M: "Onko Susette löytäny jonkun uuden kun tällaista hömppää kuuntelee?"
H: "NO ON!"
M: "Mitä?! Onko?! Ei elämä..."
H: "Juu, Susette on rakastunut"
M: "Mitäh?!"
Sitten pikkusiskolle selvisi, että ystäväni puhui Yhdysvalloista :D Tajusin tässä, että jonkinlaisen puolikkaan valtakunnan olen kyllä löytänyt ja samalla Yhdysvalloista on tullut paheeni. Minä, joka en kuuntele radiota kuin satunnaisesti, olen koukussa Radio Disney:n nettiasemaan... :P Ja muutenkin Yhdysvaltoihin. Koko ajan pitäisi vain lukea lukiohommia varten, mutta paljon mieluummin etsin tietoa Yhdysvaltojen eri osavaltioista ja kattelen kuinka nättiä siellä on ja luen muiden au pair-blogeja ja haaveilen omasta vuodestani :) Eikä nyt tarvitse hätäillä sellaisten, jotka ovat jo au paireja, ei minulla ole mitään linnoja rakennettuna, sillä tiedän, ettei sellaisia tule vastaan, ainakaan kovin usein, vaan au pair-homma on työtehtävä, jossa toki saattaa olla huimaisti luontaisetuja. Ainahan siinä on se, että pääsee tutustumaan uuteen maahan ja kulttuuriin ja ihmisiin. Lisäksi saa ihan uskomattoman määrän itsenäisyyttä, minä ainakin saan! Vieraassa maassa vieraiden keskellä kokonaisen vuoden!
Odottelen vieläkin järjestön vastausta ja panikoin säännöllisin väliajoin siitä, että jos en pääsekään lähtemään jostain kumman syystä, jos järjestö kattoo, että nää, ei me tuota nyt kyllä oteta. (Vaikken kyllä ymmärrä mistä siihen löytyisi syy, kun lastenhoitotunteja on lukemattomia ja englantikin sujuu mukavasti, eikä ole tutut ainakaan hulluna pitäneet :P) Tai sitten jos ei löydy perhettä, jos kukaan ei halua minua, jos se personal letter ollut tarpeeksi houkuttelevan oloinen tai hakemuksissa on jokin sana väärin. Tällaista jossittelua tämä on ja ärsyttää hirmuisesti vaan junnata paikoillaan kun ei ole sitä järjestön hyväksyntää eikä pääse asioissa mitenkään eteenpäin, paitsi tietenkin mielikuvaharjoittelulla ja sillä, että etsii netistä kaikenlaista tietoa ja valmistautuu mahdollisimman hyvin. Mutta sekin on välillä vähän päämäärätöntä, kun ei ole varmuutta siitä, että lähteekö varmasti. Vaikka haluan ajatella niin, että kyllä, minähän lähden.
Maankamaralle takaisin. Opiskeluhan pitää abin päivät täysinä vallan mainiosti, huomennakin yksi preliminääri, johon vissiin olisi pitänyt jotenkin valmistautua (?!). Ei tämä päivä toki mitään hirmuista siltikään ollut, sillä Susette pääsi kesätöihin paikkaan, johon kovasti halusi! Kirjallinen työsopimus kirjoitetaan muutaman viikon päästä, mutta varmaa tuo on, joten saa ehkä hieman rahaa ennen kuin lähtee Yhdysvaltoihin vaeltamaan, eikä tarvitse kituuttaa ensimmäisiä viikkoja siellä. JOS siis pääsen lähtemään. Nyt alkaa kyllä abin pää painumaan siihen malliin, että unta kaaliin, josko sujuis opiskelukin paremmin :D sietämätön odotus jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti