"'Cos you never read the signs"

Tiiatteko kun kylttien lukeminen on oikeastaan ihan turhaa. Parhaiten oppii kun vaan menee, eksyy ja loytaa.

Edellisessa tekstissa kerroin, etta aion eka kirjoittaa ton paivakirjani silla tavalla etta se on paivajarjestyksessa, mutta jotenkin tuntui, etta nyt on vaan hieman pakko kirjoittaa tannekin, koska a) tama on nopeampaa ja b) aloin jo saada uhkaavia viesteja (yhden kappaleen siis..)

Nama viikot muuton kanssa on kylla ollu aika hurjia, tarkoittaen, etta oon painanu pitkaa paivaa viimeiset kaks viikkoa, noin 10 tuntia per paiva. Edellisviikko meni ihan ok, kun maanantai oli Labor Day ja se oli mulla vapaa, kun perhe oli New Hampshiressa. Tiistai olikin sitten taas pelkkaa juoksua, kun aamusta heti suunnattiin uudelle talolle ja kun tultiin sisalle niin oli aikamoinen jarkytys tama talon kunto. Ilmeisesti tasta talosta lahteneella perheella oli vielakin kiireisempi muuttoviikko kuin meilla, silla taloa ei ihan oikeasti ollut siivottu. Keittion lattia oli taynna tahroja, hostmum loyti toimistostaan homeista ruokaa ja sitten puhe oli ollut, etta ylakerrasta vaihdettaisiin matot kokonaan ja no, sitahan ei ollu tehty. Ja nyt hostpojan huoneessa on vielakin se hemmetin ruma harmaa tahra. No, mattokin on sen verran ruma (possunpinkki) etta tahran vois olettaa kuuluvan siihen mattoon. Mutta niin, koko viikon purkailin muuttolaatikoita lasten kanssa ja yritin parhaani mukaan viihdyttaa myos heita, ettei menis taa muuttotouhu ihan itkuksi. Ja no, sita se olikin se minun viikko. Ei mitaan maata jarisyttavaa, tuota vaan lahes koko ajan. Ma oon purkanu talosta sen suurimman osan, enemman kun hostmum, ja sekos vahan naurattaa, kun mina tiian paremmin missa asiat on kuin hostmum, jonka talo taa oikeastaan on..!

Viikonloppuna paasi sitten vahan vapaalle tasta muuttotouhusta, kun lauantaiaamuna herailin ihan rauhassa, viittasin kintaalla kiireiselle perheelle, joka lahti hosttyton balettitunnille jo aamukahdeksalta. Ihan niin kuin mina lauantaina niin aikaisin heraisin. Kymmenelta sitten raahauduin ylos sangysta ja juttelin perheen kanssa jonkin aikaa skypen kautta, ihanaa kuten aina kuulla omasta perheesta ja hetken leikkia edelleen etta eihan sita niin kaukana olla :) Sitten lahdin puolen paivan aikaan katselemaan, etta mitas sinne Andoveriin kuuluu. Ja ensinnakin loysin aivan ihanan kraasakaupan keskustasta, jossa on kaikkea kivaa pienta piristysta, jota ei oikeasti tavarana tarvitse, mutta piristyksena kylla. En kuitenkaan saasteliaalla budjetillani mitaan ostanut talla kertaa, kun en oikeasti tarvinnut. (En oo vielakaan saanu rahoja talta kuukaudelta bensaan niin VAHANKO ketuttaa...) Sitten loytyi kaikkea muutakin, muun muassa ihana kotikauppa, jossa teemana oli Pariisi. Sielta paadyin ostamaan ehka halvimman asian, eli juuttikangaskassin, jossa oli yksinkertaisesti niin kiva kuvio, ettei sita voinut olla vastustamatta. Ja laukkujahan ei voi ikina ollu liikaa, ei niin ikina. Sitten loysin mun taivaan, elikkas kirpparin! Tama on niin ihanaa kun Andoverissa on kirppari, silla Topsfieldissa ei ollut ja se vajaat 2 kuukautta oli ihan karsimysta kun ei ollu kirpparia. Ja heti tein loytoja talta kirpparilta, sielta loytyi muun muassa sellainen ihana mekko, jota olen pitkaan etsinyt ja jonkatapaisesta olin jo valmis maksamaan epatoivossa $30, mutta loysin sen taalta dollarilla, en voisi olla onnellisempi! Sitten loytyi ruskea nahkalaukku, jota olen myos metsastanyt pitkaan, semmoinen juuri sopivankokoinen, ja hintaa oli huimat $3. Ja mita muuta, ohut ruskea nahkavyo seka sellainen harmaa villatakki, jossa sinisia kukkia, samansinisia kuin se mekko. Ja sitten punaiset IHANAT kengat, jotka on mulle liian isot, mutta joista mulle tuli mieleen heti yksi ystavistani ja taidan laittaa kengat halle, en tieda viela, kun on toinenkin halukas mutta paah, odottakaas vaan joululahjojanne. Joten olin varsin tyytyvainen kirpparireissuuni :) Sitt en lahdin kotio, silla olin luvannut olla kotona ja skypessa jo 2 tuntia aikaisemmin. Hups. Valtameren toisessa paassa oli pikkusisko ja H, joiden kanssa oli jalleen ihana nauraa ja jutella ihan arkisia asioita halki, kunhan ensin saatiin tekniset ongelmat alta pois ja kuva ja aani toimimaan. Sain niin ihania kuviakin otettua heista netin kautta, mutta sitten havitin ne jonnekin ja harmittaa! Oli oikeasti aivan ihana jutella rakkaiden kanssa, teki lauantaista entista valoisemman ja ihanamman niin, etta huhhuh hii, ikavakin tuli samalla, mutta niin, olisi voinut antaa sen hetken vaan jatkua. Mutta kun aika juoksee niin se juoksee. Illalla suunnattiin viela ruotsalaisen C:n kanssa kotishoppailemaan ja tuloksena muovipussista loytyi GAPin harmaat sammarit. Jepjep, onnistuu meilta tama! Mutta siis eihan sita tyhjin kasin voinut lahtea, kun vetta tuli taivaalta niin hemmetisti ja kumpikin keskittyi tiehen kovasti, tai no, siihen isoon latakkoon, jonka alta kai tiekin loytyi. Ilta paatettiin loistokkaasti Taco Bellissa hetki ennen sulkemisaikaa, ihan vain pienena hemmotteluna kummallekin. Ja ruokapoydan aaressa paasee aina katevasti purkamaan tunteitaan hostperheesta ja siita, miten lapset kayttaytyy valilla niin kovin ongelmallisesti etta itkettaa. Mutta oli ihana kuitenkin, ihan vaan olla ja jutella. Sitten kotiin nukkumaan kissan kanssa. Joka muuten seuraa mua taalla talossa koko ajan, kun oon nytkin yksin, on mun seurana ja nyt tuossa mun sangylla loikoilee oikein mukavan nakoisesti.

