta pikkuveljen ja 5,5 vuotta toisen pikkusiskon kanssa. Varsinkin nuo pikkuiset, vaikka veli onkin jo iso koululainen, niin ovat opettaneet kyllä lapsista. Muitakin pestejä on tietenkin ollut, mutta ei sitä arkea lasten kanssa koe pelkillä muutaman tunnin lastenvahtikeikoilla viikossa, sitä on elettävä lasten kanssa ja aika suuresti lasten ehdoilla, vaikkei sitä saa lapsille ääneen sanoa ;)
Ooh, katsoin musiikkivideon, joka tehtiin Obaman puheen pohjalta. Tuli kylmiä väreitä! Luultavasti suurilta osin siksi, että Yhdysvallat tuntuu olevan lähempänä jotenkin tämän tulevan au pair-vuoden myötä. Kuitenkin, jos kaikki menee hyvin, niin Yhdysvalloista tulee kotini vuodeksi, silloin minulle on kyllä tärkeää, että maata johtaa viisas mies. Joka on jo määrännyt Guantanamon suljettavaksi ja kieltänyt kidutuksen! Katsoin eilen neloselta tulleen dokumentinkin Obamasta ja on kyllä todellinen tarina tuon herran takana, hyvällä tavalla. Vaikka myönnetään, Obamasta on tehty jo sankari ja ihmeidentekijä, mutta kuka tietää jos tämä herra tosiaan lunastaisi odotukset? Toivon tosiaan niin.
Hassua, puolen vuoden päästä olen Yhdysvalloissa. (Oletan koko ajan että tosiaan tulen hyväksytyksi ja löydän perheen ja pääsen lähtemään kun haluan, mutten halua ajatella että jokin menisi pahasti pieleen.) Olen jättänyt turvallisen koto-Suomen, jossa olen koko elämäni elänyt ja sitten vain lähden vuodeksi pois. Tänne jää koko elämä, tavallaan. Toisaalta otan sen mukaani kun eletty elämäni vaikuttaa siihen kuka olen. Vien oman versioni siis tuonne meren taakse :) Pelottaa ihan helkatisti tuo ajatus edelleen, mutta samalla tiedän, että minun on vain pakko tehdä se, lähteä, sillä tämä on unelmani. Ja pystynhän minä siihen ja siitä tulee hieno kokemus, kun niin päätän! (Toistankohan itseäni jo?) No mutta, Yhdysvallat! Turistimaisesti kaikki kuuluisat paikat täytyy nähdä ja antaa sitten vain virran viedä, jotta pääsisi näkemään sitä perimmäistä valtiota ja amerikkalaista elämäntapaa ja ihmisiä. Hyppy kulttuurista toiseen. Yes I can.
Aika kuluu tosiaan, toivottavasti juoksisi ja pysähtyisi jälleen samaan aikaan. Mutta, abin arki nyt, ei amerikkalainen, siispä takaisin ylioppilaskoekirjojen pariin kunnes silmät ummistuu. Ehkä muutama au pair-blogimerkinnän metsästys ennen sitä vielä ja jatketaan sitä järjestön hyväksymispäätöksen odottelua :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti