"I have a hard time taking the easy way"

Ooh, joo, siitahan on jo hurjan kauan kun viimeksi kirjoitin, tiedetaan. Kai. Joo. No mutta, viikonloppuna ei tehny yhtaan mieli kirjoitella, tai no, kirjoitin ihan vanhanaikaista paivakirjaa kun mun paa oli levita kun olin kirjoittanu joskus kuukaus sitten viimeks. Voi aalio. Ja sitten ma vaan halusin paasta ohi viikonlopusta, silla kun ei ollut autoa niin olin stuck taalla talossa. Eihan kotiviikonlopussa sinaansa mitaan, mutta kun TIETAA, ettei paase ulos talosta, tai siis ulos paasee, muttei kovin kauas, koska Jenkkila on oikeasti rakennettu autoille, niin silloin tuntuu etta on kuin vankilassa. Onneks tytot kavi vuoronperaan piristamassa! Lauantaina aussi-B hurautti leffan, kurpitsapiirakan ja taivaallisen suklaakakkupalan kanssa katselemaan leffaa Dance Flick, joka yksinkertaisesti oli niin huono, etta sille oli pakko nauraa. Just sellaisia leffoja sita kylla kaipaakin semmoisen alyttoman huonon paivan paatteeksi, aivotonta naurua vaan ja illan paatteksi sitten harvinainen puhelu A:n kanssa ja Ugly Betty -maraton! Sunnuntaina sitten lenkkeilin sateessa ja juttelin perheen kanssa melkeinpa koko alkupaivan ja illasta sitten ruotsalaiset S, S ja C saapuivat vierailulle ja lahdettiin pitkalle kavelylle pimeaan ja hopotettiin vaan kaikenlaista se sunnuntai, löhöttiin ja nautittiin viimeisesta vapaapaivasta ennen aikaimoisen hurjaaviikkoa, joka myos Halloweenia edeltavana viikkona tunnetaan.

Tama viikko on oikeastaan mennyt mukavasti, vaikka sainkin Audini korjatuksi vasta keskiviikkona, mutta autoahdingolleni oli onneksi ymmartajia taallakin! Viikon ekan paivan kummallisin asia oli se, kun loydettiin lasten vedella tayttyneesta hiekkalaatikosta hukkunut maaorava. Mita paassa liikkuu kun pitaa hypata isoon sammakon sisalle...? Maanantai-ilta meni kirjaimellisesti Strabucksissa istuessa, kun ladattin ruotsalaisen S:n (siis ei eri S kuin edella mainitut) konetta siella minun johdolla, toinen oli unohtanu johtonsa NYC:iin, voi kiva! Mutta Starbucksissa istuminenhan on aina mukavaa, se taytyy sanoa! Tiistai-aamuna meinasi tuo hosttytto kylla repia hermoja kun ei yksinkertaisesti voinut kuunnella... Minen yhtaan tieda mika sita on vaivannut koko taman viikon oikeastaan kun aamuisin ei ole kuullut yhtaan mitaan mita mina sanon ja laittanut vastaan joka asiassa ja yksinkertaisesti tehny minun elaman mahdollisimman hankalaksi aamuisin, etta saisin jotenkin tyytyvaisena lapset kouluun asti. Sitten iltapaivisin ei ole oikeastaan ollut mitaan ongelmaa, toki toista on vasyttanyt, mutta sepa siina on vain ollut. En tajua. Mutta tiistai siis, se hurahti ihan mukavissa merkeissa eika minuakaan niin kamalasti arsyttanyt vaikka hostmum oli kotona ja ulkona satoi niin sisalla piti olla ja nain, mutta hyvin meni ja iltakin meni hyvin perheen kanssa kun lahdettiin vihdoin ja viimein visiteeraamaan Andoverin kirjastoon ja rakastuin het! Ihana iso kirjasto, kolme tai nelja kerrosta, en ole viela ainakaan selvinnyt siihen neljanteen asti, mutta sellainen vaikuttaisi olevan siella. Kirjastokortinkin sain heti ja mukaan lahti "teinilevyosastolta" Lily Allenin uusin, Counting Crows, John Mayer ja Gnarls Barkley eli Kakkonen sai vahan lisaa taytetta ja iTunes lahti pyorimaan kans ja vooooi, kohta pitaisi kylla paasta uudestaan kaymaan siella, lisaa musiikkia ja kirjoja! (Tassa vaiheessa arsyttaa kun sahkomies ei oo tullu vielakaan ja mun pitaa tunnin paasta jo lahtea lapset hakemaan! Eiku tulihan se sielta...! No niin, hyvahyva, mutta eipa paassy auppari lenkille nyt sitten kun vahtii sahkomiesta. Voi...)

Keskiviikko sitten, minun lempparipaiva kun toita on noin yleensa hurjat 4 tuntia! Koska lasten isa viettaa iltapaivan lasten kanssa niin tosiaan mulla on pitka vapaa toiden jalkeen. Ja perinteeksi melkeinpa on jo muodostunu etta ruotsalaisen C:n kanssa kaydaan ensin juoksemassa pitempi lenkki ja sitten mennaan herkuttelemaan Panera Breadiin suussasulavalla sopalla ja tuoreella leivalla, nam! Nain tanakin keskiviikkona, vaikka satoikin kaatamalla, mutta lenkilla oli silti oikein mukava kayda, koska ilma oli niin raikas ja oli helppo hengittaa ja jotenkin tuntui vaan kovin palkitsevalta kayda lenkilla, mika ois kiva nytkin jos toi pirun sahkomies ei ois taalla talossa niin paasisin minakin lenkille. Voisin tosin kayda pikaisesti lenkilla toki vaikka tama onkin taalla mutta no niin, en tieda, harkitsemme. Kirjoitetaas nyt ensin kummiski. Sitten suunnattiin viela Barnes & Noblesiin kahville kahden ruotsalaisen S:n kanssa, turisemaan tietenkin. Ja sitten kotio ja pehkuihin. Jesh!

Torstai oli... hurja! Ihanaa aamussa oli se, etta hostmum ei ollu kotona aamuvalmistelujen aikaan! En tarkoita talla sita, etta jee, hostmum ei oo kotona, jeejeejee. No tarkoitan oikeastaan, mutta vain siksi etta lapset kuuntelee ja kayttaytyy NIIN paljon paremmin kun ne ei ole kinuamassa hostmumilta koko ajan jotakin ja viela kun naiden lempikeinona tahtonsa lapi saamiseen on se ihana tekoitku, johon hostmum aina hermostuu ja sitten antaa tietty periksi. Niin ei ollut tallaista aamulla ja sain lapsoset ajoissa kouluun ja ite kotiin tuliin ensin ja sitten lahdin hoitamaan asioita jalleen ihanalla Audillani ajellen! Tuli saavutettua monen paivan edesta ja tasta syysta sain sitten aikamoisen mielenrauhan, vaikkkakin kampaaja aika on vielakin varaamatta, mutta nooo... Ehka mulla joulukuussa on rahaa siihen, kun marraskuun rahat menee joululahjoihin. Noin niin kuin pitkalti. Ja sitten lapset koulusta, tai no, tytto toiseen kouluun ja poika kotiin ja hirmuinen taistelu siita, etta poika sois palan makkaraa. Hirmuinen show, ikina en ole nahnyt kylla noin nirsoa syojaa, se taytyy sanoa! Mutta mina sain tahtoni lapi ja poika soi sen palan. Ja ilmeesta naki etta tykkaskin siita! Sitten paivaunille ja auppari yritti vain pysytella poissa siivoojan tielta, ei sen kummempia. Loppupaivasta pyykkaysta ja valmistelua, silla illalla oli aupparimiittinki WITCH'S WOODS!

Ja en tieda kuvista, mutta se oli pelottava! Kyseessahan oli pienimuotoinen teemapuisto rakennettu Halloweenin pelottavaa puolta ajatellen. Ja kylla, nyt olen kokenut Halloweenin pelottavan puolen. Kiitos kysymasta. Ja se oli kirkumista. Saatiin siis liput, joilla paasi neljaan kohteeseen: 3D Keeper's Crypt, Castle Morbid, Nightmare Mansion ja Haunted Hayride. Ensiksi suunnattiin ylla nakyvalla porukalla 3D systeemiin, ja voi apua. 3D-efekteista en niinkaan tieda, mutta nayttelijat oli hyvia! Ja kun ei yhtaan tienny etta mita odottaa niin sitten vaan odotti ja yritti katella ymparilleen ja ennustaa etta mita ehka tulis tapahtumaan, mutta niin. Tama oli kuin kauhuelokuvien kokoelma ja yksi huoneista muun muassa, iso tila, joka oli taynna klovneja! Ja sitten niiden valista piti kavella, molemmilla puolilla oli siis klovneja, jotkut nayttelijoita, jotkut nukkeja, yritapa siina sitten miettia etta kuka hitto naista oikein hyppaa paalle! Ja kun ainut kauhuelokuva jonka muistan katsoneeni on IT, koska se on melkeinpa klassikko ja en yhtaan tykkaa klovneista jotka on pelottavia. Sirkusklovnit ei mitaan, mutta nailla oli sellainen hullu katse! Ja niin sita vaan kaveltiin yhdessa moykyssa, mina mahdollisimman keskella, etta olis muka jotenkin turvassa. Voi aa. Se oli pelottava. Ja sitten oli kaytava, joka oli taynna kasia, jotka tuli seinasta ja jotkut tosiaan liikkui! Ja oli Liisa Ihmemaassakin siella, mutta kauhuversiona ja ää! Minun sydan hakkas tuhatta ja sataa kun ensimmaisesta lapi paastiin. Sitten edessa oli Haunted Hayride, joka sinallaan oli helpompi, kun sai istua kyydissa eika tarttenu ite kavella! Mutta sai se minut silti kirkumaan! Ja kyydissa oli myos 7-vuotias poika, joka huusi melkein joka valissa kun mina kirkaisin ja jotain pelottavaa tuli, niin "AWESOME!!!" Rohkee poju. Kauhein kohta tassa metsassa tapahtuvassa ajelussa oli se, kun muutama tyyppi hyokkas karryn lahelle moottorisahojen kanssa! Eihan ne oikeita ollu, semmoisia saa kayttaa ollenkaan ei, mutta niissa oli se aani ja sitten bensan tuoksu niin oli se pimeassa aika pirun oikean tuntuinen! Sitten jaljella viela Nightmare Mansion ja Castle Morbid, joissa jalkimmainen oli ehka vahiten pelottava. Mutta silti ihan hiton pelottava! Ja Nightmare Mansion, siina oli kylla kestamista, koska kaytavat oli ahtaita ja oltiin sisalla ja seinat melkein kaatuili paalle ja huhhuh. Sellaista menoa torstaina, ja nyt vaan semmoinen juttu, etta...

"Mistakes and lonely nights lead where the wisdom lies"

Katsotaas nyt mita mulle on tanaan tapahtunu...
- eka autohaaveri? CHECK.
- autohaaveri vieraassa maassa? CHECK.
- autohaaveri jonkun toisen autolla? CHECK.
- maailman nervebreaking iltapaiva? CHECK.
- totaalinen breakdown? CHECK.

Eli ei ollu hyva paiva, ei niin ollenkaan. Tai siis aamusta oli, mutta sitten kun oli aika hauskanpidolle, eli lahdin hostpojan kanssa taman kaverin synttareille, niin sitten ei ollu hauskaa. Irrotin katseen tiesta ehka sekunniksi ja sitten huomasin, etta olin liian lahella tien reunaa ja siina oli puita ja moyskis! Sivupeili sapaleina ja auppari paniikissa. Auton sivussakin oli muutamia lommoja ja mina olin viela enemman paniikissa. Yritin soittaa hostmumille, ei vastausta. Yritin soittaa hostmumin siskolle, ei vastausta. Voi elaman kevat. Yritin soittaa LCC:lle, ei vastausta. Prkl. Onneksi en ollut kovin kaukana kotoa, ehka sata metria, joten kaannyin takasin ja ajoin pihaan ja soitin Cultural Carelle ja voinko sanoa kuinka arsyttavaa on kun haluais vaan puhua JOLLEKIN niin automaatti sanoo: "Your call might be monitored for quality issues. Press 1 if..." No ihan se ja sama onko laadukasta vai ei, mutta ma haluan puhua jollekin joka osaa neuvoa mulle mita tehda! Asiaahan toki helpotti se, etta hostmum oli Washington D.C.:ssa just tanaan. Eli ei helpottanu. Soitin sitten talle hostmumin ystavallekin, jonka pojan synttarit tosiaan oli ja pahoittelin asiaa ja tama vaan sanoi, etta ala huoli siita, ei hatia mitia juhlista, kunhan siella ootte kunnossa. Ja sitten soitti hostmum ja oli menossa kokoukseen ja kiireinen ja puhelin patki eika yhtaan helpottanu oloa. Sitten soitin hostmumin siskolle, ja ihana, kuinka perhe valittaa, tai siis, kuinka on osa perhetta, niin se on hyva. Hostmumin sisko rauhoitteli minua, etta autohan se vain on, sen saa korjattua, kuhan mina ja hostpoika oltiin kunnossa niin kaikki hyvin. Ja jutteli mun kanssa asian lapi noin suunnilleen, vaikka ite oli synttarijuhlilla. Ihana, vitsi etta olin kiitollinen halle! No, kaikki jarjestyi kuitenkin, mutta olin edelleen jarkyttynyt ja paassa pyori tuhat ajatusta niin siihen oli vaan yksi ratkaisu. Soitin äitille ja KAIKKI mika on paassa pyoriny ja stressannu tan kolmen kuukauden aikana niin se vaan tuli ja itkin ja puhuin ja kuuntelin eika voi kuin sanoa etta äiti on paras ♥

Etta semmoinen iltapaiva ja ilta tanaan. Osaa kylla olla, toivottavasti huomenna on aurinkoinen paiva, etta paasen pyoralla Andoveriin, muuten hajoo Pää! Hoo, ma vaan haluun sen auton saada korjatuks, ettei tartte katella sita rikkinaista peilia ja miettia etta no niin, tollasen mina kehitin kahdessa sekunnissa, hyvahyva! Kylla taa osaa joskus olla niin vaikeaa, niin vaikeaa.. Mutta mitenkas tassa muuten eteenpain mentais? Accidents DO happen. If they didn't, it wouldn't be life.

Damn Seagulls - The City Takes Care Of It (LIVE)

Damn Seagulls | MySpace Video

"Coz I can't fight this feeling anymore"

En ookaan kuulkaas ihan mikaan turha soon-to-be-kummitäti :)

"Just a small town girl"

Ihan hullua, oon ollu Jenkeissa jo 3 kuukautta, tanaan tasan sen verran. Ja pitihan sita tietty juhliakin, sain flu shotin! Ja taa oli vaan influenssaa vastaan, possunuharokote tulee viela. Mutta niin, nyt on jo tiistai. Tai vasta tiistai. Huomenna on onneksi keskiviikko. Ja miksi onneksi? Keskiviikot on niin mukavia paivia, kun hostlapset menevat isansa kanssa jonnekin illaksi ja mulla loppuu tyot siis jo kolmen aikoihin iltapaivalla! On siis aikaakin tehda jotain, kuten huomenna lahdetaan ruotsalaisen C:n kanssa juoksentelemaan Boxfordin metsiin ja luultavasti syomaan namisoppaa Panera Breadiin. Semmoinen rentouspaiva siis. Toivottavasti.

Mennaas takas viikonloppuun, lauantaina lahdin ihan vapaaehtoisesti toihin Newburyportiin eraanlaisille markkinoille, myymaan tuotteita semmoisen yhdistyksen kun Long Way Home hyvaksi ruotsalaisten tyttojen kanssa eli toisin sanoen istuttiin muutama tunti poydan aaressa, kerran pari tunnissa selostettiin mista oli kyse ja juteltiin kaikkea maan ja taivaan valilta. Viereisessa poydassa oli toisen yhdistyksen ryhmittyma, tama oli nimeltaan Rising Minds ja yhdistyksen puolesta oli siella aika nuori tytto, jonka kanssa sitten juteltiin kulttuurieroista ja parhaista tavoista auttaa kehittyvia maita ja koko maapalloa ja nain pois pain. Long Way Home rakentaa "vihreita" rakennuksia Guatemalaan ja Rising Minds tukee yhdyskunta-aloitteista kehitysta samaisessa maassa. Vitsi jos ois vahan vapaampi taalla, tai siis ois enemman aikaa niin vois liittya vapaaehtoistoimintaankin, tai jos creditteja vapaaehtoistoiminnasta, vaan ei, pitaa maksaa opiskelusta. (Tuli opiskelusta mieleen etta ma muuten paatin lahtee sinne Harvardiin opiskelemaan englantia, jos vaan saan paikan sielta. Maksakoot mita maksaa. Mina tahdon Harvardiin.)

Sitten kotiin tappelemaan koneen kanssa, Starbucksiin tappelemaan koneen kanssa ja ruotsalaisen S:n luo viettamaan leffailtaa, kun tama oli suostunut vahtimaan lapsia lauantai-iltana niin hostvanhemmat oli vaan sanonu, etta kutsu tytot kylaan ja kattokaa leffa, laita lapset aikaisin nukkkumaan niin ei tartte yksin sitten olla kotona. Tottahan toki, tuotiin kaikki sitten jotakin sinne, mina kavin hakemassa Richardson'silta KURPITSAjaateloa, ihan vaan siksi etta kohta on halloween ja kurpitsat on oleellinen osa jenkkisyksya. Ja hitsi, se oli hyvaa. Nam. Jonkun ois sitte parempi saada kurpitsajaatelo Suomeenkin, silla se on niin nam! Meidan viiden tyton auppariporukka oli siis koolla leffaillassa ja katottiin B-luokan elokuva Sorority Wars, joka oli ihan mukiinmeneva, mukava lauantai-illan rentoiluleffa. Sitten kotiin nukkumaan.

Sunnuntaina sai sitten nukkua pikkasen pitempaan ja herailla rauhassa ja kayda lenkilla, silla pitihan se uusi tuulitakki (loysin vihdoin sellaisen! ♥) lahtea sateeseen ja tuuleen, eli oikeaan lenkkeilysaahan testaamaan ja ihana, voi etta, ihana oli juosta semmoisessa sopivan viileassa sateessa ja New Englandin syksyssa on kylla se ihana puoli, etta juuri sellainen saa, mista ma syksyssa tykkaan, niin se kestaa hirmuisen pitkaan! Tykkaan. Sitten juttelin nopeasti perheen kanssa, ennen kuin valmistauduin sitten ihan ihkajenkkilaisille lasten synttareille. Ja oli oikein mukavaa, aussi-B:n hostkidin synttarit oli siis kyseessa. Reilu tusina pikkulapsia juoksenteli ympari taloa, leluja oli paljon ja ruokaa oli paljon. Ja Ariel-pinjata! Hitsi etta oli muuten hauska se, siis pinjata! Ois itekin tehny mieli menna mäiskimään sita, mutta no, ehka joskus viela. Ja sitten siina pitsansyonnin lomassa huomasi, etta lunta alkoi sataa taivaalta. Semmoisia isoja hiutaleita leijaili hiljakseen maahan, toki ne suli heti vedeksi ja tiet oli latakkoa, mutta se oli niin natin nakoista. Aussi-B oli ihan hurmoksessa, koska taa oli eka kerta kun han naki lunta niin kuin livena. Ja amerikkalaiset oli sita mielta, etta siella oli oikea lumimyrsky! Anteeksi kuinka? Tommoinen leppoinen sunnuntaipaivan lumisade, mikaan myrsky ole. Vaan oli kylla hauska kun New England Patriotseilla oli peli juuri sina paivana ja koko jalkapallokentta oli siella lumen peitossa! Hih, koomista. Sitten kun kotiin paasin niin oli jo pimeaa, mutta lumi alkoi pysya maassa hieman kun lampotila laski. Eihan siina auttanu muu kuin lahtea kuvaamaan muutama kuva, tosin rikkinaisella kameralla ei paljoon pystyny, silla mun ihanaisen Nikonin automaattitarkennuksessa on jotain vikaa, tietty manuaalinen on helppo kayttaa, mutta se on hankala neuvoa muille, onneksi äiti laittaa mulle takuupaperit ja mina laitan Nikonin huoltoon. Mutta tuli niita kuvia lumesta silti, ensilumi taalla. Ja se oli kadonnut heti aamulla.

Maanantai meni horroksessa, silla olin jotenkin kummallisesti kipeana, mun vatsa ja selka oli ihan tajuttoman kipeita ja vaan nukuin aina kun mahdollista, onneksi hostpoika nukkui pitkat paikkarit ja pyysi mua pysymaan kanssaan hetken ja ma nukuin paikkarit hostpojan kanssa. Sitten kun tytsi tuli kotiin niin katottiin telkkaria puolisen tuntia ja ma sain sulkea silmani hetkeksi. Ja kun molemmat oli hereilla niin leikittiin kotia ja ma sain olla vauva ja sain vaan maata sohvalla. Luovia ratkaisuja kuulkaas! Loppupaivasta ryhdistaydyin sitten ja mentiin ulos hetkeksi riehumaan, kun olin saanu painkillerin kurkusta alas ja olo oli jotenkin elava. Koko maanantai-ilta meni ihan horroksessa sitten, kattelin vaan erikoisjakson EMHE:ta ja menin nukkumaan. Tosi jannaa.

Tanaan on vahan vaihdellu olotilat ja tunteet ja mietteet. Kolme kuukautta, se tuntuu lyhyelta ajalta ja samalla melkein ikuisuudelta. Viime aikoina mulla on ollu ikava Suomen rakkaita, varsinkin kun kipeana ei auttanu ku miettia. Vahan tuntuu, etta valilla lipsuu vaan kauemmaks, mutta eihan sille voi mitaan, kun on taalla kovin kaukana. Ja mun tekis mieli kirjoittaa kaikille ja soitella ja kaikkea, muttei mulla ole aikaa niin hirmuisesti ja aikaeron kanssa on tapeltava aina. Siksipa viela seuraavat 10 kuukautta (joista 9 kk toissa) tuntuvat hirmuisen pitkilta ja valilla miettii etta jaksaako toiset oottaa minut kotiin taalta. Vaan parempi ois. Koska kuitenkin viihdyn taalla ja tykkaan USAsta, vaikka jenkkiruoka ei musta tykkaa ja viela on niin paljon eessa, en oo ees matkustamaan taalla paassy, voi hitsi sitten kun koittaa se lansirannikon kiertue heina-elokuussa ja jos oma perhe tulee tanne heinakuun alussa niin kivaa! Ja kevaalla se Harvard, ah! 11 viikkoa unelmien opiskelupaikassa. Kallista, mutta on kuulemma tehokastakin. Ja mina ihan oikeasti tulen tarvitsemaan sita englantia, kun jatkan Oulussa sitten ensi syksyna, huuiiii! Sekin viela :) Kaikkea kivaa on edessa. Ja aattelin kevaalla opiskella taidettakin taalla, valokuvausta tai jotain. Ja nyt kun syksy pimenee niin mulla on ostoslistalla bambupuikot ja villalankaa ja neulomisvillitys jalleen. Mutta nyt voisin lahtea lukemaan kirjetta (jonka mulle posteljooni toi eilen! ♥) ja nukkumaan sitten, jotta huomenna jaksaisi. Ma en kylla tieda saisko flu shotin jalkeen hirmuisesti rehkia, vaan onko se muka este...? Ei kai, mutta kun on mahdollisuus niin on juostava.

"The smell of wine and cheap perfume"

Nyt ei kylla tiia etta mista aloittaa. Tai ensinnakaan etta mista kertoa, mutta tekee vain mieli kirjoittaa kaikista jutuista mita mieleen putkahtelee tassa aina valista. Semmoista maailmanparannusta. Oman maailman siis. Talla viikolla kun ei oo oikein tapahtunu paljoa, ainakaan sitten maanantain, eli tyoviikko on ihan normaalisti sujunut. On ollut semmoisia mukavia paivia nama kaikki tosin, ei mitaan suurta draamaa, tammoista kotoilua kun ollaan aikalailla kaikki kipeena taalla, tytsi on vahan terveempi, mutta mina, hostmum ja poika yskitaan vuoron peraan taalla. Tiistaina kaytiin pojan kanssa kaupassa kahdestaan ja rullailtiin karrylla ja pidettiin hauskaa silla kauppailulla ja kun sitten istuttiin kotona ruokapoydan aaressa syomassa lounasta ja hopoteltiin, niin poika jalleen ilmoitti: "Susanna, I love you!" Tammoiset sattumukset saa aina hymyilemaan ja tekee paivan kylla, vaikka tiistaina tyoskentelinkin jottain 13 tuntia. Erittain inhimillinen tyorupeama, uskokaa pois vain.

Mutta yksi asia tahan valiin, jonka kanssa mulla menee hermo. Se on tuo kotinetti! Hostmumille asennettiin joku hemmetin systeemi, joka parantaa hanen puhelimensa toimintaa silla tavalla, etta siihen saa yhteydenkin kotona, mutta ilmeisesti se sitten vaikuttaa tuohon nettiin silla tavalla, etta se patkii vahan valia. Ja kun sanon vahan valia, niin tarkoitan sita kans, noin 5 minuutin, hyvalla tuurilla kymmenen, valein pitaa juosta alakertaan ja kaynnistaa router uudestaan ja nytkin paivitan mun virustentorjuntaohjelmaa Starbucksissa. No, vahenipahan dataaminen taas kertaheitolla. Muttei oikeesti oo hauskaa jos en pysty olemaan skypessa tai mitaan. Tai no, mullahan on aina Starbucks, mutta se on kovin aanekas skypeilylle yleensa ja sitten toisekseen se on taa 2 tuntia joka paiva, miten pystyy taalla olemaan. Ja vahan turhauttaa, jos en pysty nojautumaan Google Mapsiinkaan kun pitais jonnekin lahtee. ARGH. Olen nettiriippuvainen. Myonnetaan joo, mutta mita muutakaan voi olla kun netti on melkein ainut, tai no, AINUT jarkevahintainen vaihtoehto kun aattelee yhteydenpitoa Suomeen. Etta kylla, olen ylpeasti nettiriippuvainen. Koska olen Suomi-riippuvainen. Ja tuo hiton Panda on H-I-D-A-S!

Ja toinen asia mihin mulla menee hermo, on se, etten ma millaan loyda mun halloween-pukua. Koska haluan olla, rag doll, eli suomeksi se on kai rasynukke, semmoinen hirmukiva asu, niin oon nahny sen netissa, mutta sita ei tunnu olevan tasan missaan kaupassa ja en halua tilata sita, koska haluan kokeilla sita ensin, etta onko se liian lyhyt. Niin kuin monet naista systeemeista on.. Ja halloween on ihan kohta! Ja se tietaa partyja..! Varsinkin kun mun hostlapset on isansa luona halloweenin niin tuskin hostmumkaan on kotona niin jeeee! Ei silla, en mina mitaan partyja pystyyn laita, mutta ei tartte huolehtia niin hirveesti etta mihin aikaan kotiin tulee. Toivottavasti.

Vaan viikko meni natisti kylla, mulla oli tosi hyva viikko, vaikka hostmumilla oli kiiretta ja muuta, mutta on vaan tuntunu, etta perheen kanssa alkaa menna paremmin ja sujuu ihan ongelmitta. Syksykin on nyt niin natti ja on oltu lasten kanssa ulkona ja nautittu meidan upeasta takapihasta, upeammasta, mita meilla oli entisessa talossa. Siella se takapiha ei ollu hiekkalaatikkoa useampi. Niin oon nyt ollu ihanihanihan onnessani kun takapihalla on kiikku puussa ja kaikki ja se on natti. Onkohan mulla kuvaa siita. Taitaa olla joo, oottakaas.

Hassua kun Suomessa melkein kolataan lunta ja taalla ihmiset viela leikkaa nurmikkoa ja sellaista! Vaan taallakin satoi lunta, tai no, lunta, kun se satoi lumena ja suli sitten heti kun maahan paasi. Ylakerrasta tosin naki osan kattoa ja sen paalla oli semmoisia valkoisia hiutaleita, niin kai se lunta oli. Oli aika hauska. Niin, se oli eilen, perjantaina.

Perjantaina oli kans tahan astisista aupparimiittingeista kaikkein paras. CORN MAZE! Ja pimeassa! Jalleen kylla jotain sellaista, mita Suomessa en tekisi. Onkohan siella ees niin suuria maissipeltoja, etta sokkelon sinne sais rakennettua? Ei ainakaan minun tietaakseni. Taman farmin sokkelo oli kuva Family Guysta, tai no, siita vauvasta ja koirasta. Siis ilmasta kattoen. Ei sita tosin sielta maasta kasin nahny, mutta ilmasta kasin (kuvasta) se naytti oikein hienolta. On siinakin ollu tekeminen.

Ja pimeella oli... PIMEETA! Ensinnakin oli perjantai-ilta, joten pikkasen vasytti tyoviikon jalkeen. Jo ennen sokkeloon menoa saatiin ruotsalaisen S:n kanssa hilliton naurukohtaus, kun yksi tyontekijoista raahusti karvalakki paassa ja kumpparit jalassa sokkelolta sisaan lammittelemaan. Eihan siina nyt mitaan oikeasti hauskaa ollut, mutta se vaan oli hauskaa! Sitten suunnattiin itse sokkeloon ja ite on ois kylla yksinani lahteny sinne, ensinnakaan en nahny yhtaan mitaan minnekaan kun se maissi oli varmaan kaks kertaa mua pidempi (siihen ei tosin paljoo tarvita..) ja kun pikkasen tuuli niin koko pelto paasteli semmoisia pelottavia aania. Samaisen ruotsalaisen S:n kanssa suunnattiin sokkeloon ja viiden askeleen jalkeen taas nauratti niin hillittomasti etta ei mitaan jarkea. Sokkelossa pelleiltiin ja kuvailtiin viiden aupparityton porukan kanssa ja loydettiin perille reilussa puolessa tunnissa. Aika hyvin ensikertalaisilta! Vaan nytten voisin taas keskittya takomaan tata konetta, ja lahtee kohta ruotsalaisen S:n luo kattelemaan leffaa lauantai-illan ratoksi. Sitten kotiin nukkumaan. Oon ollu ihan luvattoman kauan hereilla kun lauantai-paiva meni tyttojen kanssa vapaaehtoishommisa. Jep, olen hullu, "toissa" lauantaina, vapaapaivana, vapaaehtoisesti, ilman palkkaa. Tiedan.
Tosin myonnetaan, ma kaipaan yhta asiaa! Boheemia syksya! ♥

"Cos I'm in shu shu shu, shu shu shu, shu shu shu shu shu shu sugartown"

Kotoilua, teeta ja sadettaa. Ja yskaa. Vaan ei se mitaan kun hymyilyttaa silti. Nyt voi siis jopa kirjoitella kun on suurimmista tunnepuuskista paasty! Eilinen oli ihana paiva. Ensinnakin oli Kolumbuksen paiva ja hostmum paatti ottaa toista vapaata ja viettaa paivan lasten kanssa touhuten. Ja mun aamu alkoi loistavasti kun oikein "aikaisin" herasin ja kavin katsomassa sahkopostin ja se sai minut pomppimaan ilosta. Ihan kirjaimellisesti. MINUSTA TULEE KUMMI!! Ihan hassua oli, wau, wau, WAU. Itkin ja hymyilin samaan aikaan, silla ystavani sai vauvan tassa vahan aikaa sitten ja salaa toivoin, etta jos paasisin kummiksi, mutta sitten siita ei ollut puhetta mitenkaan kun vauvasta kirjoiteltiin niin aattelin, etta noo, ei sitten, en mina kuitenkaan niin iso osa perheen elamaa kai ole. Mutta sitten maanantaina se kysymys minua odotteli. Ja ei tarvinnu kahdesti miettia etta mita vastaan! Soittelin innoissani aidillekin, etta heei, minusta tulee kummi, aatteles! Kylla kuuli aanesta etta aiti oli minusta ylpea. Ja sitten mun teki kuuluttaa se koko maailmalle mutten osannut paattaa etta minne pain maailmaa sen ekana kuuluttaisin. Joten aattelin olla tasapuolinen ja kuuluttaa sen koko maailmalle yhta aikaa. Hihhihhii! On muuten aika aikuinen olo, tosi hassua, etta mina olen kummi. Tai siis minusta tulee kummi. Vahanko hymyilyttaa edelleen tuo sana.

Mutta maanantai muuten. Hostmum oli siis vapaalla. Eli mullakin oli sitten vapaata. Tai no, heti kun perhe lahti niin sitten mulla oli vapaata, aamu meni lapsia valmiiks laittaessa ja nain. Sitten samalla hetkella kun perhe pinkas ovesta ulos niin mina olin vapaa. Ja kipea. Juttelin perheen kanssa pari tuntia kaikenlaista, kattelin pikkusisaruksia kameran kautta ja kuuntelin juttuja mita heidan elamassa tapahtuu ja tappelin vanhimman pikkusiskon kanssa ekaa kertaa 3 kuukauteen! Vahanko oli hassua, mutta musta tuntuu etta toinen oli aikalailla vasyny. Sitten soittelin ruotsalaiselle C:lle kun muistelin, etta taa ois vapaa ja nain olikin, joten sovittiin scrapbook/kuvienvaihto/iTunes-lataus-paiva meille, kun perhe oli menossa ja mina olin siis yksin kotona. Oottelemaan siis. Ja mun puhelin on ihan outo, patkii puheluita vaikka kuinka. Arsyttaa. Pitaa tanaan taas ostaa lisaa saldoa. Puhelimista naa jenkit ei kylla tajua yhtaan mitaan, silta vahan tuntuu. Tai ainakaan liittymien jarkevyydesta. Tai no, osaa ne ihmiset pitaa arsyyntyneina ja rahaa ne kylla tekee tuolla hommalla. Mutta niin, siina odotellessa bongasin telkkarista taas yhden naista ihanista reality-ohjelmista eli oli aika taas pillittaa Extreme Makeover Home Editionin johdosta. En yhtaan tajua etta mika siina ohjelmassa on, mutta se yksinkertaisesti saa mut aina itkemaan. No nyt olin kylla niin onnellinen ja tunteellinen muutenkin ettei ihmekaan. Kun C saapui niin kavelylle sitten nauttimaan raikkaasta syysilmasta (kun ei voinu juosta kun oisin varmaan koko loppuvuoden kipea jos sen oisin tehny) ja sitten vaihdettiin kuvia koneelta toiselle ja sitten paatittiin lahtea ulos syomaan kun oli se maanantai juhlan paikka! Musta on tulossa kummi ja C oli ostanu koto-Ruotsista talon, unelmiensa talon niin hyva syy syoda hyvaa ruokaa. Eli Chili'sin paivallinen kahdelle tarjous oli jalleen paikallaan. Ja mmm... Se oli hyvaa. Sitten kotiin ja aloittelemaan tuota minun scrapbookkia ja C jatkoi omaansa ja latailtiin joululauluja ja iTunesissa on Jari Sillanpään joululevya, pikkasenko nauratti etta sielta semmoinen loytyy. Yritettiin ettia myos 80-luvun hitteja, muttei loytyny semmosta kivaa levya, jossa ois ollu suosikkeja oikeilta esittajilta. Vaan siina meni se maanantai ja nyt ois taas toita tiedossa tama tiistai. Iltaan asti. Kotona menee siis koko paiva. Vaan ei se mitaan, enpahan tule kipeemmaksi kun pysyttelen visusti sisahommissa. Ja ulkona sataakin. Mutta niin, pitaa lahtea ruokakauppaan ja hakemaan lapset ja ompelemaan yks nappi viela puseroon. Kolumbuksen jalanjaljissa jatketaan!

"No we don't come easy"

Olin eilen rodeossa.



















And I admit it. I might have a little bit of cowboy spirit.

"Oh dear you look so lost"

Ei ollu mun paiva tanaan. Ei hitto vie ei ollut. Ensinnakin keskiviikko oli ihan helevetin pitka, koska mun hostmum on Kaliforniassa liikematkalla ja ma olin koko keskiviikon kotona. Vaikkakin isovanhemmat tuli illallisen aikoihin vierailulle sen ajaksi, niin minusta tuntui etta olisin parjannyt ihan hyvin yksinkin. Ja nyt ei kai voi laskea toiksi niita tunteja niinkaan, koska niin. Hiton hamaraa. Keskiviikkona olin siis ihan hemmetin uupunut. Ja oon edelleen. Join kahvinkin puol kahdeksan illalla ja silti oisin heti valmis menemaan nukkumaan. Teenkin sen kunhan saan ajatuksiani purettua.

Musta tuntuu niin tyhmalta nytten. Paivan katastrofihan oli se, etta kirjoitin kouluun viestin, etta hakisin tyton koulusta, etta han ei tulisi bussilla. Vaan ei, en olisi saanut tehda niin. Alkaa kysyko miksi. Kun juteltiin hostmumin kanssa tyton kyydeista kun koulu alkoi, niin muistan hostmumin sanoneen, etta jos aikataulussa on jotain muutoksia, niin pitaa kirjoittaa viesti. Noin niin kuin yleisesti, no, en ma sita sen enempaa sitten ajatellu ja nyt kun olin suunnitellu menevani lasten kanssa puistoon heti koulusta etta meilla ois aikaa niin sitten kun paastaan puistoon niin hostmum soittaa raivoissaan mulle, etta ma en ikina enaa saa kirjoittaa mitaan viesteja sinne kouluun, etta mua ei siihen ole valtuutettu ja niin helvetin arsyttavaan tapaansa taas paisuttaa asioita (tuntuu jotenkin jenkkitavalta, everything is BIGGER) ja on oikeasti niin vihaisen kuuloinen etta ma olin valmis itkemaan ekan minuutin jalkeen. No, tottakai sitten kun hostmum mulle selitti ne syyt, etta MIKSI en saa kirjoittaa viesteja niin tajusin ja musta tuntui ihan helvetin tyhmalta sen jalkeen etta voi aalio, minka oon menny tekemaan. Ja sanoin sen hostmumille ja pyysin anteeksi varmaan tuhat kertaa ja olin ihan sanaton muuten, ja hostmum sanoi mulle, etta no, kaikki on onneksi hyvin, etta opithan sina nyt tasta kuitenkin. Mutta mulle vai jai paalle semmoinen selkapiita karmiva kylma varina (edelleen on) ja tuntui koko ajan, etta piti olla niin hiton varpaillaan etta argh. Ei oo kiva tunne se. Mutta siis voi hitto, kun en mina halua aiheuttaa vaivaa tai laittaa lapsia jotenkin vaaraan, miksi haluaisin?! Okei, mina tein virheen, tajuan sen, mutta vois toki olla ystavallisempikin sen kanssa. Ironisesti hostmum toivotti sitten mukavaa aikaa mulle ja lapsille puistossa, mutta no, hah, oli "mukavaa". Ne jotka minut tuntee ja ne jotka ei, niin tiedoksi, etten inhoa mitaan enempaa kuin virheiden tekemista. Joojoo, tiedetaan etta virheita on tehtava, mutta mua vain inhottaa kun teen valilla niin helvetin typeria virheita, jos vain olisin ajatellut pikkaisen enemman. Vaan eihan sille mitaan voi. On vaan niin prkln tyhma olo. Enka ma tykkaa olla tyhma.

