"Just a small town girl"

Ihan hullua, oon ollu Jenkeissa jo 3 kuukautta, tanaan tasan sen verran. Ja pitihan sita tietty juhliakin, sain flu shotin! Ja taa oli vaan influenssaa vastaan, possunuharokote tulee viela. Mutta niin, nyt on jo tiistai. Tai vasta tiistai. Huomenna on onneksi keskiviikko. Ja miksi onneksi? Keskiviikot on niin mukavia paivia, kun hostlapset menevat isansa kanssa jonnekin illaksi ja mulla loppuu tyot siis jo kolmen aikoihin iltapaivalla! On siis aikaakin tehda jotain, kuten huomenna lahdetaan ruotsalaisen C:n kanssa juoksentelemaan Boxfordin metsiin ja luultavasti syomaan namisoppaa Panera Breadiin. Semmoinen rentouspaiva siis. Toivottavasti.

Mennaas takas viikonloppuun, lauantaina lahdin ihan vapaaehtoisesti toihin Newburyportiin eraanlaisille markkinoille, myymaan tuotteita semmoisen yhdistyksen kun Long Way Home hyvaksi ruotsalaisten tyttojen kanssa eli toisin sanoen istuttiin muutama tunti poydan aaressa, kerran pari tunnissa selostettiin mista oli kyse ja juteltiin kaikkea maan ja taivaan valilta. Viereisessa poydassa oli toisen yhdistyksen ryhmittyma, tama oli nimeltaan Rising Minds ja yhdistyksen puolesta oli siella aika nuori tytto, jonka kanssa sitten juteltiin kulttuurieroista ja parhaista tavoista auttaa kehittyvia maita ja koko maapalloa ja nain pois pain. Long Way Home rakentaa "vihreita" rakennuksia Guatemalaan ja Rising Minds tukee yhdyskunta-aloitteista kehitysta samaisessa maassa. Vitsi jos ois vahan vapaampi taalla, tai siis ois enemman aikaa niin vois liittya vapaaehtoistoimintaankin, tai jos creditteja vapaaehtoistoiminnasta, vaan ei, pitaa maksaa opiskelusta. (Tuli opiskelusta mieleen etta ma muuten paatin lahtee sinne Harvardiin opiskelemaan englantia, jos vaan saan paikan sielta. Maksakoot mita maksaa. Mina tahdon Harvardiin.)

Sitten kotiin tappelemaan koneen kanssa, Starbucksiin tappelemaan koneen kanssa ja ruotsalaisen S:n luo viettamaan leffailtaa, kun tama oli suostunut vahtimaan lapsia lauantai-iltana niin hostvanhemmat oli vaan sanonu, etta kutsu tytot kylaan ja kattokaa leffa, laita lapset aikaisin nukkkumaan niin ei tartte yksin sitten olla kotona. Tottahan toki, tuotiin kaikki sitten jotakin sinne, mina kavin hakemassa Richardson'silta KURPITSAjaateloa, ihan vaan siksi etta kohta on halloween ja kurpitsat on oleellinen osa jenkkisyksya. Ja hitsi, se oli hyvaa. Nam. Jonkun ois sitte parempi saada kurpitsajaatelo Suomeenkin, silla se on niin nam! Meidan viiden tyton auppariporukka oli siis koolla leffaillassa ja katottiin B-luokan elokuva Sorority Wars, joka oli ihan mukiinmeneva, mukava lauantai-illan rentoiluleffa. Sitten kotiin nukkumaan.

