keskiviikkona, joulukuuta 30
"Lift my days, light up my nights"
Onko vahan hassua, etta kun viime kevaana haaveilen tasta aupparivuodesta, etta mita taalla teen, kun ois pitany elaa ehka sita lukioaikaa ja nauttia niista paivista. Nyt mun paassa pyorii vaan Oulu ja opiskelu, joka alkaa ens syksyna. Onkohan taa nyt ihan alytonta? Tai no, opiskeluhan alkaa helmikuussa, tanaan rekisteroidyn Harvardiin, oottelen vaan rahat hostmumilta. Mutta vietin eilen varmaan tunnin tai kaksi PSOASin sivuilla ja mietin kaikkea, etta missa asun, mita mun pitaa hankkia asuntoon ja nain pois pain. Osaankohan koskaan olla aloillani, noin niin kuin mielessani...?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
"Miksen pysyy voi koskaan paikoillaan?"
Koska ihminen on sellainen, se on ihmisen perusluontoa.
"Mä voin suunnitella mun koko elämän
vaimon ja viran ja talonkin
Mut kaikki menee toisin
joku suunnittelee mua paremmin"
Niinhän se on, siksi mie en suunnittele ;)
Aika näyttää, asioilla on tapana lutviintua ja mennä niinkuin on tarkoituskin. Tavalla tai toisella. Se joku ohjaa.
"On niin helppoo elää nyt ja tässä
heii ja tyytyy siihen mitä on"
Ehkä helpommin sanottu kuin tehty, mutta ei se ole mahdotonta, keskittymällä, näkemällä sen hetken ainutkertaisuuden ja huomaamalla tehdasalueen karun kauneuden.
Rosa oli vastaillu ihan liian hienosti tähän, niin mä en voi sanoa mitään.
Sanon vain, että niin minäkin elän. Haaveilen joko tulevasta tai muistelen innolla vanhaa. Vaikka olisi hyvä elää NYT. Mut aloillaan ei voi osata olla... mieli on liian hurja. Olemme tulleet siihen tulokseen jo kirjeissä, joissa ajatukset pomppii kovempaa kuin superpallo.
Voi muru, samaistun tähän täydellisesti! Kun sitten joskus aina muistaa keskittyä hetkeen niin sitä vain kovasti alkaa ymmärtää Carpe Diem filosofin keksijää. (joka on muuten Horatius, piti googlailla :D)
Lähetä kommentti