Ja sitten, en tieda, argh, mua vaan vasyttaa niin helvetisti! Ja huomenna menee koko paiva toissa. Onneks sentaan isovanhemmat lahtee, kamalaa sanoa nain, heista on suuri apu ollut lapsia kaitsiessa toki ja varsinkin tanaan, etta paasin hetkeksi ulos tuulettamaan ajatuksiani, mutta jotenkin tuntuu viela enemman etta pitaa olla varpaillaan taalla, ihan sama mihin aikaan on. Vaan iltakin menee toissa sitten. Ei, alkaa kysyko teenko liikaa tunteja. Mua vaan vasyttaa. Oli tassa paivassa ilonpilkahduksiakin. Kerron niista sitten huomenna. Kuvien kera. Mutta nyt, ma haluun vaan menna nukkumaan ja ottaa kissan viereen ja sulkea silmani talta pahalta ololta. Kun en ma tarkoittanut. Huomenna on onneksi uusi paiva.

"I think I need a sunrise"

Viikonloppu nyt ei alkanut kovin aurinkoisesti, kun lauantaina, perheen lahdettya ja talon ollessa hiljaa, kuulin sateen ikkunan takaa ja kaansin kylkea hetkeksi. Kuitenkin, pitihan sita jonnekin suunnata, ei hyvaa vapaapaivaa kannata sangynpohjalla viettaa, JOTEN sadelauantai = shoppauslauantai. Autolla hurautettiin New Hampshiren puolelle (no tax ♥) ja illan paatteeksi viela kaytiin katsomassa Fame suomalaisen lakritsin ja pistaasipahkinoiden kera. Kannattaa kayda katsomassa, sellainen mukavan positiivinen lauantaileffa. Ja sunnuntai sitten, no, se naytti talta:

Tietamattomille tiedoksi, etta eilen oli svenska dag for kanelbullar! Sen kunniaksi siis leipomiskekkerit pystyyn! Ja leipominenhan ON vakavaa puuhaa. Tahan loppuun viela merkinta, etta love is a battlefield, but in the end Susette ♥ Picasa, kun saa vihdoin PAAAAALJON kuvia blogiin. Ihanaa. Viikonloppumuisteloita siis!

"Is acting like she used to be"

Ihan ekana, ma herasin tanaan (kuulostaapa hassulta kun oon niin laiska etten jaksa laittaa ä:tä koko ajan, niin toi mä...!). Mutta siis tosiaan herasin tanaan ja olin ihan intona kivasta tulevasta paivasta ja sitten raahustin telkkarin eteen syomaan aamiasta kuin pahainenkin kakara ja ekana telkkarista tulee joku ihmetreenausohjelmamainos, jossa naytetaan kuinka ihmiset hikisina hyppii ja joku mies siina sivussa huutaa "Almost there, c'mon!" ja sitten ne samat hikiset ihmiset selostaa innoissaan kuinka se ohjelma oikeasti toimii ja 'menetin nain ja nain paljon painostani ja blaablaablaa' ja ennen kuin huomaankaan niin ma oon kattonu jo vartin sita selostusta ja oon ihan innoissani, etta minakin haluun! Kylla, kyseessa on tammoinen, 60 paivassa kuntoon ja nain pois pain. Ihan alytonta siis. MUTTA voishan sita testata! Eli jos tassa paivien pahkailyn jalkeen paatan tan testata, niin teilla on sitten ihan oma testikaniini, etta toimiiko tammoiset tv-hullutukset. Ja sitten kun vaihdoin kanavaa niin mies tuijottaa mua teeveesta ja kertoo mulle, etta ma voin pudottaa painoa syomalla kaikkia mun lempiruokia, ei dieetteja, ei mitaan, pitaa vaan osata syoda! Tota, jattakaa nyt hemmetissa rauhaan minut tuommoisilta aivopesuilta ku oon niin herkassa tilassa naiden aupparikilojen takia! Prkl.

Mutta muuten takana on kylla ollu ihan mahtava viikko! Lyhyehko tyoviikko alkoi siis tiistaina ja lasten kanssa meni paiva kuin hujauksessa ja oli meilla kivaa kun vaan kotona hengattiin ja oleiltiin, siivottiin huoneita lahinna, kun ne oli niin epajarjestyksessa. Tytsi sai taas sellaisen kohtauksen kun sanoin etta tanaan sitten siivotaan, mutta no, eipa halla ole vastaansanomista. Loppujen lopuksi siivosi kiltisti kaiken mita pyysinkin siivoamaan. Perheen kanssa syotiin paivallista kun tuli hostmum kotiin ja se paattikin sitten sen varsin idyllisen paivan noin niin kuin toiden osalta. Ruotsalaisen C:n kanssa lahdettiin sitten seikkailemaan Bostonin lentokentalle sanomaan heihei ruotsalaiselle T:lle. Siis ei jaahyvaisia, vaan heihei, kun T tulee takaisin joulun jalkeen! Heijjeijei! Vaan lentokentat on silti aina surullisia. Tai semmoisia sekasotkuja tunteiden kanssa. Kun aattelee etta toiselta lentokentalta lahdet, sanot heihei kaikelle ja toisella lentokentalla sanot HEI kaikelle. Siis koko tuo episodi sai minut miettimaan etta mitakohan mietin sitten kun lahden taalta. Kun asioitahan ei voi koskaan ajatella liian ajoissa. Nyt, talla hetkella, nautin tosissani tasta aupparielamasta, tama on helppoa, tavallaan. Ei ole kamalia ihmissuhdesotkuja kuin ehka joskus erimielisyyksia perheen kanssa. Vapaa-ajalla ei jakseta mokottaa kun ollaan kavereiden kanssa, miksi pitaisi? Sita kummasti alkaa arvostamaan ystavallisia naamoja ja ystavia kun muutaman paivan viettaa "kotona" ja on mokkihopero ja rakkaat on toisella puolella maailmaa. Mutta kun tasta aupparijutusta ei tee vaikeaa niin ei se oo vaikeaa. Toki on vaikeaa olla erossa kaikista rakkaista, kuten oon aina sanonu, mutta toisaalta mina en yksinkertaisesti HALUA kuluttaa aikaani murehtimalla sita, etta oon toisista erossa. Jos tunteet valtaa niin vallatkoon, mutten ma niita houkuttele. Ma kylla paasen takaisin sinne, ihan milloin haluan vaan. Mutta taalla ma olen enaa vajaan vuoden, joka ei todellakaan ole pitka aika, joten ma haluan nauttia naista hetkista taalla. Piste.