Sunnuntain aloitin ihan liian aikaisin, noin niin kuin sunnuntaiksi. Pointtina oli siis se, etta whale watching alkoi klo 9 ja google maps mulle ystavallisesti kertoi, etta Gloucesteriin kestaa ajaa tunti. Jippiajei. Aamulla vasytti niin tajuttomasti etten ollu varma menisinko, mutta juteltuani saksalaisen A:n kanssa skypessa (kun toinen on jo takaisin kotona Saksassa..) suorastaan juoksin talosta ulos etta kerkeaisin sinne. Ja piti tankata ja hakea kahvia ja ruokaa ja nostaa kateista. Ja ajaa sinne Gloucesteriin. Ja lahdin kahdeksalta. Ja suoritin kaiken taman eksymatta ja myohastymatta, en ollut edes viimeinen saapuessani auppareiden tayttamalla parkkipaikalle kello 8.40! Yhdeksalta suunnattiin merelle pain ja bongasin auppariporukasta tututkin kasvot, kun meksikolainen P olikin samassa ryhmassa kuin mina. Paivitettiin kuulumiset ja sitten oltiinkin siirrytty aurinkoisesta satamasta keskelle harmaata sumua. Nakoetaisyys tais olla 15 metria, sen jalkeen pelkkaa harmaata. Ja ma ootin koko ajan, etta Muumien aavelaiva tulis aavemaisesti kohti meidan paattia, mutta valitettavasti niin ei kaynyt. Sen sijaan nakyviin suvaitsivat saapua ryhavalaat Salt ja Cardou. Ja on muuten aikalailla valtavia elukoita. Ihan vaan tiedoksi. Kuvat ei ollenkaan tuo esille sita niiden kokoa ja mahtavuutta, vaikka olivatkin veden alla, mutta no, kuitenkin, kamera tayttyi 300 kuvalla valaista. Sarjakuvaustoiminto on nerokas. Ja laittaisin kuvia teille nytkin, mutta blogspot jumittaa aina kun yritan laittaa kuvia tanne. Ja sitten jumittaa netti ja valittaa jotakin ja mun tarttee juoksennella kellariin ja takaisin kaynnistamaan modeemi uudestaan ja sitten se tekee sen joka kerta ja multa menee puol tuntia yhden kuvan laittamiseen. Ja kun on melkein puoliyo, niin sorry. Mutta niin, tunti tai kaksi kateltiin tata parivaljakkoa ja suunnattiin takaisin satamaan. Ma kaytin sen valiajan oikein hyodyllisesti ja etsin kaikkein epamukavimman penkin nukkumisalustaksi. Ja sain siita paattia vasten nukkumisesta leukaani varsin kipean kohdan pariksi paivaksi.