Sunnuntaina sai sitten nukkua pikkasen pitempaan ja herailla rauhassa ja kayda lenkilla, silla pitihan se uusi tuulitakki (loysin vihdoin sellaisen! ♥) lahtea sateeseen ja tuuleen, eli oikeaan lenkkeilysaahan testaamaan ja ihana, voi etta, ihana oli juosta semmoisessa sopivan viileassa sateessa ja New Englandin syksyssa on kylla se ihana puoli, etta juuri sellainen saa, mista ma syksyssa tykkaan, niin se kestaa hirmuisen pitkaan! Tykkaan. Sitten juttelin nopeasti perheen kanssa, ennen kuin valmistauduin sitten ihan ihkajenkkilaisille lasten synttareille. Ja oli oikein mukavaa, aussi-B:n hostkidin synttarit oli siis kyseessa. Reilu tusina pikkulapsia juoksenteli ympari taloa, leluja oli paljon ja ruokaa oli paljon. Ja Ariel-pinjata! Hitsi etta oli muuten hauska se, siis pinjata! Ois itekin tehny mieli menna mäiskimään sita, mutta no, ehka joskus viela. Ja sitten siina pitsansyonnin lomassa huomasi, etta lunta alkoi sataa taivaalta. Semmoisia isoja hiutaleita leijaili hiljakseen maahan, toki ne suli heti vedeksi ja tiet oli latakkoa, mutta se oli niin natin nakoista. Aussi-B oli ihan hurmoksessa, koska taa oli eka kerta kun han naki lunta niin kuin livena. Ja amerikkalaiset oli sita mielta, etta siella oli oikea lumimyrsky! Anteeksi kuinka? Tommoinen leppoinen sunnuntaipaivan lumisade, mikaan myrsky ole. Vaan oli kylla hauska kun New England Patriotseilla oli peli juuri sina paivana ja koko jalkapallokentta oli siella lumen peitossa! Hih, koomista. Sitten kun kotiin paasin niin oli jo pimeaa, mutta lumi alkoi pysya maassa hieman kun lampotila laski. Eihan siina auttanu muu kuin lahtea kuvaamaan muutama kuva, tosin rikkinaisella kameralla ei paljoon pystyny, silla mun ihanaisen Nikonin automaattitarkennuksessa on jotain vikaa, tietty manuaalinen on helppo kayttaa, mutta se on hankala neuvoa muille, onneksi äiti laittaa mulle takuupaperit ja mina laitan Nikonin huoltoon. Mutta tuli niita kuvia lumesta silti, ensilumi taalla. Ja se oli kadonnut heti aamulla.

Maanantai meni horroksessa, silla olin jotenkin kummallisesti kipeana, mun vatsa ja selka oli ihan tajuttoman kipeita ja vaan nukuin aina kun mahdollista, onneksi hostpoika nukkui pitkat paikkarit ja pyysi mua pysymaan kanssaan hetken ja ma nukuin paikkarit hostpojan kanssa. Sitten kun tytsi tuli kotiin niin katottiin telkkaria puolisen tuntia ja ma sain sulkea silmani hetkeksi. Ja kun molemmat oli hereilla niin leikittiin kotia ja ma sain olla vauva ja sain vaan maata sohvalla. Luovia ratkaisuja kuulkaas! Loppupaivasta ryhdistaydyin sitten ja mentiin ulos hetkeksi riehumaan, kun olin saanu painkillerin kurkusta alas ja olo oli jotenkin elava. Koko maanantai-ilta meni ihan horroksessa sitten, kattelin vaan erikoisjakson EMHE:ta ja menin nukkumaan. Tosi jannaa.

Tanaan on vahan vaihdellu olotilat ja tunteet ja mietteet. Kolme kuukautta, se tuntuu lyhyelta ajalta ja samalla melkein ikuisuudelta. Viime aikoina mulla on ollu ikava Suomen rakkaita, varsinkin kun kipeana ei auttanu ku miettia. Vahan tuntuu, etta valilla lipsuu vaan kauemmaks, mutta eihan sille voi mitaan, kun on taalla kovin kaukana. Ja mun tekis mieli kirjoittaa kaikille ja soitella ja kaikkea, muttei mulla ole aikaa niin hirmuisesti ja aikaeron kanssa on tapeltava aina. Siksipa viela seuraavat 10 kuukautta (joista 9 kk toissa) tuntuvat hirmuisen pitkilta ja valilla miettii etta jaksaako toiset oottaa minut kotiin taalta. Vaan parempi ois. Koska kuitenkin viihdyn taalla ja tykkaan USAsta, vaikka jenkkiruoka ei musta tykkaa ja viela on niin paljon eessa, en oo ees matkustamaan taalla paassy, voi hitsi sitten kun koittaa se lansirannikon kiertue heina-elokuussa ja jos oma perhe tulee tanne heinakuun alussa niin kivaa! Ja kevaalla se Harvard, ah! 11 viikkoa unelmien opiskelupaikassa. Kallista, mutta on kuulemma tehokastakin. Ja mina ihan oikeasti tulen tarvitsemaan sita englantia, kun jatkan Oulussa sitten ensi syksyna, huuiiii! Sekin viela :) Kaikkea kivaa on edessa. Ja aattelin kevaalla opiskella taidettakin taalla, valokuvausta tai jotain. Ja nyt kun syksy pimenee niin mulla on ostoslistalla bambupuikot ja villalankaa ja neulomisvillitys jalleen. Mutta nyt voisin lahtea lukemaan kirjetta (jonka mulle posteljooni toi eilen! ♥) ja nukkumaan sitten, jotta huomenna jaksaisi. Ma en kylla tieda saisko flu shotin jalkeen hirmuisesti rehkia, vaan onko se muka este...? Ei kai, mutta kun on mahdollisuus niin on juostava.