Keskiviikkona oli kans kylla kiva tyopaiva, menin lasten kanssa kouluun koska nama lahti poimimaan omenoita New Hampshiren puolelle ja mun piti hakea ne aikaisemmin sielta, jotta tytsi paasis ajoissa toiseen kouluunsa. Niin lahdin sinne auttamaan kouluhenkilokuntaa. Ja oli kuulkaas aika kivaa, ensinnakin kun paastiin perille niin yksi vanhempi mies sanoi minulle, kun heita seurasin autollani, etta "Very nice job driving!" Hei oon Suomesta, mulla on ralliautoilu verissa! ;D Jos ei kuitenkaan. Mutta automaattivaihteisella ei oo mikaan maailman vaikein ajella tuntemattomia teita. Sitten taa farmi oli valtava, kaytiin eka katsomassa mehilaisia ja sitten lahdettiin omenapuutarhaan (uskomatonta, mun piti kayttaa sanakirjaa suomentamiseen! Hullu maailma.) ja siella oli omenapuita ja omenapuita ja omenapuita. Ja en oo ikina tienny, etta omenoiden poimimiseen on oma tekniikkaansa: Twist and pull. Sitten saatiin semmoiset muovipussit ja omenoita tayteen vaan. Vahan lapsilla (ja yhdella aupparilla) oli hauskaa siella omenapuiden seassa kun omenapuiden oksat tavallaan muodosti majan tapaisen systeemin keskelleen ja mina haluan semmoisen omenapuun jonka alla voin istua ja nauttia kun aurinko pilkahtelee oksien valista ja olla piilossa maailmalta. Ois kiva. Vaan ei mahdu matkalaukkuun. Sitten huristelin toiselle koululle ja TOTTAKAI kun on kiire niin tulee maailman hitaimmat ajoneuvot eteen ja ei siina mitaan, vain 3 min myohassa koululta! Sitten poitsu kotiin ja nukkumaan. Sitten tulikin lasten isa jo hakemaan lapset iltapaivaksi kanssaan. Mina suunnistin ruotsalaisen C:n luo juoksulenkki mielessa ja ensin odoteltiin C:n lapsosten kanssa tan hostmumia kotiin, heiteltiin kahden vanhemman pojan kanssa frisbeeta ja sitten sita oltiinkin molemmat vapaalla ja suunnistettiin metsiin hyppelemaan ja juoksemaan poluille ja tielle, reilu tunnin lenkki ja raikas syysilma ja maailmanparannusta niin mika voisi olla enemman perfect? Sitten pikasuihku ja Panera Breadiin paivalliselle, terveellisella keskiviikolla siis jatkettiin ja oi ihanaa. Sitten kotiin kovin tunnollisena aupparina ja rauhallinen koti-ilta ja Gleeta. Perfect it is.

Torstaina olin intoa taynna, mutta hostmumin hatailyt ja stressailut sai kylla arsyyntymaan niin, etta....! Lapset kouluun kuitenkin suhkot ajoissa ja auppari otti medium kahvin ja istui ulkona ja antoi auringon paistaa kasvoille hetken ennen kuin suuntasi takas hermoromahduslinnakkeeseen. Torstaihan oli se paiva kun meidan siivooja tuli visiitille ja jotenkin on hirmu tarkeaa, etta talo on siisti ennen kuin siivooja tulee. No tottakai se on helpompaa siivota kun ei oo lelut kaikkia lattialla, muttei siita nyt stressata tartte. Mulla oli kuitenkin hetken hengahdys kun vein tytsin toiseen kouluun ja tulin poitsun kans kotiin ja laitoin nukkumaan ja datasin sitten varsin epainnokkaana. No ei, kun etin puistoja tasta lahelta! Kun tytsi tuli koulusta niin lahdettiin melkein heti yhta puistoa etsimaan. Se nyt ei ollut mikaan maailman hohdokkain, mutta hyva tietaa. Sitten mun lempiruokakaupan Whole Food Marketin kautta leivonta-aineksia äitin piimapiirakkaan (ja pitihan mun ihan Suomeen soitella jotta sain herkkuohjeen! Vaan oli pakko kun se on nam ♥), kun aateltiin lasten kanssa leipoa, kun kerran poimittiin omenoitakin ja taa piirakka on yksinkertaisesti niin helppo tehda etta vauvakin osais. Otat kaikki ainekset ja sekoitat ja kaadat vuokaan ja marjoja/hedelmia paalle ja uuniin. Namnamnam! Ja ehka paras tehda lasten kanssa kun ne voi vaan sekoittaa aineksia innoissaan ja ripotella sitten hedelman paloja tai marjoja paalle. Tassa teille siis (minun mielesta) maailman parhaan piirakan ohje:

äidin piimäpiirakka
4 dl piimää
3 dl sokeria
2 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
100 g voita

Sulata voi, mix it all together, kaada vuokaan ja ripottele marjat tai hedelmanpalat paalle ja laita uuniin. Paista 225 asteessa 15-20 min, kunnes piirakka on sellainen natin ruskea. Uunista poikke ja enjoy! (Vinkki: jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa on suorastaan taivaallista!)

Ja kaikkien on kokeiltava. Ei oo liian vaikeaa ;) Ja hostmum oli ihan innoissaan kun lapset selitti etta olivat ihan ite leiponeet piirakan ja "Mum, mum? Is it good? You know we made it!" Ja olihan siina hymy herkassa aupparillakin kun oli se hyvaa. Torstai oli kans koti-ilta, relaamisen merkeissa ja Project Runwayn kas! Haa... Logan on kylla hot. Ihan vaan tiedoksi.

Perjantai oli mahtava paatos tyoviikolle kylla. Heti ensimmaisena aamusta kaytiin lapi useampi kymmen muuttolaatikoita hostmumin kanssa, jotta loydettaisiin liput Topsfield Fairille ja loytyihan ne vihdoin. Paiva meni iltaa valmistellessa ja kellon lyodessa puoli viisi suunnistettiin entiseen "kotikaupunkiin" ja oli muuten isompi juttu taa Fair. Huomenna meen uudestaan ja teen kuvakollaasin, mutta mainittakoon etta aattelin ratsastaa norsulla ja kayda rapsuttamassa kengurua nain niin kuin vain. Vaan oli kivaa perheen kanssa menna ja lasten hymyt nahda kun ne tivolilaitteissa vaan huristeli ihan innoissaan! Vaan sen jalkeen kun kotiin paastiin niin perjantai-ilta paattyi lyhyeen ja ma uinuin jo 10.30. Etta sellainen tyoviikko oli se.

Vaan otsikon pointtina oli se, etta nyt alkaa USA tarjota mulle niita siipiani ja alan olla taas oma itteni ja nauttia taysilla tasta ihanasta maasta. Kun on taa kiva paikka kun niin paatan ja hymyilen. Kehotan kaikkia kokeilemaan :)