Loppupaivan suunnitelmana oli suunnata Bostoniin Kristaa tapaaman ja nain teinkin, kavin hakemassa Starbucksista lisaa kahvia, Pumpkin Spice Latte, mmm... ja ajelin Oak Groven metroasemalle. Tietenkin mun siella ehka kaks kertaa kayneen kunniaksi olivat laittaneet jonkun festivaalin pystyyn just sille tielle mita kovin kipeasti tarvitsin. Ja sitten ohitin detour-kyltin ja koko kaupunki oli taynna, joten kaantyminen oli lahes mahdottomuus. Vaihtoehdoista otettiin kayttoon seuraava: jos ma kaannyn tasta oikealle ja meen suoraan ja sitten vasemmalla ja sitten seuraavasta kaksisuuntaisesta vasemmalle taas niin kaiken jarjen mukaan mun pitais paatya samalle tielle, eikos? Ja kylla vain, loysin asemalla ihan ite ja olenko pikkaisen ylpea. Auto parkkiin ja metroon. Ja suomalainen iltapaiva alkakoon! Kristan kanssa vaelleltiin vaan oikeastaan tuo paiva, mutta kaikkea kivaa sita sitten sattuikin vastaa kun ilman suunitelmaa suuntasi jonnekin! Ensin Kristan pyora johdatti meidat irkkukorttelin kulmille, jossa oli eka soittolava pyorilla, eiku eka poliisi, sitten soittolava pyorilla, sitten duckbussi ja sitten Visa-mainos! Eli keskelle kuvaussettia jouduttiin, joten pitihan sita turistina tollotella sita siina hetki kuuluisuuksien toivossa. Oli siella joku New England Patriots-tahti, joka oli ehka oikea, mutta kuka tietaa, eikai silla niin valiakaan. (Valiin neuvo, jos kissa hakee huomiota kun kirjoitat koneella niin anna sille pompula. Tyytyvaisyys taattu.) Seuraavaksi bongattiin Bostonin taidefestivaali, joka oli lopuillaan jo, mutta kuitenkin, lavalle nousi viela useampihenkinen bandi, joka soitti Beatlesia ja Queenia jajaja jotain jonka nimea en muistanuut oikein. Ja siella oli puolisuomalainen korusuunnittelija, joka oikeastaan toimii opettajana Andoverissa. Pieni on maailma. Ja siella oli ilmaista ruokaa! Luomusysteemit oli NAM! Pitais joku paiva etsia niita kaupastakin. Haahuilun ja jo perinteikkaisen caesar-salaattitestauksen jalkeen tormasimme ufoihin!

Kyseessa taisi oikeasti olla modernia puistotaidetta, mutta ufoilta ne naytti! ( Tuon kuvan rullaaminen tanne alas alko ketuttaa sen verran etta vaihdan kohta Wordpressiin kun blogger jumittaa...!) Tuommoiset palikat oli sellaisen kiviringin keskella ja niissa oli liiketunnistimet niin, etta kun kaveli ohi niin ne alkoi suihkuttaa tuommoista vesihoyrya ja se oli oikein hienonnakoista iltahamarassa! Ja hauskaa! Ja sitten seuraavaksi loytyi taydelliset kukat, jotka oli tehty varmaankin jonkinnakoisesti metalliseoksesta. Taa kukka naytti silta kuin sen kaksi oksaa ois kiemurrellu ympariinsa ja samalla se pyori ja wau! Rakastuin Bostoniin. Jalleen kerran. Vaeltelu jatkui kuvaillen iltahamaraan ja pimeyteen ja paattyi vitamiiniveteen. Ens kerralla mennaan iltakahdeksalta typotyhjaan karuselliin kuules! Myohaan kotiin ja peiton alle, jos vaikka unta sais ennen tyoviikkoa.

Viikko on jalleen mennyt tosissaan nopeasti, muuttaessa ja juostessa paikasta toiseen. Laatikoita oon tosiaan purkanu ja painanu pitkaa viikkoa jalleen kerran. Ilopilkkuina pikaplaydate keskiviikkona australialaisen B:n ja ruotsalaisen T:n kanssa, B:n tervetuloajaatelo Richardson'silla, pelottavaa, pystyin syomaan pienen jaatelon! Tahan asti on pitany tyytya kiddieen. Mutta hyvaa oli, cotton candy nam. Ja taa lauantai saksalaisen aupparikoulututun V:n kanssa. Huomenna Ikeaan, ja itseasiassa juuri nyt tuli 2 kuukautta tayteen, joten onhan sita juhlittavalla ihan oikeilla lihapullilla ja pottumuusilla joka on tehty oikeista potuista. Ja palalla Skandinaviaa. Ja voisi soittaa suomalaisperheelle, joka asuu taalla, tai siis, mies on suomalainen ja vaimo amerikkalainen ja lapset siis puolisuomalaisia. Kumma maailma. Kuten myos se, etta Bostonissa nain miehen, jolla oli ihan samanlaiset kasvot kuin epaprinssilla ja se oli pelottavaa! Ja tuli ikava. Oonko vahan tyhma, kerro vaan H-pikkuinen, tiedan etta oon..! HYVAA HUOMENTA SUOMI! And good night USA, ma lahden Madisonin kanssa nyt nukkumaan. Hymyillen :)

"Too much love will kill you

if you can't make up your mind.

Torn between the lover and the love you leave behind.

You're headed for disaster

'cause you never read the signs.

Too much love will kill you every time."

Tasan talta tuntuu (ässä oot ihana!) aina valilla kun aattelen rakkaita Suomessa. Ja muualla maailmassa. Mutta sitten sita muistaa, etta kun hei, rakkautta on, ja silloin se kaikki on alright.